sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Nyt oli sen aika

Iitun ja Ruun blogi väistyy muistoihin ja blogin uudeksi nimeksi vaihtuu Eläinhullun päiväkirja. Itselläni on joskus nuoruudessa ollut sellainen höpö höpö avaimenperä, jossa luki suurin piirtein näin: "Kissat ja koirat tunteva, kaikkien eläinten oikeuksia puolustava eläinhullu." 
Lisäksi mies joka asuu meillä, on aina kutsunut minua eläinhulluksi ja koiraharrastustani koiravouhottamiseksi.

Eikä nämä kovin kaukana varmaan totuudesta ole.


Alle halusin kuvan elämässä tärkeimpinä olleiden otusten kuvia, jotka ovat jo pilven päällä. Hevosista ei kaikista ole digi versiona kuvaa. Mutta ehkä alla ne tärkeimmät.


Raymond Star "Osku"


Piips


Neiti Näpsä "Miuku"


Piina


Paniikki


Spooky

lauantai 18. tammikuuta 2020

Easy 9kk

Taas laskin Easyn ikää persiilleen ja olin jo juhlimassa ensimmäisiä pyöreitä 10kk merkeissä, mutta vietetään nyt kuitenkin ensin 9kk etappi! Painoa oli 21,9kg ja korkeudessa on varmasti Ruun mitoissa ellei jopa yli. Ruu on mitattu rallikisoihin muistaakseni 49cm korkuiseksi, mikä oli aika yllättävää. Onkohan Muori seisonut laiskasti, koska en jaksa uskoa sen pitävän paikkaansa. Tai sitten vanhuus on tehnyt tehtävänsä. Mutta kyllä Easy ainakin 50cm on, ehkä sentin pari enemmänkin.

KUVA: RIIKKA NÄRÄ
Kuvassa Easy on hieman reilu 8kk. Takakorkeus on tasoittunut ja ihan kivalta se näyttää. 

Eletään pikkuhiljaa tammikuun loppua ja lunta ei ole käytännössä yhtään. Tamppautuneet kohdat ovat olleet jäässä, mutta kovaa vauhtia alkaa pihakin olemaan sula. Taivaalta on satanut vettä! Uskomatonta tähän aikaan vuodesta. Metsä on ollut onneksi pitkään sula ja tämä inspiroi tekemään Easylle ensimmäiset markkeeraukset dameilla, kypsässä 8,5kk iässä. Isäntä heitti ykkösmarkit, matka oli naurettavan lyhyt (jotain 20-30m), mutta kumpaakaan pudotuspaikkaa Easy ei pystynyt tarkasti näkemään. Se istui sivulla erittäin rauhassa, mutta myös erittäin valppaana. Markkeerasi hyvin ja löysi nopeasti. Juoksi perkeleen lujaa. Itse sähläsin toiselle noudolle lähetyksessä ja siinä tuli vähän säätöä, mutta Easy muisti silti hyvin pudotusalueen eikä epäröinyt lähdössä yhtään.

Lopputuloksena tälle on se, että Easy tykkää, osaa ja haluaa noutaa ja tuntuu, että vain taivas on rajana sille, mihin se voisi pystyä. Ohjaajasta on sitten loput kiinni. Seuraavat noudot pentu saa tehdä sitten joskus. Nyt jatketaan nometokolla ja harjoittelemme istumista rauhassa ja dameista luopumista. Opetellaan pillikäskyjä ja ehkä eteenmenon alkeita.


Easy 7kk

Tokossa taas olen huomannut monen monta asiaa, jotka olisi pitänyt tehdä toisin ja alkanut opettaa niitä uudestaan. Hohhoijaa. Esimerkiksi seuraamisen paikkaa aloin opettamaan uudestaan, perusasentoa samalla hieman taaksepäin ja perusasentoon tulemisen tekniikan haluan paremmaksi. Liikkeestä seisomiseen onnistuin opettamaan tuplapomput, joten siinäkin on kriteerit menneet uusiksi. Ruutuun menee niin lujaa etten saa sitä pysähtymään kuin ruudusta ulkona. Kerran tuli ekstempore kokeiltua voi-luokan kävelyt ja luoksetulo, kun olin ensin lähettänyt ruutuun. Sujui ihan hyvin.


KUVA: RIIKKA NÄRÄ



 Mutta yksi asia on PALJON parempi kuin jokin aika sitten ja se on tunnari! Minun nouto- ja namihullu pentuni on toden totta saanut juonesta kiinni. Saimme ystävältä lainaan purkkitelineen ja opetin ilmaisemaan oman kapulan ilman noutoa. Aluksi hyväksyin ilmaisuksi maahanmenon, koska se oli jäljeltä tuttu. Päädyin kuitenkin vaihtamaan sen pian kuonokosketukseen, koska se on tarkempi ja luultavasti myöhemmin liitettävä kapulan poiminta tulee luontaisemmin mukaan. Käsittämättömän helposti Easy tämän tajusi ja hyvin nopeasti pystyin jättämään purkit pois. Olen hämmentynyt, koska liike vaikutti melkein mahdottomuudelta saada ikinä opetettua.

Videolle otin mukaan ihka ensimmäisen tunnariyrityksen (vaikka ajattelin, etten ikinä kehtaa sitä julkisesti näyttää), koska suoritusten välillä on aika hurja ero. Ajattelin, että super pentuni osaisi tämän tuosta vain, mutta ei se sitten ihan niin mennytkään. Välissä tuli kokeiltua jos vaikka mitä, mutta aika epätoivoista oli noutohullun kanssa. Eli jos joku tuskailee toivottoman tunnarin kanssa, niin siitä on mahdollista päästä eteenpäin. Videoiden välillä on 6 viikkoa, ja jos olisin heti opettanut hajuerottelun, väli voisi hyvin olla vaikka 3 viikkoa.




Tokokoekin heitettiin ajatuksena tapetille helmikuun loppu puolelta. Easy olisi juuri ehtinyt sen 10kk täyttää. Periaatteessa sieltä kyllä varmasti tuloksen saisi, mutta hieman kauhistuttaa näin nuorella ja raakileella lähteä kokeeseen. Mutta sitten taas SM-kisoja varten pitäisi olla tulos alokkaasta ja nyt olisi koe lähellä, niin miksi ei? Mutta voihan olla, että juoksut tulee ja laittaa suunnitelmat uusiksi. Tai jos en nyt mene kokeeseen niin juoksut sotkevat sitten myöhemmin kuviot.
Mietitään mietitään...


 KUVA: RIIKKA NÄRÄ
Bc Koska ja Easy. Kaverukset ovat lähes samanikäisiä tulevaisuuden lupauksia.

Mörköjä Easy ei ole ihan hirveästi nyt nähnyt enää, mutta äänille puhisee kotona. Jonkun auton äänen kuulen minäkin joskus, mutta aina ei voi tietää, mikä on puhinan syynä. Useimmiten ei mikään. Hallillakaan ei puhku ja hauku enää niin paljon jos joku tulee ja menee ovesta.
Toisinaan ei sano enää mitään.

Muuten kotielämä on leppoisaa Pikku Koiran kanssa. Vielä se pentumaisesti jaksaa ja haluaa osallistua kaikkiin mahdollisiin leikkeihin mukaan ja tunkee väkisin niin lähelle kuin pystyy. Vähän pitää varoa, ettei rötkähdä vauvan päälle, koska todella tulee ihan niin kiinni ja lähelle kuin pystyy. Edelleen saan käteen kaikki mahdolliset tavarat lattialta ja joskus niitä mennään poikien leikkihuoneeseen ihan varastamalla varastamaan tuotavaksi. Onneksi Easy tuo ne kaikki minulle, koska esim. lego-osat ovat toisinaan hyvin hyvin pieniä ja helposti nieltävissä tai pureskeltavissa. Täytyisi varmaan käydä kylillä sen kanssa pitkästä aikaa ja näyttää elämää metsän ulkopuoleltakin...

Ihanaa, kun kotona on nuori harrastuskoiran alku ja pikku pikku koiranpentuvaihe on ohi!
Ihanaa ihanaa!
Easy on kyllä aivan sairaan mahtava otus! 


Easyläinen 7-8vkoa

sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Vuosi vaihtui

Kamalan nopeasti tuli joulu sekä uusivuosi siihen perään. Molemmat sujui sopivassa tohinassa ja ne vietettiin varsin perinteisin menoin. Oli kinkut, kuuset, lahjat, ruuat, hössötykset, jännitykset, Joulupukki sekä myös Grinch mukana puuhasteluissa. Molempina juhlina oltiin ihan kotosalla, välipäivinä reissattiin Pihtiputaalla.





Easy ei välittänyt rakettien paukkeista mitään. Ei yhtään mitään. Toki niitä ei katsomalla katsomaan lähdetty, mutta kaukana kuuluneet paukkeet eivät aiheuttaneet mitään reaktioita. Pakollisilla pissatuksilla taisi joku raketti kuulua lähempää, mutta sekään ei aiheuttanut mitään reaktiota.
Hyvä niin.

Joulukorttikuva jäi kaikessa hässäkässä postaamatta, joten laitetaan se näin jälkijunassa. Easy joutui ensimmäistä kertaa malliksi ja Ruu sai sillä varjolla vapautuksen tehtävästä. Pikku Koira kun tunkee joka paikkaan mukaan, on aina tiellä ja aina ensimmäisenä kaikkea ihmettelemässä, niin oli melko luonnollista komentaa se koristeiden keskelle maahan. Yhtään aurinkoista päivää ei tullut, että olisi ulkona saanut kivan kuvan ja sisällä valon määrä nyt on rajallinen ja kuvauskalusto vieläkin rajallisempi. Näillä mentiin.

Iines kissa muuten on saanut oman instagram tilin. @iines_her_laziness oli joulukorttikuvista tätä mieltä...




Pikku Koira suoriutui tehtävästään mallikkaasti, vaikkakin ulkona auringossa olisi saanut varmasti kivemman talvikuvan joulukorttiin.




Vuoden vaihteessa tuli Iitun poismenosta kuluneeksi neljä vuotta. Edelleenkin aika tuntuu paljon pidemmältä. Ihan kuin siitä olisi vähintään tuplasti aikaa.

Viimeinkin sain aikaiseksi teettää pari taulua, jotka olisi jo aikaa sitten ansainneet päästä seinälle.


Tässä Tiina Karvosen ottamassa kuvassa Piips on parhaimmillaan. Kumpa se olisi saanut juosta aina näin. Kiitos Tiinalle, kun jaksoit kaivaa tämän kuvan arkistoista <3

En edelleenkään halua listata tulevan vuoden tavoitteita tai sen ihmeemmin koostaa edellisen vuoden saavutuksia. En ole pystynyt siihen sen jälkeen, kun jouduin jollain tapaa yllättäen luopumaan Iitusta. Silloin olin juuri postannut blogiin saavutukset sekä seuraavan vuoden tavoitteet ja oli vahva usko siihen, että Piips jatkaa kanssamme kohti kevättä. Kunnes maailmalta putosi hetkellisesti pohja. Kyllä se jätti jälkensä eikä ne tunteet ole unohtuneet vieläkään. En unohda, miten itkin ensimmäisellä lenkillä ilman Iitua niin paljon, että hengittäminen oli vaikeaa. Metsässä oleminen ahdisti niin paljon, että juoksin lenkin päästäkseni sieltä mahdollisimman nopeasti pois. Se oli ihan valtavan kamala paikka, josta yli pääseminen kesti kauan.

Tuntuu niin turhalta suunnitella ja tavoitella kauheasti kaikkea, kun pitäisi ennemminkin nauttia jokaisesta treenistä ja pienistä onnistumisista sekä tavallisen arjen hassuista sattumuksista.
Nautitaan yhdessä tekemisestä. Se on hyvä tavoite. Ja ehkä sellainen hyvän mielen muistelu kuluneeseen vuoteen, mitä on saatu kokea! Ei niin, että mitä on saavutettu ja miten paljon.


Tässä Piips on joko vuoden tai korkeintaan kahden vanha. Otettu Sarvivuoressa, jossa asuttiin aiemmin.

Muuten on vietetty tavallista arkea. Easy täytti joulukuussa 8kk ja alkaa olla aika lailla Muorin korkuinen. Tuskin kasvaa korkeutta enää kovin paljoa, mutta vankistuu vielä varmasti paljon. Täytyy yrittää ottaa vaikka seuraavan kuukauden kohdalla seisomiskuvaa, jos vaikka aurinkokin paistaisi joskus. Takakorkeus on vähentynyt ja Easy on "kauneimmillaan" metsässä vapaana liikkuessaan. Se on niin ketterä, liikkuu kevyesti, ravaa nätisti ja juoksee niin halutessaan lujaa. Ryhdikkäästi seisoessaan on omaan silmään oikein nätti, mutta jos yritän asetella seisomaan, niin kauneus katoaa jonnekin...


Easy 8kk ja Ruu reilu 9v. Kyllä korkeus alkaa olla sama.

Loppuvuodesta ehdittiin muuten piipahtaa Easyn kasvattajan luona kylässä ja oli kiva nähdä Easyn enoa, siskoa ja mummoa. Kyläily sujui hyvin ja vain kerran sekoitin oman pentuni Tirri-siskoon, vaikka ne kuvassa ovatkin selvästi erotettavissa toisistaan.


Dopey-eno, Easy, Tirri-sisko ja Myra-mummo

Täytyy tehdä eri päivitys treeneistä, kunhan nyt ehtii istua seuraavan kerran alas. Ja vähän pohdintaa myös Muori-koirasta, josta olen välillä hieman huolissani.
Tämä postaus on ollut täynnä mitä parhaimpia kännykkäkuvia, mutta näyttävät tätä elettyä arkea parhaiten.


Hetki sitten lattialla oli vain vauva. Minuutin päästä joku oli ilmestynyt viereen. Halusi vissiin osallistua tähän leikkiin...

Easy tuo minulla jatkuvasti kaikkea mahdollista. Tässä olen saanut kuivan makaronin, jonka Easy tulkitsi roskaksi. Roskista saa palkkaa, tästäkin annoin nakkia palkaksi. Ihan hyvä diili. Olen saanut myös pienen helmi nomparellin sekä ohuttakin ohuemman pätkän kuivunutta sokerikuorrutusta. Lista on melkein loputon. Easy tuntuu oikein etsimällä etsivän jotain tuotavaa...

Tämä on tältä päivältä. On se rankkaa välillä.

torstai 28. marraskuuta 2019

Junnu-koira


Easy 7kk ja jättiläiskorvat

Multa on kadonnut ihana pikkukoira jonnekin ja tilalle on tullut teinikoira, jonka kanssa joutuu jo pohtimaan asiaa jos toistakin. Mitään sen ihmeellisempiä pulmia ei ole, mutta pari tarkkailun alla olevaa asiaa, joista se oleellisin lienee vahtivietti. Easy on ensimmäinen mun koirista, joka saattaa juosta tielle haukkumaan ohikulkijoille. Tai siis yrittää juosta tielle, mutta vielä se on totellut ja tullut takaisin. Ajatella, ettei edes Iitu tehnyt sitä aikanaan. Ruussa on aina asunut sellainen pieni vahtija, mutta se on jäänyt vain yksittäisiin haukahduksiin, puhinoihin ja örinöihin, jotka loppuu melkein heti. Nyt Muori-koira tuntuu höperehtivän ja lähtee Easyn puhinoihin mukaan niin päheänä että. 


Vahtivat noutajat. Muori 9v ja Easy 6,5kk

Tiedä sitten liittyykö tämä Easyn vahtiminen sen mörköilyihin ja taantuisiko ajan kanssa? Tässä muutama päivä sitten treenihallilla nostettiin pieni peili esille, josta näkisi koiran asentoa sivulla. No itse treeni ei peilin surkeuden vuoksi onnistunut, mutta Easy päätti sitten puhahtaa peilikuvalleen ja hetken päästä hiipi kohti ja kurkisti varovaisesti peilin/pylvään taakse, että kuka siellä oli.
No ei ollu ketään. Kappas. 

Ja sisälläkin jos vaan jotain kuvitteellista ääntä kuuluu (koska aina ei ihminen ymmärrä, että olisi kuulunut mitään), niin Easy alkaa puhkua ja menee ovelle odottamaan. Ja varsinaisille tulijoille puhkutaan ja haukahdellaan aina. Treenihallillakin jos joku tulee ovesta, niin se on varmasti paha paha mörkö. Vaikka tämä sama henkilö olisi juuri äsken ollut hallissa yhtä aikaa kanssamme. Eniten Easy on ehkä puhissut vieraille lapsille. Ilmeisesti epäilyttäviä teletappeja...


Easy 7kk

Easylle tuli taas ikäkuukausia lisää ja nyt on mittarissa 7kk. Painoa oli viikkoa ennen 19,2kg. Unohdin punnita 7kk kohdalla. Kasvanut on edelleen, mutta ei vieläkään Ruun mitoissa. Takakorkeuttakin vielä on, mutta se on jo selvästi tasoittunut.

Kuvakulma vähän hämää, mutta kyllä Easy vielä vähän joka suhteessa on Ruuta pienempi, vaikka jalan mitta näyttääkin jo liki samalta.



Ihan jäätävän ketterä, nopea ja täpäkkä Easy on. Sellainen pieni bambi. Erittäin hyvä luontainen kropan hallinta ja sopisi siksi erinomaisen hyvin agilityynkin. Hirrrrmuisen ahne ruualle.
Siis A-H-N-E


Ei kaikkein tarkin kuva, mutta kertoo erittäin hyvin mikä Bambi tämä koira on. Easy 6kk

Nyt on treenattu oikeastaan vain tokoa. Lumet tuli ja suli, mutta silti ei olla nyt jälkipellolle menty. On kuitenkin kylmää ja märkää niin en halua (en uskalla) tässä vaiheessa vaatia ilmaisuja maahan. Ja toisinaan pellot on jäässä. Jatketaan keväällä, hyvälle mallille kaikki kuitenkin jäi.


Peikkometsässä <3

Tokossa samat treenit toistuu ja jatkuu. Nyt pitäisi taas päästä osaavampien silmien alle katsastamaan tilannetta.

Eräänlaisen ahaa-elämyksen koin muutama päivä takaperin. Päätin rohkeasti kokeilla, miltä juniorin tunnari mahtaisi näyttää. Kun sellainen yleispätevä fiilis oli, että sehän voisi vaikka sujua tuosta noin vaan. Taustalla oli kerran kokeiltu, että tuo luonnonkepeistä hienosti sen mikä on mun kädessä ollut.

No, itse tunnari oli katastrofi. Easy toi toi toi kiireesti mulle ensimmäisen kapulan, joka vastaan tuli. Toi jopa kahta kerrallaan. Sitten laitoin nameja, että rauhoittuisi ja haistelisi. Easy rohmusi hirveällä raivolla nameja (ei haistellut niitäkään) eikä edes syönyt kaikkia, vaan sitten kiireesti ja äkkiä eka kohdalle osunut kapula suuhun ja mutsille. Että silleen. Tajusin, että Easy on nouto - JA namihullu koira. Ja tästä pääsin ajatukseen, että osaako pentu oikeasti yhtään mitään? Vai juokseeko se hallissa pelkästään "nakkinakkinakki" tai "karkkikarkkikarkki" asenteella eikä mieti mitä tekee?


Easy 7kk

Kaukokäskyissä Easylla olisi kropanhallintaa sekä etujalkakaukoihin että takajalkakaukoihin, MUTTA kun se ei tunnu ajattelevan pätkän vertaa mitä on tekemässä. Ihan kuin sen silmissä olisi vaan nakin kuvat ja yrittää kauheasti kaikkea salaman nopeasti ja lopulta ehkä yhdestä kymmenestä yrityksestä saa palkan. Ja ohjaajalla ei meinaa hermo kestää. Kaiken lisäksi päädyin jostain syystä vielä hakemaan etujalkakaukoja, vaikka ne ovat itselleni kovin vieraan tuntuiset opettaa. Kai ajattelin, että sen piirun verran voisi olla helpompi takoa päähän, että tassut paikoillaan. Yritin käsiavuilla, yritin ohjata lähellä seisten ja yritin ties miten päin. Vaikka Easy kuinka luopuisi karkista tai odotan ettei se tarjoa mitään, niin homma ei alkuun tuntunut edistyvän yhtään. Epätoivo meinasi vallata, mutta sitten yllättäen, kun taas kokeili, niin selvästi oli pikkukoira ajatellut asioita. Uskomatonta. Oppimista näköjään tapahtuu, vaikka sitä ei aina huomaisikaan.


Nyt tiedän, miksi niin moni ei tykkää yhtään tunnarista tai kaukokäskyistä. Ne on olleet tähän asti kivat liikkeet ja onnistuneet loogisen opettamisen kautta. Vähän sellaiset bravuuri liikkeet. Ensimmäistä kertaa mulla on koira, jonka kanssa joudun painimaan opetuksen kanssa. Täytyy ottaa tämä ohjaajaa opettavana haasteena. Ehkä olen viisaampi sitten, kun näistä joskus kisavalmiit liikkeet saa.


Pois tieltä risut ja männynkävyt! Easy 7kk

Mutta kyllä moni asia jo hyvältäkin näyttää ja on erittäin ihanaa tokoilla Easyn kanssa. Mä oon niin tokoihminen! En voi olla hehkuttamatta! On sääli, että mulla ei ole Ruun pentuajoista yhtään filmiä tallella, vaikka niitä varmasti edes joitakin tuli otettua. Siksi olen yrittänyt säännöllisesti filmata Easyn treenejä  ja ladata niitä nettiin, jotta ne eivät katoaisi eräänä kauniina päivänä kotikoneelta. Sitten joskus on kiva palata niiden äärelle.

Tässä tämän hetkistä menoa.





Easy 7kk

Kotona Easy kantaa lähes jatkuvasti jotain suussaan. Ja tuo minulle, onneksi. Se on pelastanut monet tavarat tuholta. Easy oikein tarkoituksella lähtee etsimään jotain sen ulottuvilla olevaa ei koirakamaa. Lista kannetuista esineistä, tavaroista, roskista yms on jo aika pitkä. Easy toi jopa avonaisen kakkavaipan minulle. Ja kyllä, vaippa oli roskiksessa, mutta pennun ulottuvilla.


Taas on löytynyt jotain kannettavaa


Kotona hakeutuu lähes aina Muorin viereen, tai päälle. Jännä, että Ruu ei hakeudu koskaan Easyn viereen.

Ruun kanssa Easy haluaisi temuta vähän jatkuvasti, lähinnä ulkona. Sisällä ei riehuta kaikkien turvallisuuden takia. Joskus harvoin on hammaspaineja, mutta nekin tahtoo niin äkkiä lähteä lapasesta. Ulkona touhu vaan on alkanut käydä välillä vähän rajuksi ja yhtään en uskalla jättää valvomatta, ettei päättömät ryntäilyt pääse valloilleen. Ja Ruu on alkanut taas vähän osoittamaan, että meno on välillä liian rajua ja saattaa juosta luokseni "turvaan".
Mutta harjoitellaan me pihassa olemista myös niin, että osataan leikkiä niillä omilla leluilla. Aina ei tartte painia kaverin kanssa.


Easy 7kk

Pihapainia, Muori 9v, Easy 7kk


keskiviikko 23. lokakuuta 2019

Syysloma Puttaalla

Viimein koitti syysloma ja odotettu reissu Pihtiputaalle. Tiedossa oli jälleen metsästystä Muorille ja tavoitteena tehdä pennulle peltojälkeä. Kaikki toteutui ruhtinaallisesti ja siitä suuren suuret kiitokset Super Mummille, Metsästäjälle ja hänen 10v avustajalleen ja Ankku-tädille.

Mentiin lauantaina iltapäivällä pelipaikoille ja ehditiin metsästää Ruun kanssa neljänä aamuna. Lisäksi Muori kävi yhden päiväretken taas metsästäjien kanssa mukana tarpomassa. Kelit oli kyllä tosi suosiolliset. Yhtenäkään aamuna ei satanut, ei tuullut ja muutenkin ihan jeppis kelit.

Ekana aamuna olikin liikennettä! Ruulle tarjoiltiin markkeerauksia, joista yksi oli erityisen hieno, kun sekä minä että Metsästäjä jäimme putoamispaikan eteen. Ruu oli kuitenkin kartalla ja se kiersi meidät painellen suoraan linnulle. Yksi pudotus tuli 2m päähän koirasta ja mikään ei pidätellyt, Muori päätti olla omatoiminen. Kröhöm. En kyllä ehtinyt sanoa tai reagoida mitenkään. Joku taisi olla haavakkokin? Kaikin puolin onnistunut aamu.


Ensimmäisen aamun saaliit.

Loppuina aamuina ei sitten tapahtunutkaan niin paljoa. Ei, vaikka yhtenä aamuna oli NIIN optimi keli kuin olla ja pystyi. Ei tainnut lentää linnun lintua muistaakseni. Toisena aamuna aivan lopussa tuli yksi lintu, joka käytiin porukalla etsimässä.
Viimeisenä aamuna oli myös hiljaista ja meinattiin jo lopetella, kun jostain pölähti kaksi lintua. Minä en nähnyt mitään enkä usko, että Ruukaan näki mitään. Kaksi laukausta, kaksi lintua. Toinen tippui hyvin lähelle meitä ja lähetin Ruun hakemaan sen ensin. Lintu oli haavakko ja tuli nopeasti talteen. Toisen linnun löytyminen otti vähän aikaa. Ruu ei ensin edennyt riittävän syvälle, varmaan kun eka löytyi niin läheltä. Joitakin kertoja pysäytin ja lähetin uudestaan aluetta kohti. Viimein sai käryn niiltä nurkilta, joihin Metsästäjä kertoi linnun pudonneen. Ruu kuitenkin eteni selvästi vasemmalle pudotuspaikasta ja hetken joutui lintua poimimaan kyytiin. En nähnyt kuin koiran takapuolen ja vimmatusti heiluvan hännän. Olisiko lintu sitten juossut hetken ja yrittänyt piiloutua? Linnun poimiminen poikkesi kuitenkin selvästi aiemmista, joten jotain siinä on tapahtunut, mitä emme nähneet. Joka tapauksessa lintu tuli talteen.


Toisen aamun yksinäinen saalis.

Muori tykkäsi kyllä niin kovasti näistä oikeista töistä! Päiväretkeltä ei tullut taaskaan saalista.

Pehmeällä suolla juokseminen otti kyllä vähän koville Muori-koiralle ja jo silmillä havainnoin, että vähän jäykäksi kävi liike. Ei onneksi ontumaa. Pienellä tutkimisella paljastui täällä kotona aika lailla lihasjumeja, jotka hoidetaan heti, kun Neiti Johtaja vain suvaitsee.

Lapsikoira oli tietysti hyvin surullinen ja kateellinen, kun Ruu yksin lähti aamuisin mukaan. Tervettä opettelua jäädä kotiin. Ja meidän mahtava Metsästäjä sai saalista Easyllekin, joita se pääsi kantamaan hetkellisesti. Harakka käytiin etsimässä pudotuspaikalta yhdessä. Easy haisteli harakkaa hetken ja katsoi sitten minuun häntä heiluen. Mun ei tarvinnut kuin kysyä, että mikä siinä on, kun harakka nousi kyytiin. Ja sitä esiteltiin tietysti ylpeästi. Vähän Easy meinasi kiihtyä kantamisesta ja otetta korjatessaan puri vähän voimakkaammin. Kröhöm.

Variksella vedin pennulle hyvin lyhyen jäljen. Haju tarttui nenään heti ja sitä seuraillen löysi linnulle ja poimi sen omatoimisesti ja nopeasti kantoon. Kantoi nätisti ja esitteli sitä taas syliin asti. Sai kantaa vain hetken, ettei kiihdy sen enempää eikä ala puremaan. Riista siis todella kelpaa ja on se JUTTU! Nyt jää raadot muhimaan ja harjoitellaan pehmoleluilla pitämistä ja kantamista.
Ehkä ensi vuonna sitten tositoimissa?


Easyn saaliit ja poseerauskuva aarteiden kanssa.

Metsästysjuttujen lisäksi pääsin tekemään kahdesti Easylle jäljen mummolan ihanille, täydellisille pelloille. Ekan päivän jäljestä on videokoostekin, koska ihana 10v avustaja oli kuvaamassa. Ja Ruu sai ajaa kahdesti tämän samaisen ihanan 10v tekemät täysin namittomat jäljet.

Ruun eka jälki oli jonkun satametriä pitkä suora, jolla kolme esinettä. Ruu ei ole ajanut pitkään pitkään aikaan vieraan tekemiä jälkiä, joten siksi helppo suora. Ja Muori puksutti kuin juna jäljen läpi ja ilmaisi kaikki esineet! Wau! Toinen jälki oli sitten astetta haastellisempi. Ensin lyhyt suora, kulma vasempaan, pidempi suora (2 esinettä), kulma oikealle, lyhyempi suora jossa selkeän ojan ylitys (oja syvä ja kapea, josta ihmisen on harpattava yli) ja viimeinen esine jäljen päässä. Ja Ruu jatkoi puksutustaan! Ensimmäinen kulma oli ihan unelma! Ilmaisi molemmat esineet hyvin. Ajoi jälkeä lähes täydellisesti jäljen päällä hyvällä vauhdilla. Toisella kulmalla teki pienet tarkistelu ympyrät ja jatkoi sitten taas kuin juna oikeaan suuntaan. Niin itsevarmana, ettei auttanut kuin perässä roikkua. Ojan ylitys kuin mitään ojaa ei olisi koskaan ollutkaan. Kaiken kaikkiaan WAU!!!! Aivan mielettömän hienosti!


Ruu 9v ja Easy 5,5kk

Easy jäljesti myös hyvin, tarkasti ja innokkaasti. Esineisiin reagoi hyvin ja nyt ollaan saatukin vinkiksi vain jatkaa iloisia palkkauksia ja kehuja esineillä. Olen ehkä vähän turhaan jo aloitellut vaatimaan esineillä olemista, mutta sen kuulemma ehtii opettamaan myöhemminkin ja puolivuotiaan pennun kanssa voi iloita reilummin esineisiin reagoimisesta.

Videolla olevalla jäljellä on Easyn ensimmäinen kulma koskaan, joka sujuu hyvin namitettuna aivan täydellisesti. Kokeilin 10 askeleen namittomia pätkiä ja niillä vauhti kiihtyy selvästi. Tähänkin on tullut vinkkiä, ettei ole kiire tehdä namittomuutta, jotta tarkkuus ei kärsi. Auton renkaiden jättämien urien ylitys sujui hyvin ja toisella jäljellä ei enää reagoinut mitenkään. Toisella jäljellä muuten Easy ylitti kahdesti Ruun ensimmäisen jäljen, jota pitkin minäkin siis olin kulkenut. Easy ei reagoinut missään vaiheessa vanhaan jälkeen. Hyvä niin!

Kyllä peltojälki on kivaa!

Tässä Easyn ensimmäisen päivän jälki


sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Easy 6kk

Easy täytti muutama päivä sitten 6kk! Päivitykset uhkaavat tulla nyt aika viiveellä, koska Vauhti-Mimmi vie kaikki illat huomiota itsellensä ja estää äitiä istumasta koneella. Rivi tai kaksi kerrallaan onnistuu tai sitten ei edes sitä. Silti on olkapäät, hartiat ja selkä kipeät, jännä juttu. Tämä päivitys on nyt aika lailla ajoissa, koska vietin 6kk päiviä jo kaksi viikkoa sitten ja olen tätä postausta rustaillut pikkuhiljaa. 


Easy 5,5kk

Korkeutta en ole pennusta mitannut, mutta ei vielä ole Ruun mitoissa. Painoa oli 17,5kg. Valokuviakin yritin ottaa vähän niin kuin vasemmalla kädellä, koska Mimmi oli sitä mieltä, että et muuten ota. Ja syksyn tullessa valoa on jos on, ja omat taidot sekä kameran paukut loppuvat selvästi nopeammin. Vähän se aurinko pääsi juuri sopivasti paistamaan, niin on edes jotain. Nämä kuvat ovat siis vähän etuajassa otettuja, koska sekoilin Easyn iän laskemisessa. Toisaalta, silloin oli kauniimmat kelit ja sai varmasti parempia kuvia, koska nyt 6kk kohdalla on ollut niin märkää, pimeää, harmaata ja sateista.


Easy 5,5kk ja Ruu 9v

Puolivuotiaalla lapsikoiralla sujuu entiseen malliin. Mörköjä näkyy vieläkin säännöllisen epäsäännöllisesti. Eräänä aamuna, kun käytin koirat perinteisesti aamutakissa ja kumppareissa tarpeillaan metsässä, jäin koirista jälkeen, kun ne painelivat takaisin pihaan. Kohta havahdun siihen, että polun päässä minulle puhistaan. Kävelin normaaliin tapaan lähemmäs pihaa ja taloa puhinan sekä haukahdusten saattelemana. Ei ollut huppua päässä ja kasvot näkyivät hyvin. Lopulta olin koirista max viiden metrin päässä ja edelleen Easy on sitä mieltä, että olen Mörkö. Päädyin sitten kysymään, että mikähän juttu tämä on, niin sain pikkukoiran suurin piirtein syliin. Onnellisena ja helpottuneena. Voi höpsöä lapsikoiraa. En muista, että Iitu tai Ruu olisi mörköillyt näin selvästi.


Easy 5,5kk

Kauheasti Easy on kasvattanut jalkojaan. Siihen havahduin kuvia katsomalla. Kova kasvuvaihe menossa. On takakorkea, on jalkaa, on selkää. Toivottavasti kasvattaa vielä etujalkojaankin, koska ei ole kyllä kovin kauniissa vaiheessa tällä hetkellä. Vauhtia on kuin pienessä kylässä ja rämpii mieluiten pahimmissa risukoissa sekä kiipeilee kaikkien mahdollisten kivien päälle. Tai ei kiipeile, vaan pomppaa kuin kenguru. Tässä yksi kaunis päivä en ehtinyt kuin suuni aukaista, kun pentu loikkasi kivelle ja seuraavassa sekunnissa kiven toiselta puolelta alas melkein 2m pudotuksen. En ollut iloinen ollenkaan. Hemmetin wanna be Hopeanuoli.


Tässä vertailuna Easy n. 4,5kk. Sopusuhtainen kroppa tässä vaiheessa.

Easy n. 4-4,5kk

Ja tässä Easy 5,5kk. Kivi antaa anteeksi takakorkeuden, mutta hirveät koivet sillä on tällä hetkellä.



Totuus on tässä. Selvästi ja ei niin kauniisti takakorkea. Pennun asento ei ole ryhdikkäin, koska ota nyt sitten kiireellä kuvaa yhdellä kädellä ja Jäbä Duudsoni "avustajana". Joo´o...
Nurmikkokin syö jaloilta pituutta.




Hauskasti Easy on elävöittänyt Muorin(kin) elämää ja pihalla löhöily tai oikeastaan masentunut hengailu on taakse jäänyttä elämää. Enää ei möllötetä, kun pentu vaatii äksöniä. Eikä Muorilla ole leikkimistä vastaan mitään. Onneksi hammaspaini on kestosuosikki, niin ei tarvitse ihan koko ajan laittaa rallin juoksemiselle stoppia.


Easy 5,5kk. Notkea ja ketterä tämä lapsikoira kyllä on.


Treenattu ollaan eniten tokoa, pellolle on päästy nyt huonommin (koska Vauhti-Mimmi) ja nome pillin käskyjä on opiskeltu pihassa. Lisäksi pitoharjoittelua hyvin pienissä hetkissä ja tässä asiassa täytyy kyllä aktivoitua!

Tässä koostetta 6kk hommista eri lajien saralta.


Pellolle on päästy tosiaan surullisen vähän, mutta tässä pidemmän tauon jälkeen pääsin viikonloppuna kahdesti tekemään molemmille koirille jäljet ja ne jopa vanhenivat 45-60min ajan. Easyn jäljet eivät ole pitkiä, mutta olen pyrkinyt tekemään siellä kiemuraa jos jonkin laista. Namittomia pätkiä ja askeleita vaihdellen. Pisin namiton pätkä oli 10 askelta. Ekalla jäljellä yritti lähteä korkealla nenällä liikkeelle (selvästi taukoa takana), mutta en päästänyt ennen kuin nenä sukelsi alas. Esineitä oli kolme ja ilmaisut ok. Maahanmenot nopeutuivat loppua kohden. Maassa oleminen on vielä malttamatonta. Nyt Easy suostuu jo leikkimään lelulla jäljen loputtua. Easylla on todella tarkka nenä ja se tuntuu rrrrakastavan jäljestämistä. Esineiltä saa aina parempaa herkkua kuin jäljeltä, mutta välillä tuntuu, että sitä harmittaa pysähtyä esineelle...


Tokoa tehdään pienissä hetkissä mahdollisuuksien mukaan, mutta selvästi eniten. Tykkään tästä pikkukoira vaiheesta, kun työstetään palasia kasaan. Muutenkin pitkän toko-hiljaisuuden jälkeen on ihan mahtavaa taas treenata! Mutta treeneissä on selvästi tultu vaiheeseen, jossa onnistut jo tekemään asiat väärin ja seuraavaksi pääsetkin jo korjailemaan virheitä. Täytyy videoida useammin, niin näkee itsekin paremmin mitä tekee ja mistä palkkaa. Ja osaavampien oppiin on pian päästävä katsastamaan tilannetta.


Easy 5,5kk ja ihku ihana sarvikuono. 


Easy keskittyy vallan ihanasti treeneihin ja ollaan päästy treenaamaan myös toisten koirakoiden kanssa. Easy ei välitä muista oikeastaan mitään. Ainakaan tällä hetkellä. Se keskittyy hyvin ja haluaa tehdä vain minun kanssa. Ellei joku muu ota nakkia sen naaman eteen. Leikki on parantunut koko ajan ja kahden lelun leikkiin on tullut voimaa lisää. Vauhtia löytyy ja tässä eräänä treenikertana Easy keilasi minut totaalisen kumoon hypätessään lelun kanssa päälle. Harmi kun se ei tullut videolle.

Tässä videota treeneistä. Easy 5,5kk. Tuumailin, että kun laskin pennun ikää pieleen koko ajan, niin se taitaa olla edellisessä videossa nuorempi kuin ajattelin. 





  • Pito: Edistyy. Kapula ei tipu enää syvälle suuhun. Nyt ongelmana on vielä levottomat jalat ja pää nyökähtää herkästi alas.
  • Nouto: Kokeiltiin videolla ekaa kertaa nouto liikkeenä ja sehän sujui liki täydellisesti. 
  • Ruutu: Osaa juosta kosketusalustalle. Lelulle juokseminen ei toiminut ollenkaan ruutu-käskyllä, vaan alkoi kiertämään jotain ruudun merkeistä. Ei meinannut onnistua ei millään, vaikka yritettiin parin metrin matkalla. Täytyy alkaa opettaa ruutu-käskyä.
  • Seuraaminen: Hyvällä mallilla. Välillä meinaa alkaa edistämään. Perusasentoon tulemista treenattava vielä paljon ja erikseen, nyt ei kyllä osaa sitä vielä täydellisesti ja se näkyy kaikessa muussa. Luoksetulon, noudon ym loppuperusasennossa.
  • Jäävät: Ollaan tehty vielä avustettuna. Kokeiltiin videolla ekaa kertaa miten lähtisi seuraamisessa toimimaan. Jatketaan jäävien perusteita ja pidetään kriteereistä kiinni. Istuminen on vaikeinta itselle. Lähdettiin sitä nyt opettelemaan tarjoamisen kautta, peruuttelen koiran edessä.
  • Luoksetulo: Jää hyvin, vielä mahdollisuus levottomiin tassuihin. Muutaman toiston jälkeen istuma-asento painuu huonompaan ryhtiin. Takapalkkaa olen alkanut opettaa.



Easy 5,5kk

lauantai 19. lokakuuta 2019

FI TVA Waterfowler Bliss

Nyt se on totta. Tuhkimotarina sai kolme viikkoa sitten onnellisen lopun ja Ruu sai viimein ansaitsemansa tittelin. Joku aika sitten en olisi uskonut päivän koittavan, sillä onhan meillä jo kolme T arvosanaa alla ja kovin ahkeraan en ole näytelmissä juossut... 

Easyn kasvattaja vinkkasi tätä kyseistä tuomaria ja alkuun ajattelin, että ei me lähdetä neljättä Tyydyttävää hakemaan. Sitten ilmoittautumisaika uhkasi umpeutua ja päädyin kysymään meidän luotto handlerilta, että pääsisikö tämä mukaan. Yksin vauvan kanssa en lähtisi. No handleri sitten innoistui valtavasti ja oli alusta asti sitä mieltä, että tämä tarina päättyy hyvin. Minä huokasin ja ilmoitin Ruun SNJ:n erkkariin Tuulokseen, tällä kertaa veteraaneihin, kun ikä siihen oikeutti.


Muistelu kuva tokon SM kisoista Kuopiosta, jotka olivat Ruun ensimmäiset kisat koskaan. Ruu voitti alokasluokan hopeaa.

Myönnän, että hieman sitten innostuin itsekin optimistisuuteen ja hyvillä mielin asteltiin näytelmiin mukaan. Siinä kun käyttöluokkaa seurasi ja koira toisensa jälkeen sai H:ta, valtasi epäilys taas mielen. Kuitenkin Ruu olisi se ainoa koira koko näyttelyssä, joka saisi sen T:n. Olihan se nähty jo kolmesti. Jännitys tiivistyi aikamoiseksi, kun tuli veteraanien vuoro.

Ruu näytti niin pieneltä, laihalta ja pörröiseltä muihin verrattuna. Olin unohtanut harjailla siitä irtokarvoja pois ja unohdin antaa ns ylimääräistä sapuskaa. Miksi edes ilmoitin sen veteraaneihin? Käyttöluokka olisi ehkä sittenkin ollut parempi vaihtoehto. 
Itse kehässä kaikki meni niin hyvin kuin voi olla. Ruu seisoi nätisti, antoi tutkia kiltisti, juoksi kauniisti ja tuijotti Nooraa herkeämättä. Kaikki muut veteraanit sai ERIn. Jopa sekin, joka ei kahta raviaskelta enempää kehässä ottanut.


Ensimmäiset EVL:n kisat. Keuruulla ja Ruu voitti piirinmestaruuden.

Kun avustaja sitten kohotti värilapun ylös ja huusi "koira saa EH:n", olisi filmikamera ollut paikallaan kuvaamaan ilmettäni. Olin keskittynyt ja rukoillut niin kovasti sen keltaisen värin puolesta, että kun se ei sitten lopulta noussutkaan ylös, olin hirmu pettynyt ja harmistunut. Kunnes sillä samalla sekunnilla taisin kysyä ääneenkin, että MITÄ?! Mikä se oli? EH???!!! Ja sitten tajusin, että värikin oli sininen. Luoja varjele, Ruu sai EH:n!!!
Ruusta tuli viimein Suomen tottelevaisuusvalio!

Aika uskomaton hyvä fiilis loppujen lopuksi. Vaikkei titteleiden tahkoaminen ole se oma juttu ja tämänkään takia en ole yöuniani menettänyt saati näyttelyissä jatkuvasti ravannut, niin silti tunne on tosi hieno. Ehkä sellainen oikeus on viimein tapahtunut fiilis. Ruu sai tittelin, jonka se olisi ansainnut jo viisi vuotta sitten, jolloin toko-tulokset tuli kasaan. 

Suuren suuret kiitokset Noora sinulle. Ilman sinua en olisi tähän(kään) näyttelyyn lähtenyt.

Ja tässä hän nyt on. Suomen TVA Waterfowler Bliss

Katsokaa nyt miten hieno parivaljakko! Ja vielä EH! OMG! :D
Arvostelussa sanottiin näin:

"Good lenght of muscle. Kind eye. Rather short in upper  arm. Good topline and tailset.
Well musculed behind. Moved quite well."