keskiviikko 8. elokuuta 2012

Uusi blogi!

Nyt meni hermot ja sen kyllä huomaa! Vuodatus-blogin järjestelmä on takkuillut aika ajoin ja nyt sitten oikein pahemman kerran. Blogia ei pystynyt päivittämään ollenkaan koko kesänä ja lopulta käy ilmi, että järjestelmä on hukannut suurella vaivalla otetut ja muokatut kuvat bitti avaruuteen. Vitutusmaksimus! Harmitus on sen verran suuri, että antaa sitten olla. Kokeillaan vaihtaa nyt blogia kokonaan ja jos ei ala toiminaan, niin jätetään kirjoittelut sitten kokonaan muille. Nih! Onneksi en ole kärsinyt tästä asiasta yksin, moni muukin on vaihtanut blogia...todella harmillista. Tämän uuden blogin ulkoasua tuunaan kunhan siihen löytyy aikaa. Pistetään nyt ensiksi ihan vain tekstiä tulemaan. Pahoittelen, että uuden blogin aloittaminen on kestänyt. Minut tuntevat tietävät, että Muutosvastarintavastaavalle tekee tiukkaa luopua jostain, jota on oppinut käyttämään ja joka kuitenkin ennen pelitti suht moitteetta. Olen pakotettu muutoksiin...en tykkää! Vanha blogi löytyy siis osoitteesta www.iippuli.vuodatus.net
 
Siinähän se kesä ja loma sitten menikin, blogi- katkon aikana. Tässä nyt sitten sepostukset kaikki kerralla.
Meillä kaksijalkaisilla oli pitkästä aikaa yhteinen pitkä kesäloma, joka suurimmaksi osaksi käytettiin kotihommia tehden. Heti Juhannuksen jälkeen ja loman alun kunniaksi vierailimme Tallinnassa. Joskus tekee hyvää ottaa kunnolla välimatkaa arkeen ja arkisiin ympyröihin. Matkustaminenkin oli aikaisempaa mukavempaa, kun pääsimme Jyväskylästä menevillä suorilla lennoilla Tallinaan. Ei tarvinnut käyttää koko päivää matkustamiseen, kuten aiemmin. Meni vain hujaus ja sitten oltiinkin perillä. Toimii! Kiitos AnskuBanskulle koirien kaitsimisesta, homma sujuu jo rutiinilla. Kiitos Akin porukoille, jotka huolehtivat kissa-Trion ruokinnasta.

Kotihommia on sitten paiskottu oikein urakalla, mutta niiden ansiosta takapihalla on nyt kaiteita ja harkinnan alla olevaa katetta vaille valmis iso terassi! Ihkua! Tämä on ollut suurimmalta osin isännän projekti, itse olen tuunaillut pihatien vierustaa ja autotallin sokkelia sekä viereistä rinnettä. Tiivistettynä sanottakoon, että inhoan kiviä! ;) Eikä homma ole edes vielä aivan valmista. Huoh. Ja sitten olisi vielä vaikka mitä muuta projektia. Uudestaan huoh. =)

Loman alussa vietettiin myös muuten Pikku-Ruun synttäreitä! Mittariin kertyi 30.6.2012 se 2v. Onnea myös muille sisaruksille! Aina sitä saa näinä päivinä hämmästellä ajan kulumista...onko sitä itsekin vanhentunut saman verran? Hmm... Anyway, Ruu sai lahjaksi ihanan siilin, joka tällä kirjoitushetkellä ei ole enää yhtä ehjässä kuosissa...;)

Tähän väliin otos synttärisankarista.


Kotitöiden ohella olen koittanut treenaillakin Pikkumustan kanssa. Jotain on tehty oikein, sillä kisasimme kaksissa raatokokeissa ja sieltä saaliina upeasti heti ALO1 ja ALO2 tulokset! Ei olisi uskonut! =D Näistä enemmän omassa treeni/kisa kirjoituksessa.

Piips on voinut loman ajan vähän huonommin, mutta siitä enemmän myös omassa kirjoituksessa. Ihan sen takia, että on helpompi löytää tärkeät kirjoitukset myöhemmin.

Loman lopuksi ja meidän kaksijalkaisten yksivuotis hääpäivän kunniaksi Aki oli järjestänyt meille pienen reissun Helsinkiin, jossa teemana taisi edellä mainittujen lisäksi olla loma lomasta. Tiivistetysti; ihana reissu! Nyt ollaan siis jo reilu viikko pakerrettu töissä, ihan leppoisasti on arki lähtenyt taas rullaamaan. Tästä se lähtee!

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Ruulle SM-hopeaa!!!



Eilen saavutimme Pikku-Ruun kanssa jotain, jota tuskin koskaan tulen enää saavuttamaan. Tahkosimme tokon sm-kisoissa tulokseksi ALO1 197p, KP, joka oikeutti meidät nousemaan alokasluokan palkintopallille vastaanottamaan sm-hopeaa kovatasoisessa kisassa. Voittaja sai täydet 200p ja kolmanneksi tullut 196p eli vain pisteen vähemmän kuin meillä. Alokasluokassa starttasi kaikenkaikkiaan 101 koirakkoa, joista 58 ylsi ykköstulokseen. Ei hassumpi aloitus RuuRuun tokouralle!
 
Sm-kisat pidettiin Kuopiossa Puijon urheilualueella, nurmikentällä. Me lähdimme kisoihin siis joukkeena, joten mukana menossa olivat avoimessa Riikka & Rieha, voittajassa Anna & Nelli sekä Tiia & Pepe ja alokkaassa meidän kanssa Henna & Hupi. Hyvien suoritusten, outojen sattumusten ja rankan odottelun seurauksena joukkueemme oli lopulta 35 kun joukkeita oli kaikkiaan 68. Eli ei niin huonosti sekään. Hyvä me! =)
 
Alokasluokan kehät oli rajattu kepeillä joiden välissä kulki useampi kehänauha ja jotka sitten räpisivät tuulisessa säässä ihan huolella. Pelkäsin tämän aiheuttavan ongelmia, joten kävin hengailemassa Ruun kanssa nauhojen tuntumassa. Seuruutin vähäsen ja pikkuisen tuntui Ruu väistävän nauhoja, mutta esim. paikkamakuu kokeilussa oli ihan rauhallinen. Alokasluokan kehiä oli siis kaikkiaan kolme, samoin tuomareita ja liikkureita kolme.
 
Koska olimme joukkueemme kanssa ajoissa liikenteessä (herätys neljältä aamulla), olimme myös kisapaikalla jo seitsemän jälkeen. Annalla oli tosi hieno teltta, jonne saimme koirat häkkeihin lepäämään. Kisat starttasivat yhdeksältä ja olimme Ruun kanssa aika alkupäässä suoritusvuorossa. Olimme kolmannessa paikkamakuuryhmässä, kilpailimme numerolla 115.
 
Ensimmäisessä kehässä tuomarina oli Erkki Shemeikka ja liikkeinä luoksepäästävyys ja paikkamakuu. Toisessa kehässä tuomarina Vesa Rantaharju ja liikkeinä hihnaseuruu, liikkeestä seisominen ja hyppy. Kolmannessa kehässä Taru Torpström ja liikkeinä irti seuraaminen, liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo. Meidän pisterivistömme näytti siis tältä:
 
Luoksepäästävyys: 10 – Tuomari katsoi hampaatkin, oikein hienosti! Edellinen koira aiheutti dramatiikkaa käymällä tuomarin päälle hampaiden katsomisen yhteydessä. Sai tuomarin kasvoihin ja käteen kunnon haavat, todella järkyttävää! Niin ikävää kaikkien osapuolten kannalta. =( Pelkäsin, että Ruu luulisi rähähdystä aiheelliseksi ja sanoisi tuomarille ”Buh” tai väistäisi. Mutta ei onneksi!
Paikkamakuu: 10 – Niin olikin! Hieno! Viereinen koira oli noussut ilmeisesti heti istumaan, ei tämäkään haitannut.
Hihnaseuraaminen: 10 – Mielestäni jotain pientä viilaamista olisi ollut, mutta tuntui hyvälle!
Liikkeestä seisominen: 9 – Vähennyksen syytä en tiedä, stoppi mielestäni hyvä, olisiko vino perusasento?
Hyppy: 10 – Oikein hyvä!
Irti seuraaminen: 10 – Tuntui paremmalta kuin hihnassa!
Liikkeestä maahanmeno: 10 – Liikkuri meinasi varmaan unohtaa käskyttää, sillä seuruutti aika pitkään ennen käskyä. Toinen jännityspaikka oli perusasentoon nouseminen, kun Ruu katseli eteenpäin. Vaikka odotin hetken jouduin silti antamaan käskyn ilman kontaktia koiraan, Ruu käänsi silloin kyllä katseensa ja ONNEKSI se tajusi sitten vielä noustakin sieltä istumaan. =)
Luoksetulo: 10 – Rauhallinen vauhti, korrekti sivulle tulo. Saattoi olla vähän vino perusasento.
Kokonaisvaikutuksiksi saatiin tuomareilta 9/9/10 eli keskiarvona sitten 9.
 
Kehät pyörivät tosi tehokkaalla aikataululla ja paljon ei ehtinyt kyllä ylimääräisiä ajatella tai pisteitä katsella. Kehissä käskytykset tuli yyber kiireisellä menolla, hyvä kun ehti perusasennon ottaa, kun jo käskytettiin eteenpäin. Seuraamisissa ekstra haastetta tuli, kun liikkurit käskytti todella lähelle sihteerien telttoja. Niin että oli siinä haastetta kerrakseen. Ruu tuli mukana ihmeen hienosti. Se teki töitä tosi hyvin, omalla rauhallisella ja varmalla tavallaan. Suorituksemme jälkeen oli aivan mahtava fiilis! Tiesin, että ykköstulos tuli varmasti, mutta se kyllä yllätti, että ylsimme lopulta niin kärkeen.

Yleensäkin olen NIIN tyytyväinen koiraan. Tämä oli itsellekin ensimmäinen arvokisa koskaan ja täytyy sanoa, että se tohina ja häiriön määrä on valtava. Muidenkin luokkien kehät oli tosi pienet ja häiriö suuri. Ruu oli tosi cool koko ajan, sitä ei tuntunut häiriöt hetkauttavan suuntaan eikä toiseen. Totesi varmasti koko touhusta, että on niitä ihmisiä ja koiria ennenkin nähty paljon samassa paikassa. Ja kaikki muu hälinä...no Ruun mielestä sekin on kai sitten ihan normaalia. =) Hassu koira.

Ihanaa, kun ensimmäiset kisat on nyt korkattu. Se on aina oma jännityksensä ja tilanteensa ja mitä pidempään odottaa sen suurempi kynnys on lähteä. Ehkä parasta on päästä nyt eteenpäin kohti avointa luokkaa. Tästä on hyvä jatkaa. Ei paremmin voisi kyllä ollakaan. =) Kiitos treenikavereille ja kisajoukkueellemme, oli aika kokemus!

 
Ja sitten vielä mitalisti itse palkintojensa kanssa. Laitetaan ensimmäinenkin potretti näytille, sillä kukas muukaan kuin Neiti Näpsä saapunut paikalle ottamaan osaa näihin palkintojen jakoihin. Sehän on selvä, kenen ansiota kaikki on? Eikö? ;) 


Ja sitten vielä Ruu SM-hopeaa 2012!

 

torstai 12. tammikuuta 2012

Polvi kontrollissa



Ajettiin Iitun kanssa tänään polven kontrollikäynnille Tampereelle Eläinystäväsi Lääkäri-klinikalle. Piips on voinut niin hyvin, etten oikeastaan jännittänyt kontrollia yhtään, vaikka itse paikan päällä meinasi pessimisti-luonne nostaa päätään entäs jos...

Onneksi polvi on parantunut kuitenkin niin hyvin kuin olosuhteet huomioiden on mahdollista. Itseasiassa saimme kehuja hyvin kuntoutetusta koirasta.  Polvi on siis luutunut niin hyvin, että asteittain voidaan hyvillä mielin lisätä liikkunnan kuormittavuutta. Nivelrikkoa sinne ei ollut kehittynyt sen enempää kuin ennen leikkaustakaan. Ainoa miinus polven suhteen oli leikkaushaavan muutama kohta, jotka tihkuvat. Varuilta saimme antibiootit, ei sopisi antaa minkään pöpön päästä inplantteihin.

Kuvattiin myös lonkat, niissäkään ei merkittäviä nivelrikon etenemisiä näkynyt, mutta jotain kuitenkin. Vasemmassa sen huomasi selvemmin, mutta kaukana se on silti vielä oikean lonkan tilanteesta. Lonkat on kyllä Iitulla huonot, ei sille mitään mahda. Voi Piips... 

torstai 22. joulukuuta 2011

Potilas Piips ja Ruun terveystuloksia



Iitun tilanteestakaan ei ole ehtinyt kertomaan. Toipuminen on edennyt hyvin, huolta tuottaa nyt enemmänkin lonkat ja allergia, kuin itse polvi. Mutta sitkeästi mennään ja onneksi nyt on kuitenkin enemmän niitä hyviä päiviä kuin huonoja.

Piips on iloinen ja tuntuu voivan omasta mielestään hyvin. Se ei valita, venyttelee omatoimisesti molempia takajalkoja taakse ja tekee kiltisti harjoituksia kanssani. Iitu on vaan mestari fuskaamisessa. Se on varmaan niin pitkään kompensoinut menemisiään pois oikealta takajalalta, että en olisi uskonut millainen akrobaatti voi noinkin iso koira olla. Lenkkejä ollaan pidennetty jo 20min. En tiedä, ollaanko luontoäidin suosiossa, kun lunta ei nyt oikein ole ja päästään kulkemaan metsässä hyvää polkua pitkin. Ei ole liukasta ja kakkapaikatkin löytyy helposti. Leikkauksesta tulee täyteen nyt 5vkoa, kontrolliin pitäisi kohta puoliin mennä, kunhan saadaan sopiva aika varattua. Hyvältä näyttää polven kannalta, jännitän mitä lonkille on tapahtunut.

Ruun terveystuloksetkin saapuivat viimein hieman vajaa kaksi viikkoa sitten. Tervettä lausuntoa tuli, AA/00! Laitoin heti ensimmäiseksi kasvattajalle viestin asiasta ja saan kuulla, että juu, tulokset on olleet netissä näkyvissä jo viikon ajan, sekä koiranetissä että naamakirjassa. Niin...että silleen. Laitan tämänkin kiireiden piikkiin!  Joka tapauksessa, ihania uutisia pitkästä aikaa! Ja Ruun tapauksessa on erityisen ihanaa, ettei siellä ole piilevänäkään mitään! Terve ruoto koko koirassa! Sisaruksistakin on kolmen muun tulokset jo tulleet, A:ta ja nollaa näytti muillakin. Vielä yhden sisaren tulokset puuttuvat.

maanantai 28. marraskuuta 2011

Toipilas Piips ja muita kuulumisia



Piips on toipunut hyvin. Leikkauksesta on nyt hieman reilu 1½ viikkoa. Turvotukset on laskeneet jo kokonaan ja Piips käyttää jalkaa hyvin. Keventää toki reilusti, mutta se on vielä normaalia. Tikit otan pois tässä parin päivän sisällä. Haavan yläpuolella on vähän sen näköistä jälkeä, että Iitu sitä todennäköisesti on jollain tavalla hammastanut. Luulin ensin, että haava erittää vähän kudosnestettä, mutta nyt siihen on ilmestynyt pari punaisempaa kohtaa ja näin tänään Iitun kaulurinsa kanssa sellaisessa asennossa, että hampaiden käyttö on varsin mahdollista.  On tuo aika eteväksi oppinut tötterönsä kanssa...vaikka päässä onkin tuplasti isompi kauluri. Hmm...mitenkähän tuon nyt estäisi niin kauan, että saisi tikit pois ja haavan täysin parannettua?
Vauhtikin meinaa potilaalla kasvaa päivä päivältä, innostuminen on herkässä. Maahan satanut lumikaan ei helpota yhtään tilannetta, sillä Piips rrrakastaa lunta. Lumileikit olisi heti pystyssä, jos se vain sallittaisiin. Lumen tuoma liukkauskin huolettaa, yritetään kulkea rauhallisesti ja varovasti.

Liikkumattomuus ja pienennetty ruokamäärä ovat tehneet sen, että kakkaa pidätetään välillä parin vuorokauden verran. Meillä on vielä sekin ongelma, että Iitu on tottunut pääsemään mahdollisimman pöpelikköön tarpeilleen, jonka vuoksi nyt hihnassa toimiminen on aivan tuskaa. Yritin ensin itsepintaisesti saada toista asioimaan tasaisella nurmikolla, mutta luovutin kahden vuorokauden jälkeen ja etsittiin siedettävän tasainen heinikko tien varresta. Iitu tosin tulee myös puolitiehen vastaan ja suostuu asioimaan hihnassa.  Että sellaisia ongelmia meillä...
Aktiivinen fysioterapia aloitetaan jahka tikit otetaan pois, mutta lihaskireyksiin ollaan puututtu jo tässä vaiheessa ja kyllä meinaakin paikat jumittaa.  Olen myös huomannut, että liikkumattomuus tuntuu jäykistävän oikeaa lonkkaa, joka aiheuttaa Iitulle jonkin verran ongelmia. Yritetään sitäkin helpottaa fysioterapialla. Onneksi tuo koira on kuitenkin aina iloinen. Ei muuten vaikuta kivuliaalta, ennemminkin tylsistyneeltä. Kohta voidaan aloitella namijumpat!

---

Kerrotaampas vähän muitakin kuulumisia. Kissat eivät arvosta talven tuloa ja ovat välillä dramaattisen ”hätää kärsiviä” ulkona. Piina varsinkin on aivan onneton. Se on saanut uuden lempinimen, City-kissa, jonka lempi iltasatu on tarina ihanasta kerrostalo asunnosta, jossa on lasitettu ja lämmitetty parveke, sisävessa, aina hyvää ruokaa tarjolla...pehmeitä tyynyjä...jne. Voi Piinaa...näkisitte sen ilmeen tarinaa kerrottaessa!

Miuku on aloitellut jo pienien tuhmuuksien tekemisen, vaikka odotin niiden alkavan vasta keväämmällä. Ja edelleen nämä toimet kohdistuvat allekirjoittaneen tavaroihin, vaatekaappiin, laatikoihin jne. Mielenkiintoinen talvi tulossa...

Autotalli on melkein valmis, ovet täytyy vielä kunnolla asentaa ja sitten suurimman työt on tehty. Ensi keväälle jäi pihan siistiminen ja sokkelit niin tallista kuin talostakin pitäisi tuunata. Ja sitten olisikin se terassi-projekti...

Ruun kanssa treenaillaan silloin kun ehditään ja muuten lenkkeillään. Tavallista arkea sen kanssa. Helppo otus.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Piips polvioperaatiossa



Iitun polvi leikattiin eilen Tampereella Eläinystäväsi Lääkäri-klinikalla ja ell Juha Kallion toimesta. Leikkausmenetelmänä käytettiin TTA-menetelmää. Leikkaus sujui hyvin ja nyt odotellaan toipumisen edistymistä. Eilisestä tuli varsin pitkä päivä, sillä lähdettiin kotoa kuudelta ja tultiin takaisin ilta kahdeksalta. Kiitos klinikalle hyvästä hoidosta!

Leikkauksessa todettiin, että eturistisiteestä oli jäljellä enää vajaa kolmasosa. Herättää suurta ihmetystä, miten vähän Piips on oirehtinut suhteessa tilanteen vakavuuteen! Uskomaton koira. Ongelman on täytynyt kehittyä hyvin pitkältä ajalta, jolloin polven muut ympäröivät kudokset ovat vakauttaneet polvea sitä mukaa, kun eturistiside on rispaantunut. Leikkauspäätös oli oikea ratkaisu, sillä olisi ollut vain ajan kysymys, milloin ristiside olisi katkennut kokonaan. Polvi oli ollut kokonaisuudessaan yllättävän siisti, kierukat ehjät, mutta paksuuntuneet ja kuormittuneet. Nivelrikkoa on hyvin vähän.

Matka kotiin meni hyvin. Piips nosti päätänsä muutamaan otteeseen, mutta asettui onneksi pian takaisin makuulle. Ensimmäisen illan potilas valitti oloaan oudolla valasmaisella urinalla. Yö meni kuitenkin rauhallisesti, joitakin kertoja herättiin Iitun liikehdintään, mutta muita itkuja ei ollut. Ruokakin maistui. Kävely oli hyvin hankalaa kolmella jalalla, sillä leikattua jalkaa Iitu ei maahan laskenut.

Nyt toisena päivänä Piips on jo pirteämpi, ei ole valitellut ääneen enää yhtään. Tänä iltana on alkanut jo ottamaan jalalla askelluksia. Hyvä hyvä! Ulkona on käyty vain tarpeilla, ulkoportaissa on kannettu koira alas ja ylös. Selvin merkki paranemisesta on se, että Piips alkoi illalla hoitamaan taas ruokapoliisin tehtäviään. 

Leikkauspäätös tuntui alkuun niin vaikealta, mutta se oli parhain ratkaisu. Polvi ei olisi kestänyt kyllä enää pitkään. Kiitän Iitun päänuppia siitä, miten hyvin se selvisi leikkauksesta ja vahvoista dropeista heräämisestä. Matkusti hyvin eikä valittanut juuri yhtään. Mutta sellainenhan se on. Hiljainen, reipas ja aina iloinen...tuli mitä tuli!

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Iloa, surua ja huolta



Vaikka ajatuksia on yrittänyt kasata parin päivän ajan, en vieläkään tiedä, miten tätä asiaa käsittelisin tai kertoisin, kun niin vahvasti tekee mieli kieltää koko asian olemassa olo. Matkattiin koirien kanssa perjantaina siis Tampereelle Eläinystäväsi Lääkäri-klinikalle. Ruulla virallinen luuston terveystarkastus ja Piips lähti muuten vain mukaan sopivaksi testikoiraksi koiran tutkimiseen liittyvään koulutukseen, johon osallistuin eläinfysioterapiaa silmällä pitäen.
Ruun luusto on terve. Kuvat näyttivät hyviltä. Todennäköisesti lonkka-arviot tulevat takaisin AA:na, mutta vaikka tulisivatkin B:nä, ei lonkista löytynyt tutkittaessa yhtään kliinistä löysyyttä. Ranka terve, kyynärpäät terveet. En pysty toistaiseksi näistä hyvästä uutisista iloitsemaan, sillä Piips onkin sitten kaikkea muuta kuin  terve ja se vetää mielen surulliseksi ja herkäksi. Tiesin kyllä, että Piips on rikki. Se on tiedetty jo aikaa sitten, mutta toivoin niin paljon, että ongelmat olisivat rajoittuneet lonkkiin.

Iitusta paljastui tutkimisen yhteydessä varmaan se pahin mahdollinen, mitä olen pelännyt ja epäillyt. Oikean polven eturistiside on osittain revennyt. Se toistaiseksi tukee polven ihan hyvin, jonka vuoksi näkyvää ontumista tai muitakaan merkkejä ongelmasta ei ole ollut havaittavissa. Mutta polven sisempi sivuside on paksuuntunut, koska ristiside siirtää tehtäviänsä sille. Polven nivelnesteet on täyttyneet aiheuttaen nivelen sisälle turvotusta ja sen myötä kiristystä patella jänteeseen. Kaikki muutokset aiheuttavat polveen nivelrikkoa, jota toistaiseksi on Iitun polvessa vähän. RTG-kuvissa näkyi vielä jokin irtopala tai kalkkeuma, joka puoltaisi leikkauksen tarvetta. Eläinlääkärin mielestä polvi kannattaisi operoida.

Lisäksi kuvattiin lonkat. Oikean lonkan nivelrikko on radikaalisti pahentunut. Vasemmankin lonkan nivelrikko on lisääntynyt, mutta on vielä ”yllättävän” siisti. Löysyys sieltä näkyy selvästi ja lonkkamalja on madaltunut entisestään.

Mikäli polvi operoidaan se tarkoittaisi sitä, että Piips keventäisi painoa oikealta jalalta entisestään. Nythän se keventää sieltä reilusti painoa lonkan takia, varmaan osittain myös polven vuoksi. Jokatapauksessa vasen lonkka joutuisi vastaanottamaan suuremman kuormituksen vähän yllättäin ja sen tilanne voisi pahentua nopeasti hyvin paljon, jolloin molemmista lonkista tulisi radikaalisti nivelrikkoiset ja Iitun tilanne voisi mennä nopeasti liian huonoksi.

Jos polvea ei operoida nyt, ristiside hyvin todennäköisesti sanoo jossain vaiheessa sopimuksensa irti ja olisi kuitenkin leikattava. Odotus vaan on aiheuttanut sitten sen, että polveen on ehtinyt tulla suuremmat ja selvemmät nivelrikkomuutokset samoin kuin lonkkien tilanne olisi huomattavasti huonompi. Tällöin ei välttämättä enää pystytä tai ei ole kannattavaa operoida polvea, jolloin Piips tulisi tiensä päähän.

Piips liikkuu niin hyvin ja on melko hyvässä kunnossa muutenkin, ettei heti kyllä arvaisi sen RTG-kuvien olevan niin karua katseltavaa. Toisaalta hyvä kunto puoltaisi leikkausta ja toipuminen sujuisi paremmin, mutta kun se tilanne voi muuttua täysin päinvastaiseksi leikkauksen takia. Tai sitten tekee mieli uskotella itselle, että hyvät liikkeet ja hyvä lihaskunto veisivät meidät niin pitkälle kuin lonkkien suhteen on mahdollista ilman, että polvi koskaan sanoisi sopimustaan irti.

Lievästi sanottuna ahdistaa ja surettaa, teit niin tai näin, kolikon molemmat puolet ovat melkein yhtä huonot. Voi Piips...pieni koiralapseni, se ensimmäinen...se rakkain.