Easy kasvaa

Easy 10vkoa

Easy kasvaa ja arki rullaa. Helppo penska se on edelleen, ei voi moittia. Easy ei häslää oikeastaan yhtään mitään eikä edelleenkään puremalla pure. Pojat saavat sen villiintyymään joskus niin, että pennulta menee sekaisin mikä on lelu ja mikä on paidan helma tai ovatko kädet puremisen kohde. Näissä tapauksissa ei aina tiedä kieltääkö pentua vai lapsia? Se on ainakin varmaa, että pentu tottelee paremmin...

Easy 12vkoa

Tuhmuudet rajoittuvat kaiken mahdollisen roskan, tikkujen, käpyjen, kivien ja muun ulkoa löytyvän luvattomuuden syöntiin. Jotka toisaalta ovat normaalia toimintaa pennulta, että voiko sitäkään tuhmuudeksi laskea? 

Ruu ja Easy 10vkoa

Arkeen on saatu hyvä rytmi ja tietyt rutiinit, joista voi kohtuu helposti myös poiketa. Eli liian orjallisesti ei tarvitse päiväohjelmaa pyörittää. Sisäsiisteys on ajatuksen alla eikä enää tarvitse joka 10min välein raahata pentua ulos. Joku yksittäinen pissavahinko on vielä sattunut, mutta ihan hyvällä prosentilla saadaan asiat hoidettua ulos. Kakkavahinkoja ei ole sisälle tullut kertaakaan. 

Easy 12vkoa

Easylle tuli 12 viikkoakin mittariin, jonka ansiosta saatiin hakea ensimmäiset rokotukset. Eläinlääkärireissu itsessään sujui erinomaisen hyvin ja helposti, kun sinne viimein päästiin. Jouduin ottamaan lapset mukaan ja ennen lähtöä en löytänyt rekisteripapereita mistään. Siinä kiireessä ja stressissä jouduin lopulta soittamaan klinikalle, voidaanko tulla ilman papereita, kun en kerta kaikkiaan löytänyt niitä. Saatiin lupa, kiitos mikrosirun ja koiranetin, ja kauhealla kaasulla matkaan. Ja ne paperitkin lopulta löytyivät, kun sai rauhassa etsiä.

Easy 12vkoa. Olisiko painoa ollut jotain päälle 9kg.

Kissojen kanssa ei ole ollut mitään ongelmia. Minni-kissa ei välitä pennusta oikeastaan mitään ja lähtee pois jos Easy tunkee iholle. Iines-kissa taas yrittää läpsiä tassulla ja paheksuu lähemmän tuttavuuden tekemistä, mutta eihän pentu pehmeää tassua usko. Ja lopulta Iines ottaa hatkat ja paheksuu etäämmältä tai korkeammalta.

Easy 12vkoa

Ruu-muori on Easyn suuri idoli ja fanituksen kohde. Varsinaisia ongelmia ei näidenkään välillä ole, mutta itse näen pieneksi ongelmaksi sen, ettei Ruu sano pennulle mistään mitään. Easy saa viedä luut, ruuat, lelut ym. ja Muori tyytyy tähän. Minä yritän parhaani mukaan pitää Muorin puolia ja vahvistaa isomman koiran asemaa ja osaa laumassa, mutta liekö millään mitään väliä. Ruu kuitenkin tykkää selvästi pennusta, nukkuvat paljon vierekkäin ja pennun tulon myötä Ruulle on kelvannut taas luiden kaluaminen. Se ei syönyt yksinään kuin äärimmäisen herkullisia puristeluita, nyt kaluaa innoissaan ja mielellään niitäkin, mitkä jäivät aiemmin syömättä. Ja selvästi tykkää myös leikkiä pennun kanssa. Leikit vaan alkavat olla niin vauhdikkaita, että on tosissaan toppuuteltava menoa. Kun homma menee överiksi, niin naskalihampaat saavat Ruun vinkumaan tuon tuostakin ja sille ei tule loppua ellen minä tee siitä loppua. Muori kun ei sano tästäkään asiasta mitään.

Muori ja Easy 11vkoa

Easyn kanssa on tehty joka päivä pieniä toko-juttuja, luopumista ja malttia muun treenin yhteydessä, peltojälkeä sekä pillityksiä. Kantamistakin harjoiteltu ja siitä kehuttu silloin, kun pennun ei tee mieli järsiä kohdetta. RUOKA on TÄRKEÄÄ ja toimii erinomaisena palkkana. Tässä yhtenä päivänä Easy sai ensimmäistä kertaa nakkia treeneissä ja voi herranenaika kun pentu meni täpinöihinsä. Nenä on tarkka ja jos haistaa jonkun pudonneen karkin, niin se sitten kans etsitään ennen kuin pystyy kuulemaan tai näkemään mitään. Leluilla leikkii myös mielellään ja pikkuhiljaa pystytään tekemään treenipätkiä molempia palkkoja hyödyntäen. Easy keskittyy hyvin treeneissä ja varsinkin ruokapalkan kanssa saa käytännössä jakamattoman huomion. 

Easy 12vkoa

Tässä muutama päivä taaksepäin sulatin naakan, että tiedän miten pentu suhtautuu ja toimii riistan kanssa. Easy sai löytää linnun metsästä itse ja jukra, kun se olikin jännittävää. Haisteli lintua varovaisesti ja tuumaili asiaa. Pienellä kannustuksella otti linnun kantoon aika pinnallisella etuhammas otteella. Jo ennen kuin päästiin metsän puolelta pihaan Easy korjasi otetta vähän paremmaksi ja piti siivestä kiinni. Pihassa kahmi koko lintua paremmin suuhunsa ja sen jälkeen otti sen aina hyvin suuhun. Riista oli selvästi tärkeää ja siihen suhtauduttiin aika kiihkeästi. Kantoi ja esitteli sitä minulle erittäin mielellään, mutta selvästi herkässä oli myös se, että lähtisikö riekkumaan tämän aarteen kanssa. 

Easy 12vkoa ja naakka

Yhtään heittoja linnun kanssa en tehnyt, vaan pentu sai sen poimia omatoimisesti maasta. Luovutus oli vähän nihkeä, kun eihän tästä aarteesta olisi millään halunnut päästää irti...

Mutta on se nyt pienesti kehuttava 12 viikon ikäistä pentua, kun pystyin pyytämään sen istumaan ja odottamaan hetken paikoillaan, että sain napattua siitä kuvan kameralla. Kameran säätöjä tosin ei ollut vara alkaa tuhrailemaan, koska pelkäsin, että pentu pudottaa riistan ja alkaa syömään sitä. Tai jotain muuta vastaavaa. Mutta hienosti Easy kantoi ja piti lintua. Pätevä pieni noutajan alku.

Easy 12vkoa

Joka päivä Easy kasvaa ja joka päivä tykkään siitä enemmän. Tekisi niin mieli jo osallistua taippareihin, raato-kokeisiin, toko-kokeisiin ja treenata enemmän ja vaativammin ja ja ja...

Mutta vielä vaan keskitytään kasvamiseen ja minä yritän olla pilaamatta hyvää alkua kaikelle mahdolliselle.

Easy 12vkoa

Easyn luonteesta en ole ihan vielä selvillä. Helppuden, innon ja touhuamisen seassa on ripaus mielenkiintoista itsenäisyyttä. On jännää seurata millainen tyyppi tästä loppujen lopuksi kasvaa.

Easy 12vkoa

Easy 12vkoa

Ruu 9v!

Ruu täytti hiljattain 9v ja viimeistään nyt pennun tulon myötä siitä tuli virallisesti Muori-koira.

Kuva: Taru Sinervä

Ruu on voinut pitkään tosi hyvin ja terveysmurheet ovat toistaiseksi voitettu. Rasitusta on kestänyt hyvin ja odottelemme innolla syksyä, jos vain mitenkään päästäisiin metsästämään. Haaveilin myös raato-kokeista, mutta tulin siihen lopputulokseen, että se ei ehkä kuitenkaan kannata. Ei vaikka kuinka  haluaisi. Kokeiden fyysisyys on niin hurjaa, että todennäköisesti jalka taas kipeytyisi ja sitten minulla ei enää olisi Muori-koiraa, jonka kanssa viettää aktiivistä muori-ikää. Niin paljon en tulosten perässä ole, että niille terveys uhrattaisiin.





WT-koe puoli pohditutti myös, mutta siellä meidän pitäisi jo ottaa osaa voittajaluokkaan. Otimme osaa Easyn kennelleirille, jossa Ruun kanssa päästiin Valkosen Esan AVO-VOI ryhmään koulutettaviksi. Ja vaikka Muori esitti hetkittäin jopa hyvää osaamista, niin kyllä se VOI-luokka on liian kaukana. Pitäisi treenata hurjan paljon ja kun aika ei kaikkeen riitä, niin tyydymme treenailemaan nome-juttuja mielenvirkeydeksi ilman stressiä ja paineita mistään.

Kuva: Taru Sinervä

Muorin eläkelajeiksi on valikoitunut se peltojälki ja rally-toko. Nyt kesällä panostetaan mahdollisimman paljon jälkeen, jossa ongelmana on esineiden ilmaisun epävarmuus, varsinkin kun kyse on vieraan tekemästä jäljestä ja vieraista esineistä. Itse jälki sujuu sillai tosi kivasti ja motivaatio siihen on iso. Kulmatyöskentelystä Ruu ei ole toisinaan kuullut mitään ja mietityttää, tuleeko siitä ikinä koevalmista jäljestäjää. Rally-toko on sitten selvästi talvilaji ja seuraavana häämöttää voittajaluokka. Sitten joskus jos ohjaajan aivot kykenee voi-radan suorittamaan ilman "eiku"-sanoja.

Ruu tekee Marikan kanssa rallya. Kyllä se Muori tästäkin lajista tykkää.

Ikä ei vielä ihan hirveästi Muori-koirasta onneksi näy, ainakaan huonolla tavalla. Itse yrittää muistaa, että vanhempi koira saattaa tarvita lepoa ja palautumista enemmän kuin ennen. 

´

Onnea rakas Ruu! Olet aivan ihana Muori-koira <3<3<3

Aika iisiä

Easy 8vkoa

Pentuarkea on takana kolme viikkoa. Easy on tähän asti ollut reipas, kiltti ja helppo pentu. Se ei häslää eikä puremalla pure, vaan uskoo kieltoja erinomaisen hyvin. Arkuutta en ole huomannut minkään laista. Ensihetkistä lähtien Pojat on pistelleet melkein parastaan ja Easy vaan linnoittautui samaan huoneeseen Poikien viereen ottamaan osaa sota- ja taisteluleikkeihin. Pohdiskelin siinä, että pitääköhän mun alkaa kilpailla pennun huomiosta...

Ensimmäistä tutustumista...

Easy kotiutui oikeastaan heti. Se ei osoittanut ikävöimisen merkkejä, vaan asettui vain taloksi. Perheen muut jäsenet tervehdittiin reippaasti ja varsinkin lapset olivat heti ensi tapaamisesta Easyn mielestä ihania. Kissoja haisteli varovaisesti ja mitäpä mokomista sen suurempaa numeroa tekemään. Ruu sen sijaan oli aika jännittävä ensi tapaamisella ja karkuun piti varalta juosta. Ruu kun sai haistaa pennun kerran, niin sen jälkeen R on ollut sitä mieltä, että ihan sama. Näin Easy sai ottaa omaan tahtiin kontaktia ja huomasi aika pian, että Ruu-täti on ihan jees.

Ensimmäiset tapaamiset kissojen kanssa sujuivat rauhallisesti

Ruu oli aluksi jopa vähän liian jännittävä ja pelottava ja Easy juoksi karkuun. Mutta kun sai omaan tahtiin tulla haistelemaan niin hyvin nopeasti muuttui mieli. Ja ehkä se Ruu näyttää vähän möröltä, mutta mörköys on nyt muotia...

Ja sitten seuraavana päivänä jo vierekkäin.

Ja vielä lähempänä...

Nythän Easy fanittaa Ruuta koko ajan ja seuraa perässä joka paikkaan. Alkuun Ruu vähän väisteli, mutta päivän jälkeen on antanut pennun tulla viereen ja nukkuvat usein vierekkäin. Ruu on kyllä ihana vanhempi koira talossa, kun ei riitele mistään ja sen vuoksi ei tarvitse pentua varjella. Olen varma, että Ruu ei alkuun tajunnut, että on saanut koirakaverin taloon ja todennäköisesti laski Easyn olevan yksi kissoista. Reilun kahden viikon yhdessä elämisen jälkeen näkyi ensimmäiset pienet vetoleikit samasta lelusta, jonka jälkeen aika nopeasti Easy sai Ruun vähän hammastelemaan ja siitähän Muori-koira sitten innostui ihan hepuloimaan. Onneksi Easy ei halua vielä ottaa osaa näihin hepuleihin...

Ensimmäisiä orastavia vetoleikkejä... Easy 9vkoa

Easy 9vkoa

Sitten Muorilla lähti lapasesta...

Nykyisin meno on tämmöistä... Easy 10vkoa

Ja tämmöistä...

Ja tämmöistä. Kovin kauaa ei hammastelut kestä, kun Muorilla keittää yli ja lähtee rallattelemaan...

Sen verran tärkeä Muori-koira vaikuttaa olevan, että meidän on tehtävä paljon lenkkejä kahdestaan Easyn kanssa, jotta saan sen seuraamaan itseäni. Nyt se on vähän vielä niin, että pentu kulkee ihan jaloissa eikä irtoa minnekään ellei Ruu painele edellä menemään. Ja kun Ruu on mukana, niin minua ei tarvita mihinkään...

Rannallakin on jo ehditty käydä ja itseasiassa ensi kosketus veteen tapahtui perinteisesti laiturilta tippumisen yhteydessä. Easy meni oma-alotteisesti laiturille eikä ollut siitä moksiskaan. Hetken pähkäiltyään oletti varmaan vetten päällä kävelyn olevan mahdollista ja astui vaan laiturilta veteen. Ja molskis. Onneksi oli valjaat päällä ja ongin märän pennun ylös. Tapahtuma ei sen kummemmin harmittanut, mutta laiturin reunalla oli varovaisempi. Oppi näköjään kerrasta. Iitu molskahti aikoinaan varmaan kolme kertaa penkalta veteen (keväällä käytännössä jääkylmään veteen) eikä näyttänyt oppivan mitään...

Rannalla riitti alkuun ihmettelyä ja uintiakin tapaili lasten ja Ruun perään. Hiekkaleikit oli ehkä hauskimpia ja kaiken roskan syöminen tietenkin. Juhannuksena rantsuleikit jatkuivat ja käytiin myös soutuveneellä heittämässä pikku lenkki.

Ekaa kertaa rannalla. Easy 8vkoa

Ehkäpä vielä joskus kaislikosta saa etsiä jotakin... 

Jyväskylän keskustassa piipahdettiin 9,5vkon iässä ja sielläkin Easy otti iisisti vastaan kaiken. Pentu oli reipas, rauhallinen, hyvällä tavalla sosiaalinen ja mitään se ei pelännyt. Ihmiset, jotka osoittivat sille huomiota moikattiin reippaasti ja kiltisti, mutta muuten ohiteltiin pyöräilijät, jalankulkijat, autot, rullalautailijat, lastenvaunut jne jne. ilman sen suurempaa ihmettelyä. Vieraan koiran haukkuminen etäältä on jännittävää ja vieraat koirat muutenkin ovat vähän jännittäviä.

Easy 7vkoa

Easyn kanssa on aloiteltu tokoa ja jälkihommia, joiden lisäksi on harjoiteltu tietysti pillityksiä. Kaikesta penska on innoissaan ja kaikkea opettelee mielellään. Ruuasta palkkautuu erittäin hyvin ja leluillakin leikkii hyvin. Lelut on tuonut alusta asti mielellään syliin asti ihasteltaviksi ja leikittäviksi.

Easy 7vkoa palauttaa lelua

Easy 10vkoa palauttaa lelua

Sisäsiisti tuo ei vielä ole ja en jaksa odottaa, että sen taidon oppisi. Arki helpottuisi paljon. Yöt pääsääntöisesti pidättää ja on jopa hiljaakin yksittäisiä nyyhkytyksiä lukuunottamatta, joita niitäkään ei onneksi kuulu enää joka yö.

Ihan hyvin sujuu. Helppo otus. Vielä.

Easy 10vkoa, 7,5kg

Pentu-projekti tuli viimeinkin päätökseen

Iitun poismenosta on nyt kulunut 3,5v aikaa. Ensimmäiseen kahteen vuoteen ei koiranpennun hankinta käynyt edes mielessä. Sitten ystävän kautta tuli positiivisella tavalla puolitosissaan painostusta ottaa nopealla päätöksellä pentu, mutta aika ei ollut tuolloin vielä valmis. Tästä seurasi kuitenkin se, että ajatus pennusta ei ollut enää täysin mahdoton. 

Pitihän sitä vielä prosessoida ajatuksen tasolla paljon, mutta samalla aloin pikkuhiljaa kurkistella millaisia käyttölabbisten yhdistelmiä olisi suunnitteilla. Tätä kesti useita kuukausia. Eikä oikein löytynyt sitä sopivaa. Ja sitten tuli yhdistelmä, josta olisin ottanut pennun, mutta en saanutkaan. Uusi kokemus tämäkin ja johan avartui käyttölabbisten tilanne. Parhaimmat ovat jo menneet "tiskin alta".

Pikkuinen Ruu 

Sitten siihen rinnalle nousi beauceron, että entä jos ottaisikin sellaisen? On vain yksi paikka (no kaksi eri kasvattajaa, mutta yhteistyö hyvin tiivistä), josta tämän rotuisen koiran ottaisin, joten suuria taustaselvityksiä ei tarvittu. Toiset kasvattajat tunsin jo entuudestaan ja rodusta oli ajoittain ollut juttua ja koiriakin olin tavannut. Asia alkoi kiehtoa entistä enemmän. Ja kun tulevan nartun ensimmäinen pentue tutkittiin terveiksi, alkoi toisen pentueen suunnitelmat edetä. Ja tavattiin toiset kasvattajat sekä tämä tuleva narttu. Nyt tiedän, millainen beauceronin tulisi olla. Aivan ihana luonne.

Oli jo lähes varmaa, että meille tulee seuraavaksi beussi. Asiat oli sovittu. Kunnes ilmestyi yksi labbispentue. Tai nartusta olin ollut jo erittäin kiinnostunut aiemmin, mutta urosvalinnan varmistuttua yhdistelmä jotenkin kolahti vahvasti. Voi sitä pähkäilyn tuskaa! Sitten ynnäämään, että sopivat labbispentueet/kasvattajat ovat erittäin harvassa ja olisi ihanaa jatkaa metsästys/noutaja juttuja. Beussin saisin tulevaisuudessa "helpommin", koska on vain nämä kaksi kasvattajaa vaihtoehtoina. Ja sitten kävi lopulta niin, että näitä syntyneitä beussinpentuja oli sen verran vähän, että narttupentua ei riittänytkään meille. Ajattelin, että koko universumi on pennun hankintaa vastaan, kun kaikki tuntui menevän mönkään tavalla tai toisella.

Piips 4vkon ikäisenä

Vielä sai jännittää, syntyisikö labbispentueeseen narttupentuja, joista "riittäisi" meille pentu. Lopulta pentuja syntyi seitsemän, joista narttuja 4 ja uroksia 3. Meille tulisi pentu!

"Pentu-projekti" on ollut kyllä pitkä, mutta toisaalta sen aikana ehti oikeasti ajatella asiaa ja valmistautua henkisesti uuteen lauman jäseneen. Ilahduttavaa oli huomata kokevansa prosessin aikana pettymyksiä, sillä ehkä se kertoo pennun olevan oikeasti tervetullut taloon, vaikka varsinaista pentukuumetta ei ole ollut missään vaiheessa. 

Mutta tässä hän nyt lopulta on;

 Brufinn Yazzy Queen

Kokonaisuudessaan pitkä, vaikea, hankala prosessi, johon mukaan mahtui vaikka kuinka paljon säätöä. Ajankohta pennulle on kaikkea muuta kuin helpoin ja pentueen isän nimikin on Kaaos. 

Tästä syntyi ajatus, että pentu saa nimekseen hieman ironisesti Easy, suomalaisittain Iisi.

Easy tuli meille sijoituskoirana, eli jossain vaiheessa ehkä saa omiakin pentuja.

Easy kotiutui meille viime lauantaina, eli viisi päivää on yhteistä taivalta takana. Aika rauhalliselta tapaukselta vaikuttaa tässä vaiheessa, tuumailee ja ihmettelee. Eiköhän se vauhti siitä vielä kasva samaan tahtiin arjen haasteiden kanssa.

 

RTK2

Tässä kevään aikana ollaan Ruun kanssa käyty hissuksiin rally-kisoissa. Ensimmäinen avoimenluokan koe oli maaliskuun puolessa välissä Tampereella, toinen pari viikkoa sitten Muuramessa ja tänään oman seuran koe Laukaassa. Tuloksina 3 x 100p ja taidettiin voittaa kaikki kisat. Ja siis tänään se RTK2 koulari kaupan päälle.

Ei se oma tekeminen radalla tunnu vieläkään itsevarmalta tai rennolta. Meno on ehkä vähän sellaista suossa tarpomista, kun tulee koko ajan mietittyä osaanko, menikö tämä oikein, pidinkö linjan, kävelenkö liian hitaasti, nyt koira oli vinossa jne jne. No okei, me ollaan treenattu todella vähän, jos ollenkaan. Hyvä kun muistin mennä tänään paikalle koko kisoihin...

Tämä on sieltä jälkileiriltä napattu kuva. Räntää/rakeita satoi tämän ulkoilun yhteydessä reippaasti...

Seuraavaksi olisi sitten se voittajaluokka ja siellä pitää jo oikeasti osata asioita. Ja se edellyttää treenaamista. Tai Ruu ehkä osaa jo melkein kaiken, oikeaa puolta on tietenkin vahvistettava hullun lailla, mutta eniten hankaluutta aiheuttaa oma osaamattomuus ja aivosolmut. Ja ehkä sitä omaa asennetta on myös saatava muutettua en osaa/pysty/kykene mielentilasta pystyn/osaan/tämä on kivaa ajatteluun.

Näiden kolmen kisan jälkeen treenin alle tulee ehdottomasti ratatreenit ja seuraaminen. Kun on tottunut toko-seuraamiseen niin tämä rallikisojen seuraaminen on Ruulta sekoitus toko-seuraamista ja nome-seuraamista/päivä kävelyä. En tiedä vaistoaako minun hermostuksen vai meneekö enemmän sekaisin epämääräisestä kehumisesta seuraamisen aikana ja kuvittelee, ettei olla suorittamassa oikeastaan yhtään mitään? Vai onko se vaan treenin puute? Esim. tänään oli viimeisenä tehtävänä pujottelu ja Ruu irtosi sivu suunnassa lopussa häiritsevän paljon ja meininki oli sellainen, ettei Ruu ehkä edes tiedä mitä siltä halusin? Ihan kuin kadottaisin siihen yhteyden aina kun kehun kävelyn/seuruun aikana. Noh, edelleen tässä vaivaa se treenin puute, mutta tätä pitää ehdottomasti muistaa treenata jatkoa ajatellen.

Kännykkäkuvaa viime syksyltä

Seuraavaksi kuitenkin vietellään kesä rauhassa ja keskitytään jälkihommiin ja toivottavasti jotain nome-treenin tynkääkin kuuluisi ohjelmistoon. Nome-kokeisiin en jaksa uskoa, mutta jospa syksyllä oltaisiin metsästyksen aikaan iskussa ja kunnossa, kun viime syksy vedettiin puolikuntoisina. Rallihommat jatkuu aktiivisemmin talvella.

SNJ:n pk-leiri

Ollaan Ruun kanssa yritetty harrastaa peltojälkeä enemmän ja vähemmän onnistuneesti. Ensimmäiset yritykset olivat aika karmaisevia, kun koira meloi kaikilla neljällä raajalla eteenpäin vailla järjen hiventäkään. Nämä yritykset jäivät aika lyhyiksi, koska ei se vaan ollut sitä mitä sen olisi pitänyt olla ja jotenkin ei vaan ehkä siinä vaiheessa ollut aika kypsä asialle. Kului pari vuotta ja kokeiltiin uudestaan, mutta vieläkään laji ei saanut tuulta purjeisiin ja taas se sai jäädä odottamaan. Lopulta, oikeastaan viime kesänä me päästiin aidosti peltojälkeen kiinni ja koirakin malttoi jo haistella eteenpäin järjettömän vetämisen sijasta. Ruu tykkäsi ihan hirmuisesti hommasta ja niin minäkin, vaikken ehkä tiedä tarkalleen, että miksi. Ehkä tämä laji on tarpeeksi vaikea ja haasteellinen harrastaa? Tai ehkä siihen vaikutti myös nämä pitkät sairaslomat ja muiden lajien jääminen valikoimasta pois.

Kuva: Miina Hännikäinen

Nyt keväällä bongasin SNJ:n (Suomen Noutajakoirajärjestö) järjestämän pk-leirin ilmoituksen ja siellä oli yhtenä lajina mukana myös peltojälki. Kouluttajana oli labradorinsa Lykoksen
(Tintenfass L´okari) kanssa upeasti menestynyt Holger Palomäki. Ja niimpä laittelin ilmot eteenpäin ja sain meille paikan Tammelassa pidettävälle leirille, joka pidettiin siis kaksi viikkoa sitten viikonloppuna.

Leirin lähestyessä oma fiilis meinasi vähän lopahtaa. Tuntui, että tulemme täydellisen ulkopuolisina ja osaamattomina leirille. Ehdin tehdä Ruulle neljä jälkeä ennen leiriä ja viimeisen aikana tajusin, että en kerta kaikkiaan tiedä, mitä teen siellä liinan toisessa päässä. Oli fiilis, että tämä ei mene sinne päinkään ja että olen opettanut kaiken väärin. Olisi n-o-l-o-a mennä leirille. Melkein toivoin, että nämä kevään takatalvet olisivat hyökänneet päälle vielä kerran ja peittäneet pellot lumeen, mutta ei se auttanut kuin ajaa perjantai-iltana 3,5h matka Tammelaan. Lunta kyllä tuli, mutta kotipihaan ja nopeasti sekin oli lopulta sulanut pois. Olipa hyvä, että ajoin jo perjantaina kesärenkailla karkuun lunta ja aamupakkasta...

Kuva: Miina Hännikäinen

Leiri alkoi siis jo perjantai-iltana ja silloin pidettiin pieni palaveri kouluttajan kanssa ja suunniteltiin lauantain treeni valmiiksi. Kerroin, että esineiden ilmaisut ovat häsläämistä ja Ruun mielentila ei ole rauhallinen. Ja vaikka nyt on ilmaissut esineet, niin viime kaudella paineli niistä mielellään ohi. Niiden ilmaisuun liittyy jotenkin painetta. Kerroin, että en osaa tehdä liinalla mitään, vaan roikun tai köpötän perässä. Kerroin, että koira saattaa säheltää jäljellä, tehdä ympyröitä ja kulmat suurimmaksi osaksi jotenkin ohittaa tai tulee joku pyörähdys tms. Tämän tarinan perusteella kouluttaja ehdotti meille ihan vain suoran pätkää myötätuuleen, jonka päässä esine. Ennen jälkeä erikseen esineen ilmaisuja muutama kerta. Tämä oli ihan hyvä suunnitelma, niin kouluttajakin pääsisi meistä kartalle.

Menossa kohti jälkeä. Kuva: Miina Hännikäinen

Lauantaina sitten tein suoran, jonka päässä oli esine. Nameja vaihdellen, myös 20-30 askeleen tyhjä, jotta nähtäisiin mitä silloin tapahtuu. Jälki vanheni n. 1,5h. Ennen jälkeä erikseen esineiden ilmaisuja. Lopputuloksena oli se, että Ruu ilmaisi ja jäljesti oikein pätevästi ja minä en tunne ja tiedä yhtään millä tasolla ja taidoilla varustettuja me ollaan. Perus.
 Eli se mitä luulin vääräksi ei olekaan ihan niin väärin. Ja että ahkeralla treenaamisella syksyllä voisi olla mahdollisuudet kokeeseenkin. Ajatella! Mutta ehkä se tarkoittaa painosanalla ahkeralla treenaamisella.

Kuva: Miina Hännikäinen

Holger neuvoi minua pitämään ns. ohjastuntuman liinaan ja kertomaan sillä tavalla koiralle, että "täällä ollaan". Ollaan nyt hyvin lähellä koiraa ja myöhemmin otetaan etäisyyttä. Esineen ilmaisusta tehdään koiralle tärkeä pyytämällä esineen "näyttö" 5-6 kertaa aina ilmaisusta palkiten. Tätähän olen onneksi tehnyt Ruulle, jopa kahdesti tai kolmesti tämän vuoden puolella (en tajua mihin talvi katosi, talvi jonka aikana piti tehdä useita kertoja pelkkää esineen ilmaisua), mutta se on riittänyt jonkinlaisen ajatuksen heräämiseen. Ilmaisujen suoruuteen tulee kiinnittää jatkossa huomiota ja opettaa sitä erikseen. Pääsääntöisesti, jos Ruu on kunnolla jäljen päällä, se ilmaisee esineet suorassa. Mutta jos on yhtään jäljeltä sivussa ns tuulen alapuolella, niin jää herkästi ja yleensä aina vinoon. Jos jäljellä ylittää esineen, kutsutaan koira rauhallisesti takaisin ja pyydetään jäljestämään esineelle uudestaan. Ilmaisusta palkitaan tässä vaiheessa. Myöhemmin, kun koira osaa varmemmin, ei vinoista ilmaisuista tai ilmaisun jättämisestä palkita. Ne voidaan uusia ja kertoa, että näin piti tehdä, mutta vain oikeat tavat palkitaan. Mutta vasta kun ilmaisu on varma!

Kuva: Miina Hännikäinen

Poimittuja tärkeitä ohjeita ja neuvoja;

• Kolmen ämmän "sääntö". Mieti MITÄ treenaat, MITEN treenaat ja MIKSI treenaat. Ilman näitä et pääse eteenpäin. Ja voin kyllä niin allekirjoittaa tämän.

• Namit toimivat joko kaasuna tai jarruna, riippuen miten niitä käyttää. Nameja mieluiten pareittan molemmille askelille.

• Esittele yksi uusi asia (mutkat/kulmat/esineet/harhat ym.) kerrallaan koiralle helpotetulla jäljellä ja analysoi miten se meni. Helpota edelleen tarvittaessa ja etene vasta kun koira osaa.

• Koira pääsee jäljelle vain rauhallisessa mielentilassa. Sen tulee olla ohjaajaan "kontaktissa" ja haluta tehdä ohjaajan kanssa. Sama pennun kanssa alusta asti, rauhallisella mielentilalla jäljelle.

Kuva: Miina Hännikäinen

Sunnuntaille suunnittelin sitten jäljen, jossa oli neljä kulmaa. Kaksi suoraa oli myötätuuleen, kaksi lyhyempää sivutuuleen ja yksi suora vastatuuleen. Kaksi ekaa kulmaa pyöreinä ja kaksi viimeistä terävinä. Nameja jarruksi ennen kulmia ja esineet pian kulmien jälkeen n. 3-5m päässä ilman nameja olevan pätkän jälkeen. Jälki myös päättyi esineeseen. Eli yhteensä 5 esinettä. Nameja jälleen vaihdellen, että näkee mikä on meille tällä hetkellä se tarve. Halusin näitä kaikkia elementtejä jäljelle, jotta saisin mahdollisimman hyviä jatko-ohjeita treeneihin. Mikä toimisi ja mikä ei.

Sunnuntaina tuuli todella kovaa. Aurinko paistoi, mutta välillä tuli vettä/rakeita. Pelto oli aika haastava (myös lauantaina), sillä ruoho oli vielä erittäin lyhyttä ja kasvoi "harvahkosti" ja pelto oli kuivaa ja kovaa. Ruun jälki tehtiin sunnuntaina alueelle, jossa edellisenä päivänä oli koirien jälkiä tehty ja itsekin olin kulkenut siellä mukana tarkkailemassa.

Näin sitä pari päivää vietettiin. Toisten koirien mukana kuuntelemassa ja oppimassa. Kuva: Miina Hännikäinen

Kova tuuli puhalsi Ruuta käytännössä läpi koko jäljen aina vähän jäljen sivuun, jonka vuoksi se poimi nameja poikittain kohti jälkeä. Ja kun ei itse näe kunnolla missä jälki menee, olisi ollut liki mahdotonta edes puuttua tähän. Kaksi ekaa kulmaa, jotka olivat siis pyöreiksi askellettu, meni vähän sinne päin, vaikka Ruu suoriutuikin niistä ihan hyvin. Esineet ilmaisi hienosti, vaikkakin vinosti tuulesta ja jäljen sivussa olemisesta johtuen. Kaksi viimeistä terävää kulmaa sujui upeasti! Neljännestä esineestä Ruu oli kävelemässä ohitse (se tyypillinen ongelma viime kesältä). Tässä kohti pysäytettiin, kutsuttiin koira ja pyysin uudestaan "jälki"- vihjeellä jatkamaan. Nyt Ruu käytännössä syöksyi ilmaisemaan esineen. Eli se kyllä tiesi, mutta ei muka ensin malttanut? Taas vahvistettiin, että esine on tärkeä. Viimeinen suora myötätuuleen oli paras ja toi hyvän lopetuksen jäljelle. Esineenkin ilmaisi jäljen päästä hyvin. Namit ennen kulmia toimi upeasti jarruna, Ruu tarkensi työskentelyään ja suoritti kulmat erittäin hyvin. Oikein pätevää! Minäkin kuulemma toimin liinan päässä hyvin ja "rytmitin" koiran jäljestystä.

Esineellä. Kuva: Miina Hännikäinen

Tämän jäljen taso oli meille sinänsä riittävä ja nyt vaan jatketaan samalla tyylillä. Ja ainakin yritetään pitää ajatus mukana treenaamisessa! Ruu saa oman jälkivihkon, johon aion suunnitella jäljet ja kirjoittaa ylös mikä onnistui ja mikä ei. Jos vaikka joskus sinne FH-kokeeseen pääsisi.

Tämä oli meidän ensimmäinen koiraleiri ikinä ja oli kyllä oikein positiivinen kokemus. Mukava, avoin ja kannustava ilmapiiri. Sai esittää niin tyhmiä kysymyksiä kuin halusi ilman, että tunsi itseään tyhmäksi. Ruu matkusti rennosti ja reippaasti mukana, vaikka olikin selvästi huolissaan, että joutuisi jäämään sinne yksinään pidemmäksi aikaa. Ruu on tyytyväinen siellä missä minäkin, yksin oleminen vieraassa paikassa on kurjuuden maksimointia.

Tämä laji on niiiiin ihanaa ja kivaa! Kuva: Miina Hännikäinen

Vahvasti epämukavuusalueella

Joku hyvä idea sen täytyi olla. Muutamat hassun hauskat ralli-treenit takana ja otimme osaa ihan oikeisiin ralli-kisoihin, triplakisoihin heti samantien. Käväistiin siis pitkä päivä Kuopiossa, sillä Marika ja Maissi (Dream Team) lähtivät myös mukaan, mutta "vain" tupla-kisoihin. Kisahalli oli meille Ruun kanssa "tuttu", sillä olemme käyneet siellä yksissä toko-kokeissa aikaisemmin. Halli oli silloin vielä kesken, koska nyt tekonurmen pinta-alaa oli enemmän ja ilmeisesti paikkoja oli muutenkin saatu viimeisteltyä. Ihan kiva halli ja kokeen järjestelyt toimi hyvin. Tulospalvelussa oli kai jonkin verran jäkittämistä, mutta itseäni se ei haitannut, kun en sitä sen ihmeemmin seurannut.

Vetäistiin Ruun kanssa siis kolme ALO rataa läpi pistein 97p + 100p + 97p ja sen myötä RTK1. Tavoitteet, että en itse hylkää meitä minkään oudon syyn vuoksi toteutui! Jes! Päästiin hihnasta eroon jatkoa ajatellen. Tuomareita en sen tarkemmin muista, mutta mukavia kaikki ja radat oli oikein "kivoja". Eka rata oli itsestäni vaikein, siinä uusittiin yksi liike ja vaikka meno tuntui aika hasardilta tuon uusimisen jälkeen, niin ei ilmeisesti muita virheitä tullut. Toka rata pyöri hyvin ja vika rata olisi pyörinyt kaikista helpoiten, mutta kun en osannut kävellä spiraalia oikein, niin uusittiin se. 

Ruu teki kaiken niin kuin osasi ja tuli hyvin mukana. Itse olin kuin kala kuivalla maalla, varsinkin ekalla radalla fiilis oli erittäin epämukava. Kun et tiedä, meneekö se sinne päinkään se suoritus ja käveletkö oikein ja suoritatko oikein jne. Olo tuntuu kertakaikkisen tyhmältä. On tullut pohdittua, että sinänsä uusi fiilis itsellä vuosien jälkeen, kun joudut nöyrtymään ihan aloittelijaksi, ekaluokkalaiseksi ja ottamaan neuvoja helpoimmissakin asioissa vastaan. Kun et vaan osaa. Miten en muista, että toko olisi ikinä ollut näin hankalaa? Aika kultaa muistot vai?

Kisojen jälkeen on jatkettu treenejä harvakseltaan ja Ruu alkaa olla aika innokas. Edellisissä treeneissä ylitarjosi liikkeitä ja tuntui ampuvan taivaisiin innokkuuttaan. Voi toista <3. Tänään lenkillä metsässä ihmettelin, että mitä se Ruu juoksee noin lujaa menemään. Silmillä yritin nähdä jäniksen, josko painelisi sen perässä. Mutta ei. Noutaja oli saanut oman hepulin omia aikojaan ja juoksenteli sen vuoksi ihan onnessaan menemään. Tuli luokse toimittamaan hyvää mieltään ja sai palkaksi kantaa rukkasen kotiin asti. Tämä ei ole ensimmäinen omia aikoja saatu hepulikohtaus, niitä on tässä muutamia näkynyt aiemminkin. En ole myöskään kuullut Ruun nyyhkyttävän pitkään aikaan. Voisiko olla, että ralli-treenit toimii juuri sitä varten kuin ne aloitettiinkin?

Ei rakkaudesta lajiin, vaan rakkaudesta koiraan.