Kaksi koetta 16h sisään

Harmitti, kun ei päästy Ojangon kahden päivän karsintoihin. Harmitti, ettei mahduttu yhteen oman kylän kokeeseen. Sitten aloin selata koekalenteria sillä silmällä, että olisiko siellä kokeita tarjolla niin, että olisi mahdollista suorittaa ne peräkkäisinä päivinä. Ainoa mahdollisuus järkevien ajomatkojen päässä osui huhtikuun loppupuolelle. Tarjolla oli perjantai-iltana koe Mikkelissä ja lauantaina koe Pieksämäellä. Saatiin molempiin paikat, jes! Omat kahden päivän karsintakokeet oli tulossa.

Ajattelin, että iltakoe on napakasti vedetty tiivis pikkukoe, joka päättyisi viimeistään kympiltä illalla. Noh, kävi sitten niin, että erikoisvoittajaluokka vasta starttasi illalla klo 22.00. Viisi koirakkoa, tuomarina Riikka Pulliainen. Me suoritimme viimeisinä, siis numerolla viisi.

Paikalla istuminen: 9 - Perinteiset etutassun siirrot kohti piiloa. Hohhoijaa. Vaikka kuinka treeneissä menen tiukkaan kulmaan ja pitkälle piiloon, ei tämä virhe nouse esiin.
Makuu + luokse: 9½ - Oli sellainen sievä sipsuttelu makuu asentoon, ei hyvä ollenkaan. Luokse tulo ravilla sillä perinteisellä ilmeellä "äiti kukaan muu ei ole vielä lähtenyt rivistä...ihanko varmasti saan tulla täältä...".

Sitten odottelua ja lämmittelyä. Ihan sairaan hyvä meno. Peileistä näin, että jäävät toimi kuin unelma. Aivan mahtavaa menoa. Koekehässä oli aika paljon kumirouhetta tekonurmella ja päätin tästä syystä vaihtaa maahanmenon käskyä, ettei tarvitse sitten ällötä pään maahan laittamista. Toimi super hyvin ennen kehää.

Zeta: 0 - Järjestys M - S - I.  Ruu ensin istui maahanmenon!?! Seisominen ok ja sitten seisoi istumisen. Siis hä? Miten meni noin niinku omasta mielestä? Treeneissä on toiminut ihan sairaan hyvin. En voi tajuta.
Luoksetulo: 8½ - Ihan kelvollinen suoritus. Ok vauhti ja ok stopit. Hyvin siihen nähden, että pelkäsin ettei mene ollenkaan maihin...
Seuraaminen: 9 - Tuntui super mahtavalta! Hyvä fiilis.
Ruutu: 8 - Ympyrään lähti suoraan mutta jäi vajaaksi, taas. Ympyrään vasta toisella lisäkäskyllä... Loppu kai ihan ok.

Toinen setti

Ohjattu: 9½ - Tämä oli kyllä aika hieno ja hyvä!
Tunnari: 8½ - Hyvin kapuloille, hyvää haistelua. Näin, että paikansi oman, mutta oli vähän silleen, että ei se tää voi olla, kun haisee nännikumille... Jatkoi haistelua ja sitten oli ilme sellainen, että ei täällä ole... Kävi viereisellä merkillä ja palasi haistelemaan ja sitten pystyi poimimaan oman.
Kaukot: 9½ - Järjestystä en enää muista. Mutta S-I vaihdossa liikahti pienesti toinen takajalka ja olisiko ollut S-M vaihdossa toinen takajalka. Ai ai...

Pieni odotus ja hässäkkä tehtiin vielä omana liikkeenään.

Hässäkkä: 10 - Ja kyllä se minunkin mielestä oli ihan ansaittu. Upea, suora kierto. Hyvä maahan. Poiminta ja hyppy hyvät. Luovutusta en niin nähnyt, mutta ilmeisen kelvollinen ainakain. Hienoin hässäkkä Ruulta tähän mennessä!

Yhteensä 262p ja EVL1, tällä ylsimme sijalle 2/5.

Tässä kokeessa sattui pari hassua asiaa, mutta kokonaisuus kantoi ja fiilis oli hyvä. Hyvin jaksettiin, vaikka meidän normaali nukkumaanmenoaika on aina kympiltä illalla. Kotimatkalle päästiin lähtemään klo 23.45. Kotona koiran pieni jaloittelu, venyttelyt ja huolto, oma suihku ja iltapesut. Peiton alla 01.30. Aikaa nukkua 5h, jonka aikana sain herätä viidesti. Klo 06.10 en enää jaksanut edes yrittää unta, enkä tiedä jäikö yöunet tuntien vai minuuttien varaan.

No mutta siitä sitten reippaasti heräämään ja puoli kahdeksalta auton nokka kohti Pieksämäkeä, koska tottakai lauantain koe alkaa erikoisvoittajaluokalla klo 9.00. Tietenkin. Vähän Ruu oli sen näköinen, että "et oo tosissas", mutta mielellään se kuitenkin mukaan lähti.

Kokeessa mukana kolme koirakkoa, tuomarina Tommi Varis. Sivuhuomautuksena sellainen, että kaikki osallistujat noutajia, kolme eri noutajarotua. :)

Me suoritimme numerolla kaksi ja aloitettiin ryhmäliikkeillä.

Paikalla istuminen: 10 - Piilo oli nyt suorassa linjassa riviin ja ilmeisesti oli istunut kuin tatti. Siltä se asento kyllä näyttikin.
Makuu + luoksetulo: 8 - Hyvä paikalla istuminen kostautui ja tatti-asennosta ei meinannut mennä maahan. Yksikään viiksikarva ei edes värähtänyt ekalla käskyllä, mutta toisella putosi onneksi hyvin ja reippaasti. Luoksekin tuli reippaasti ja sillä kompensoi kaksoiskäskyn virhettä.

Sitten ekaan yksilökehään.

Luoksetulo: 8½ - Edellisen kokeen uusinta. Ihan kelvollinen suoritus.
Zeta: 6½ - Järjestys I - M - S.  Istumisen Ruu seisoi, TAAS. Muut jäävät ok, mutta ennakoi seuraamisiin lähtöjä.
Seuraaminen: 9 - Tosi hyvä menoa oli tämäkin. Voisin kuvitella, että meidän perusasennot olisi menneet eteenpäin? Kaksi koetta ja ysit molemmista...
Ruutu: 8 - Ja taas eteni hyvin suoraan eteenmenossa, mutta usko ei riitä loppuun asti. Tällä kertaa yhdellä korjauksella juuri ja juuri ympyrän sisälle. Loppu ok. Maahanmenot on olleet minusta parempia tällä uudella käskyllä.
Ohjattu: 9½ - Ihan super hyvä oli. Vähän napakampi stoppi olisi voinut merkillä olla. Tuomari vähensi ilmeisesti pitkästä käsimerkistä.

Toka setti meni näin

Tunnari: 8½ - "Töni" vääriä kapuloita. Muita virheitä en muista...
Kaukot: 9 - Nyt pelitti normaalisti ja kympin tekniikka. Tuomari sakotti käsimerkkien pituuksista...? Täytyypä ottaa nämä nyt kaikissa liikkeissä tarkkailun alle. Hyvää palautetta, vaikkei niistä jokainen ehkä sakota pisteitä. Mutta on niissä varaa napakkuuteen, jos sitä halutaan.
Hässäkkä: 9 - Todella hyvä!

Yhteensä 274½p EVL1 ja tämä riitti tällä kertaa sijalle 1/3.


En tiedä oltaisiinko ensimmäisellä suorituksella päästy finaaliin, mutta joka tapauksessa toinen koe heti perään toimi super hyvin ja super hyvällä fiiliksellä! Ruu oli skarppi ja hyvällä mielellä. Hyvin pelitti meidän ruoka- ja muut huoltotoimenpiteet. Siitä kun startattiin auto kohti Mikkeliä ja päätettiin koe Pieksämäellä ehti kulua vain 16h aikaa. Aika tehokasta, vaikka ei ehkä tarkoituksenmukaista... :D

Nyt jatketaan treeniä ja ilmot äsämmeihin on tehty. Siellä sitten kokeessa seuraavan kerran. Hyvällä mielellä, vailla paineita mistään. Tehdään hommia yhdessä. Tuntuu niin super hyvältä olla ja harrastaan Ruun kanssa tällä hetkellä. <3

Potilaat toipuvat ja täydellistä just nyt

Spooky kävi 1,5 vkoa sitten sterkattavana. Kaikki sujui hyvin ja eläinlääkäri oli sitä mieltä, että mouru-ajasta ilmeni pieniä viitteitä, joten ajoitus osui erittäin hyvään hetkeen. Kisu oli oikein rauhallinen ja leppoisa saman illan ajan, mutta jo seuraavana aamuna se oli valmis tosi toimiin omasta mielestään. Viikon sitä "kidutin", kun en laskenut vapaalle jalalle, jotta haava saisi parantua kunnolla. Spooky ei oikein tästä tykännyt ja koko ajan se muuttui ilkeämmäksi ja kiukkuisemmaksi. Nyt, kun se on saanut taas kulkea, on rauha laskeutunut taloon.

Ruukin on toipunut ontumasta hyvin. Jalka on kestänyt jo kovaakin rasitusta ja liikeradat on täysin puhtaat ja aristamattomat. Treenit on jatkuneet ja koeilmot lähteneet. Huhtikuun lopussa on seuraava toko-koe. Treenit, silloin kun hallille on päästy, on sujuneet tosi tosi kivasti. Eteenmenoon olen tehnyt vähän uusia kokeiluja, ruudun maahanmenoon on työstetty uutta käskyä ja seuraamisen perusasentoja naksuteltu nopeammiksi. Sitten pitäisi työstää vielä ohjatun merkille + eteenmenon pysähdystä. Noutojen luovutuksia olen vähän alkanut ottamaan taas ilman takaa kiertämistä, mutta tiedä häntä sitten, että kumpi sujuisi sukkelammin. Ruudun luoksetuloa Ruu on tehnyt aikaisempaan verrattuna noin niinkuin kaksataa lasissa ja sujahtaa hirmuisen lujaa tiiviisti vierelle. Käytännössä ilman, että olen juuri tehnyt asialle mitään. Ihme juttu, mutta kyllä kelpaa. 

Olisiko meidän uudella lelulla vaikutusta treenivauhtiin? Ei ehkä, kun monesta asiasta tulee karkkia palkaksi. Mutta tää nännikumi on ihana! Eikä ole kaupunkikoirien versio, vaan ihan aito, kaikilla aromeilla varustettuna. Ehkä sen suosio piileekin juuri siinä?

"Peikkometsä" on meidän varhaisimpien treenien maastoa ja toimi toipilasajan lenkkeilypaikkana, kun täällä on helppo kulkea ja tassut pitää. En ehkä kestäisi, jos tämä metsä joskus hakattaisiin maan tasalle. Saisi vaan olla vähän isompi metsä.

Jokunen viikko sitten meille (minulle) tarjoutui mahdollisuus koiranpennun ottamiseen. Ensin se oli vähän niin kuin vitsi ja totesinkin, että "sehän söisi Ruun". Mutta sitten tuli hyvällä tavalla tiukkaakin suostuttelua/painostusta sekä sen sellaista asian käsittelyä. Huomasin, että jopa harkitsin asiaa. Ja samalla huomasin, ettei pennun ja sen ottamisen ajatteleminen satu enää sydämeen. Ajatukset on aikaisemmin olleet niin kielteisiä ja ehdottomia, ei todellakaan vielä. Mutta nyt se voisi ehkä olla mahdollista.

Mutta sitten tulin kuitenkin siihen tulokseen, ettei ajankohta ole vielä sopiva. Arki tahtoo olla aika kiireistä tällä hetkellä, ja treeniajan löytäminen yhdellekin koiralle on välillä suorastaan työlästä. En kyllä tiedä, että muodostuuko arjesta seuraavan kolmen - viiden - kymmenen vuoden aikana yhtään sen rauhallisempaa? Joten ei se ehkä ole se päälimmäisin syy. Oikeasti ajattelen, että meillä on Ruun kanssa kaikki nyt niin hyvin kuin vain voi olla, etten halua muuttaa sitä millään. Ruu kyllä varmasti pitäisi koiraseurasta, mutta toisaalta se on niin minun koira, että mielestäni ansaitsee toistaiseksi kaiken huomioni. Varsinkin, kun tuntuu, että se on joutunut elämään niin isojen varjojen alla niin pitkään.

Olen miettinyt, että saanko enää koskaan näin kilttiä, helppoa ja varmaa koiraa itselleni kuin Ruu on? Tiedättekö, että on ihan sama, ollaanko sorsa parven keskellä, kymmenen karkuun lähtevän jäniksen edessä tai Tokion metroasemalla, sillä Ruu vain on. Siinä minun vierelläni, minun kanssani. Minun ei tarvitse kuin pyytää, eikä usein edes sitäkään. Niin vahvasti Ruu haluaa olla minun koirani. Ja tällä hetkellä se saa sitä ollakin.

Kyläkoirakko Tampereella, tuloksena ykkönen ja ontuminen

Viime viikonloppuna lähdettiin Ruun kanssa jo perjantaina iltapäivällä ajamaan kohti Tamperetta ja parkkeerattiin yöksi Nokialle Marikan luokse. Lauantai aamuna sitten leppoisaan tahtiin kohti TAMSK:in hallia, jossa pidettiin tämän vuoden kolmas tokon mm-karsinta koe. Koirakoita kisassa 25 ja meille tällä kertaa nro 14. Tuomareina Riittä Räsänen ja Ralf Björklund.

Jälleen kerran koe alkoi klo 10 nollakoirakon suorituksella. Yksilöliikkeet oli  jälleen jaettu kahteen kehään, joiden välissä kyllä poistuttiin hetkeksi kehästä pois, mutta koira ei saanut kehien välissä palkita kuin kehuilla. Paikallaolot tehtiin viimeiseksi.

Ennen tätä koetta edelsi 3,5vkoa aikaa, että pääsimme treenaamaan hallilla kerran viikossa. Hiukan alkoi pipo kiristämään ja stressi nousemaan. Treenitkään ei niin hyviä olleet ja kaiken lisäksi vielä viimeinen niistä oli totaali katastrofi. Niin ja ehdittiin rikkoa totaalisesti tunnari ja vaihtaa ohjatun merkin käskyä. Fiilis niin maassa. Sitten 1,5vkoa ennen koetta ehdittiin treenata kolmesti ja Ruu oli ihana. Ihan yllättäen, teki aivan super mahtavasti töitä.

Koepäivänä Ruu oli oma rauhallinen itsensä. Meidän suoritusvuoro olisi tauon jälkeen heti toisena. Oletin, että tauko olisi edellisten kokeiden tapaan se puoli tuntia, mutta tuomari totesi sitten, että 10 min ja homma jatkuisi. Tuli ihan pikkuisen kiire lähteä lämmittämään koira ja tekemään valmistelevat treenit, ohjatun merkki ja eteenmeno. Merkki onnistui, eteenmeno ei. Ei auttanut, äkkiä sisälle ja päästiin käytännössä heti kehään. Melkin myöhässä. Mutta vain melkein.

Ekassa kehässä tuomarina toimi Ralf ja liikkeet meni näin:

Tunnari: 7 - Hyvä meno kapuloille, ylitti oman kerran, kun ei aloittanut siitä kunnolla haistelua. Hieman hidas luovutus.

• ylittää oman kerran
• tönäisee vääriä kapuloita
• loppu pa hidas

Kaukot: 8½ - Järjestys S - I - S - M - I - M. Kaunis tekniikka, ei edennyt. Mutta ei jotenkin keskittynyt. Vilkuili paljon yleisöön. Itselläni oli vaikeuksia valotaulun kanssa.

• asennot voisi ottaa nopeammin

Seuraaminen: 8½ - Oli ihan jäätävän pitkä seuraaminen! Tuntui super hyvältä <3 Paljon perusasentoja, joka meille on huono. Saatiin ulkopuolista kehua seuraamisesta suorituksemme jälkeen :)

• Hyvä peruutus!
• Perusasennoissa saisi istua hieman nopeammin
• Pari vinoa perusasentoa

Ruutu: 8 - Aivan mahtava eteenmeno! Voi ihana! Kivasti ruutuun, se maahanmeno oli perus eli etenee inasen. Seuraamiseen tuli ihme mutkan kautta. Taas. Mutta eteenmeno, ihanaihanaihana <3

• Säteessä ja ruudussa liikkuu vähän käskyn jälkeen

Tässä video tunnarista ja kaukojen aloituksesta. Sitten tuli puhelimeen viestiä ja videointi katkesi.

Olin niin fiiliksissä kehän jälkeen, kun ruutu onnistui niin hienosti. Ja hyvällä sykkeellä seuraavaan kehään pienen odottelun jälkeen. Riitta Räsäsen siis tuomaroi.

Hässäkkä: 8½ - Meni merkille hieman kaartaen, hyvä kierto ja ok stop. Meinasi sössiä kapulan poimimisen, hieman hidas luovutus.

• Vauhdikas merkki, hitautta alasmenoon, nätti nosto ja hyppy, hidas siirtyminen sivulle.

Luoksetulo: 8 - Oikein siisti kokonaisuus, ok stopit. Vauhti oli vähän hidas ja sitä kautta ennakoi kyllä stoppeja. Mutta onnistuipahan maahanmeno!

• Siisti alasmeno, haukottelussa ääntä, riittävä vauhti, pysäytykset ok, vaisu pa.

Zeta: 8 - Järjestys I - M - S. Kaikki stopit onnistui, hyvä fiilis! Asennot oli suorat. Maahanmeno oli hassu, tosi hassusti meni alas, varmaan taas käsky ja jalat ei kohdanneet. Varasti inasen seisomisesta seuraamiseen. Tein typerän pysähdyksen lopussa ja siinä Ruu joutui paikkaamaan aika lailla.

• Siisti seuraaminen, hyvä istuminen, mukavasti lähti mukaan, hyvä kulma, hidas alas mutta suora, suora seisominen, hidas perusasento. 

Ohjattu: 9 - Ihana merkki, vielä ihanampi kapulalle lähtö! Loppu ok. Ruu <3

• Riittävä vauhti merkille, iloinen nouto, hyvä vauhti, palautuksessa rauhallinen sivulletulo.

Paikallaolot meni myös super hienosti. Istuminen oikeasti 10, ei ollut teputellut yhtään! Ja ensimmäistä kertaa ikinä maahanmeno onnistui ilman ylimääräisiä tassuliikkeitä! Oli jäykkä, mutta hyvä! Ja sivullekin uskalsi laukalla ja loppu ok. Siitä 9½!

Yhteensä siis EVL1 268,5p ja sij. 7/25.

Reilun kuukauden treenivaikeuksien jälkeen olen niin onnellinen ja iloinen lopputuloksesta ja ennen kaikkea siitä, että se fiilis oli taas kohdillaan. Tehtiin hommia iloisesti ja yhdessä. Nyt vielä kaikki onnistui tasavarmasti ja lopputuloksena hieno ykköstulos. Hyvä, ehjä kokonaisuus. Fiilis niin <3<3

Palkkailin Ruuta paljon suorituksen jälkeen, leikittiin ja fiilisteltiin. Pyysin antamaan tassua ja pari kertaa heitettiin ns ylävitoset, mutta sitten Ruu lakkasi yrittämästä eikä antanut tassua enää yhtään. Ei yhtään. Sanoin puolivitsillä, että tekeekö kipeää. Mitään poikkeavaa ei liikkeessä näkynyt, normaalit lämmittelyt ja jäähdyttelyt. Illalla venyttelyt ja huolto. Oikea hauis on tuntunut hieman kireältä, mutta venynyt hyvällä liikeradalla ilman arkuuksia. Ei mitään suurta, mistä pitäisi olla huolissaan.

Jäätiin vielä Marikan luokse yöksi ja sunnuntaina ennen kotiin lähtöä käytiin treenailemassa vähän nome juttuja. Hyvät lämmittelyt ja jäähdyttelyt. Ajettiin kotiin ja illalla huomasin, että Ruu ontuu. Ontui tosi voimakkaasti oikeaa etujalkaa. Oikeassa haukkarissa vähän kireyttä ja arkuutta venytyksessä, jännealueelta ei arkuutta. Ontuma oli liikerataan nähden yllättävän voimakas, kun vertaan siihen aikaisempaan ontumaan vuosia sitten. Silloin liikerata oli lähes nolla.

Nyt on huilailtu, jo ihan senkin takia, että töiden puolesta on riittänyt haipakkaa ja toisaalta tuo pääkallokeli ulkona ei houkuta lähtemään mihinkään. Ontuma on lähes poissa, en tahdo erottaa mitään poikkeavaa, joten voin myös kuvitella pienen epäpuhtauden. Mutta oikean hauiksen liikerata ei ole puhdas ja täysin vapaa.

Kirvelee niin vietävästi, mutta pakko jättää viikon päästä olevat Ojangon karsinnat välistä. Ehkä ehdittäisiin parantua, mutta emme ehtisi treenata. Ja kun tulisi paljon autossa olemista, kaksi koetta, voisi ongelma uusiutua. Edellistä ontumaa paransin monta kuukautta, joten en todellakaan halua siihen joutua uudestaan. Ja hieman vielä mietin, onko taustalla jotain muuta kuin hauis? Hyvänä opetuksena itselleni ja muille, kun epäilette jotain tai tulee se pieni ajatus, ettei kaikki ole kunnossa, luottakaa intuitioonne. Ketutus maksimus.

Mutta ei auta. Ei koiran kustannuksella, vaikka kuin tekisi mieli. Siispä kiitämme ja kumarramme, karsinnat oli meidän osalta tässä. Upeita koirakoita, hienoja suorituksia, oli hienoa olla mukana pyörimässä.

Mitä kuuluu Spooky Ihme Kisulle?

Tämä vihreäsilmäinen, tupsukorvainen ja puuhkahäntäinen otus on asustellut meillä sen 5kk. Eli otuksella itsellään on ikää about 10-11kk. Ja edelleenkään emme tiedä, onko se lintu vai kala?

Hyvin, hyvin erikoinen tapaus.

Niin, voimme tässä vaiheessa todeta, että otuksen nimi on nyt sitten Spooky Ihme Kisu. Näistä yleisimmin ovat käytössä Spooky ja Kisu. Nimeä mietittiin ja mietittiin. Sitten ajateltiin, että se olisi Tupsu, mutta Jäbä Duudsoni sanoi napakasti, että "Ei! Sen nimi on Puuki!". Duudsonin ikähän on tällä hetkellä sellainen, että on ihan turha lähteä väittämään vastaan, joten niin Spooky-nimestä tuli virallinen.

Ja koska jokaisella jengimme jäsenellä on omat erikoiset nimensä, sai Spooky nopeasti omansa.

Se on Katala Katti.

Ja tuota nimeä ei ollut vaikea keksiä...

Kovin montaa kissaa en ole elämäni aikana omistanut, mutta sitäkin enemmän olen kyllä tavannut ja ollut tekemisissä niiden kanssa. Mutta yksikään ei ole ollut lähelläkään tätä tapausta. 

Spooky vaikuttaa olevan kissa, joka sopisi erittäin hyvin amerikkalaiseen höpö höpö sarjaan, jossa kissakuiskaaja käy neuvomassa typeriä omistajia kissan pitämisessä ja "kouluttamisessa", kun katti on ottanut koko talon valtaansa. Tiedättekö, se sama ohjelma koirakuiskaajista, mutta vain kissaversiona. Naurettavaa, ettei joku nyt osaa kissaa pitää. Tällä hetkellä naurattaa hiukkasen vähemmän, sillä Spooky meinaa/meinasi olla kyseisen ohjelman gangsteri-kissa. 

Jos komennat kissaa tekemästä pahuutta ja tuhmuutta, joudut itse hyökkäyksen kohteeksi. Spooky tappelee vastaan. Se tuntuu olevan herkästi nyrkit pystyssä ja olemus on; "Anna tulla, anna tulla! Tapellaan!". Ja purrakin se osaa. Sängyssä saisi nukkua, mutta toisinaan on suljettava huoneesta pois, sillä kun 30 kertaa olet nakannut kissan lattialle, että lakkaisi puremasta varpaita, ei taistelulle näy loppua. Tiukka ja sitkeä se on.

Vauhtipojan Harmis (pehmeä harmaa kissa, tärkein uni- ja lohtukaveri), on Spookyn pahin vihollinen. Monta kertaa tuon pehmolelun joutuu pelastamaan raateluilta, kun Katala Katti tuhoaa vihollistaan. Jos päivän ajaksi unohdan sulkea Harmiksen turvaan, löytyy se aina eteisestä raadeltuna ja tapettuna.

Toinen suosikkileikki on hiirten hukuttaminen. Tämäkin on jotenkin niin hupaisan karmiva näky, monena kertana työpäivän jälkeen. 

Valkoinen hiiri on hukkuneena kupin vieressä. Musta hiiri on jätetty veteen.

Ja Ruuta Spooky tykkää kiusata. Pihalla on saattanut leikkiä ihan omaa uhkailu leikkiä Ruuta kohti, spurttailee kohti ja karkuun. Ruu yrittää katsoa muualle eikä halua millään tavalla provosoida ja sekös vasta tuntuu kissaa naurattavan ja yllyttävän. Kun joskus saisin näitä pätkiä videolle...

Aamurallit on muuten vähentyneet, ulkoilu tekee selvästi ihan hyvää...

Niinä öinä, kun Spooky ei ole päässyt makuuhuoneeseen, se löytyy aamuisin aulasta närkästyneenä. Alakertaan on mentävä ripeästi, sillä ensin minua yritetään raadella kaiteiden välistä ja seuraavaksi se syöksyy portaisiin perään. Siis oikeasti syöksyy.

Ja kun ei voi tietää, hyvässä vai pahassa mielessä. 

Ulkoiluun Spooky on tykästynyt kovasti. Kun alun jännityksestä päästiin, ei tämä kissa missään muualla haluaisi olla kuin pihalla. Ei tunnu haittaavan lumisateet eikä pakkaset. Silloin reilu -20 pakkasilla Spooky ei viipynyt kovin kauaa pihalla, vaikka siellä tiheään halusi rampata. 

Eli alkuunhan me ulkoiltiin ihan fleksissä. Sitten pidempi köyden pätkä perässä valvotusti. Sitten puolivalvotusti. Sitten lyhyt narun pätkä perässä valvotusti. Sitten otin senkin narun pois, kun pelkäsin, että se jumiutuu sen kanssa jonnekin kiven koloon. Ja tällä hetkellä Spooky ulkoilee vapaana. Ei ihan niin paljon kuin haluaisi, mutta aika paljon. Hyvin se on ottanut pihan ja talon omakseen ja pysyy about lähistöllä. Ja osaa ainakin tulla takaisin. Jos me muut ulkoillaan pihassa, ulkoilee Spookykin hyvin usein meidän kanssa. 

 

En olisi näin pian näin vapaalle jalalle Spookya halunnut laskea. Ajattelin, että sitten vasta keväällä/kesällä. Mutta Spooky tuntui päättävän toisin, joten melkein oli pakko päästää. Ja on meillä tappelut tämän ansiosta kyllä vähentyneet kotosalla...

Kuitenkin yöksi haluan Kisun aina sisään ja vain yhden yön se on viettänyt ulkona, kun minä en ollut kotona. Oli ollut heti aamulla oven takana vastassa. 

Jännitän ja pelkään, että näenkö kesällä koko kissaa ollenkaan, jos se vaan vaeltaa ja vaeltaa...

Tällä hetkellä Spookylla menee ihan hyvin ja me tullaan toimeen keskenämme. Se vaikuttaa hyvin uhmakkaalta teini-ikäiseltä nuorelta kissalta. Lasten kanssa tulevat myös toimeen, mutta on vähän valvottava, kun Spooky on arvaamaton. Se antaa välillä silitellä, halailla ja paijailla, mutta kun se ei varoita iskusta yhtään, vaan se iskee heti. Ja lujaa. Sylikissa se ei ole, vielä ainakaan, mutta tulee sohvalla viereen ja usein nukkuu siis meidän sängyssä ihan ongelmittakin.

Mutta on se Ihme Kisu. 

Se ei välitä lumesta ja kylmästä, se ulkoilee. Se haluaa tehdä tarpeensa pihalle, oli pakkasta miten paljon tahansa. Sisävessa on, mutta vähällä käytöllä. Onneksi se kelpaa, jos pitää sisällä ollessa tarpeita tehdä. Ensin se kyllä huutaa aikansa ulos päästäkseen. 

Seuraavaksi on edessä sterkkaus, toivottavasti ehditään ennen ensimmäisiä mouru-aikoja. Aikaisemmin jo asiaa kyselin, mutta silloin Spooky painoi alle 2kg ja toivoivat sen kasvavan vielä vähän. Nyt se viimeksi painoi 2,7kg, joten jospa nyt onnistuisi. En tiedä miten mouruista selvittäisiin, kun ei voisi vapauteen laskea. 

Mutta, tämmöinen ihmeellinen, persoonallinen, tiukka, luonteikas ja vähän kyllä outo kissa meillä asuu. Hauska ja jännä otus, hyvin erikoinen. Mutta on siitä jo jengin jäsen tullut ja se omaksi otettu. Pitäisiköhän laittaa varoituskyltti talon seinään purevasta kissasta? 

Tokon MM-karsinnoissa, osa 2

Viime lauantaina jatkettiin harjoittelua tokon MM-karsinnoissa, tällä kertaa Seinäjoella. Mukana "vain" 28 koirakkoa, tuomareina Piritta Pärssinen ja Päivi Kivelä. Suoritusvuorot arvottiin ilmoittautumisen yhteydessä ja meille osui nro 22. Nollakoira alkoi suorittamaan klo 10, jonka jälkeen alkoi paikallaolot pyöriä ja heti niiden perään yksilökehät. Odottelua jälleen luvassa.

Paikallaolot arvosteli Päivi Kivelä.

Paikalla istuminen: 10 - Oli teputellut kahdesti, tiesi apusilmät kertoa. Toinen oli lähes huomaamaton, mutta toinen ihan selkeä. Niin selkeä, että näin tassun vaihtaneen paikkaa, kun tulin piilosta. Piilo oli vaikeasti ja tiukasti vasemmalla melko kaukana, joten oli ikään kuin kääntynyt vähän perään.

Makuu + luokse: 9 - Meni hitaasti maahan. Pöh. Sivulle tuli jopa laukalla, mutta varovaisesti, kun pelottava tuomari apujoukkoineen seisoi ohjaajan takana. Arpoi taas pikkuisen sitä, tullako edestä suoraan vai takaa, tuli nyt sitten takaa.

Sitten odoteltiin ihan huolella taas.

Ensimmäisessä yksilökehässä tuomarina Piritta Pärssinen ja liikkeet suoritettiin alla olevassa järjestyksessä.

Luoksetulo: 6½ - Alkoi hyvin ja stoppi oli minusta ihan ok. Jatkoi hyvällä vauhdilla ja niiasi maahan mennäkseen, mutta kävikin istumaan?!? TAAS kaksoiskäsky maahan. Voihan mitä ihmettä?

• voisi olla nopeampi s-m
• maahan lisäkäsky

Ruutu: 5 - Ei onnistunut eteenmeno. Lähti hyvin ja niin suoraan, mutta vauhti loppui ja Ruu jäi seisomaan ympyrän rajalle. Korjauksia ei olla harjoiteltu ja se näkyi. Pyysin uudestaan eteen kahdesti ja Ruu ei liikahda mihinkään. On isona kysymysmerkkinä, että mitähän se mamma oikein haluaa, hänhän on jo täällä. Kolmannella sanoin "mene", jolla sain Ruun niukasti ruudun sisälle. Ruutuun ok ja loppu ok. Tuntui, että annoin viisi käskyä ympyrään, olin varma, että nollautuisi.

• ennakoi ympyrää, lisäkäskyt
• etenee vähän maahan menossa

Ohjattu: 8 - Hidas merkki ja jälleen epävarmuutta kapuloille lähdössä. Olisko kaiken kaikkiaan vähän miettinyt vielä ruudun epäonnistumista?

• hidastaa merkille ja empii lähtöä merkiltä

Seuraaminen: 9 - Tuntui tosi ihanalta! Seuruu oli todella lyhyt ja sisälsi vähän perusasentoja.

• voisi istua nopeammin, irtoaa 3 x oikealle

Hässäkkä: 7½ - Kiersi hyvin, istuikin kivasti. Sitten keskittyminen herpaantui ja Ruu katsoi väärää kapulaa juuri kun annoin sille nouto käskyn toiselle kapulalle. Siis tarvittiin vielä toinen käsky noutoon. Sai sentään kapulan kyytiin tällä kertaa.

• voisi istua nopeammin, lisäkäsky noutoon

Sitten jatkettiin taas suoraan heti toiseen kehään, jossa tuomarina siis Päivi Kivelä.

Zeta: 9 - Tuntuipa todella hyvälle! Kävelyt ja linjat piti ja stoppien fiilis oli hyvä.

• hidas istuminen
• seisoo vinossa

Kaukot: 9½ - Ihme tassun korjaus, kun kävelin pois. Muuten kympin tekniikka ja minusta ei mitenkään hitaat vaihdot.

• teknisesti hyvä, mutta hidas

Tunnari: 9½ - Monella koiralla oli yllättäviä vaikeuksia tunnarissa. Jotkut sanoi sen johtuvan alustasta, mutta olisiko kuitenkin viimeisen liikkeen paine? Ruu haisteli hyvin, mutta jotenkin ohitti sen oman taas sillai huolimattomasti ja koirasta näki, että se ehti alkaa ajatella, ettei täällä ole sitä omaa. Kun haistoi kunnolla, poimikin sen sitten heti.

• hidastaa lopussa

Yhteensä siis 258½p ja hikinen EVL1. Sijoitus 20/28

Ensin ehkä vähän harmitti, mutta sitten älysin, ettei ole aihetta. Ruutu harmittaa eniten, mutta sekin on puhtaasti omaa syytä. En ole opettanut korjauksia. Kärsimme myös eteenmenon epävarmuudesta vieraissa paikoissa. Olisi ehdottomasti pitänyt ottaa yksi eteenmeno valmisteluissa. Uskon, että Ruutakin harmitti hetken epäonnistuminen, mutta hyvin me tsempattiin ja jaksettiin loppuun asti. Ihmeellisiä epätarkkuuksia sisälsi tämä koe ja mikä ihme on luoksetulon maahanmenossa? Kokeen jälkeen saatiin käydä vielä kehässä tekemässä korjauksia, joka olikin oikein kiva asia. Tehtiin luoksetulo, eteenmeno ja zetaa. Super super kiitos Tuulalle mukana olosta, kuvauksesta ja avusta.

Olen pohtinut kokeen jälkeen sitä, että miksi aina "isommissa" kokeissa sattuu ja tapahtuu? Perus kyläkokeissa loistetaan ja tehdään vahvoja suorituksia. Miksi se ei onnistu muualla? Arvostelusta se ei sinänsä ole kiinni, sillä liikkeet eivät vain onnistu. Miksei? Miksi kokonaisuus hajoaa jonnekin? 

Jos kuusi ja puoli vuotta treenaat tylsästi ja yksinkertaisesti ja käyt vain kyläkokeissa, niin onko todennäköistä, että jotain puuttuu kuviosta? Siksikö SM-kokeetkin aina epäonnistuu? Varsinkin, kun kisakumppanina on koira, joka ei ole kaikkein kovin luonteeltaan eikä nopein liikkeiltään. Ehkä sitä nyt huomaa ja älyää omat virheet, joita on ohjaajana ja kouluttajana tehnyt. Semmoiset "isot virheet", jotka vaikuttaa siihen kokonaisuuteen niin paljon. Miksei me olla otettu näihin karsintoihin osaa aikaisemmin? Toimisi erittäin hyvänä harjoituksena ja opetuksena nuoremmillekin osallistujille.

Siitä olen kuitenkin onnellinen, että vaikkei pisteillä juhlittaisi, niin kehässä meillä on ollut nämä molemmat kokeet hyvän fiiliksen kokeita. Todetaan sitten, että ollaan kyläkoekoirakoita, mutta ei anneta sen haitata. Seuraava jakso näitä kokeita nähdään Tampereella. 

Tokon MM-karsintakoe Kuopio

Toko-kokeiden haasteet sen kuin jatkuu. Ei olla aikaisemmin näihin kinkereihin otettu osaa, mutta nyt oltiin rohkeita ja lähdettiin katsomaan, mitä siellä tapahtuu ja miten siivet kantaa isojen koirakoiden joukossa. Kieltämättä hetkittäin oli olo, että kuka ei kuulu joukkoon? Onneksi ei tarvinnut yksin tämän asian kanssa olla, kiitos Riikka ja Rieha mukana olemisesta ja seurasta!

Koepäivä oli pitkä ja odottelua kertyi, vaikka järjestelyt muuten toimivat tosi kivasti ja sujuvasti. Suoritusvuorot arvottiin ennen koetta ja meille osui nro 20. Paikallaolot tehtiin aluksi, mutta sitten sai jokusen tunnin odotella, ennen kuin päästiin kehään. Yksilöliikkeet tehtiin kahdessa setissä, mutta yhteen putkeen, eli välissä ei saanut koiraa palkata. Tuomareina ekassa kehässä Tommi Varis ja toisessa Anne Nokelainen.

Paikalla istuminen: 9½ ja 9 - Oli ihan inasen liikauttanut toista etutassua kerran. Muuten kuulemma istui rivin parhaimmassa ryhdissä ja asennossa.
Makuu + luokse: 9 ja 8 - Hieman hidas maahan. Luokse tuli ok vauhtia, mutta vähän arpoi tullako takaa vai suoraan sivulle. Pitäisi tulla takaa kiertämällä, mutta tuli kuitenkin suoraan sivulle.

Sitten yksilöliikkeet suoritetussa järjestyksessä, omia huomioita ja tuomarien kommentit, joista sai ihan dokumentin mukaan.

Ruutu: 9 - Eteenmeno onnistui, vauhti meinasi ehkä loppua vähän kesken. Maahanmeno ruudussa hidas ja valui aika lailla eteenpäin.

• ympyrään hyvin
• hiukan venytetty käsky ruutuun (mielenkiintoinen palaute, täytyy ottaa tarkistuksen alle)
• ok nopeus luoksetulossa

Seuraaminen: 8½ - Oikein mukavan tuntuista. Peruutuksessa toimin itse jotenkin huonosti ja Ruu aloitti sen huonosti, korjasi onneksi hyvin.

• käyttää hyvin takaosaa peruutuksessa
• sijoittuu suhteessa ohjaajaan oikein
• pitää kontaktin hyvin
• ajoittain istumisessa lievä viive

Zeta: 8½ - I - M - S 

• istuminen ja maahanmeno voisi olla terävämmät
• seisominen ok
• viive loppuperusasennossa

Tunnari: 8 - Ihana vauhti! <3 Melkein jopa varasti kapuloille. Ylitti oman kerran, mutta ei tainnut nenä olla vielä toiminnassa. Vapautti itsensä liikkurin kiitoksella.

• tökkii vieraita kapuloita
• työskentelee tehokkaasti
• hyvä luovutus

Sitten siirryttiin toiseen kehään ja Anne Nokelaisen tuomaroimaksi. Videoita en jaksanut ladata, kun hässäkän suorituskaan ei tallentunut kokonaan saapuneen puhelun takia, jolloin videointi katkesi.

Luoksetulo: 7 - Ruulla on jännä tapa jotenkin tulla kaartaen kohti. Väistääkö merkkejä vai mitä? Annoin seiso-käskyn myöhässä, stoppi ok. Maahanmenossa joku keskittymishäiriö, kaksoiskäsky.

• hiukan hidas maahanmeno alussa (niin muuten olikin! ohjaajan moka, kun ei ottanut koiraa kunnolla kuulolle, liike alkoi niin yllättäen)
• maahan kaksoiskäsky
• seisominen valui

Hässäkkä: 0 - Teki ihme kaarroksen vasenta hyppyä ja kapulaa kohti, mutta kiersi törpön. Istu-stoppi onnistui hienosti! Sitten sössi kapulan poimimisen ja ohi hypystä. 

• hyvä kierto ja stoppi (istu)
• ei hypännyt, sotkeentui kapulan kanssa ennen estettä

Kaukot: 10 - S-I-M-I-S-M. Näin pienen liikkeen toiselle takajalalle S-I vaihdossa, liikkui varmaan sivusuuntaan eikä edennyt.

• hyvät asennot
• takajalat hyvin paikallaan

Ohjattu: 10 - Hidas merkillä. Noutoon lähtiessä koira on minusta sen näköinen, että mitäs lähdinkään tekemään? Aaa, tuolla on kapula, haen sen. Eli jotain varmuutta tarvitaan.

• hyvä merkki ja nouto

Tällä rivillä yhteensä 244,5p EVL2 ja sijoituttiin 23/33. 

Oli ihana huomata, että me jaksettiin odottelut ja selvittiin matkasta vieraassa autossa. Koepaikalla Ruu pötkötteli omalla pedillään (ei siis häkkiä ollenkaan) välillä yksin, välillä minun kainalossa. Kehässä meillä oli kivaa ja hyvä energia läpi koko kokeen. Siitä niin tykkään <3

Itse olin ennen koetta hyvällä mielellä ja jopa melkein rento, sitten juuri ennen kehään menoa meinasi iskeä jännitys päälle. Mutta kun pääsi tekemään, pystyin hyvin keskittymään meihin ja nauttimaan menosta. Ja ei meille pöllömpi pisterivikään tullut, eikä työskentelyä varmasti tarvitse hävetä. Nyt sattui yksi hassu nolla ja pari pientä epätarkkuutta, mutta muuten tosi ehjä kokonaisuus. Näistä kisoista me haetaan kokemusta ja häiriötä, haastetta tähän harrastukseen. Kahlataan loputkin karsinnat läpi ja otetaan haasteista kaikki opit irti. Toisille jää paineet, me nautitaan yhdessä tekemisestä.

Ei saavutuksia, ei tavoitteita. Vain ajatuksia menneestä ja tulevasta.

On ollut mukava kerrata mennyttä vuotta ja asettaa tulevalle vuodelle taas uusia tavoitteita. Se on kuulunut vahvasti blogi-kirjoitusten perinteisiin, että edellisen vuoden tapahtumat kerrataan ja pohdiskellaan menikö ne aiemmin asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Mikä siellä onnistui, mikä ei onnistunut. Mistä se johtui ja mikä oli loppuratkaisu asian suhteen. Ja heti perään tuli pohdiskeltua tulevan vuoden koho kohdat, joita lähtisi tavoittelemaan ja jotka ikään kuin toimisivat maamerkkeinä treenien ja arjen suunnittelussa. Merkinnät kalenteriin ja huutomerkit perään.

Vuosi sitten tein tämän päivityksen Joulun kynnyksellä. Olihan vuosi taputeltu ja nähty. Hiljentyisimme pyhien viettoon ja vuoden vaihtumiseen. Joulu menikin perinteisen ihanasti, mutta sitten se musta varjo tuli. Jotenkin aivan liian hiljaa, salakavalasti ja yllättäen.

 Lueskelin vanhoja blogi kirjoituksia ja onpa jotenkin ihanaa, että niitä on olemassa, vaikkei niiden teksti aina niin iloista luettavaa ehkä olisikaan. Iitun se ensimmäinen todella voimakas kipukohtaus tapahtui helmikuussa 2014, joka johtui siis spondyloosista. Uutinen itsessään ei romahduttanut, mutta sen laajuus kyllä. Ennuste yhdestä päivästä vuoteen. Selvittiin kesään, tuli syksy ja talvi. Vuosi vaihtui ja helmikuusta päästiin maaliskuuhun ja sitten oltiinkin jo keväässä. Tuli kesä! Oltiin selvitty jo yli vuosi!

Iituhan ehti olla monen monella jatkoajalla elämänsä aikana. Monista tiukoista paikoista selviydyttiin ja päästiin eteenpäin. Nyt se oli selviytynyt tähän astisista jatkoajoista kaikista tiukimmasta. Ja se porskutti eteenpäin. Iloisena, hyvä vointisena niin, että ehdin unohtaa. Niin reipas Iitu oli, että jopa minä menin lankaan ja sokeuduin tilanteelle. Ja vielä kun 2015 loppuvuodesta piipahdettiin Ruun sterkan merkeissä Juha-sedän luona, jossa tuli Iitun voinnista kehuja, niin viimeinenkin epäilys hävisi tuhkana ilmaan ja siirsin ajatukset tulevaan, kevääseen. Siihen seuraavaan vaikeaan koetukseen. Sinnehän sitä selvittäisiin heittämällä.

Kuva on otettu jouluaattona 2015. Tämän jälkeen ehdittiin käymään vielä Puttaalla joulunvietossa ja rakkaita ihmisiä moikkaamassa ennen kuin palattiin kotiin.

Sitten, kuin salama kirkkaalta taivaalta, ne vingahtelut alkoivat. Pienet valitukset, joita en halunnut uskoa todeksi. Alkoi pelottaa. Miten ne näin äkkiä tulivat? Seuraavaksi huomasin jo makaavani eteisen lattialla Iitun vieressä. Katsoin sitä silmiin yöllä ja tiesin, mitä joutuisin päivän valjetessa tekemään.
Oli 30.päivä joulukuuta. Ei tullut kevättä.

Ja kun Piips ei luovuttanut. Se ei koskaan antanut periksi kipeinä aikoina, vaan eteenpäin mentiin tavalla tai toisella. Nytkin minä jouduin antamaan periksi sen puolesta. Ja se lienee on se kaikkein pahimmalta tuntuva asia, kun joutuu päättämään toisen elämästä. Vielä nyt vuodenkin jälkeen tuntuu niin pahalta ja sitä miettii, olisiko Piips sittenkin vielä pärjännyt? Luovutinko liian aikaisin? Onneksi on vanhoja päivityksiä, pohdintoja sekä ihan faktaa olemassa. Piips oli todella vaivainen ja se alkoi oirehtimaan sitä uudestaan. Ihan niin kipeä Iitu ei vielä ollut, kuin sillä ensimmäisellä kerralla. Ei vielä, mutta lähellä. Spondyloosin muutoksia oli myös kohti selkäydintä. Se olisi voinut edetä niin, että kivut olisivat voimistuneet ensimmäistä kertaa pahemmiksi ja toimintakyky romahtaa ihan kokonaan. Mutta silloin ensimmäisellä kerralla olin tehnyt päätöksen, että ei koskaan Iitun tarvitsisi käydä sellaista uudestaan läpi.





Nyt tuntuu hyvältä, että tein sen päätöksen. Vaikka ikävä meinaakin taas tällä hetkellä riistäytyä käsistä, niin silti ehkä ensimmäistä kertaa lopetuksen jälkeen tuntuu siltä, että teimme oikein. Hetki oli oikea. Piips sai lähteä omilla jaloillaan, vielä virkeänä ja iloisena, omana itsenään.

Entäpä Ruu sitten? Sillekin listasin edelliselle vuodelle yhden jos toisenkin tavoitteen, joista jokunen saavutettiinkin. Tultiinko siitä sen viisaammiksi tai onnellisemmiksi? En tiedä. Sen tiedän, että jouduimme rakentamaan suhdettamme uudestaan, kun palikat menivät hetkeksi sekaisin. Minulla kesti paljon kauemmin ymmärtää, että yhdessä selviämme Ruun kanssa paremmin kuin yksinämme. 

Mielenkiintoista pohdittavaa on Ruulla esiintyneet oudot takaosan pettämiset, joista olen aiemmin kertonut. Tuorein kohtaus tapahtui treeneissä pari viikkoa ennen viime vuoden viimeisiä toko-kokeita. Tällä kertaa älysin ottaa kohtauksesta pätkän videolle, jonka avulla konsultoin eläinlääkäriä. Kohtauksen aikana Ruun takajalkojen ja takaosan koordinaatio on häiriintynyt. Takaosa horjahtelee ja takajalat ottavat korostuneita askeleita. Ruun tajunnan taso vaikuttaa normaalilta, joskin se on selvästi ehkä vähän huolissaan ja kiihtynyt. Kohtaus kestää vain pari minuuttia.

Eläinlääkäri epäili heti ensimmäisenä labradoreilla esiintyvää ”collapse” tautia, mutta koska se on geenitesteillä poissuljettu, niin vahvaksi vaihtoehdoksi nousi epilepsia. Välilevyistä tämä ei oikein voi johtua juurikin tuon lyhyen kohtausmaisuuden vuoksi. Epilepsia sopii kuvaan hyvin, sillä sehän on aivojen ”sähkötyksen” häiriö/ongelma, jossa viestit takaosalle eivät kulje normaalisti. Näin harvakseltaan esiintyvänä ja nopeasti ohi menevänä tämä ei meidän elämää toistaiseksi haittaa eikä lääkityksiä tarvitse. Seurannan alla.

Pohdinnan alla taas on se, mistä se sitten tuli? Kuinka paljon Ruu on surrut Iitun ja kissojen poismenoa? Stressannut? Välillä Ruu vaikuttaa niin surulliselta ja yksinäiseltä, mutta toisaalta se on aina ollut sellainen, ettei tuo itseään esille. Mutta voisin kuvitella, että edellinen vuosi oli rankka myös noutajalle.

Voisin asettaa meille monia tavoitteita tälle vuodelle, ja aiemmin niitä ajatuksissa listalle laitoinkin, mutta nyt tuntuu siltä, että haluan keskittyä yksittäisten tavoitteiden sijaan johonkin muuhun. Sillä vaikka kuinka listaisin tavoitteita, en lopulta pysty mitenkään vaikuttamaan siihen toteutuvatko ne vai eivät. Ja loppujen lopuksi sillä ei kai ole merkitystäkään. Jokin muu on tärkeämpää. 

Tai ehkä arvet on vielä liian tuoreet edelliseltä kerralta. Esimerkiksi Piinan kanssa asetimme tavoitteeksi pysyä vain tallessa. Sekin oli ihan liian aikaisin asetettu tavoite. Oliko se kohtalon ivaa, kun en katsonut vuotta loppuun asti? Meni Miuku, meni Piips, kyllä Piina vielä jatkaisi. Niin väärin luultu. Ja ei mene päivääkään, etten kissojamme ikävöisi tai niitä ajattelisi.

Menetysten ja surun keskellä on myös uudelleen syntymistä ja elämän jatkumista. Sitä meille tuli muistuttamaan Spooky Ihme Kisu, jonka elämän alkutaival ei ole ollut helppo. Kisu on hyvin erikoinen persoona korvatupsuineen ja pitkine karvoineen, josta myöhemmin lisää. 

Tämä päivitys on ollut tekeillä useamman päivän ja sen kirjoittaminen on tuntunut raskaalta ja surulliselta. Kyyneliä on vierinyt useita. Käsittämätön ikävä.

Mutta samalla se on laittanut ajatuksia paikoilleen, joiden kautta tunnen taas helpotusta ja ymmärrystä monesta asiasta.

Tälle vuodelle en aseta tavoitteita. Ainoastaan esitän kainon toiveen, että tämä vuosi sisältäisi mahdollisimman vähän vastoinkäymisiä. Toivon, että jengimme jäsenet olisivat onnellisia. Toivon, että Ruun kanssa saisimme harrastaa hyvillä mielin, touhusta ja toisistamme nauttien. Toivon, että nauttisimme eniten ihan tavallisesta arjesta.