RTK2

Tässä kevään aikana ollaan Ruun kanssa käyty hissuksiin rally-kisoissa. Ensimmäinen avoimenluokan koe oli maaliskuun puolessa välissä Tampereella, toinen pari viikkoa sitten Muuramessa ja tänään oman seuran koe Laukaassa. Tuloksina 3 x 100p ja taidettiin voittaa kaikki kisat. Ja siis tänään se RTK2 koulari kaupan päälle.

Ei se oma tekeminen radalla tunnu vieläkään itsevarmalta tai rennolta. Meno on ehkä vähän sellaista suossa tarpomista, kun tulee koko ajan mietittyä osaanko, menikö tämä oikein, pidinkö linjan, kävelenkö liian hitaasti, nyt koira oli vinossa jne jne. No okei, me ollaan treenattu todella vähän, jos ollenkaan. Hyvä kun muistin mennä tänään paikalle koko kisoihin...

Tämä on sieltä jälkileiriltä napattu kuva. Räntää/rakeita satoi tämän ulkoilun yhteydessä reippaasti...

Seuraavaksi olisi sitten se voittajaluokka ja siellä pitää jo oikeasti osata asioita. Ja se edellyttää treenaamista. Tai Ruu ehkä osaa jo melkein kaiken, oikeaa puolta on tietenkin vahvistettava hullun lailla, mutta eniten hankaluutta aiheuttaa oma osaamattomuus ja aivosolmut. Ja ehkä sitä omaa asennetta on myös saatava muutettua en osaa/pysty/kykene mielentilasta pystyn/osaan/tämä on kivaa ajatteluun.

Näiden kolmen kisan jälkeen treenin alle tulee ehdottomasti ratatreenit ja seuraaminen. Kun on tottunut toko-seuraamiseen niin tämä rallikisojen seuraaminen on Ruulta sekoitus toko-seuraamista ja nome-seuraamista/päivä kävelyä. En tiedä vaistoaako minun hermostuksen vai meneekö enemmän sekaisin epämääräisestä kehumisesta seuraamisen aikana ja kuvittelee, ettei olla suorittamassa oikeastaan yhtään mitään? Vai onko se vaan treenin puute? Esim. tänään oli viimeisenä tehtävänä pujottelu ja Ruu irtosi sivu suunnassa lopussa häiritsevän paljon ja meininki oli sellainen, ettei Ruu ehkä edes tiedä mitä siltä halusin? Ihan kuin kadottaisin siihen yhteyden aina kun kehun kävelyn/seuruun aikana. Noh, edelleen tässä vaivaa se treenin puute, mutta tätä pitää ehdottomasti muistaa treenata jatkoa ajatellen.

Kännykkäkuvaa viime syksyltä

Seuraavaksi kuitenkin vietellään kesä rauhassa ja keskitytään jälkihommiin ja toivottavasti jotain nome-treenin tynkääkin kuuluisi ohjelmistoon. Nome-kokeisiin en jaksa uskoa, mutta jospa syksyllä oltaisiin metsästyksen aikaan iskussa ja kunnossa, kun viime syksy vedettiin puolikuntoisina. Rallihommat jatkuu aktiivisemmin talvella.

SNJ:n pk-leiri

Ollaan Ruun kanssa yritetty harrastaa peltojälkeä enemmän ja vähemmän onnistuneesti. Ensimmäiset yritykset olivat aika karmaisevia, kun koira meloi kaikilla neljällä raajalla eteenpäin vailla järjen hiventäkään. Nämä yritykset jäivät aika lyhyiksi, koska ei se vaan ollut sitä mitä sen olisi pitänyt olla ja jotenkin ei vaan ehkä siinä vaiheessa ollut aika kypsä asialle. Kului pari vuotta ja kokeiltiin uudestaan, mutta vieläkään laji ei saanut tuulta purjeisiin ja taas se sai jäädä odottamaan. Lopulta, oikeastaan viime kesänä me päästiin aidosti peltojälkeen kiinni ja koirakin malttoi jo haistella eteenpäin järjettömän vetämisen sijasta. Ruu tykkäsi ihan hirmuisesti hommasta ja niin minäkin, vaikken ehkä tiedä tarkalleen, että miksi. Ehkä tämä laji on tarpeeksi vaikea ja haasteellinen harrastaa? Tai ehkä siihen vaikutti myös nämä pitkät sairaslomat ja muiden lajien jääminen valikoimasta pois.

Kuva: Miina Hännikäinen

Nyt keväällä bongasin SNJ:n (Suomen Noutajakoirajärjestö) järjestämän pk-leirin ilmoituksen ja siellä oli yhtenä lajina mukana myös peltojälki. Kouluttajana oli labradorinsa Lykoksen
(Tintenfass L´okari) kanssa upeasti menestynyt Holger Palomäki. Ja niimpä laittelin ilmot eteenpäin ja sain meille paikan Tammelassa pidettävälle leirille, joka pidettiin siis kaksi viikkoa sitten viikonloppuna.

Leirin lähestyessä oma fiilis meinasi vähän lopahtaa. Tuntui, että tulemme täydellisen ulkopuolisina ja osaamattomina leirille. Ehdin tehdä Ruulle neljä jälkeä ennen leiriä ja viimeisen aikana tajusin, että en kerta kaikkiaan tiedä, mitä teen siellä liinan toisessa päässä. Oli fiilis, että tämä ei mene sinne päinkään ja että olen opettanut kaiken väärin. Olisi n-o-l-o-a mennä leirille. Melkein toivoin, että nämä kevään takatalvet olisivat hyökänneet päälle vielä kerran ja peittäneet pellot lumeen, mutta ei se auttanut kuin ajaa perjantai-iltana 3,5h matka Tammelaan. Lunta kyllä tuli, mutta kotipihaan ja nopeasti sekin oli lopulta sulanut pois. Olipa hyvä, että ajoin jo perjantaina kesärenkailla karkuun lunta ja aamupakkasta...

Kuva: Miina Hännikäinen

Leiri alkoi siis jo perjantai-iltana ja silloin pidettiin pieni palaveri kouluttajan kanssa ja suunniteltiin lauantain treeni valmiiksi. Kerroin, että esineiden ilmaisut ovat häsläämistä ja Ruun mielentila ei ole rauhallinen. Ja vaikka nyt on ilmaissut esineet, niin viime kaudella paineli niistä mielellään ohi. Niiden ilmaisuun liittyy jotenkin painetta. Kerroin, että en osaa tehdä liinalla mitään, vaan roikun tai köpötän perässä. Kerroin, että koira saattaa säheltää jäljellä, tehdä ympyröitä ja kulmat suurimmaksi osaksi jotenkin ohittaa tai tulee joku pyörähdys tms. Tämän tarinan perusteella kouluttaja ehdotti meille ihan vain suoran pätkää myötätuuleen, jonka päässä esine. Ennen jälkeä erikseen esineen ilmaisuja muutama kerta. Tämä oli ihan hyvä suunnitelma, niin kouluttajakin pääsisi meistä kartalle.

Menossa kohti jälkeä. Kuva: Miina Hännikäinen

Lauantaina sitten tein suoran, jonka päässä oli esine. Nameja vaihdellen, myös 20-30 askeleen tyhjä, jotta nähtäisiin mitä silloin tapahtuu. Jälki vanheni n. 1,5h. Ennen jälkeä erikseen esineiden ilmaisuja. Lopputuloksena oli se, että Ruu ilmaisi ja jäljesti oikein pätevästi ja minä en tunne ja tiedä yhtään millä tasolla ja taidoilla varustettuja me ollaan. Perus.
 Eli se mitä luulin vääräksi ei olekaan ihan niin väärin. Ja että ahkeralla treenaamisella syksyllä voisi olla mahdollisuudet kokeeseenkin. Ajatella! Mutta ehkä se tarkoittaa painosanalla ahkeralla treenaamisella.

Kuva: Miina Hännikäinen

Holger neuvoi minua pitämään ns. ohjastuntuman liinaan ja kertomaan sillä tavalla koiralle, että "täällä ollaan". Ollaan nyt hyvin lähellä koiraa ja myöhemmin otetaan etäisyyttä. Esineen ilmaisusta tehdään koiralle tärkeä pyytämällä esineen "näyttö" 5-6 kertaa aina ilmaisusta palkiten. Tätähän olen onneksi tehnyt Ruulle, jopa kahdesti tai kolmesti tämän vuoden puolella (en tajua mihin talvi katosi, talvi jonka aikana piti tehdä useita kertoja pelkkää esineen ilmaisua), mutta se on riittänyt jonkinlaisen ajatuksen heräämiseen. Ilmaisujen suoruuteen tulee kiinnittää jatkossa huomiota ja opettaa sitä erikseen. Pääsääntöisesti, jos Ruu on kunnolla jäljen päällä, se ilmaisee esineet suorassa. Mutta jos on yhtään jäljeltä sivussa ns tuulen alapuolella, niin jää herkästi ja yleensä aina vinoon. Jos jäljellä ylittää esineen, kutsutaan koira rauhallisesti takaisin ja pyydetään jäljestämään esineelle uudestaan. Ilmaisusta palkitaan tässä vaiheessa. Myöhemmin, kun koira osaa varmemmin, ei vinoista ilmaisuista tai ilmaisun jättämisestä palkita. Ne voidaan uusia ja kertoa, että näin piti tehdä, mutta vain oikeat tavat palkitaan. Mutta vasta kun ilmaisu on varma!

Kuva: Miina Hännikäinen

Poimittuja tärkeitä ohjeita ja neuvoja;

• Kolmen ämmän "sääntö". Mieti MITÄ treenaat, MITEN treenaat ja MIKSI treenaat. Ilman näitä et pääse eteenpäin. Ja voin kyllä niin allekirjoittaa tämän.

• Namit toimivat joko kaasuna tai jarruna, riippuen miten niitä käyttää. Nameja mieluiten pareittan molemmille askelille.

• Esittele yksi uusi asia (mutkat/kulmat/esineet/harhat ym.) kerrallaan koiralle helpotetulla jäljellä ja analysoi miten se meni. Helpota edelleen tarvittaessa ja etene vasta kun koira osaa.

• Koira pääsee jäljelle vain rauhallisessa mielentilassa. Sen tulee olla ohjaajaan "kontaktissa" ja haluta tehdä ohjaajan kanssa. Sama pennun kanssa alusta asti, rauhallisella mielentilalla jäljelle.

Kuva: Miina Hännikäinen

Sunnuntaille suunnittelin sitten jäljen, jossa oli neljä kulmaa. Kaksi suoraa oli myötätuuleen, kaksi lyhyempää sivutuuleen ja yksi suora vastatuuleen. Kaksi ekaa kulmaa pyöreinä ja kaksi viimeistä terävinä. Nameja jarruksi ennen kulmia ja esineet pian kulmien jälkeen n. 3-5m päässä ilman nameja olevan pätkän jälkeen. Jälki myös päättyi esineeseen. Eli yhteensä 5 esinettä. Nameja jälleen vaihdellen, että näkee mikä on meille tällä hetkellä se tarve. Halusin näitä kaikkia elementtejä jäljelle, jotta saisin mahdollisimman hyviä jatko-ohjeita treeneihin. Mikä toimisi ja mikä ei.

Sunnuntaina tuuli todella kovaa. Aurinko paistoi, mutta välillä tuli vettä/rakeita. Pelto oli aika haastava (myös lauantaina), sillä ruoho oli vielä erittäin lyhyttä ja kasvoi "harvahkosti" ja pelto oli kuivaa ja kovaa. Ruun jälki tehtiin sunnuntaina alueelle, jossa edellisenä päivänä oli koirien jälkiä tehty ja itsekin olin kulkenut siellä mukana tarkkailemassa.

Näin sitä pari päivää vietettiin. Toisten koirien mukana kuuntelemassa ja oppimassa. Kuva: Miina Hännikäinen

Kova tuuli puhalsi Ruuta käytännössä läpi koko jäljen aina vähän jäljen sivuun, jonka vuoksi se poimi nameja poikittain kohti jälkeä. Ja kun ei itse näe kunnolla missä jälki menee, olisi ollut liki mahdotonta edes puuttua tähän. Kaksi ekaa kulmaa, jotka olivat siis pyöreiksi askellettu, meni vähän sinne päin, vaikka Ruu suoriutuikin niistä ihan hyvin. Esineet ilmaisi hienosti, vaikkakin vinosti tuulesta ja jäljen sivussa olemisesta johtuen. Kaksi viimeistä terävää kulmaa sujui upeasti! Neljännestä esineestä Ruu oli kävelemässä ohitse (se tyypillinen ongelma viime kesältä). Tässä kohti pysäytettiin, kutsuttiin koira ja pyysin uudestaan "jälki"- vihjeellä jatkamaan. Nyt Ruu käytännössä syöksyi ilmaisemaan esineen. Eli se kyllä tiesi, mutta ei muka ensin malttanut? Taas vahvistettiin, että esine on tärkeä. Viimeinen suora myötätuuleen oli paras ja toi hyvän lopetuksen jäljelle. Esineenkin ilmaisi jäljen päästä hyvin. Namit ennen kulmia toimi upeasti jarruna, Ruu tarkensi työskentelyään ja suoritti kulmat erittäin hyvin. Oikein pätevää! Minäkin kuulemma toimin liinan päässä hyvin ja "rytmitin" koiran jäljestystä.

Esineellä. Kuva: Miina Hännikäinen

Tämän jäljen taso oli meille sinänsä riittävä ja nyt vaan jatketaan samalla tyylillä. Ja ainakin yritetään pitää ajatus mukana treenaamisessa! Ruu saa oman jälkivihkon, johon aion suunnitella jäljet ja kirjoittaa ylös mikä onnistui ja mikä ei. Jos vaikka joskus sinne FH-kokeeseen pääsisi.

Tämä oli meidän ensimmäinen koiraleiri ikinä ja oli kyllä oikein positiivinen kokemus. Mukava, avoin ja kannustava ilmapiiri. Sai esittää niin tyhmiä kysymyksiä kuin halusi ilman, että tunsi itseään tyhmäksi. Ruu matkusti rennosti ja reippaasti mukana, vaikka olikin selvästi huolissaan, että joutuisi jäämään sinne yksinään pidemmäksi aikaa. Ruu on tyytyväinen siellä missä minäkin, yksin oleminen vieraassa paikassa on kurjuuden maksimointia.

Tämä laji on niiiiin ihanaa ja kivaa! Kuva: Miina Hännikäinen

Vahvasti epämukavuusalueella

Joku hyvä idea sen täytyi olla. Muutamat hassun hauskat ralli-treenit takana ja otimme osaa ihan oikeisiin ralli-kisoihin, triplakisoihin heti samantien. Käväistiin siis pitkä päivä Kuopiossa, sillä Marika ja Maissi (Dream Team) lähtivät myös mukaan, mutta "vain" tupla-kisoihin. Kisahalli oli meille Ruun kanssa "tuttu", sillä olemme käyneet siellä yksissä toko-kokeissa aikaisemmin. Halli oli silloin vielä kesken, koska nyt tekonurmen pinta-alaa oli enemmän ja ilmeisesti paikkoja oli muutenkin saatu viimeisteltyä. Ihan kiva halli ja kokeen järjestelyt toimi hyvin. Tulospalvelussa oli kai jonkin verran jäkittämistä, mutta itseäni se ei haitannut, kun en sitä sen ihmeemmin seurannut.

Vetäistiin Ruun kanssa siis kolme ALO rataa läpi pistein 97p + 100p + 97p ja sen myötä RTK1. Tavoitteet, että en itse hylkää meitä minkään oudon syyn vuoksi toteutui! Jes! Päästiin hihnasta eroon jatkoa ajatellen. Tuomareita en sen tarkemmin muista, mutta mukavia kaikki ja radat oli oikein "kivoja". Eka rata oli itsestäni vaikein, siinä uusittiin yksi liike ja vaikka meno tuntui aika hasardilta tuon uusimisen jälkeen, niin ei ilmeisesti muita virheitä tullut. Toka rata pyöri hyvin ja vika rata olisi pyörinyt kaikista helpoiten, mutta kun en osannut kävellä spiraalia oikein, niin uusittiin se. 

Ruu teki kaiken niin kuin osasi ja tuli hyvin mukana. Itse olin kuin kala kuivalla maalla, varsinkin ekalla radalla fiilis oli erittäin epämukava. Kun et tiedä, meneekö se sinne päinkään se suoritus ja käveletkö oikein ja suoritatko oikein jne. Olo tuntuu kertakaikkisen tyhmältä. On tullut pohdittua, että sinänsä uusi fiilis itsellä vuosien jälkeen, kun joudut nöyrtymään ihan aloittelijaksi, ekaluokkalaiseksi ja ottamaan neuvoja helpoimmissakin asioissa vastaan. Kun et vaan osaa. Miten en muista, että toko olisi ikinä ollut näin hankalaa? Aika kultaa muistot vai?

Kisojen jälkeen on jatkettu treenejä harvakseltaan ja Ruu alkaa olla aika innokas. Edellisissä treeneissä ylitarjosi liikkeitä ja tuntui ampuvan taivaisiin innokkuuttaan. Voi toista <3. Tänään lenkillä metsässä ihmettelin, että mitä se Ruu juoksee noin lujaa menemään. Silmillä yritin nähdä jäniksen, josko painelisi sen perässä. Mutta ei. Noutaja oli saanut oman hepulin omia aikojaan ja juoksenteli sen vuoksi ihan onnessaan menemään. Tuli luokse toimittamaan hyvää mieltään ja sai palkaksi kantaa rukkasen kotiin asti. Tämä ei ole ensimmäinen omia aikoja saatu hepulikohtaus, niitä on tässä muutamia näkynyt aiemminkin. En ole myöskään kuullut Ruun nyyhkyttävän pitkään aikaan. Voisiko olla, että ralli-treenit toimii juuri sitä varten kuin ne aloitettiinkin?

Ei rakkaudesta lajiin, vaan rakkaudesta koiraan.

Mitä sitä ei koiransa eteen tekisi?

Katselin meidän treeni- ja koepäivityksiä. Edellinen toko-koe on heinäkuun alusta 2017. Sen jälkeen on "kunnolla" treenattu tokoa yhden kerran. Ja tuona samana kesänä tuli se polvi ongelma, joka on estänyt kaiken muunkin treenaamisen aina toistuvasti.

Treenaamattomuus on ollut iso koettelemus omalle pääkopalle, jota on lietsonut jatkuva terveyden kyttääminen ja murehtiminen. Mitä jalka kestää? Mitä se ei kestä? Ontuuko se? Kevensikö se nyt tuota jalkaa? Istuuko vinossa? Ponnistaako takajaloilla tasaisesti? Nousiko kankeasti ylös?

Tekemättömyys ja murehtiminen ovat varsin kuluttava yhtälö ja tuntuu, että vähemmästäkin on päänuppi sekaisin ja mieli maassa. Sitä kun on tottunut saamaan energiaa ja voimia hyvistä treeneistä ja mahtavia adrenaliini paukkuja kokeista, niin nyt onkin joutunut pohtimaan sitä, että miten totaali tekemättömyys vaikuttaa minuun itseeni ja selviänkö siitä. Onko harrastaminen pakollista vai pärjäänkö ilman? Ja entä koira? Pärjääkö se ilman tekemistä?

Olen aina luullut, että Ruu on sellainen koira, joka pärjäisi hyvin ilman varsinaista tekemistäkin. Että se olisi tyytyväinen vain ollessaan ja hengaillessaan meidän kanssa. Viime aikoina (yli puolen vuoden ajan) siinä on kuitenkin alkanut näkyä koko ajan enemmän sellaisia piirteitä, että olen joutunut miettimään asiaa uudemman kerran, enkä ole enää niin varma asiasta. On tullut aika paljon pohdittua, että onko Ruu tullut vanhaksi ja höperöksi? Onko sillä tylsää? Murheita? Vai onko se yksinäinen?





Ruu on alkanut nyyhkytellä aikaisempaa enemmän. Ymmärrän sen ennen ruokaa, mutta kun sitä kuuluu ajoittain ilman syytä. Ruu on myös selvästi aiempaa enemmän jotenkin kiinni minussa ja halajaa kahta kauheammin huomiota, silityksiä ja halauksia. Sen läheisyyden kaipuu on kertakaikkisen pohjaton. Ruu on aina tyrkyllä mukaan, jos olen lähdössä jonnekin. Aiemmin erotteli lähdenkö töihin vai lenkille ja myös toimi sen mukaisesti. Aamuisin jälleennäkeminen yön jälkeen vastaa viikon erossa oloa. Ja jotenkin tuo koira on vain niin "reppana", että omaa sydäntä raastaa ajatella, etten kykene tarjoamaan sille nyt sitä mitä se tarvitsee. Vaikka kuinka makaisimme vierekkäin ja sylikkäin sohvalla, niin se vain ei tunnu riittävän.

Ja niin löysin itseni kysymästä meille paikkaa ralli ryhmään, johon kaiken lisäksi päästiin mukaan. Kaikkeen sitä ihminen ryhtyykin. En ole vielä sinut asian kanssa ja olin ensimmäisissä treeneissä kuin kala kuivalla maalla. Aloitettiin kevyesti mestariluokan radan harjoittelulla. Ruuhan osaa näitä temppuja ja tykkää kovasti, ongelma on minun koomailu ja jäätyminen kylttien edessä. Kyllä se on niin, että toko on YKSINKERTAINEN laji sääntöineen ja ralli puolestaan maailman MONIMUTKAISIN laji nippeli nappeli sääntöineen ja kuvioineen. Ugh!




Olen varma, että koomailu kyllä helpottaa ja sinänsä fiilis on oikein hyvä, sillä tuntuu kivalle päästä ylipäänsä treenaamaan. Ja kun Ruukin tykkää, niin mikäs siinä. Saadaan tälle talvellekin tekemistä ja ennen kaikkea saadaan treenejä meidän arkeen taas mukaan ja sitä kautta ehkä niitä voimavarojakin. Kun jos meille kotiutuu koiranpentu, niin ehkä se treenien syrjässä pysyminen valmentaa itseä jo sitäkin ajatusta silmällä pitäen. Ja rallista saan Ruulle ja mulle ihan oman jutun, pennun kanssa on ajatus tehdä muita juttuja.

Eli vuosi 2018 oli erityisen lämmin ja vähän sellainen toimeton. Onneksi oli niin kuuma, että ei harmittanut niin paljon edes saikkuilla. Tänä vuona toivon, että ei tarttis saikutella, mutta kokemuksesta tiedän, että aika näyttää kuinka käy. Mennään terveys edellä ja katsotaan mitä se antaa meidän tehdä. Parempi olla olettamatta mitään. Koska pessimisti.





ps. Iitun poismenosta tuli kuluneeksi 3v. Edelleen tuntuu, että siitä olisi paljon paljon kauemmin. Asian kanssa on oppinut pärjäämään jo hyvin, mutta kun se ikävä iskee, niin se iskee aika lujaa. Silloin huomaa, miten isot säröt sydämeen on jäänyt. Olen yrittänyt muistella meidän yhteistä matkaa Iitun kanssa ja päälimmäisenä tulee fiilis, että kunpa olisi nauttinut siitä ajasta enemmän. Aika rientää niin hirvittävällä vauhdilla eteenpäin. Ruukin on jo 8,5v ja vähän sama fiilis tulee nyt senkin kohdalla.
Nautitaan ja arvostetaan sitä mitä meillä on ja yritetään olla murehtimatta huomisesta.

Minä ja Piips silloin joskus...<3<3<3

Rauhallista ja tunnelmallista Joulua!

Tänään pilkahti aurinko pitkästä aikaa näkyvillä ja sen kunniaksi kaksi kolmesta nelijalkaisesta pääsi valokuvamalleiksi.

Oikein ihanaa Joulua kaikille! 

Mitä kisuille kuuluu?

Minni ja Iines ovat nyt asustelleet reilun vuoden jo meidän talossa. Aika rientää hirmuista vauhtia eteenpäin. Luulen, että kisuilla menee ihan hyvin. Ne on erittäin hauskoja, ihania ja mukavia kissoja omine omituisuuksineen. Aika vielä näyttää muuttuuko jokin käytös tai toiminta. Tässä tämän hetkisiä kuulumisia.

Minni - Musta Möykky Jolla On Silmät

Minni on kiltti ja reipas, mutta ehkä kuitenkin vähän ujo kissa. Se vaikuttaa hieman stressaavammalta tapaukselta, mutta toisaalta sille tuntuu olevan ihan sama onko esim. vieraileva koira omaa laumaa vai ei. On kuonokkain tuosta vain ja kulkee mennen tullen vaikka mahan alta. Minni pitää meteliä ja ääntä, kun sillä on asiaa ja tämä tapahtuu yleensä ruoka-aikaan tai halutessaan jotain muuta. Äärimmäisen kiltti kissa ja ei ole varmaan kertaakaan edes yrittänyt räpätä kynsillä. Ei missään tilanteessa. Ei lastenkaan kanssa.

Minni on innostunut ulkoilusta toden teolla ja pyytää useinkin päästä ulos. Nyt kun ilmat on viilentyneet selvästi ei musta kisssa tahdo ymmärtää, että se kylmyys tai märkyys ei ole hävinnyt seuraavana päivänä mihinkään. Ulkona ei siis viihdy kovin pitkään ja osaa pyytää myös sisälle. Kissat ulkoilee valjaissa ja Minni on ns. aina valmis seikkailuihin. Se lähtee enemmän kuin mielellään metsään lenkille mukaan ja retkeily sujuu melko kivasti samaan suuntaan polkua pitkin. Niin innostunut Minni on lenkkeilystä, että sille ei tahdo riittää enää mikään pikku kierros. Jos ei ole saanut tutkailla ja ihmetellä tarpeeksi, niin kotiapäin ei askel ole kovinkaan reipas...

Team Black lenkkeilee

Sängyssä Minni ei nuku edelleenkään öitä, vaan vetäytyy vaihtelevasti eri paikkoihin nukkumaan. Aamuisin saattaa tulla sänkyyn pyörimään jos alamme osoittaa heräämisen merkkejä. Tämä tapahtuu joskus hieman epätoivottuun aikaan aamuyöstä. Ruoka maistuu ja silitykset otetaan, kun sitä halutaan. Minni ei paljoa kysele vaan tunkee syliin, kun sitä haluaa. 

Kun pitää päästä syliin niin syliin myös tullaan.

Iines - Mökö Mökö Kissa

Iines on vähän jäyhä kissa, mutta on kuitenkin äärimmäisen utelias ja kiinnostunut kaikesta mahdollisesta. Erityisesti kaikki mihin voi mennä sisälle (pussit, laatikot ym) ovat mieleisiä. Iines on aina yleensä vastassa kun tullaan kotiin tai jos vieraita tulee. Se seurailee talossa huoneesta toiseen perässä ja sillä tavalla on koko ajan osallisena touhuihin. Ihanan seurallinen.

Tämä kori pehmoleluineen oli tuolilla. Iineksen mielestä pehmolelut joutivat muuttamaan ja Hän voi asustaa korissa.

Iines ei vaikuta aralta tai pelokkaalta, mutta on selvästi epäluuloisempi. Esimerkiksi "vieraat" koirat ovat sen mielestä vihollisia ja tuijottelee niitä paheksuvasti ja jopa vähän provosoivasti. Tuntuu, että Iines nauttii sellaisesta pienestä provosoinnista ja hakeutuu ikään kuin siihen tilanteeseen, että saa vähän näytiksi heilauttaa tassua. Luulen, että voimakkaamman "en siedä kissoja"-koiran kanssa Iines kyllä pyrkisi pakoon? Ehkä? Toivottavasti.

Iines ei oikein välitä ulkoilusta valjaista puhumattakaan. Kesällä homma oli vielä "ok", mutta kun syksyn sateet saapuivat, niin Iines totesi, että pitäkää ulkoilmanne. Iines on löhöilijä ja nautiskelija, joka on päättänyt vallata sängystä oman paikkansa allekirjoittaneen tyynyltä. Nykyisin saattaa tunkeutua niin reippaasti pään päälle, että on pakko huomauttaa asiasta. Silloin vastassa on viaton katse, joka sanoo "Mitä? Tämä on M-I-N-U-N paikka, voitko väistää?". 

Iines on hiukkasen pyöreässä kunnossa ja taitaa olla ikuisella dietillä. Pyöreys ei tunnu vähenevän, vaikka ruokaa saa hyvin rajoitetusti. Ja pulleudesta huolimatta Iines on tosi kranttu syömään ja kaikki märkäruoka tuntuu ällöttävän sitä. Ja jos on ällöttävää niin Hänen Korkeutensa ei sitä syö. Ei kelpaa keitetyt kalat tai broilerit, ei kaupan parhaatkaan märkäruuat. Ja silti olisi aina nälkä.

Iineksen bravuurina on meikäläisen sukka- ja alushousulaatikoiden avaaminen, sotkeminen ja valittujen sukkaparien kuljettaminen alakertaan. On kuljettanut Poikasten rukkasia, hanskoja ja pehmokissojakin. Joka päivä jokin aarre on kuljetettu näkyvälle paikalle.

Mutta on nämä kaksi kyllä tosi ihania kissoja. Niissä on paljon samoja piirteitä kaikista edellisistä kissoista ja sen vuoksi tuntuu, että olisi saanut jotain takaisin. <3 

Ku ei jaksais...

Ollaan taas saikulla. Ihan sillai snadisti ottaa tämä tilanne aivoon. Ja kun saikulle ei ole edes varsinaisesti syytä ni johan on prkl.

Kävin viikko sitten Tampereella päättämässä tämän vuoden fascia-opinnot, oltiin kolme päivää ja Ruu tietenkin mukana. Kolmena päivänä ei tapahtunut mitään tavallisuudesta poikkeavaa, paitsi tiistai-iltana Ruu sai treenata osaavan ohjaajan kanssa rally-tokoa sisätiloissa. Eli pientä temputtelua, joskin niin kovin kivaa Ruun mielestä. Oli ihana katsella sen intoa ja onnellisuutta. Muuten lenkkeili perussettiä, ei riehumisia yhtään. Keskiviikkona oli käynyt kahteen eri otteeseen lenkillä, joista pisin 40min. Hain koiran kotimatkalle ja kun otan sen kotipihassa autosta, Ruu kulkee todella hankalasti. Todennäköisesti könkkäsi molempia takajalkoja hetken, koska en saanut heti kiinni, että mitä jalkaa ontuu. Aikaisemmin se on ollut selkeästi se oikea takajalka. Ja seuraavana päivänä näkee selvästi, että keventää vasenta takajalkaa seistessä ja sillä ponnistaminen ravissa on vaikeaa.

Ihan v*tun kiva, että vaihteeksi vasen takajalka.

Tämä lienee vuodelta 2012

Tutkittaessa löytyy lihasarkuuksia, mutta reagoi nyt myös aikaisempaa enemmän kahden ulommaisen varpaan taivutteluun. Selkääkin arkoo, mutta ehkä se lienee sivulöydös? Ainakin kannattaa mielessä pitää. Kertaalleen olen käsitellyt, sittemmin en ole asiaa tutkinut, ainakaan vielä. Pyhä syvä ketutus päällä. Kipulääkettä on saanut muutamana päivänä ja tilanne on parempi. Jumpassa ei tasapainotyynyn kanssa pysty tekemään töitä, muut sujuu normaaliin tapaan. 

Mutta eikö me oltais nyt ansaittu jotain muuta? Ollaan tässä aikaisemmin tehty parit nome-treenit ja niissä kaikki on mennyt hyvin. Ehdin TAAS ajatella, että ehkä sittenkin voisi jotain nome-koe kuvioita miettiä ensi vuodelle. No ei sitten mietitä!!! Just nyt tuntuu siltä ettei vaan jaksa. Liian usein toistuu sama kuvio, jossa jalkojen alta vedetään matto. Montako kertaa pitää jaksaa ponnistaa ylös?

Enpä tiedä.

Nuoruutta

Ehkä on vaan hyväksyttävä ja jäätävä 8v koiran kanssa eläkkeelle? Onhan se paljon vanhempi eläkeläinen kuin Piips oli. Jotenkin vain kuvittelin meille Ruun kanssa pidemmän uran. Kun ei se ole olevinaan kuitenkaan niin raihnainen. Olisihan siellä se peltojälki ja rally. Uskaltaako ajatella, että kisoihin asti tähtäisi? Kun on edelleen epäselvää mitä kestää ja kestääkö? Kuitenkin tulee taas tilanne, että ei kestä.
So what´s the point?

K-S piirinmestaruudet 2014. Meidän eka EVL koe ja tupsahti piirinmestaruuskin.