perjantai 5. huhtikuuta 2013

Pääsiäinen oli ja meni

Aika rientää. Miten sitä on tänä keväänä ollut niin kiire? Töissä on ollut aika haipakkaa ja viikonloput menee aika lailla tehdessä ei mitään, jotta saisi korvien väli vähän levättyä. Pääsiäisen pitkät pyhät olivat ruhtinaalliset ja tuli kyllä tarpeeseen katkaista arki neljäksi päiväksi. Ruun kanssa pyörähdettiin Puttaalla, Iitua en raaskinut ottaa, kun lumitilanne on tuolla pohjosempana vähän reilumpi ja kun ei kuitenkaan ole ihan pakko altistaa toista ylimääräiselle rasitukselle. Piips on toistaiseksi pärjäillyt oikein kivasti, mutta koko ajan pelkään ja odotan, koska liukkaus ja hanki alkavat taas kiusaamaan. Tuli vain todettua, että jos allekirjoittanutta ahdistaa olla isosta koirasta erossa, niin taitaa myös isoa koiraa ahdistaa, kun ei kaikki ole kotona. Akin mukaan Piips oli ollut vähän apaattisen oloinen ja havaitsin itse kotiin tultaessa, että se on nyrsinyt vähän taas tassujansa. Tämä loppui kuitenkin heti kun palasimme, joten selvää stressiä reppanalla.

Kiireen takia treenitkin on nyt vähän kärsineet, vaikka vähän jotain on yritetty kuiteskin tehdä. Tänään päästiin pitkästä aikaa maneesille kisaryhmän treeniin ja vaikka raskaan ja kiireisen työviikon jälkeen tuntui siltä, että ei jaksa tehdä mitään niin kylläpäs kannatti! Oli tosi kivat treenit, paikalla Hanna ja Tiia meidän lisäksi.

Ruun kanssa halusin ensin katsoa apusilmien kanssa liikkeestä istumista. Se sujui "uusessa paikassa" ja valvovien katsaiden alla yllättävän hyvin, kaikki stopit oikein. Nopeutta voisi periaatteessa olla enemmän, mutta tytöt oli sitä mieltä, että tämäkin versio voisi riittää...? Olen tarkoituksella hakenut kävelyyn rauhallisempaa tempoa ja sen mukana Ruu seuraa rauhallisesti ja ehkä myös sitten istuu "rauhallisesti". Täytyy nyt katsoa, lähteekö varmuus tuomaan nopeutta hommaan vai mitenkä. Alle olisi voinut ottaa vähän jotain leikkiä ja nostaa sillä mielialaa, kun pitkästä aikaa oltiin maneesilla. Nyt alettiin hommiin ilman virittelyjä. Olen varma, että korkeammassa vireessä stopit olisivat nopeampia. Mutta ihan hyvällä mallilla!!!

Tunnari kertaalleen liikkuroituna. Meni kapuloille ja haistoi yhtä, sitten harhautui hetkeksi pois kapuloilta, mutta palasi niille heti ja löysi samantien oman, jonka poimi kyytiin ja lähti palauttamaan vielä laukalla. Oikein hyvä! Vauhtipalkkaus, eikä enempää toistoja.

Omatoimisesti tehtiin ruutua, jossa omat siniset merkit, mutta Tiian valkoinen ruutunauha. Arvasin, että vieras nauha kummastuttaa, siksi sen halusinkin treeneihin! Jäi siis ihmettelemään nauhaa ja ihmetteli sitä vielä toisellakin yrittämällä. Tämän jälkeen ei enää kummastuttanut ja Ruu sai ajatuksesta taas kiinni. Oikein kivoja menoja ruutuun (jossa kosketusalusta), pidensin matkaa koko ajan melkein täyteen mittaan. Kertaalleen mukana maahanmeno, joka tökki, mutta voiko ihmetellä jos tähän mennessä on tehty vain seisomista. Nyt pitäisi kyllä viedä liikettä eteenpäin jo kovastikin...

Luoksarinstoppeja kiertojen kautta. Oikein hyviä stoppeja! =)

Ja mikä parhainta treeneissä, mursimme kaukojen ulkokammon!!!! En muista olenko tänne murehtinut sitä, että kaukot eivät ole toimineet ulkona edes kotipihassa. Ei vaan pieni noutaja malta pihalla. Tänäänkin oli alkuun samaa malttamattomuutta ilmassa, mutta niin se sitten lähti sujumaan! Tosi hienoja istu-seiso-istu ja maahan-seiso vaihtoja! 3-5 onnistunutta putkeen ja maltoin jättää siihen. Jes jes!!!! =D

Lopuksi vielä paikallaolot. Istuminen melkein 2min, yksi välipalkkaus ja olin näkyvillä koko ajan. Tosi hyvä. Makuu joku 2min, välillä kurkin piilosta. Tämä hyvä, mutta oli varmaan jossain kohti korjannut asentoa etutassun osalta. Tässä meillä on sellainen ongelma, että kun koiralla ei ole rintakehää, se jää makuulla ollessaan siis koko rinnan ja vatsan osalta ilmaan, eli koiran pitäisi jaksaa tehdä hommia aika paljon lavan lihaksilla. Vaatimus on aika suuri, enkä oikein voi moittia siitä jos tuntuu pahalle ja korjaa asennon vähän mukavammaksi. Paha pulma...täytyy vähän pohtia...

Mutta...pitäisiköhän ilmottautua toukokuun kisoihin...tulisikohan sitä sitten työstettyä liikkeet ahkerammin kasaan...??? =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti