Piips, minun "susikoirani"

Piips saa pitkästä aikaa oman päivityksensä, vaikka suurta muutosta ei olekaan tapahtunut. Ehkä allekirjoittaneella on vain tarve pohdiskella asioita. Kesä on kuitenkin ohi ja syksy on tullut. Talvikin lähestyy vääjäämättä ja tiimalasin hiekka hupenee.

Käytiin muutama viikko sitten Tiinan kanssa lenkillä eräänä aamuna ja Tiina otti upeita kuvia Iitusta. Ihanan kirpakka aamu ja oli itseasiassa tosi mukavaa käydä tuolla kyseisellä lenkillä. Piips pääsi mukaan ainoana koirana ja tuntui nauttivan kyllä tästä etuoikeudesta. Mukana menossa myös pieni mies. Osa kuvista oli niin hienoja ja koskettavia, että kyyneleet silmissä päätin, ettei niiden julkaisuhetki ole vielä. Ne odottavat sitä oikeaa aikaa. Mutta tässä kuitenkin osa. Kiitos Tiina ihan hirveästi!!! Kaikki päivityksen kuvat on ottanut Tiina Karvonen.

Iitun tilanne on kuitenkin nyt ns. stabiili pahimpien ongelmien kohdalla. Meno ja meininki näyttää vieraampien silmään varmasti varsin hyvältä. Ja se joka ei ymmärrä mistään tuon taivaallista sanoisi, että Piips on täysin normaali ja elämänsä kunnossa. Eli sinänsä isolla koiralla menee ihan hyvin. Olen ehkä hieman lyhentänyt Iitun lenkkejä tai ainakin pyrkinyt järjestämään tekemiset ja menemiset Iitun kannalta paremmiksi. Joinain päivinä Piips on jaksanut kyllä hyvin tulla pidemmänkin lenkin, mutta sitä seuraa aina pari huomattavasti helpompaa päivää. Ja edelleen leikki olisi herkässä ja välillä joutuu vähän toppuuttelemaan, ettei meno ylly mahdottomaksi.

Mutta omaa mieltä painaa ja synkistää edelleen se kysymys, että koska on aika? Tai että onko tämä maasto ja lenkki liian rankkaa? Tuleeko tästä seurauksena kova kipukohtaus? Vaikka yritän, en voi olla ajattelematta näitä asioita. Itku on herkässä joka kerta, kun hoidan Iitua, koska niitä kipuja siellä on.

Itku on kyllä herkässä niinä hyvinäkin hetkinä. Silloin mietin, että voi miksi siellä pitää olla niin p*skat lonkat, nivelrikkoinen polvi ja lanneranka täynnä spondyloosia? Miten mahtava koira Piips olisi, jos se olisi terve? Mitä kaikkea vielä tekisimme yhdessä, jos kivut ja vaivat eivät olisi läsnä ja olemassa? Miten upea näky tuo koira olisi juostessaan lujaa? Se olisi kyllä upea, täydellisen upea.

 

Ei pitäisi antaa synkkyydelle ja murheille valtaa. Pitäisi mennä päivä kerrallaan eteenpäin ja nauttia niistä jokaisesta päivästä. Jokainen päivä on kiva päivä, niin Piips sanoisi. Niinpä.

Nyt meitä kiusaa taas allergia tassuissa ja korvissa. Kauluri-kuuri menossa. Piips inhoaa kauluria, mutta joka kerta se kiltisti pujottaa päänsä sen sisään. Koska minä pyydän. Mitähän tuo koira ei tekisi jos pyytäisin? Hieman naurahtaen täytyy tietysti todeta, että toisinaan niitä pyyntöjä joutuu toistamaan valikoivan kuulon omaavalle kovapäiselle otukselle. Joka päivä pitää muistuttaa tietyistä perusasioista, koska Piips on sitä mieltä, että niitä vaan kannattaa kyseenalaistaa. Olemme kai ikuinen taistelupari, niin Aki aina sanoo.

Talven tulo pelottaa. Tai liukkaiden kelien tulo pelottaa. Mutta aika vyöryy eteenpäin halusin sitä tai en. Nyt on kai aika esittää itselle se kysymys, että miten sen jäljellä olevan ajan haluaa käyttää? Hyvä kysymys ja tuntuisi helpolta vastata, että positiivisin mielin hetkessä eläen. Mutta osaanko oikeasti laittaa murheita taka-alalle ja nauttia hetkestä? En tiedä.

Piips on kaikkea sitä mitä haluan koiran olevan. Se on SE koira, niin valtavan tärkeä. En ehkä pääse kaikista murheista irti, mutta tiedän, että haluan ainakin yrittää jatkaa yhteisen aikamme loppuun mahdollisimman hyvällä mielellä. Onhan minulla positiivisuuden ja iloisuuden malliesimerkki nenän edessä. 

Edistyisikö se?

Laiskan puoleisesti on edellisen kokeen jälkeen treenattu. Johtuen kiireestä, mutta ennen kaikkea tästä typerääkin typerämmästä pimeästä vuodenajasta. Ei töiden jälkeen yksinkertaisesti ehdi millekään kentälle ennen kuin on pimeää. Tai ei ainakaan meidän lapsiperheessä onnistu mitenkään. Paitsi niinä päivinä kun voi törkeästi karata töistä tarpeeksi ajoissa. Mutta ei sekään oikein pitkälle kanna, kun se pimeä tulee koko ajan aikaisemmin. Nyt on vain hyväksyttävä vähempi treenimäärä, mutta pohdituttaa tietenkin sitten se, että kykeneekö sitä kokeisiinkaan?

Kokeen jälkeen on ehditty treenikentälle neljä kertaa, jokaisella kerralla olen tehnyt ruutua ja jokaisella kerralla noutaja on sinne tiensä löytänyt. Ja nimenomaan sillä ensimmäisellä yrittämällä. Kentälle olen lisännyt todella paljon häiriömerkkejä ja heitellyt lojumaan vähän kapuloitakin. Tehnyt jollain lailla kuuntelutreeniä, että kierretäänkö sille merkille, mennäänkö ruutuun, noudetaanko kapulaa vai jotain muuta. Ajoittain aikasta tosi vaikeaa Ruulle ja aina vähän epäilyttää, sotkenko vain sen yksinkertaisia ajatuksia tekemällä niistä liian monimutkaisia ja vaikeita?

No mutta se on löytänyt sinne ruutuun. Ja se on onnistunut samalta merkiltä noutamaan ohjatun kapulankin ja juoksemaan sitten taas erikseen ruutuun. Uskaltaisiko ajatella, että se olisi edistynyt? Ei ehkä vielä, ei neljän treenikerran perusteella. Mutta kenties suunta on kuitenkin oikea? Ja jos vihdoin ja viimein opittaisiin ruutu, niin luoksetulon stopit eivät edisty. Niihin ei ole tullut yhtään napakkuutta, vaikka hetken jo luulin niin. Testataan vielä tällä "vetoketju" tekniikalla, mutta vaihdetaan palkka vähän parempaan namiin.

Toinen EVL1 tulos!

Eilen oli siis toinen EVL:n kokeemme ja se pidettiin täällä Jyväskylässä. Koe toimi samalla KV kokeena. Liekö se syynä, mutta osallistuvia koirakoita oli yhteensä 19, eli pitkä koe oli tiedossa. Koe alkoi about klo 13 ja tuomarina toimi Salme Mujunen. Liikkeet oli jaettu peräti viiteen eri settiin mikä sekin teki kokeesta raskaamman. Starttasimme viidensinä.

Ensin paikallaolot.

Istuminen: 10 - Pisteet eivät olleet ansaitut. Oli silminnäkijäni mukaan teputtanut etutassuilla muutamaan otteeseen. Ilmeisesti aina silloin kun tuomari ei nähnyt, sillä muilta kyllä lähti pisteitä teputtamisista. 

Paikkamakuu: 8 - Pistevähennykset ohjaajan aivopierusta. Ruu oli reunimmainen rivissä ja nousi ensimmäisenä perusasentoon. Katsoin makaavaa koiraa ja ajattelin vain istumaannousua, joten jostain oudosta unohduksesta sanoin koiralle "istu". Ruu tapittaa mua sen näköisenä, että enpäs hairahdu väärään käskyyn. Onneksi saan soperrettua perään oikean "sivu" käskyn ja koira nousee hyvin. Makuun aikana oli pienesti liikauttanut takajalkoja ja mahdollisesti myös siirtänyt toista etujalkaa.

Seuraavassa kehässä tehtiin seuraaminen, zeta ja luoksari.

Seuraaminen: 9 - Ei mitään muistikuvaa vähennyksistä, jotain pientä. Ihan kivalta tuntui. Videolta huomasin toisenkin väärän käskyn askelsiirtymissä taakse. Sanon koiralle "sivu", kun oikeasti pitäisi sanoa "taakse". Kylmä ilma veti ilmeisesti ohjaajan aivot jäähän...:)

Zeta: 9 - Järjestys oli M-I-S. Maahanmeno ja istuminen olisivat saaneet olla nopeampia. Istuminen on videolta katsottuna Ruun parhaita suorituksia.

Luoksari: 7 - Erityisesti seisominen venyy, mutta lähti sentään ekalla käskyllä liikkeelle.

Sitten tulikin vähän pidempi odottelu. Seuraavassa kehässä pelkästään ruutu.

Ruutu: 5½ - Nähtiin nyt sekin, että ennakoi ruutuun lähtöä. Ruudussa kaksi käskyä maahanmenoon, ei voi tietää miksi. Mutta hei, se löysi sinne! Ehkä olin viritellyt koiraa liikaa ennen kehään menoa ja Ruu oli vähän turhan lentoon lähdössä.

Taas vähän odottelua...

Ohjattu nouto: 9½ - Hyvä kokonaisuus, pieni sähläys kapulan kanssa.

Viimeisen odottelun jälkeen tehtiin loput liikkeet putkeen, eli metallinouto, tunnari ja kaukot.

Metallinouto: 9½ - Heitto jäi lyhyeksi, tarkoitus oli heittää kapula pidemmälle. Palauttaessaan Ruu katsoi yleisöä ja näytti jo siltä, että tulee ohi esteestä. Käänsi katseensa varmasti viime hetkellä eteenpäin ja ehti korjata linjan hypylle. Meinasin jo antaa apukäskyn paluuhyppyyn. Perusasentoon tulo hidas.

Tunnari: 9 - Haistelussa oli aavistus hätäilyä, ei onneksi alkanut maistelemaan.

Kaukot: 10 - Järjestys oli S-I-M-I-S-M. Tuomari kehui tekniikkaa, tämä me osataan. :)

Tällä kokonaisuudella yhteensä siis 274p ja EVL1 tulos! Loppusijoituksemme oli hienosti 5/19. Ei voi olla kuin tyytyväinen, niin paljon odottamista, kehässä käymistä ja niitä ajatusharhoja. Itsellä oli vähän outo fiilis kisata, ei ollut sellaista normaalia kisafiilistä. Johtuuko se sitten vielä siitä, että kun se ruutu on vielä täydellisen kesken niin tuntuu typerältä ja vähän väärältä onnistua siinä kokeessa? Ja on väärin osallistua kokeeseen, kun me ei sitä osata. En tiedä. Aloin miettiä, että kannattaako lähteä sittenkään Pieksämäen marraskuun kokeeseen, kun siellä todennäköisesti on se vaikein kuvio meille, luoksarin jälkeen ruutu. Ehditäänkö me kuukaudessa saada tuota liikettä yhtään varmemmaksi?

Mutta hyvä ja iloinen koe ja paljon kokemusta tämän sorttisestakin menosta. Koe oli tosi kovatasoinen, siellä tuli huippusuorituksia parhaimmille. Tuttuja oli myös paljon ja onnea kaikille onnistujille ja suorituksiinsa onnellisille! =)

Ruun työskentelyyn olin tosi tyytyväinen, se teki taas hommia iloisesti ja sillä tuntui olevan hauskaa. Minun kiltti ja hassu noutajani! Tuli siinä suorituksen jälkeen kavereiden kanssa puhetta, että onko Ruussa jotain muuta kuin labradorinnoutajaa? Arvasin, ettei olisi pitänyt antaa Marikan tuoda Viuhtia halliin samaan aikaan. =D Mutta Ruu onkin persoona, monella tapaa. <3

Kiitos Marika filmauksesta, seurasta ja turinoista!

Tässä vielä meidän video.

Onko se sokea? Onko se tyhmä? Siis miksei se tajua?!

Otsikko tiivistää hyvin kuluneen viikon treenejä. Ei, ei se ole varmaankaan mitään noista, se on vain minun oma pieni Pöljäni. Ei ehkä maailman välkyin tai fiksuin koira, mutta varmasti maailman kiltein ja Akin mielestä söpöin koira maan päällä. Se on meidän Ruu. :)

Siis emme osaa ruutua, emme välttämättä merkkiäkään tai ohjattua, mutta mennään reippaasti ja positiivista mieltä kantaen huomisen kokeeseen. On saatu Hennan kanssa kunnon naurut meidän kimppatreeneissä, kun on katsottu Pikkumusta viipotusta kentällä. Viimein joku muukin alkaa jo vähän kysellä, että miksei se tajua?! Sitähän olen tässä jo varsin pitkään pohtinut itsekin. :)

Parhain kuvio meni niin, että ruutu oli sijoitettu isolle jaliskentälle aika keskelle, jotta sinne pystyi lähettämään molemmista suunnista. Merkeiksi laitettiin pinkit kartiot, eli ei vaikeimpia tumman punaisia. Luoksarin merkkeinä oli Hennan valkoiset pienet ja matalat kartiot, ne kulkivat melko lähellä ruutua. Tehtiin se perus kuvio, ensin luoksari ja sitten ruutu. Noutaja ei meinannut löytää ensin edes merkille, jotain säätöä siinä oli. Annetaan se kuitenkin anteeksi, sillä olen muuttanut nyt merkille pysähtymiskäskyä Korrien koulutuksen jälkeen, joten ehkä se ei vielä tule rutiinilla.

Ruutuun lähetyksellä koira paahtaa täysiä ja lujaa ruudun ohitse sinne luoksarin alkupäähän. Ja koska ruutu tosiaan oli kuvion keskellä, joutui Ruu juoksemaan tosi pitkälle sinne väärään paikkaan ja matkalla melkein hipaisi ruudun vasenta etukulmaa. Katselikin ruutua, mutta ilme oli sellainen, että tuo on varmasti jokin häiriörakennelma, ei parane siihen haksahtaa. Tai sitten koira ei vaan nähnyt koko ruutua, ihan kai mahdollista sekin? Silmiähän ei Ruulta ole tutkittu... ;)

No, minä katselen taivaalle vähän aikaa ja mietin, mitä hittoa nyt pitäisi tehdä. Sinä aikana Ruu juoksee lujaa takaisin alkuperäiselle merkille. Otetaan alusta ja edelleen, noutaja juoksee ruutun kulmaa hipoen, ruudun selvästi katsoen sen ohitse pitkälle väärään paikkaan. Jep jep. En ihan tarkasti muista miten tämä setti päättyi, jollain tapaa annoin koiran ratkaista homman itse ja se lyhyen pohdinnan jälkeen löysi tiensä sinne ruutuun. Ja siitä palkka. Voi elämä, voi minun pientä Pöljääni. :)

Eilen ja tänään tein ruudun pari kertaa niin, ettei kentällä ollut yhtään häiriömerkkiä. Tein kuitenkin luoksetulon liikkeenä (ilman siis niitä merkkejä) ennen ruutuun lähetystä ja nämä toistot menivät hienosti. Kokeen jälkeen on ihan oikeasti paneuduttava asiaan ja tehtävä selväksi mikä se "loota" siellä kentällä on. Saas nähdä, millainen versio liikkeestä saadaan nähdä huomenna.

Ohjattu ei onnistunut Hennan kanssa, mutta on toiminut omatoimisissa treeneissä. Kaukotkin ihan jees, malttia on löytynyt. Tunnarissa joko tekee hyvin tai sitten sählää, sekin selviää huomenna. Jäävissä on haparoinut istumisen kanssa ja istumisen sijaan jatkaa vierellä seuraamista. ??? Ei voi tietää miksi näin, toivottavasti ei häröile huomennakin. Metskua ei olla tehty ollenkaan. Luoksarin stopit on mitä on, ainakin koira on noussut liikkeelle sillä ekalla käskyllä. Seuraamisessa on opeteltu täyskäännöstä oikealle, se on parempaan päin mutta vielä kesken.

Näillä mennään. Hassua miten vähän olen panikoinut ja vaikka ollaankin tehty viimehetken treenejä, en halua nimittää niitä paniikkitreeneiksi. Koska eihän ne ole. Ne on vain tavallisia treenejä, joissa yritän opettaa koiralle asioita. Ykköstulos ei ole edelleenkään mahdottomuus ja olisi kyllä tosi kiva, että saisi koiralle koekehästä onnistumisen. Ja jos sattuisi epäonnistuminen käymään niin tottahan nyt on tiedossa, että harjoituksia on edelleen jatkettava. Totuus kuitenkin on, ettei me sitä ruutua osata. Mutta seuraava tavoite on oppia se. Marraskuulle olen jo katsonut seuraavaa koetta, sillä on tullut todettua, että ei tule treenattua ellei ole kisoja kiikarissa. Tai tulee, mutta siihen menee varmaan sitten taas vuosi, jonka jälkeen saa huomata, ettei me vieläkään osata yhtään sen paremmin. :)

Ja Ruulla on ollu treeneissä hauskaa. Se on tehny töitä iloisesti ja sellaisella omalla hyvällä asenteellaan, haluaa yrittää parhaansa. Se on niin liikkistä. <3

Oih ja voih

Viikko kokeeseen, oi voi voi voi ja oi. Kuukausi sitten oli edelliset kokeet ja siellä sen ruudun löytyminen oli kyllä ihan silkkaa onnea. Ei Ruu sitä liikettä vielä(KÄÄN) osaa ja tuskinpa saan sitä viikossa opetettua. Ollaan tällä viikolla käyty jattilassa pari lyhyttä treeniä tekemässä, intoa noutajalla on kyllä ollut, mutta ajatuksia ja viisautta...mitä ne on?

Ei siis löytynyt ruutu jattilassa, meni siihen luoksarin häiriömerkki ansaan, ihan sumeilematta. On jotenkin erilainen fiilis mennä tähän tulevaan kokeeseen kuin mitä edellisessä. Silloin jännitti ihan kamalasti ja toivoin vain sitä, että se sinne ruutuun löytäisi. Ja se löysi ja voi sitä onnellisuutta. Mutta nyt jotenkin on sellainen fiilis, että jos se sinne menee niin so what? Ei tunnu siltä, että voisin iloita siitä, kun ei se tarkoita sitä, että Ruu sen liikkeen osaisi. Ja jos ei löydä, niin sitten se olisi rehellistä epäonnistumista, kun homma ei ole vielä hanskassa. Tänään treenattiin täällä kotikylän koulun kentällä, ruutu löytyi, mutta linja sinne ei ollut suora. Eli meinasi mennä väärään paikkaan. Sitten tein sille ruutuun siirtymiä eripuolilta ja niin, että seisoin itsekin eri paikoissa. Ja olipahan vaikeaa! Eräänkin kerran Pikkumusta löysi tiensä ties mille kaikista kentällä olleista merkeistä. Oih ja voih. Mutta ei auta kuin treenata, pakko uskoa, että tuo jossain vaiheessa homman tajuaa.

Tunnarissa ilmeni jattilassa hätäilyä. Yhdellä toistolla potkaisi kapuloille mennessään oman vähän syrjempään ja kun ei meinannut löytyä, alkoi väärien maistelu. Ei kelpaa moinen. Tarkoitus on treenata joka päivä yksi setti tunnaria varmuuden hakemiseksi. Tein kotipihassa vaikeahkon, paljon kapuloita, oma selvästi erillään muista. Haisteli tosi kauan vääriä edes takaisin ja näki, että miettii ja ihmettelee, kun ei omaa löydy. Mutta niin vain malttoi loppuun asti tehdä töistä siististi ja voi sitä riemua, kun se oma sitten lopulta löytyi. Hyvä oli!

Kaukoissa on ilmennyt yllättävä ongelma, ennakointi ja ylitarjonta. Ei malta odottaa ja kuunnella, lähtee tarjoamaan omatoimisesti vaihtoa. Ja liikettä on näkynyt ihan perus m-i vaihdossa, kun on sitä intoa vähän liikaa... Malttia siis harjoitellaan. (mutta tosi kiva, että on fiilistä!!!)

Luoksarissa vetoketju-homma on toiminut hyvin siinä mielessä, että ei ole alkanut ennakoimaan. Jes! Ja ehkä stoppeihinkin on saanut napakkuutta...ehkä. Tänään toimi myös hyvin palkkana namialusta, kun tein stoppeja kierron kautta. Ei edes yrittänyt nameille kiertäessään "tolppaa". Hyvä meno.

Jotta näin. Paniikki treenit jatkuu ensi viikolla.

On aika mennä eteenpäin

Viime lauantaina oli seuran järjestämä toko-koulutus, kouluttajina Riitta ja Pekka Korri. Olen aiemminkin ollut heidän koulutuksessa ja tykännyt eikä tarvinnut kyllä pettyä tälläkään kertaa. Sain täsmälleen sellaisia neuvoja/vinkkejä, joita todellakin tarvitaan juuri tällä hetkellä.

Ensin oltiin Riitan opeissa ja halusin katsoa sitä meidän suurinta ongelmaamme, ruutua. Suurin ongelma tällä hetkellä on sinne löytäminen sillä ensimmäisellä toistolla ja erityisesti, jos on ensin tehty luoksetuloa toisessa reunassa. Ruu ajautuu niin herkästi niille kaukanakin oleville väärille merkeille. Tähän ratkaisuksi nyt tehdä helpotetusti ruutua niin, että ensin lähetetään merkille ja stopataan siihen. Seuraavaksi käydään joko itse näyttämässä tai avustaja näyttää ruudun ja lähetetään koira sitten sinne. Näin suljetaan pois se väärä suoritusmalli, joka koiralla on. Eli estetään sitä tekemästä virheellisiä toistoja ja vahvistetaan sitä oikeaa suoritusmallia. Tuodaan häiriömerkkejä lähemmäs, lisätään matkalle kapulaa ja muuta häiriötä. Ja tehdä merkiltä vuorotellen joko ohjattua noutoa tai ruutuun juoksemisia. Avustaja voisi ajoittain laittaa ruutuun lelun, jolla saadaan vahvistettua ruudun palkkausta. Tämä voi hidastaa ruudussa pysähtymistä, mutta sitten on haettava balanssi siihenkin suorilla palkkauksilla. Lähdetään nyt näillä työstämään ja katsotaan mitä alkaa tapahtua vai alkaako mitään tapahtua.

Riitan kanssa ehdittiin vielä pikaisesti jutella luoksetulosta, joka ei sekään ole meidän vahvuuksia. Tässä aletaan testaamaan jotain vetoketju-leikkiä avustajan kanssa niin, että koira juoksee ohjaajan ja avustajan välissä saaden molemmilta palkkaa. Sitten aletaan tehdä stoppeja, alkuun vaikka niin, että koira on aika lähellä ohjaajaa ja voi ottaa vartaloapuakin mukaan. Palkkaus avustajalta, joka voi tarvittaessa kutsua koiraa, mutta palkkaus muuten tapahtuu hyvin neutraalisti. Jos koira alkaa ennakoimaan tai pysähtymään vinoon, tulee palkka ohjaajalta. Tai jos vauhti hidastuu niin otetaan enemmän eteenpäin palkkaa ilman stoppeja jne. Idea on, ettei koira tiedä koskaan mistä suunnasta palkka tulee ja missä vaiheessa se tulee, joten yleensä koirat eivät ala ennakoimaan. Tärkeää on asettaa itselleen kriteerit ja pitää niistä kiinni niin stoppien kuin vauhdinkin osalta.

Jos yksin tekee stoppeja kiertojen kautta, voisi kierrettävän tolpan taakse vähän matkan päähän asettaa namikipon. Opetetaan koira ensin luopumaan kiposta, eli tekemään vain kiertoja huolimatta namikiposta.Sitten tehdä stoppeja samalla periaatteella kuin edellistäkin harjoitusta, palkkaa joko edestä tai takaa.

Pienen tauon jälkeen mentiin Pekan koulutettaviksi. Halusin katsoa ohjattua noutoa ja vinkkejä siihen, miten voisin vahvistaa sen oikean kapulan ottamista. Selitin hirmuisen epäselvästi koko liikkeen historia, jota on kokonaisuudessaan hyvin hyvin vähän. Olen itse liikkeen kanssa ollut tosi epävarma ja varovainen, halunnut välttää liian vaikeita harjoituksia. Sain toteamuksen Pekalta, että kun on alla jo yksi ykköstulos erikoisvoittajaluokasta, on aika mennä eteenpäin. Jostain syystä kavereita ympärillä nauratti...ja ehkä nauratti vähän minuakin.

Kävikin sitten niin, että varsinaisesti liike on kunnossa ja näyttää tosi hyvältä, mutta mihin pitäisi kiinnittää huomiota oli merkille meno ja kapulan poiminta. Merkillä Ruu nyökkää sen näköisenä, että hakisi nenä kosketusta merkkiin. Tähän yksinkertainen harjoitus, jossa ollaan tosi lähellä merkkiä ja pyydetään sille "stoppi" sanalla koiraa menemään klo 12 merkin taakse. Eli sen viimeisen komennon tulisi tarkoittaa koiralle, että mene seisomaan kello 12 merkin taakse. Ja kun koira menee sinne niin palkitaan namilla. Itselläni meni pasmat ihan sekaisin tästä harjoituksesta, kun olisi pitänyt namiohjata ja käskyttää ja vaikka mitä, ei vaan pystynyt. Nyt kun asiaa on saanut hetken pohdiskella tulin siihen tulokseen, että vaihdan sitä stoppi-käskyä. Käytän sitä tällä hetkellä muuallakin ja sen merkitys koiralle on pysähtyä mahdollisimman nopeasti. Testailinkin tätä jo kotipihassa vähän ja ihan kivalta alkoi näyttämään.

Ja niin, olisi hyvä alkaa tekemään tätä(KIN) liikettä yleisön vieressä, ruudun kanssa samalta merkiltä (mitä Riittakin jo sanoi...) eli vaikeuttaa harjoituksia. Mennä eteenpäin. Nyt kokeiltuna Ruu suoriutui hirmuisen hyvin huolimatta siitä, että kapulat olivat tosi lähellä yleisöä. Ja kapulalle meneviä kaaria ei tarvitse alkaa pyöristämään, Ruun nykyinen kulmaus on kuulemma erittäin hyvä.

Kapulan poimintaan testattiin hyvin pikaisesti pitkää noutoa. Ruu meni lujaa ja näytti jo siltä, että todellakin rynnii kapulalle, mutta poimikin sen pikaistakin pikaisemmin ja lähti palauttamaan. Koiralle kannattaa merkitä se kaunis poiminta kehulla eikä vasta siinä vaiheessa, kun se jo palauttaa kapulaa, koska silloin sitä kehutaan siitä vauhdista.

Muistiin vielä se, että kun harjoittelee (ja kannattaakin harjoitella) koiran pysäyttämistä, jos se erehtyy menemään kohti keskimmäistä kapulaa, niin heitetään sille pallo/lelu palkaksi, että se pysähtyy. Tällöin koira pysähtyessään oppii ajattelemaan hyvällä mielellä, että minne minne pitäisi mennä ja se todennäköisesti hyvällä mielellä haluaa suunnan korjatakin. Kuin että stoppaat vihaisesti, jolloin koira voi muuttua epävarmaksi, varovaiseksi ja tarvitset useamman käskyn kehoittaa koiraa suunnan muutokseen. Mutta ei liikaa stoppi + pallo leikkiä, koska siitä pian kehittyy sitten hauska leikki.

Hyvä koulutus, jälleen kerran. Saatiin juuri sitä mitä tarvittiinkin. Kiitos kouluttajille sekä Lauka:n seuralle (Hennalle) touhun järjestämisestä! =)