Toivoa ja räpellystä

Treenipäivitysten aika. Koska kaiken kiireen keskellä me on onnistuttu kuitenkin tekemään edes jotain. Molemmissa lajeissa.

Ensin toko.

Työn alla on ollu nyt koko ajan merkitön merkki, härpäke-liike, jäävien uudet käskyt joita jalostan osittain myös luoksetuloon. Ylläpidossa on ollu ohjattu, tunnari ja kaukot tietenkin. Niin ja seuraamistakin vähäsen.

Merkittömässä merkissä hehkutin jo, että siitä alkaa olla idea hyvin selvillä. Ei ikinä pitäisi hehkuttaa, kun sitten niissä seuraavissa treeneissä koira on ihan että wtf? Never heard. Kivakivakivakiva....

Härpäke-liikettä ollaan päästy nyt kahdesti tekemään koko rekvisiitalla. Pitihän sitä jo tällä toisella kerralla kokeilla miten homma menisi liikkuroituna kokeenomaisesti. Upeasti merkille ja kierto hyvä. Stoppi huono eikä missään nimessä kelpaa tuollaisena. Kapulan poimintaan se sitten kosahti ohjaajasta johtuen, kun käskytin koiraa noutoon ohjatun kapuloiden käskyllä ja taaksepäinhän tuo sitten lähti. Koira teki oikein, ohjaaja vajosi polvilleen. Tyhmätyhmätyhmä! Uusinnalla nouti ihan kivasti ja avohyppykin näytti sujuvan. Noutoon on tullut kivasti vauhtia eli se pahin epävarmuus toivottavasti alkaa hälvetä. Sitä tosin ei auta ohjaajan sekoilut. 

Tästä päästäänkin siihen, että kun eräässä treenissä tein tätä härpäkettä ensin ja sen jälkeen ohjatun noudon, oli koira kuutamolla. Eli vaatii vielä aikaa ja treeniä, että varmuutta alkaa löytymään siihen, mitä ollaan tekemässä.

Jääviin olen nyt jalostamassa uusia käskyjä istumiseen ja maahanmenoon. Istumista on vaikea treenata yksin ja sitä pitää vähän varoakin, ettei tule palkattua koiraa väärin kriteerein. Maahanmeno sen sijaan alkaa onnistua jo liikkeestäkin, siinä on menty paljon eteenpäin! Wuhuu! Samaa käskyä käytän myös luoksetulon maahanmenoon, jospa sillä saisi siihen kaivattua nopeutta. Hyvällä mallilla tämä. Istumista pitäisi päästä treenaamaan useammin, sillä tämä tahti ei näytä vievät hommaa kovin nopeasti eteenpäin.

Tunnari on sujunut, käytössä on ollut häiriötä ja yleensä ainakin 10 kapulaa eri muodostelmissa. Joskus on sählännyt kapulan kanssa, pudottanut yms, joka on johtunut kiireestä. Kiva että on vauhtia, mutta pitäisi osata sitä kapulaa käsitellä varmemmin...

Mutta ei nyt ihan toivotonta kuitenkaan ajatella pääsevänsä kokeeseen näillä uusilla säännöillä. 

Sitten nomeilut. On ollut hyviä treenejä, on ollut huonoja treenejä.

Huonoin treeni tehtiin jokunen päivä sitten sänkipellolla, Ankku oli meille damin viskojana. Oltiin tehty markkeerauksia isohkon ojan yli ja niissä Ruu suoritti hyvin ja huonosti, enimmäkseen ihan hyvin. Matkaakin kun otin jo rohkeammin. Homma vaikeutui totaalisesti, kun tehtiin heitto niin, että olisi pitänyt ylittää oja kahteen kertaan. Ojan reuna täynnä puskaa ja heinää, joten koira ylitti vain sen ekan ojan. Väännettiin tätä ja kävi se harmillinen ohjaajan pienoinen hermostuminenkin, mutta sitten sain loistavan ajatuksen siirtää heittäjä sinne viimeisen ojan toiselle puolelle. Näin sain myös koirankin sinne, jei! Olisi tähän pitänyt lopettaa, mutta sitten iski ahneus. Ajattelin, että yksi simppeli markkeeraus ojan yli vähän pidemmällä matkalla. Vituiksmeni. Ruu ei nähnyt sitten yhtään mitään, ei edes Ankkua, joka maastoutui taustaan. Ruu haahuili sitten miten sattuu ja tiedän nyt, ettei olisi pitänyt lähettää koko koiraa noutoon, kun näin ettei sillä ollut mitään käryä damista. Harhaili ja veti niin laajalla skaalalla, että kutsuin koiraa pillillä pois. Ja Ruu ei korvaansa lotkauta. Wtf?! Mun tottelevaisin ja kuuliaisin koirani! Karjaisen nimellä kerran, toisen ja kolmannenkin. Ei silmäkään värähdä. Siis WTF!?!!! Näin kyllä niin punaista ja kerroin kyllä aika napakan palautteen. No se siitä. Saatiin se viimeinen dami heitettyä ja noudettua ja päästiin kotiin. 

Yläkuvassa on meidän hakuruudun maisemaa, joka tehtiin viikonloppuna. Hakua ei ollakaan sitten muulloin tehty. Tuuli tuli vasemmalta etuviistosta ja kauimmaiset damit on tuolla taustalla näkyvien korkeiden mäntyjen luona. Sieltä hollilta sain kaksi helpoimmin löytynyttä damia. Lisäksi tein ruutuun pieniä kikkoja. Laitoin dameja muutamiin kuoppiin, pieneen ja isoon (molemmat kuitenkin syviä), risujen alle ja kiven päällekin. Nämä kaikki noutaja palautti. Jeejeejeejee. Yhteensä 13 damia, joista pieniä kaksi, minipieniä kaksi ja yksi pieni kanidami. Ruu palautti mulle 9 damia. Tämä oli kiva treeni. Koira jaksoi hyvin, vaikka käytiin melkein tunnin lenkillä tiellä ja ihan metsässä samoillen ennen ruutuun menoa.

Kanidami oli tämän kuopan pohjalla. Toinen kuoppa olikin paljon laajempi ja syvempi.

Sitten on tehty niitä linjoja. Alakuvassa on muuten se pelto ja oja, josta aiemmin kerroin. Oja ei näytä isolta, mutta on syvä ja tosi heinäinen ja puskainen, koira uppoaa hetkeksi näkyvistä ylittäessään sitä. 

Tein perus linjan ojan yli. Pelto ensin vähän laskee ja sitten nousee ojan jälkeen. Targetti aika hyvin näkyvillä. Olikohan niin, että ekalla ei ylittänyt ojaa. Uusinnalla kyllä.

Alakuva on meidän tuoreimmasta treenistä, markkeerauksia Ankkun kanssa taas. Pelto laskeutuu lähtöpaikalta tosi jyrkästi alas. Tehtiin kaksoismarkkeeraus, ensin lensi vasen ja sitten oikea. Ankku seisoo pienemmällä kummulla ja halusin oikean puoleisen damin osittain sinne kummun taakse. Tuuli tuli vasemmalta takaviistosta. Ekalla kerralla Ruu meni varmaan hiukan damin vasemmalta puolelta ja sitten alkoi taas laajentamaan aluetta. Ankku lopulta auttoi damille. Pyysin ottamaan toisen damin pois, sillä Ruu oli vähän pihalla kun se heitettiin, ja kun toisessa noudossa kesti, niin ei kyllä olisi tiennyt yhtään mihin olisi lähtenyt damia etsimään. Toisella yrittämällä oli paremmin kartalla ja näiden noudot meni kyllä aivan nappiin!

Jatkettiin vielä yksöismarkkeerauksella tuon vasemmalla näkyvän ojan yli. Ankku meni sinne toiselle puolelle, paikka jää kuvan vasempaan reunaan, mutta ei ihan näy itse kuvassa. Tämä ei oikein lähtenyt sujumaan. Seistiin edelleen tämän korkean kummun päällä Ruun kanssa ja se kyllä lähti vauhdilla ja hyvää linjaa kohti markkeerausta, mutta eipä ylittänytkään ojaa. Ei tullut kyllä takaisinkaan, haahuili ojan tällä puolella. Tämäkin oja oli runsaalla kasvustolla, mutta pienempi kuin sen toisen pellon oja. Uusinnalla meni helposti yli, mutta haahuili damille. Ajautui aina Ankkun toiselle puolelle kuin missä dami oli ja sieltä lähti niin kuin tuulen suuntaan etsimään. Hölmönä annoin tämän toistua kahdesti. Sitten ohjeistin, että tällä työskentelyllä ei kyllä anneta löytää damia, sen verran tavaksi näytti tulevan. Taisin kahdesti siis kutsua koiran pois ja niistä toisella totteli todella huonosti pilliä. MuRRRRRRR. Viimeisellä toistolla menin hiukan lähemmäs ja totesin Ruulle, että yritä nyt edes nähdä mihkä se dami lentää. Ja niin se katsoi ja niin se haki sen täsmä iskuna talteen.

Tässä siis muutamia nome treenejä. Kaikista ei jaksa sepostaa, varsinkaan jos en ole älynnyt ottaa kuvaa. Mutta olen pidentänyt aika roimasti nyt markkeerausten matkaa ja haastanut koiraa ihan oikeastikin välillä. Ja musta se on vienyt meitä edes vähän eteenpäin. Mutta jos jollekin viisaammalle tulee heti neuvoja, ohjeita, vinkkejä mieleen mitä olisi pitänyt tehdä toisin niin saa neuvoa. Olen varma, että koiran kehitystä jarruttaa se pilliin puhaltaja.

Leijonaa mää metsästän...eiku...

Reilu viikko sitten hyökättiin poikasten ja koiruuksien kanssa Puttaalle ja viivyttiin siellä varmasti vaivoiksi asti, kun mentiin jo torstaina ja lähdettiin vasta seuraavana tiistaina pois. Ei edenneet mummin piha- ja kotipuuhat, mutta varmasti riitti muuta puuhaa.

Me hönnättiin lauantaiaamusta asti metsällä Jarmo-serkun matkassa. Neljänä aamuna passiin ja kolmena päivänä liki 3h samoilut metsässä. Monet ovat puhuneet kanalintujen vähyydestä ja ei niitä kyllä ruuhkaksi asti näkynyt tai kuulunut. Toisin kuin hirviökärpäsiä...

Ekana passiaamuna oli noutaja luonnollisesti täynnä virtaa ja kun sitten käytiinkin vain hiljaa asemiin, niin aika pian tuli ensimmäinen hiiren hiljainen "piip"- kun mulla on tylsää... Onneksi niitä ei montaa tullut ja palaute näytti menevän perille. Hirmuisen paljon Ruu tuijotteli minua passissa todennäköisesti sen toivossa, että silittelisin sitä jatkuvasti. Tämäkin jäi aika pitkälti onneksi ekan aamun toiminnaksi. 

En muista enää oliko ekan vai toisen passiaamun saaliina tämöinen
 

Metsästäjä on niin ihku, ettei Ruu saa katsetta irti edes kuvaushetkeksi. Ruu odottaa toiveikkaana lupaa ottaa tipu uudelleen kantoon.

Ja tämän jälkeen noutaja alkoi bongaamaan pikkulinnuista lähtien kaikki mahdolliset linnut. Jännä miten koira piristyikin yllättäen ja loppui se mättäällä nukkuminen. Mutta ihan kunnialla ei selvitty, sillä koira karkasi noutoon heti paukusta. Minä en ehtinyt edes ajatella yhtään mitään, kun lintua jo tuotiin takaisin. No se siitä.

Muina passiaamuina ei valitettavasti saalista tullut. Ei edes kolmantena aamuna, kun keli oli mitä otollisin ja parhain lintujen pyyntiin. Mutta oli se ihan kiva auringon heräämistä katsella.





Ennen kuin kolmannen päivän samoilukierrosta metsästäjämme sai saaliiksi harakan navetan toisella puolella. En ehtinyt koiran kanssa tähän mukaan, vaan ehdimme mummolan tuvasta ulos juuri kuullaksemme laukauksen. Taaskaan en älynnyt ottaa koiraa mitenkään käskyn alle vaan mentiin molemmat katsomaan tuliko saalista. Ruu oli jo löytänyt linnun ennen kuin ehdin paikalle. Kyllä se näköjään tämänkin kantaa. Ei vaan olla aiemmin päästy harakkaa noutamaan.
 

 

 

Metsässä samoiltiin siis kolmena päivänä, mutta niiltä kerroilta kuin olimme Ruun kanssa mukana ei saalista saatu. Lintuja nähtiin vain muutama, 3h samoilusta ehkä 15min sisälsi niin kuin lintujen näkemistä ja hollilla oloa. Loppu aika menikin sitten ihan urheilun piikkiin. Tuli aika tiukka ja tehokas treeni liikunnan kannalta ja ihan hyvin Ruu nämä kierrokset jaksoi. Toki turha häslääminen ja höntäily loppui heti ensimmäisen päivän jälkeen. Harmi kun ei tullut näiltä kierroksilta saalista, olisi Ruun ilme ja olemus saattanut muuttua metsälenkkeilyn sijasta astetta enemmän metsästysmoodille.

 

Tarvinnee hankkia parempia varusteita metsässä tarpomista varten. Hiukan tuli hiki kuorivaatteissa, mutta toisaalta hirviökärpäset edes vähän luisuivat tällä kankaalla. Myssynä on tuubihuivi, joka on solmittu päälaelta kiinni, tukka on nutturalla sisässä ja alareunan kiristin vielä pikku pompulalla kiinni. On toiminut oikein hyvin, vinkkinä muillekin. Tätä ilman en kärpäsmetsään lähtisi.

 Viimeisenä samoilupäivänä kohtasimme myös ehkä jo vähän harvinaisemman näyn tähän aikaan vuodesta.

 

 

Tiedättekö sen tunteen, kun viimein tajuat oikeasti sen mitä silmäsi näkevät ja haluaisit huutaa tai muuten toimia nopeasti jollain tavalla, mutta et saa suusta pihaustakaan ulos ja kädetkin huitoo ilmaa niin epäloogisesti, että pienempikin orkesteri menisi solmuun. Oltiin rämmitty tiukemman pusikon läpi ja pysähdytty metsän reunaan ottamaan seuraavaa suuntaa, kun aloin katsomaan mitä Ruu haisteli maassa. Pikkumusta seisoi siis aivan käärmeen vieressä ja haisteli sen keskiosaa. Ehti siis haistella ihan hetken verran ennen kuin sain sitä komentoa sanotuksi, että nyt kiireesti tänne sieltä. Hyi yök! Ilmeisesti ja onneksi käärme oli kuitenkin ehkä sen verran hitaalla käyvä, että se ei koiraa purrut. Olisi tullut tosi surullinen päätös metsästyspäivälle. Käärme aktivoitui heti, kun Jarmo meni siitä ottamaan kuvaa. Miksei se aktivoitunut koirasta, joka oli kuitenkin paljon lähempänä? Sinne se jäi sihisemään vihaisena. Vieläkin puistattaa. Hyi yök!

 

Mutta eihän siinä. Kivaa oli metsässä tarpoa. Eikä eväitä tarvittu, kun kaikki mättäät oli ihan punaisenaan marjaa.

 

 

 

Viimeisenä passiaamuna saimme oikeastaan ainoat sateet koko ajalta niskaan. Onneksi ei kuitenkaan kaatamalla vettä tullut, mutta satoi kuitenkin. Ja tuuli. Silti nähtiin etäämmältä muutama teeri ja kyyhkyjä lensi ihan jatkuvasti taivaalla. Suurin osa niistä vain lensi aukon toisella reunalla. Ruu torkahti taas kesken passin ja missasi sen, kun Jarmo yritti ampua närheä puuhun. Havahtui tietenkin paukkuun ja meinasi sitten lähteä omine lupineen etsimään jostain jotain. Otin koiran nyt napakasti takaisin ja tein sille selväksi, että vaikka kuinka paukkuisi niin mihkään ei lähetä! Onneksi tuli vielä tilanne ampua kyyhkystä, harmillisesti ei osumaa, mutta koira pysyi kauniisti paikoillaan. Hyvä hyvä.

 

Ai niin! Heti kun oltiin asettauduttu paikoillemme passiin huomasin silmänurkasta liikettä. Pikkuruinen lumikko kurkki kiven kolosta ja hävisi näkyvistä. Sitten se ilmestyi uudestaan vähän lähempänä ja hävisi taas, kunnes tuli taas metrin päässä kurkistelemaan, että keitä hittoja me oikein oltiin. Siinä se vähän aikaa liikehti ja kulki sitten metrin päässä edestämme ja kääntyi vielä viimeisen kerran katsomaan ennen kuin hävisi kokonaan jonnekin koloon. Kamalan utelias ja suloinen pieni otus. Eikä Ruu sanonut mitään, katseltiin molemmat hiljaa toisen touhuja.

 

Jospa ensi vuona tulisi paremmin saalista.

Arvatkaa montako hirviökärpästä oli per päivä? 60 + 120 + 30, ja nämä lukemat ovat varmasti alakanttiin, kun laskut ei ihan pysyneet aina selvillä. Passiaamuina ei kärpäsiä ollut. Mun myssy on ihan paras, kun jos tuosta 120 kärpäsestä kolme pääsi myssyn sisälle, niin ei paha. Mieluummin ne kolme kuin nuo kaikki.

 

 

 

Taantumaa ja arjen kiirettä

Ei meinaa blogin kirjoittamisesta tulla mitään. Päivityksen kirjoittamisen olen jo aloittanut, mutta valmista siitä ei tahdo tulla millään. Ja aikakin rientää niin joutuin eteenpäin, että se mitä on saanut kirjoitettua, on jo melko vanhentunutta tietoa. Voihan arjen kiireet.

No mutta Super Flow nyt ainakin on laantunut. Tuli ne juoksut sitten viimein ja niin kuin arvelinkin, on se vaikuttanut koiraan ja treenaamiseen ihan hurjan paljon. Juoksut alkoivat kuukausi odotettua myöhemmin, eli elokuun puolen välin tietämillä. Aika tarkalleen tasan kuukausi sitten. (siis kauanko mä tätä päivitystä olen yrittänyt saada aikaiseksi?!)

Eli treeneissä koira tekee vähän niin kuin ei sinne päinkään. On ihmettelyä, hidastamista, epävarmuutta, hohhailua, haahuilua jne. Nämä näkyy nimen omaan enemmän nome puolella. Linjalla käännytään muutaman metrin jälkeen yllättäen takaisin sen näköisinä, että unohdettiin mitä oltiin tekemässä ja minne menossa. Helposti ja vaivattomasti sen saa kyllä ohjattua siltä seisomalta sinne alkuperäiseen määränpäähän, mutta aiemmin koira eteni heti varmasti paljon pidemmän matkan. Damin löydettyään Ruu on välillä pohtinut, että mitäs sitten? Palauttaako vai eikö? Kas siinä pulma. Ja markkeeraukset. Voi elämä sitä aluetta, jolta noutaja sitä pudotusta saattaa etsiä...

Luulin ensin, että tokossa me vielä pärjättäisiin ja siellä ei juoksut niin näkyisi. Luulin NIIN väärin. Juoksut yhdistettyä uusien liikkeiden opetteluun ei ole ollut hyvä yhdistelmä. Ruun mielestä kun uuden opettelu on usein miten hyvin vaarallista. Ja nyt juoksujen kanssa sehän on siis kuolemaksi.

Juoksujen takia ei olla päästy kunnollisiin treeneihin ja kun kotona arki on ollut superkiireistä (kun toisella on ollut niin paljon töitä), niin eipä olla sitten juuri tokoa treenattu edes. Eli sinänsä ei pitäisi hätäillä liikkeiden kanssa sillä onhan tässä vielä aikaa...panikointiin.

Ruudun merkitön merkki on hataralla alulla. Härpäke-liike on pahasti vaiheessa ja siinä Ruu tuntuu bongaavan kaiken muun paitsi sen oleellisen merkin. Vaikka olisi kiertänyt juuri tolpan, niin on seuraavalla toistolla juossut pihan toiselle puolelle ruutuun, joka ei edes näy lähetyspaikalle. Ja kapulan palauttaa paljon mieluummin oikotietä kuin hypyn kautta. Ja zetan vaikeus. Inhoan sitä liikettä! Ja luoksetuloa! Mutta itseasiassa tässä yhdellä niistä meidän kolmesta toteutuneesta treenikerrasta oli  Birgitan ja Tuulan kanssa puhetta, että mun kannattaisi opetella tuomaan negatiivisen ahdistus fiiliksen tilalle se onnistumisen ja positiivisuuden tunne, jolloin en siirrä koiraan yhtään omaa epävarmuuttani, jonka Ruu kyllä imee minusta niin herkästi. Mielikuvaharjoittelua, fiiliksen tulisi olla treeneissä ja kokeissa samanlainen. Tää on kyllä hyvä juttu, kun vaan saisi sen toteutumaan. Ja olen muuten kotipihassa työstänyt paria uutta käskyä istumiseen ja maahanmenoon, jospa malttaisin jalostaa ne käyttöön rauhassa ja kriteereistä kiinni pitäen.

Mutta kyllä tällä hetkellä ärsyttää sääntömuutokset ja uuden opettelu. Kun oma yksilö ei ole maailman nopein oppimaan uusia asioita. Ja kun ei pääse kunnolla treenaamaan ärsyttää vaan vielä enemmän. Ja kun toinen osapuoli hohhailee hormoneissaan niin ei sekään auta asiaa yhtään. Ohjaajahan ei hohhaile mitään... Pitkä, pitkä tie vielä edessä ennen kokeita. Tästä voidaankin palata siihen panikointiin...

MUTTA! Palataan vielä nome maailmaan kuvien merkeissä niin te muutkin saatatte ymmärtää meidän treeneistä edes jotain. Aika paljon on tehty vesitöitä. Nämä ekat kuvat on ajalta ennen juoksuja, kun epävarmuudesta ei ollut tietoakaan.

 

Tuonne keskelle päätyyn lähetin linjalle ja hirmuisen helposti sain ohjattua Ruun sinne. Eteni hiukan oikean kautta, otti rannasta varmaan jotain henkistä tukea. Damit oli maalla. Tän treenin jälkeen jäi sellainen fiilis, että voin ohjata koiran vedessä minne vain haluan!

 

Tähänkään kuvaan en hoksannut merkitä apunuolia. Mutta jos oikein tarkasti katsotte, niin näette "Ankkun" (mun ikioman Ei-koiravouhottaja Damin-heittäjäni) seisovan vastarannalla ja koiran pääkin näkyy Ankkun vasemmalla puolella vedessä tulossa jo palautukseen. Tuonne heiteltiin siis kaksoismarkkeeraus. Ekaheitto (mustavalkoinen dami) keskelle veteen ja toinen (valkoinen dami) rannan suuntaisesti kaislikkoon rannalle. No, valkoinen dami ei ollutkaan valkoinen. (Miten niin valkoinen sukka, jolla dami on päällystetty, likaantuu ajan kanssa?) Oli harmahtava ja näkyi huonosti. Ruu lähti kyllä oikeaan suuntaan, mutta ei osannut rantautua maalle, kun on tehty enemmän heittoja veteen. Pyysin Ankkua auttamaan, jotta koira ei ajautuisi sille ekaksi heitetylle damille. Kun lähetin toiselle damille oli Ruu sen jo unohtanut ja meni etsimään sitä sieltä, mistä löysi ekan damin. Mietin, ohjaanko koiran damille, mutta päädyin sitten katsomaan mitä koira tekee. Ruu pyöri hetken rannalla, tuli takaisin veteen ja lähtikin uimaan rannan suuntaisesti oikeaan suuntaan. Ei siis tullut mun luokse tyhjänä! Jostain syystä ei saanut tuulesta hajua vedessä olleesta damista ja nousi rannalle about samoilla leveyksillä kuin damikin kellui vedessä. Kävi reilun kierroksen maalla/takana olevassa metsässä etsiskelemässä ja palasi sitten rantaan ja veteen. Sai samalla hajun ja löysi damin! Ei onnistunut markkeeraus, mutta hienoa omaa työskentelyä Ruulta! Olin tosi tyytyväinen!

Piips sanoo, että mäkin voisin kyllä noutaa niitä dameja! Ja minä pyysin vain juomaan nätisti rannalta vettä...

Sitten pari tosi tuoretta kuvaa juoksujen ajalta ja ihan lopusta.

 

Perus peltolinjaa. Tuonne kohteelle Ruu oli päässyt jo kahdesti aiemmin, ekan ojan toiselta puolelta ja toisen kerran ojan tältä puolelta. Mutta välissä tehtiin linjat pellon sivuille ojan tällä puolella ja ojan suuntaisesti, selvät targetit. Ajatuksena hakea sitä pitkää matkaa ja suoraa linjaa, ja se toteutuikin hyvin. Viimeksi Ruu kävi siis tuolla kuvan vasemmassa laidassa olevalla targetilla, joka ei ihan näy kuvassa, mutta jää siis tosi lähelle. Käveltiin sitten lopuksi kiertoreittiä pitkin tälle kuvanotto/lähetyspaikalle, jotta hajuapuja ei tullut vasta kuin ojan luota ja kohteena tuo nuolen näyttämä paikka. Ruu kaarsi linjalta viisi kertaa tuonne vasemmalle väärälle targetille ihmettelemään. Tämän jälkeen kun palasi luokse, katsottiin siihen suuntaan yhdessä ja sanoin sille lempeästi "ei". Otettiin rintamasuunta eteenpäin ja tällä kertaa Pikkumusta paineli sinne minne pitikin! Hienoa! Kuvassa ei ihan selvästi näy, mutta pelto laskeutuu melko vahvasti ojalle ja vastaavasti nousee toisella puolella targetille. Näiden jälkeen R jaksoi vielä takana olevassa metsässä juosta hakuruudussa etsimässä dameja täysin tuulettomassa kelissä. Reipas pieni!

 

Lopuksi tämä supervaikea vesilinja. Kun on ollut fiilis, että voin lähettää koiran minne vaan, niin laitoin sen sitten käytännössä testiin. Selvästi meidän tähän asti vaikein vesilinja ikinä! Punainen linja on hakuruudun reuna, jossa Ruu oli saanut käydä juoksemassa ja etsimässä ennen linjalle lähetystä. Valkoisen nuolen edessä on Ruu, on palauttamassa damia, joka oli koiran takana olevan ohuen ja pienen kaatunen männyn alla/takana vedessä, mutta ihan rannassa. Eikä tuullut yhtään. Lähetyksessä oli laiska ja kääntyikin pian kysymään, että ihanko oikeasti nyt pitää lähteä uimaan. (Niitä juoksujen tekemää ihmettelyä...) Ui ensin vahvasti rannan suuntaisesti ja jouduin siis alkaa heti ohjaamaan enemmän viistoon vasemmalle. Sain lopulta ohjattua sinne männylle, mutta kun ei tuullut niin ei saanut hajua ja nousi rannalle, jota pitkin juoksi väärään suuntaan usean kymmenen metriä. Rannalla en voinut koiraa ohjata, kun emme heinän takia nähneet toisiamme. Takaisin siis veteen ja ohjaus männylle. Sama toistui ja sain edelleen ohjattua männyn hollille, meinasi taas rantautua, mutta en päästänyt nyt niin pitkälle. Takaisin veteen ja nyt alkoi se totinen taistelu. Ruulta alkoi usko loppumaan, se piippasi vedessä, ui monta kertaa kohti minua luovutusaikeissa, yritti hakualueelle jne. Mutta niin vain sain sen ohjattua männylle, ja nimen omaan sinne toiselle puolelle ja VIIMEINKIN se sai damin ylös. NIIN hieno pieni koira! Oikea työvoitto!!! Vuolaiden kehujen jälkeen päästin hakuruutuun pari kertaa ja sen jälkeen uusittiin vielä linja. Meni paljon helpommin tällä kertaa. Kylläpä kysyi hermoja tämä tehtävä, onneksi ohjaaja ei ihan heti suostu luovuttamaan. Nyt jätämme näin vaikeat vesilinjat hautumaan hetkeksi, on tehtävä vähän helpompaa välissä. Mutta ehkä me jo avoimen luokan linjoille B kokeissa pärjättäisiin? Ruu <3

Fiilis vaan jatkuu ja jatkuu vaan...

Se mitä on ehditty treenata on mennyt mielettömän upeasti! Se fiilis, joka osui piirin kokeeseen ei ole laantunut mihinkään. Tuntuu, että treenattiinpa me mitä tahansa milloin tahansa, niin meillä on super kivaa! Niin parasta!

Mutta vähän ehkä outoakin? Tämmöistä flow tilaa meillä ei aikaisemmin ole ollut. Tai se on ehkä pilkahdellut siellä aina välillä, mutta on pakko tunnustaa, että nyt on ihan eri meininki. En valita, en tietenkään, mutta vähän kuitenkin ihmetyttää. Ollaanko kasvettu henkisesti? Onko Ruun hormonitaso laskenut? Noussut? Niitä juoksuja ei vieläkään näy... Vai treenien vähyys, tai siis tokolta olen ottanut aikaa nyt vähän nomelle ja uudelle harrastuksellemme, jäljelle. Mutta jotenkin koko koira on vähän muuttunut. Ruu on ihan mahdottomasti minun perääni, se vaeltaa kuin varjo perässä ja hakeutuu koko ajan luokse niin sisällä kuin ulkona. Jos ei jalkojen juureen pääse niin heti seuraavaksi lähimpään paikkaan makaamaan. Ja rapsutusten kerjäämisen määrä on loputon.

Olipa syy mikä hyvänsä, nautitaan nyt tästä fiiliksestä. <3

Mitäs treeneihin. Toko on tehty kerran koulun kentällä kera Tuulan ja Kaapon, viime viikolla. Aloitettiin kokeilemaan ruudun näkymättömälle merkille menoa ja siitä ruutuun. Kosketusalustan kanssa, hyvin muisti lätkän idean ja tuntui tykkäävän hommasta. Ruutuun paineli sata lasissa häntä tötteröllä. <3

Ohjatussa vasen, toimi! Merkkikin oli sairaan hieno! <3

Tunnari, enemmän kapuloita T-muodostelmaan. Vauhdilla mutta nätisti kapuloille, haisteli pari ja osui omalle. Poimi sen ns. raivokkaan varmasti mukaan ja täysillä takaisin! <3 <3 <3

Zetaakin vähän tehtiin. Yritettiin videoida jotta näkisin vähän itsekin, mutta ei sitten jäänytkään filmille. Hyvää työstämistä ja Tuulan mukaan istuminen petraantui loppua kohti. Huomiota kiinnitettävä kulmissa käännöksiin, Ruu meinaa nyt vähän tsuumailla törppöjä. Mitä isompi merkki, sen enemmän se jotenkin haluaa niitä väistää. Varsinkin oikealle käännöksessä. Mutta yritys ja fiilis <3

Nomea ollaan nyt vähän muistuteltu mieleen pitkän tauon jälkeen. Oon tehnyt yhden hakuruudun ja vähän linjaa. Ne on sujuneet tosi hienosti. Markkeeraukset heikot, niihin sitä apua tarvittaisiin. Eilen käytiin vesitreenaamassa. Ensin kaksoismarkkeeraus lyhyet matkat, kun ei sitä rannalta jaksa viskata damia kovin kauas... Hyvin sujui. Sitten laitoin linjalle ja matkaa nyt sitten ainakin se 60-70m, viistosti yliuittona, lumpeita matkalla. Ekan taisin ottaa alussa takaisin, kun lähti niin vinoon. Tokalla eteni paljon suorempaan, lopussa ohjasin enemmän oikealle, kun meinasi ajautua rantapaikkaan, jossa laiturin rämä houkuttimena. Kuunteli hienosti ja eka dami siitä vedestä kyytiin. Sitten heitin damin muistiin ja lähetin uudestaan. Otin taas takaisin, kun lähti tällä kertaa liikaa oikealle. Uusinnalla teki saman vähän lievemmin, mutta sitten päätin, että senkus toteat ulpukan keltaisen kukan vääräksi paikaksi, kun se tuntui Pikkumustaa niin houkuttavan. Ruu kuitenkin jo etäältä totesi ettei ainakaan tonne ja jatkoi uimista eteenpäin. Annoin mennä, kun kerran toisella rohkeutta riitti etenemiseen. Sen verran pitkä matka kyseessä meille, joilla pitkä tauko näistä hommista. Eteni hienosti sinne, missä hetki sitten oli käynyt. Toinen dami oli maalla ja ohjauksella nousikin rannalle! Hieno! Lähti hajujen perään vasemmalle, sitä rämää laituria ja rantapaikkaa kohti. Pysäytin ja jossain siellä pitkien heinien keskellä Ruu pysähtyi heti tosi hienosti. Ohjasin oikealle ja muutti heti hienosti suunnan oikein! <3 <3 Dami löytyi aika nopsaan tämän jälkeen. Hieno Pikku-Ruu! <3 Muistissa ollut damikin löytyi pienen uiskentelun jälkeen. Heitin sen tosi lähelle rantaa heinien viereen ja Ruu kävi pienen uintilenkin veden puolelle. Selkeä muistikuva sille oli kuitenkin jäänyt, kun lähti noutoon ihan oikein. Mutta kun tuuli ei ollut suotuisa niin kävi ensin tarkistamassa vedestä ja palasi sitten takaisin rannempaan. Luovutukset kaikki niin priimaa. Voi että miten kivaa! <3 <3

Niin, me on tosiaan tehty vähän jälkeäkin. Viime vuonna se jo ikään kuin aloitettiin, jos loppusyksystä noin kolme jälkeä lasketaan aloitukseksi. :) Nyt olen ehtinyt tallata Ruulle useamman lyhyen jäljen, mutta kun ei itse osaa niin eihän siitä oikein tahtonut mitään tulla. Narun päässä roikkuminen ei tuntunut järkevältä, kun koira kauhoo eteenpäin sellaista nelivetoa, että oli työ ja tuska hillitä sitä vauhtia. Ja kyseessä kuitenkin vain labbis. Sakemannin perässä olisin sitten kai raahautunut mahallaan...

Että niin holtitonta ja päätöntä menoa. Olin siis kerrankin fiksu ja kyselin apua osaavammilta. Monet varmaan Rokkamäen Maaritin tuntevatkin, niin minäkin, joten viesti matkaan. Päästiin muutamien ristiin soittelujen jälkeen puhelin yhteyteen ja määräyksenä tehdä nyt vain nami ruutuja ja hakea siihen se rauha. Rauhassa töihin ja kun työskentely on rauhallista, haetaan koira namilla houkutellen sieltä pois. 20 ruutua nyt alkuun eikä mitään muuta.

Nyt on tehty ehkä 9 ruutua, nurmikolle valtaosa, eilen pellolle. Pellolla ilmeni sitä vouhotusta, kun siellähän ne jäljetkin on tehty, nurtsilla paljon rauhallisempi. Vaikea laji, tuntuu tosi vaikealta, mutta Ruu tykkää. Sehän on nenä koira.

Ajattelin ensin, että jos tänä vuona treenaisi jäljen siihen kuntoon, että ensi vuona pääsisi vaikka kisoihin?! Että aloittaisimme pk-harrastuksen. Mutta nyt jäinkin pohtimaan, että onkohan se kuitenkaan järkevää. Ikää on kuitenkin jo viisi, mutta ennen kaikkea siellähän on ne alkavat tulevaisuuden terveysongelmat tulleet jo ilmi. Ja kun kyse ei ole pelkästä jäljestä, pitäisi opettaa ne pk-esteetkin. Metriseen on pitkä matka. Pitäisi ensin opettaa ihan hyppytekniikkaa. Ja luovutukset edestä ja eteenmenokin. Kannattaisikohan meidän kuitenkin panostaa se vähäinen aika nome puolelle, jos sillä uralla vaikka etenisi johonkin? Kas siinäpä pähkinää pohdittavaksi.

Ei tullut juoksuja, tuli piirinmestaruus hopeaa!

SNJ:n toko-kokeen jälkeen heitettiin kesälomalle. Olin satavarma, että juoksut alkaisivat ja emme osallistuisi Keski-Suomen piirinmestaruuksiin. Kohta huomaan, että koe on ihan pian ja tarttis varmaan jotain treenata. Siltä varalta, että ne juoksut eivät alkaisikaan...

Edellisellä viikolla treenattiin Vihtavuoressa kertaalleen ja koeviikolla kahdesti oman kylän kentällä. Keskiviikkoon jäi siis viimeinen treenikerta (kun pari siskonpoikaa tuli laittamaan päiväohjelmat uusiksi loppuviikon osalta). Suurkiitos Tuulalle, joka raahauduit sinne vähän kaveriksi. Tuolloin nähtiin nimittäin luoksetulossa niin tiukka maahanmeno, että kelpaisi todellakin esitellä sitä isommissakin arvokisoissa. Vaan millähän sen saisi siirrettyä koekentälle ja jokaiseen treeniin? Sitä sopii pohtia.

Anyway, kaikille treeneille ja ennen kaikkea noille kahdelle viimeiselle treenille on ollut yhteistä se, että meillä on ollut tosi kivaa ja hauskaa. Ruu on tehnyt tosi makeasti hommia ja niitä ei ole tehty liikaa. Kaikki ei mennyt aina ihan nappiin ekalla yrittämällä, mm. hakeutui edelleen ohjatussa keskimmäiselle, ennakoi luoksetulossa ja sen sellaista pientä. Mutta kun se FIILIS oli aina katossa niin vähät noista. Niin KIVAA!

Koepäivä alkoi märkääkin märemmällä sateella ja sitä jatkui koko päivän. EVL alkoi vasta iltapäivällä, koepaikalla olimme jotain klo 16 jälkeen. Tuomarina kokeessa oli Salme Mujunen, liikkeet oli jaettu viiteen erilliseen settiin ja osallistujia yhteensä kymmenen koirakkoa. Me kisasimme numerolla kaksi. Koekehä oli täynnä vettä, kuivaa löytyi vain toisesta päästä kenttää pieneltä alalta.

Paikkamakuu ja istuminen: 10 + 10 - Hienoa työtä näissä! Makuun aikana sade vähän jopa "taukosi" niin, että lammikot pääsivät vähän imeytymään.

---

Seuraaminen: 9½ - Välillä tuntui vähän edistävän, hiukan huonosti otin ehkä kuulolle ennen kehää. Mutta perushyvää puurtamista Ruulta, se seuraa niin kiltisti.
Zeta: 9½ - M - I - S. Tuomarin mukaan maahan ja seiso olivat hyviä, istuminen kohtalaisen hyvä. Tämä liike on itselle vieläkin vaikea ja siitä puuttuu se varmuus ja harmonia.
Luoksetulo: 9½ - Olisikohan Ruun uran paras tähän mennessä? Hieno se oli!

---

Ruutu: 10 - Meni niin pirun kovaa merkille ja ruutuun, jopa maahan meni nopeasti! Pelkäsin, ettei pysähdy ajoissa. Mielettömän hieno!!!

---

Ohjattu: 10 - Tämäkin oli sairaan hieno. Merkillekin meni tosi lujaa! Mieletön fiilis!!!

---

Ruudun ja ohjatun jälkeen leijuin kyllä niin pilvissä, niin fiiliksissä että! Ehkä niin fiiliksissä, että herpaantuminen tuli aivan lopussa. Satamaankin taas alkoi tässä vaiheessa...

Metsku: 10
Tunnari: 9½ - Piti varmistella kertaalleen. Vauhti nyt hyvä molempiin suuntiin.
Kaukot: 8 - S - I - M - I - S - M. Täydellinen tekniikka. Ekaan seisomiseen kaksoiskäsky, -2p ja se vei meiltä mestaruuden. Annoin käsimerkin ja käskyn huolimattomasti. Mutta ei pystynyt harmittamaan, ei niin mitenkään.

Yhteensä EVL1 305,5p, KP ja piirinmestaruus hopeaa! Voittajalle hävittiin muutamalla pisteellä, tiukka kisa, mutta ei harmita yhtään. Oon niin fiiliksissä tästä kokeesta, Ruu oli niin <3!

Seuraltamme, Laukaan koiraharrastajat, oli kaksi joukkuetta joukkuekisassa mukana ja tänä vuonna saimme kaksoisvoiton! Me kisasimme kakkosjoukkueessa ja saimme joukkuekisan kultaa. Kiertopytystä (anteeksi pokaalista) katsoin, että seuramme on voittanut edellisen kerran v 2009! Ohhoh. Jo oli aikakin saada poika taas kotiin! :D

Onnea vielä mestarit Hanna ja Kit ja pronssimitalistit Riikka ja Rieha. Onnea myös muille kisanneille ja suoritukseensa tyytyväisille. Kiitos treeniystävät ja kiitos kotijoukot! Nää leijuu vieläkin, niin hyvä FIILIS! Ruu pieni <3

EVL1 kera hyvä fiiliksen!

Viime tiistaina kisattiin Pieksämäen Partaharjulla SNJ:n tokomestaruudesta. Emme ole aikaisempina vuosina kyseiseen kokeeseen koskaan vielä osallistuneet ja tapahtuman suuruus yllätti, sillä paikalla pyöri samalla SNJ:n kesäleiri. Osallistujia EVL:ssä oli 19 ja näistä ilahduttavasti peräti 13 oli noutajia. Tuomarina toimi Marko Puranen, kaikki liikkeet paikallaoloja lukuun ottamatta tehtiin putkeen ja rivistö ja selostus kuuluu näin:

Paikkaistuminen: 10 - "Tuomarin apulainen" yleisöstä tiesi kertoa, että oli ihan pienesti liikauttanut kerran kumpaakin etutassua.
Paikkamakuu: 10

Marika kävi lämmittelemässä Ruun ja tehtiin sitten ennen omaa vuoroa vielä tunnari ja pohdittiin istumisen-käskysanaa kehän laidalla. Sitten aloin katselemaan, että miksei kukaan koira ole suorittamassa kehässä ja seuraavaksi sainkin juosta itse kehään. Karkit tungin vain jollekin käteen kehän ulkopuolella ja sitten töihin mars. Hienosti meni taas tämä valmistelu ennen kehää...noloa...

Seuraaminen: 8½ - Pitkä seuruu, tuntui tosi hyvälle ja vaikka liikkuri olikin nopea/hätäinen käskytyksissä, niin sain mielestäni pidettyä hyvin rauhan tekemisessä. Osa perusasennoista hitaita, mutta osa jopa nopeita!

Zeta: 8½ - S - M - I, En sitten uskaltanut ottaa sitä uutta käskyä istumiseen, kun se ei ole ollut satavarma treeneissä ja istuminen oli nyt viimeisenä vuorossa. Mieluummin hidas istuminen kuin väärä asento. Ja istuminen oli todellakin todella hidas.

Luoksetulo: 9 - Tämän kuuluisi olla nolla. Koiran jättö sujui tosi hyvin, mutta kun käännyin oli Ruu istumassa?!? Oli noussut jo ennen kuin ehdin kääntyä, videolta näkee, että harhautuu ajattelemaan jotain takaviistosta ja kyynärpäät vain nousee ja sitten koira päättää nousta kokonaan istumaan. Outo virhe, ei ole koskaan tapahtunut aiemmin. Ja sitten minä sekoan jotenkin ja seisomiseen annan suullisen käskyn lisäksi käsimerkin?!? Enkä pysty sanomaan miksi. Loppuliike ok.

Ruutu: 8½ - Merkki hyvä ja ruutuunkin juoksi hyvin. Stoppi olisi voinut olla napakampi, jokin haju siellä oli, mikä kiusasi monta muutakin kilpailijaa. Sivulle tuli huonosti, tosi väljästi.

Ohjattu: 9 - Saimme oikean. Merkki ok, kääntyi nopeasti täysin 180 astetta kuin keskikapulalle mennäkseen, mutta korjasi välittömästi itse oikealle. Luovutus vähän hidas.

Metsku: 0 - Ruu nouti ohi esteen ja olisi varmaan tullut takaisinkin ohi ellen olisi ohjannut sitä hypylle. Voi muru! Jäin esteestä vähän kauas, liikkuri kyllä yritti sanoa, että saa tulla vähän lähemmäksikin. Ääh, kyllä tää sujuu tästäkin, helppo nakki. En saanut heittoa niin kauas kuin olisin halunnut ja sitten kapula tuli vielä vasemmalta sivulta näkyviinkin. Ja olisiko Ruu vielä lisäksi halunnut väistää liikkuria ja yleisöä oikealla? Voi miten turha nolla. Meidän simppeli ja helppo liikkeemme.

Tunnari: 9 - Hyvä haistelu, poimi oman heti, mutta hieman taas kiireessä meinasi käydä niin, ettei kapula lähtenytkään heti mukaan. Luovutus hidas.

Kaukot: 9½ - I - S - M - S - I - M, aivan kympin kaukot, hienot! Olisiko puolikas lähtenyt siitä, että videolta näkyy kun Ruu ei ole alussa ihan kunnolla maassa.

Yhteensä näillä siis EVL1 263p ja sij. 5/19.

Ei sitten onnistuttu niin kuin olisi ennalta ehkä odottanut, mutta tiedättekö, ei haittaa eikä edes harmita! Tässä kokeessa oli se fiilis kohdillaan ja kehässä oli mukava olla. Yhtään kertaa en ajatellut, ettemme tähän pysty ja mitään emme osaa. Me osaamme, parhaamme teimme ja olen niin onnellinen suorituksestamme. Ihana fiilis! Ja Ruu sai paljon kehuja yleisöstä, kaukojen tekniikkaa erityisesti ihailtiin. Eikä pysty harmittelemaan metskun nollautumista, kun luoksetulon olisi oikeasti pitänyt olla nolla. Ja jos näin olisi ollut onnistuneesta metallista huolimatta, emme olisi saanut edes ykköstulosta. Mestaruus meni ihan oikeaan osoitteeseen, tosi upeaa työskentelyä oli parivaljakolla!

Mutta mitäs nyt? Kauden toinen päätavoitteemme on ohi ja piirinmestaruuteen emme todennäköisesti tule pääsemään juoksujen takia, joten mitäs me nyt sitten. Aletaanko opetella uusia sääntöjä vai suunnataanko katseet ihan jonnekin muualle kuin tokoon? Mutta minne? Onhan meillä toki niin vankka pohja tokoon tehty, että olisi melkein sääli heittää se hukkaan jos ei edes yrittäisi ja kokeilisi uusia sääntöjä. Noh, katsellaan. Nyt ainakin vähän nautitaan kesästä ja vaikka lomaillaan vaan.

Kiitos Marika jälleen hyvästä seurasta, koiran lämmittelystä ja filmauksesta. :)

Ja se video vielä

Kesälomaa, synttäreitä ja treeniä

Meillä on alkanut kesäloma, kun taloutemme tämän hetken työnpuurtaja on jäänyt kesälomalle. Juhannus vietettiin Puttaalla, joka osoittautui muutamaa päivää myöhemmin parhaaksi päätökseksi ikinä. Ehdimme vielä nähdä isomummon ja hänkin ehti vielä nähdä meidän Vauhtipojan, jolle antoi viimeiset sanansa ja hymynsä. Muutamaa päivää myöhemmin isomummon voimat loppuivat lopullisesti. Kärvä-mummo <3

Surusta huolimatta on jatkettu arkea eteenpäin ja lasten kanssa se on pakollistakin. Tämän viikon alussa tehtiin lomareissu Tampereelle ja todettiin, että lomareissu lähimpään leikkipuistoon olisi riittänyt vallan mainiosti. Tällä reissulla Jäbä Duudsoni oppi juoksemaan karkuun ja tämä epeli kyllä sitten juoksee lujaa ikäisekseen, eli perässä saa juosta itsekin ihan oikeasti, jotta karkurin saa kiinni. Onneksi huoltoasemalla oli avuliaita kanssa matkustajia, jotka viittelöivät mihin suuntaan minimies hetki sitten oli juossut ja hänet tavoitettiin juuri ennen kuin painella ulko-ovista läpi. Äänestäisin automaattisten liukuovien poistamista käytöstä... Lisäksi rakas esikoisemme oppi huutamaan joka välissä "auta minua". Onneksi, voi onneksi se ei huutanut "auttakaa minua", vaikka sitä monessa kohtaa varmasti tarkoittikin. Ja tämä lause elää vahvana edelleenkin kotona, on yhtä suosittu kuin "en haluu". Vanhemmat säästyivät uhkaavalta burn outilta Vauhtipojan ansiosta, joka oli reissussa ihan yli kiltti.

Reissun aikana meidän Pikku-Ruu täytti 5 vuotta, 30.kesäkuuta! Onnea Huu Haalle! Pikkumusta (ja Piips) saivat tuliaisina kuuluisat Ikean rotat ja kyllä, meilläkin niistä tykättiin PALJON! Pitkään niillä leikittiin ja sitten kaikessa hiljaisuudessa Ruun rotalle kävi jo näin:

 

Mä mitään tehny tälle korvalle...
Mitenhän olisi käynyt ellei hommaa olisi keskeytetty. Toistaiseksi muut ulokkeet ovat siis paikoillaan...

Mutta siis paljon onnea mamman mussukalle ja muulle B-pentueelle!

 

Treenattukin on, jonkin verran. Ohjaaja on keskittynyt siihen, että pipo ei kiristä päässä ja ottanut paljon rennommin. Ja kas, meillä on ollut oikein hauskaa treeneissä. Eilen treenattiin lähikentällä ruutu, ohjattu ja tunnari Ikean rotalla ja voi onnea ja vauhtia!

Mutta tuli huomattua, että jokaisessa treenissä pitäisi käyttää aina eri värisiä ruutumerkkejä, jotta R osaisi hakea sitä paremmin katseellaan. Viime viikolla sortui uuden kentän treeneissä vanhanaikaiseen ja juoksi helposti näkyville luoksetulon merkeille. Sieltä paineli sitten avoimena olleeseen takakonttiin, jonne aiemmin olin vienyt sen miettimään. Ruutu-merkit oli siis tumman pinkit ja ne oli sijoitettu varjoon puskien viereen, piti helpottaa jotta sinne löydettiin.

Zetaan olen vaihtanut istumisen käskyä ja viilannut vähän käskyn ajoittamista ja on toiminut tosi hyvin! Mutta vähän mietin, uskallanko tehdä sitä ensi viikon kokeessa. On kyllä testattava kokeenomaisena ensin. Noudon luovutusta olen yrittänyt ottaa takaa kiertäen, mutta siitä luovuin nyt ennen viimeisiä kokeita. Se on vielä Ruusta liian "jännää" kapulan kanssa, kotona tulee ilman kapulaa jo reippaasti. Luoksetulon stoppeja olen tehnyt pienten käsimerkkien kanssa hauskuutellen ja kun mieli ja vire on kohdillaan, toimii älyttömän hyvin.

Kaukoja on muistuteltu säännöllisesti. Mainitaan urhoollisuudesta kotipihassa, kun ekan istumisen jälkeen meni kolme käskyä seisomiseen, Ruu napsi häiritsemään tullutta paarmaa. Tehtiin pitkä setti, tekniikka täydellinen vaikkakin koiran ilme oli vähän omituinen...sellainen varovainen ja vähän kärsivä? Mutta kun meni muuten oikein niin vapautin takapalkalle. Ja hyvä että palkkasin! Kun kävelin koiran luokse niin paarma osoittautui ampiaiseksi, joka oli parkkeerannut Ruun selkään! Hui!

Saas nähdä milloin tuo aloittaa juoksunsa ja onko joidenkin päivien vetämättömyys niistä johtuvaa? Muistan edelliseltä kesältä, että juoksut osuivat niihin parhaimpiin helteisiin ja R oli kyllä ihan älyttömän laiska. Silloin ei kyllä treenattukaan ja hyvä niin. Karvat on lähteneet melkein kaikki, tissit on kaljuina ja römpsäkin jo turvottelee. Jos nyt ensi viikon kokeen selvittäisi edes. Piirinkisoihin tuskin keretään, mutta eipä se katastrofi olisi. Aloitetaan treeniloma vain odotettua aiemmin.

Sai oikein käskyttää paikoilleen kuvaa varten, kun ei kumpikaan meinannut malttaa jäädä kuvaan :)