torstai 15. kesäkuuta 2017

NOME-B AVO2

Tokon SM-kisojen jälkeen ollaan keskitytty lähinnä kuntoilemaan. Kokeisiin ei pitänyt vielä osallistua, kun siihen pukkasi tulemaan päällekäin vähän ulkomaan lomareissua. Mutta sitten jotenkin ihmeellisesti sain kai kieroiltua järjestettyä niin, että tuli mahdollista yrittää saada koepaikkaa taas riistojen etsintään. Ilmoittauduin viimeisenä mahdollisena päivänä varmana siitä, että koepaikkaa ei saada. Ja sitten kuitenkin saimme. Niin super hienoa! Treenattu ei oikein ehditty, reissussa olin juuri ennen koetta neljä päivää, kotona la-su yönä puolen yön jälkeen ja reippaana taas koepaikalla sunnuntaiaamuna ennen klo 8. Paikan päällä sai todeta, että lomareissun aikana esiin ovat ilmestyneet itikat. Nice.

Siis saimme paikan Pieksämäelle NOME-B kokeeseen, Savon Nuuskujen toimiessa järjestäjinä. Olimme aamupäiväryhmän neljäs koirakko. Tuomarina Tuija Hukkanen ja koe kulki näin;

Ensin aloitettiin passityöskentelyllä, eli ilman hihnaa paikoillaan sillä aikaa, kun edellinen koirakko suoritti maaohjauksen. Tämän jälkeen tuomari antoi edelliselle koirakolle vielä palautteen, jonka jälkeen lähdimme metsästä rantaan. Matkalla tuli rannassa vesiohjaus-tehtävän laukaus. 

Vesiohjaus oli pituudelta ehkä jotain 60m? Vasemmalla oleva maa-alue oli hakualuetta, jonne koiraa ei saanut eikä todellakaan kannattanut laskea. Oikealla näkyy pieni kivi, jonka oikealla puolella oli houkutuslintuja häiriönä (eivät näy kuvassa). Kohteena kuvassa näkyvä yksinäinen pieni puu (ruksi) vedessä, sen juurella lokki.


Ruu lähti tosi hyvin uimaan. Otti suuntaa hieman kiveä kohti ja sitten huomasi houkutus linnut. Ohjasin pari kertaa vaihtamaan suuntaa ja se onnistui tosi hienosti. Sain ohjattua Ruun melko helposti puun luokse, se oli tällä erää niin ihanan kuuliainen ohjattava, niin kuin se yleensä onkin. Tuomari kehui palautteessaan, että oli tosi hienoa katsoa vesiohjaustamme.


Sitten siirryttiin tekemään hakua. Minä seisoin kuvassa näkyvän kiven päällä, josta lähettelin koiraa etsimään. Maasto oli isolta alalta tosi raskaskulkuinen, erittäin märkä ja upottava. Ruu toi ensin tuolta metsän (joka oli oikeasti kuulemma saari) vasemman nurkan takaa lokin (nro1). Sitten helppo kaislikko löytö vasemmalta (nro2). Sitten etsi toooosi pitkään kolmatta, pyöri pitkään aivan kuvan vasemmassa ylänurkassa tuon ruskeana näkyvän korkean kaislikon luona, jossa olisi ollut lokki, mutta jostain syystä se ei sieltä noussut. No, löysi sitten vähän yllättäen tuosta hötteiköstä variksen (nro3), joka oli kuulemma vähän jossain pienessä kuopassa. En ollut saanut Ruuta etenemään kunnolla tuonne metsään/saareen, vaikka se siellä rajalla oli käynytkin ja jopa vähän metsän puolella, ilman tulosta. Seuraavalla lähetyksellä se sinne onneksi eteni ja jopa riittävän pitkälle, että löysi variksen. 

Hakualuetta
Jälkiviisaus on paras viisaus. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi ollut ehkä paras ratkaisu katkaista haku tähän onnistuneeseen löytöön metsästä/saaresta. Selvästi nimittäin näki, että työskentely oli vähän tahmeaa ja ei niin tehokasta. Mutta sitä ajatteli, että jospa se lamppu olisi syttynyt ja koira edennyt metsään uudestaan. Lähetin samalla tavalla, samoilla vihjeillä. Ruu kurvasi heti oikealle kaislikkoon rämpimään. Siellä se porskutti ja kömpi menemään, selvästi mietti jos olisi ohjaustehtävän luota löytänyt lisää riistaa. Turhauttavaa, sillä se oli kyllä käynyt tuolla alueella jo aikaisemminkin, nyt olisi pitänyt etsiä muualta. Riistaakin oli vielä vaikka kuinka tarjolla. Lopulta päätin kutsua koiran sieltä pois ja tuomari oli tässä vaiheessa kanssani samaa mieltä. 
Jos itse jättää haun "kesken", niin saako silti koetta jatkaa seuraavaan tehtävään? Täytyy selvittää jatkon varalta.


Seuraavaksi käännyttiin hakuruudun kiven päällä ympäri ja suoritettiin kaksoismarkkeeraus. Heitot eivät olleet ihan linjassa, mutta hyvin kapealla kulmalla. Linnut lensi veneestä (V-kirjain), ampuja oli maalla. Ensin lensi lokki (nro1) selkeämmin veden puolelle, mutta kaislikkoon ja toisena lensi sorsa (nro2) ja selvästi taas lähemmäs metsää ja maata, aivan vesirajassa. Matkalla koiran piti ylittää vesiohjauksen lähtöpaikka, kuvassa nuoli osoittaa vesiohjauksen suuntaa.

Ruu nouti ensin sorsan suoraviivaisesti aika lailla ranta viivaa pitkin. Lokille lähti tosi hyvin, veden kautta uimalla, mutta vähän pää nousi vedestä ja kuikuili, jotain se mietti. Piti kuitenkin suunnan ja oli sillä selvä ajatus. Varalta kysyin tuomarilta, että jos koira nyt eksyy, niin saanko auttaa sen perille opetusmielessä. Ohjaajalla oli siis epävarmuutta ilmassa, mutta Ruu hoiti homman hienosti ja lokki tuli talteen.


Kaksoismarkkeeraus

Tämän jälkeen odoteltiin ihan hetki ja sitten suoritimme vielä maaohjauksen, jonka aikana seuraava koirakko suoritti oman passi vuoronsa. Maaohjaus oli tosi helppo, noin 20m matka ja...no tosi tosi helppo. Ruu eteni suoraan ja pulu (ruksi kuvassa) tuli talteen.


Maaohjaus

Näillä suorituksilla tienasimme jälleen AVO2 tuloksen. Olen ihan huisin iloinen, onnellinen ja tyytyväinen meidän suoritukseen. Tuntuu edelleen uskomattomalta, että me oikeasti ollaan kisattu avoimessa luokassa ja onnistuttu niin hyvin. Monta raatoa tallessa. Kaiken Ruu kantaa perille varmasti raskaasta ja vaikeasta maastosta huolimatta. Suoraan käteen maalta ja vedestä. On hassua, että ykköstulokset on kaikissa kokeissa jäänyt kiinni haku-tehtävästä. Luulin aina, että me ei osata markkeerauksia. Hassua.


Työmyyräni <3

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Toko SM-kisat Vantaalla

Niin on jälleen tottelevaisuuden SM-kisat takanapäin. Koskaan aikaisemmin ei olla osallistuttu näihin kisoihin (tai ehkä mihinkään kisoihin?) näin vähäisellä treenaamisella. Aiemminkin jo totesin, että koko kevät ja erityisesti toukokuu ovat olleet super kiireisiä. Mutta hei, ainakaan ei pipo kiristynyt missään vaiheessa ennen koetta. Treenaamattomuudella oli paljon enemmän hyvää kuin huonoa vaikutusta.


Reissuun lähdettiin jo perjantai-iltapäivänä. Yövyttiin jälleen Korsossa, jonne iso iso kiitos. <3 Kisapaikalla oltiin hirmu ajoissa, jo heti kahdeksan jälkeen aamulla. Siitä toimitettiin ensin kisakirjaa oikeaan paikkaan ja käytiin läpi ilmoittautuminen ja ell tarkistus. Sitten ängettiin tunkeilijoina vieraaseen telttaan, jossa oli varsin ystävällinen ja lämmin vastaanotto. Kiitos siitäkin! Ruulle en ollut varannut mitään häkkiä, vain oma peti makuupaikkana. Koko päivän se hengasi mukana kehien vierellä, välillä huilattiin porukalla teltassa ja pari kertaa se huilasi siellä yksinänsä. EVL:ssä kisaajia oli 58 ja me startattiin suoritusvuorolla 48. Odottelua, odottelua, odottelua.

Kaikesta odottelusta huolimatta Ruu oli hirmuisen iloisella ja hyvällä mielellä. Oikein erityisen iloisella mielellä. Liikkeet suoritettiin neljässä eri kehässä.

Ensimmäisessä kehässä ruutu, tunnari, zeta ja tuomarina Ralf Björklund.

Ruutu: 8 - Eteenmeno onnistui upeasti. Niin upeasti <3. Ruutuun lähtiessä harhautui kohti zetan merkkejä, tajusi onneksi itse virheensä ja korjasi ruutuun, jonne meni vasemmasta sivusta. Hyvä stoppi, maahan ok. Vierelle tuli kivasti, mutta loppu pa taisi olla vähän hidas.


Eteenmenoon lähdössä. Ruu odottaa kovasti lupaa jo lähteä, onneksi se malttoi odottaa...

Upeasti ympyrässä <3

Ja ruudusta vierellä. 

Tunnari: 8 - Reippaasti kapuloille, poimi oman heti sille osuttuaan, reipas vauhti takaisin. Luovutus voisi olla reippaampi.

Tarkkana tunnistusnoudossa

Löytyi! Kiireesti takaisin.

Zeta: 7 - Järjestys M - S - I. Maahanmeno olisi voinut olla nopeampi, seisominen ja istuminen onnistui nyt hyvin, mutta istumisen asento oli kyllä tosi vino.




Siitä jatkettiin suorillaan seuraavaan kehään, jossa luoksetulo, kaukot, ohjattu. Tuomarina Aino Juhantalo.

Luoksetulo: 6½ - Vauhti oli super hyvä, mutta stopit super huonot. Ruu vain iloisena valui ja valui...


Ja tästä sen näette. Pienen noutajan iloa. Ruu ei ole kuvasta päätellen koskaan kuullutkaan luoksetulon stopeista. :D

Kaukot: 9 - Järjestys I - S - I - M - S - M. Vähän haparointia kuuntelemisessa, vilkuili yleisöön ja melkein missasi S-I käskytyksen... I-M vaihdossa oli tekniikka haparointia, mutta ei edennyt.

Ohjattu nouto: 8½ - Reipas merkki, ok stoppi. Vauhdikas nouto <3 <3 Luovutuksessa jäi super taakse ja sitä kautta tosi vinoon. Mutta ihana vauhti <3




Ja seuraavaksi viimeiseen yksilöliike kehään, jossa hässäkkä ja seuraaminen. Tuomarina Pirkko Bellaoui.

Hässäkkä: 0 - Aivan super mahtava kierto!!! Törppö oli kohti yleisöä ja treeneissä Ruu ei uskaltanut kiertää, vaikka oli tuttuja taustalla. Nyt meni lujaa ja niin suoraan. Upea! Stoppina maahan ja sekin sujui hyvin. Sitten tapahtui se perinteinen. Lähti tosi lujaa kapulalle, ei saanut sitä kyytiin ja kompuroi ja ajautui ohi esteen. 


Ehdottomasti Ruun paras kierto tähän asti! <3




Seuraaminen: 8½ - Tuomari kehui seuraamista ja peruutusta, mutta harmitteli vinoja perusasentoja. Seuraaminen tuntui itsestä ihan kivalle, mutta videolla perusasennot ei minusta toimineet niin hyvin kuin treeneissä on onnistunut.



Viimeisenä oli paikallaolo-hässäkät. Tuomarina Timo Pussinen.

Istuminen: 9½ - Avustaja tiesi kertoa, että 10s ennen ajan päättymistä oli inasen liikauttanut tassuja kohti piiloa. 

Maahanmeno + luokse: 9 - Ruu oli viimeinen maahan menijä ja ensimmäinen luokse tulija. Maahanmeno onnistui! (meidän tasolle hyvin, muiden mielestä on vielä hidas) Ja luoksetulon laukkasi melkein loppuun asti! Eli sekin onnistui meille tosi kivasti, koska Ruun on niin vaikea olla ensimmäinen rivistä lähtijä.  

Yhteensä tienattiin EVL2 tulos 227p. Sijoitus 42/48.
Me edustimme tällä kertaa Labradorinnoutaja kerhoa, joka sijoittui joukkuekisassa upeasti sijalle 11/42!!! Upeita labradoreja toko-maailmassa, paljon paljon onnea!

Ilman hässäkän nollaa olisi saatu ykköstulos, mutta finaaliin asti se ei silti olisi riittänyt, sillä tänä vuona oli tosi kova tasoinen koe. Kakkostuloksesta huolimatta tämä koe oli ehdottomasti fiilikseltä ja tekemiseltä tämän vuoden paras! Vaikka odottelua oli tosi paljon, niin Ruu jaksoi tehdä ihan törkeän hienosti töitä! Oli ihan superihanaa kehissä ja moni vaikea asia onnistui.

Viime vuodesta opin, että häkissä odottelu ei sopinut Ruulle. Tällä kertaa se sai odotella minun kanssa kehän reunalla tai teltassa ja se tuntui sopivan sille paremmin kuin hyvin. Tämän vuoden suurin opetus tuli hässäkässä. Jatkossa ehkä kuitenkin kannattaa antaa koiran tulla lähelle kapuloita ennen stoppaamista, niin koira ei ehdi kerätä vauhtia kapulan poimintaan. Ainakin, jos koordinaatio on alentunut ja riski ryssiä kapulan nosto suuri. Tätä voi jatkoon miettiä.

Seuraavaksi hengähdetään tokosta ja keskitytään noutaja juttuihin. Seuraava raatokoe on jo tulossa. Heinäkuussa on noutajien mestaruustoko ja syksyllä piirinmestaruus toko, joihin olisi alustava ajatus osallistua. Viimeistään loppusyksystä käydään Juha-sedän luona ja mietitään sen jälkeen jatkoja. Olen vähän miettinyt, että jos me tämä toko hiljalleen jätettäisiin enemmän taka-alalle. Paitsi jos meno ja fiilis on jatkossa tämän tasoista, niin harkitaan uudelleen. Mietitään.

Kiitos tutuille, joita nähtiin kisoissa! Oli ihana nähdä! Onnea vielä tutuille ja hienoille tuloksille ja upeille onnistumisille. Kiitos Tiinalle ja Jennille kuvista <3 <3 <3. Kiitos Marika seurasta, kuvauksesta ja kaikesta. <3 


sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Raatoja hukassa

Kamalan kiireinen kevät ja erityisesti toukokuu. Työt ja töihin liittyvä isompi koulutus (alkanut jo viime syksynä) ovat vaatineet tiukasti huomiota ja panostusta, joten aika on ollut tosi rajallista. Tästä huolimatta bongasin facesta ilmoituksen vapaista avoimen luokan paikoista NOME B-kokeeseen ja laitoin ekstempore viestin menemään. Eihän me sinne kuitenkaan päästä mukaan, kyllä paikat on menneet jo muille. Sitten tulikin viesti, että paikka olisi tarjolla. No mennään sitten, ei noihin turhan usein tule päästyä osallistumaan. Sitten muistin, että olin alunperin hylännyt kaikki vaihtoehdot nome kokeista ennen tokon SM-kisoja, ettei mikään pilaisi osallistumista niihin. Ja nyt kuitenkin menossa lintuja etsimään. Siis käytännössä tässä ei ole mennyt mikään niin kuin olin suunnitellut tai ajatellut. Perus meininki.

Siis viikko sitten lauantaina suunnattiin Hauholle NOME-B kokeeseen ja avoimeen luokkaan. Me startattiin iltapäiväryhmässä ja koko kokeen viimeisenä koirakkona. Tuomarina Pasi Majuri.

Koepaikka oli järven rannassa, kuivaa kaislikkoa ja heinää. Tuuli onneksi järveltä, että ihan tyynessä säässä ei tarvinnut tehdä hommia.

Aloitettiin haku-ruudulla, joka oli isolta alalta kuivalla maalla, korkeaa kaislikkoa enimmäkseen, mutta myös ranta- ja vesialue mukana. Ruulla kesti aika kauan saada ensimmäinen riista ylös...enteili sitä, että vaikea tulisi olemaan. Mutta palauti sieltä sitten se eka riista.


Ensimmäinen riista tallessa. Kuvassa näkyy hyvin haku-ruutua. Tuommoista korkeaa kaislikkoa.


Sitten jatkettiin rantaan, jossa tehtiin haku-aluetta vastapäätä linjamarkkeeraus. Markkeeraukset tehtiin lokeilla, isot selkeät heitot, jotka näkyi hyvin. Ruu vähän nyki vierellä, intoa mennä kröhöm, mutta pysyi paikoillaan ja malttoi odottaa. Ensimmäisen linnun nouti ihan viivasuoraan ja tarkasti. Toisen linnun muisti hyvin ja eteni hienosti alueelle. Ruun tyyliin hakeutui reilusti tuulen alapuolelle tuonne pienille takapuskille asti (ruksin oikealta puolelta, kun tuuli tuli vasemmalta järveltä) ja paikansi sieltä riistan. Tehtävää varmasti vaikeutti kaikkien muiden heittojen hajujäljet. Mutta upeaa Ruulta! Selvitti linjamarkkeerauksen <3


Linjamarkkeeraus. Sininen nuoli on heittäjä, valkoinen nuoli näyttää lokin lentoa ja ruksin kohdalle suunnilleen heitot tulivat, toinen lähemmäs ja toinen kauemmas.

Tämän jälkeen palattiin hiukan vielä enemmän rantaan, jossa tehtävänä ohjaus viistosti rantaviivaa seuraten. Kun Ruu palautti viimeistä lokkia markkeerauksesta tuli ohjauksen laukaus. Ruu lähti siis älyttömän hyvin linjalle. Ruu pysähtyy suunnilleen tuossa, missä on menossa kuvassa. Sitten se ohjauksesta huolimatta hakeutui rantaan kuivalle maalle markkeerauksia kohti. Jouduin kutsumaan takaisinpäin ja ohjaamaan rantaan uudestaan. Tämä tehtävä oli todella monelle koiralle vaikea, kun periaatteessa markkeeraus ja linja jäivät melko tiukkaan kulmaan toisiinsa nähden. Mutta minusta ihan sopiva vaikeus ja meidän olisi pitänyt handlata tämä kyllä paremmin. Me osataan tämä paremmin kuin miten se meni. Kun sain Ruun vähän pidemmälle eteenpäin ja ohjasin vielä eteen, niin Ruu kääntää ensin päätä ja katselee, että niin minne tässä pitäisi muka mennä. Sitten se paikantaa kohteen (on jo niin lähellä) ja etenee lopun matkaa riistalle. Tämä saattoi tietysti naurattaa yleisöä ja tuomaria...

Siis vesiohjauksia rannassa tarvitaan enemmän. Vaikeutta lisäsi ehkä se, että vesi oli koko ajan kahlattavaa, melko syvää, mutta ei ihan uitavaa kuitenkaan. Uskoisin, että jos olisi joutunut uimaan, olisi ollut kuuliaisempi. Nyt se karkasi "helpommalle" reitille rantaan. Tuomari sanoi ennen suoritusta, että näytä hänelle, että koira on hallinnassa ja tottelee ohjausta. Tämä johtui siitä, että moni koira oli aika tottelematon ja lopulta ajautui riistalle tuulen avulla. No Ruu ainakin meni riistalle ohjattuna ja kuulemma tuomari oli kovasti tykännyt Ruun ohjattavuudesta, mutta itse olen vähän ankarampi ja oltaisiin kyllä pystytty niin paljon parempaankin suoritukseen. Jos me ollaan vaan vähän ruosteessa....


Ohjaus, olisikohan matkaa jotain 60m? Markkeeraukset jää siis oikealle puolelle maalle. Ruksi näyttää linjaa mitä olisi pitänyt edetä koko matka. Ruu lähti niiiiin hyvin ja suoraan, miksi päästin sen rannalle? Olisi pitänyt olla tiukempi ja vaatia pysymään vedessä. 


No sieltä tuli tavi talteen pyykkipoikineen päivineen. Ei tarvinnut järjestäjien enää käydä sitä hakemassa. Seuraava tehtävä oli yksinkertainen ykkösmarkkeeraus avoveteen. Tämäkin tehtiin lokilla, jotta näkyi varmasti. Tehtävässä haluttiin katsoa, että koira oikeasti ui. Noudolle tuli matkaa kuulemma 75-85m, eli aikasta pitkä matka. Mutta puolet siitä koirat joutuivat kahlaamaan ennen kuin vesi syveni uitavaksi. Hiukan jännitin, että riittääkö Ruulla usko. Pelkäsin, että se kahlattuaan puoleen väliin alkaa kysellä, että vielä jatketaan eteenpäin. Pöh ja pah, Ruu eteni suoraan ja haki lokin talteen. <3

Ykkösmarkkeerausta hakemaan. 

Sitten vain jatkettiin haku-ruutua. Kuvassa näkyy haku-alueen rantaosa. Ruun tyyli työskennellä haussa on sellainen, että jos maasto on kovin peittävä, se tulee käymään näkösällä, että näkee minun olevan tallessa. Se jatkaa tästä itsenäisesti työskentelyä. Mutta nyt sen työskentely oli vähän tehotonta, ainakin kun vertasi muihin. Todennäköisesti loppui kunto kesken ja haju-työskentely kärsi siinä sitten vielä lisää. Oli siellä hyvääkin, mm. levitti itse etsintää tuonne veteen, sai rannan tuntumasta hajun, jota seurasi tuonne kaislikon kärkeen asti (ruksi). Palkkautui sieltä saamalla riistan talteen. Kompastukseksi jäi kuivan maan haku, josta Ruu ei löytänyt tarpeeksi riistaa. Olisikohan ollut niin, että kaislikko ei houkuttanut? En tiedä. Ei olla aiemmin tuommoisessa kaislikossa mitään etsitty.


Haku-alueen rantaosaa. Ruu palauttaa lokkia, jonka löysi vedestä kaislikon päästä (ruksi).

Viimeiseen haku-tehtävään asti oltiin kenties kiinni ykköstuloksessa, mutta tällä erää työskentely jäi taas puutteelliseksi. Työskentelyaikaa oli kyllä riittävästi, ei vaan jaksettu enää. Jatkossa harjoitellaan vaikeampaa etsintää.

Lopputuloksena siis AVO2 tulos. Olen meihin hurjan tyytyväinen, sillä kunto ei ole missään nimessä kohdillaan ja viimeaikoina se mitä on ehditty treenata, on treenattu tokoa. Ehdittiin me sentään ennen koetta tehdä yksi treeni riistoilla, mutta taso oli alokasta, ajatuksena vain mukavaa hyvän mielen tekemistä. Koe oli kokonaisuutena ihan hurjan kiva, kaikki tehtävät suoritettavissa ja mukavia. Saatiin paljon onnistumisia, joista vaan jaksan olla aina niin onnellinen. Sitäpaitsi, jos tässä heti ykköset kerättäisiin niin en tiedä päättyisikö nomeura sitten siihen? Voittajaluokka pelottaa niin paljon vielä, että ihan mielellään harrastetaan avoimessa luokassa, jossa saadaan onnistumisia ja hyvää mieltä. Me ei hikipäässä tuloksia tahkota, me harrastetaan leppoisin mielin niin, että molemmilla on kivaa.

Loppuun vielä tuomarin kommentit pöytäkirjasta:

Haku: Ensimmäinen osa: aloittaa vauhdikkaasti löytäen varsin nopeasti ranta-alueen riistan. Toinen osa: Kattaa hyvin aluetta, mutta varsinkin kuivan maanosuus jää hieman tehottomaksi.

Ohjattavuus: Lähtee hyvin osoitettuun suuntaan, harhautuu matkalla ranta-alueelle. On kuitenkin hyvin ohjaajansa hallinnassa koko tehtävän ajan ja saadaan ohjattua riistalle.

Paikallistamiskyky: Maalla: Havaitsee molemmat pudotukset, jotka noutaa varsin suoraviivaisesti. Vesi: Suoraviivainen suoritus.

Riistan käsittely: Moitteetonta, hyvät luovutukset.

Passityöskentely: Hyvin ohjaajan hallinnassa siirtymätilanteissa.

Muut ominaisuudet: Laukausvarma.

Yleisvaikutelma: Miellyttävällä tyylillä työskennellyt koira, joka suorittaa erittäin hyvät paikallistamis- ja ohjaustehtävät. Lievä tehon puute hakutyössä vaikuttaa tänään palkintosijaan alentavasti.

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Kaksi koetta 16h sisään

Harmitti, kun ei päästy Ojangon kahden päivän karsintoihin. Harmitti, ettei mahduttu yhteen oman kylän kokeeseen. Sitten aloin selata koekalenteria sillä silmällä, että olisiko siellä kokeita tarjolla niin, että olisi mahdollista suorittaa ne peräkkäisinä päivinä. Ainoa mahdollisuus järkevien ajomatkojen päässä osui huhtikuun loppupuolelle. Tarjolla oli perjantai-iltana koe Mikkelissä ja lauantaina koe Pieksämäellä. Saatiin molempiin paikat, jes! Omat kahden päivän karsintakokeet oli tulossa.




Ajattelin, että iltakoe on napakasti vedetty tiivis pikkukoe, joka päättyisi viimeistään kympiltä illalla. Noh, kävi sitten niin, että erikoisvoittajaluokka vasta starttasi illalla klo 22.00. Viisi koirakkoa, tuomarina Riikka Pulliainen. Me suoritimme viimeisinä, siis numerolla viisi.

Paikalla istuminen: 9 - Perinteiset etutassun siirrot kohti piiloa. Hohhoijaa. Vaikka kuinka treeneissä menen tiukkaan kulmaan ja pitkälle piiloon, ei tämä virhe nouse esiin.
Makuu + luokse: 9½ - Oli sellainen sievä sipsuttelu makuu asentoon, ei hyvä ollenkaan. Luokse tulo ravilla sillä perinteisellä ilmeellä "äiti kukaan muu ei ole vielä lähtenyt rivistä...ihanko varmasti saan tulla täältä...".

Sitten odottelua ja lämmittelyä. Ihan sairaan hyvä meno. Peileistä näin, että jäävät toimi kuin unelma. Aivan mahtavaa menoa. Koekehässä oli aika paljon kumirouhetta tekonurmella ja päätin tästä syystä vaihtaa maahanmenon käskyä, ettei tarvitse sitten ällötä pään maahan laittamista. Toimi super hyvin ennen kehää.

Zeta: 0 - Järjestys M - S - I.  Ruu ensin istui maahanmenon!?! Seisominen ok ja sitten seisoi istumisen. Siis hä? Miten meni noin niinku omasta mielestä? Treeneissä on toiminut ihan sairaan hyvin. En voi tajuta.
Luoksetulo: 8½ - Ihan kelvollinen suoritus. Ok vauhti ja ok stopit. Hyvin siihen nähden, että pelkäsin ettei mene ollenkaan maihin...
Seuraaminen: 9 - Tuntui super mahtavalta! Hyvä fiilis.
Ruutu: 8 - Ympyrään lähti suoraan mutta jäi vajaaksi, taas. Ympyrään vasta toisella lisäkäskyllä... Loppu kai ihan ok.

Toinen setti

Ohjattu: 9½ - Tämä oli kyllä aika hieno ja hyvä!
Tunnari: 8½ - Hyvin kapuloille, hyvää haistelua. Näin, että paikansi oman, mutta oli vähän silleen, että ei se tää voi olla, kun haisee nännikumille... Jatkoi haistelua ja sitten oli ilme sellainen, että ei täällä ole... Kävi viereisellä merkillä ja palasi haistelemaan ja sitten pystyi poimimaan oman.
Kaukot: 9½ - Järjestystä en enää muista. Mutta S-I vaihdossa liikahti pienesti toinen takajalka ja olisiko ollut S-M vaihdossa toinen takajalka. Ai ai...

Pieni odotus ja hässäkkä tehtiin vielä omana liikkeenään.

Hässäkkä: 10 - Ja kyllä se minunkin mielestä oli ihan ansaittu. Upea, suora kierto. Hyvä maahan. Poiminta ja hyppy hyvät. Luovutusta en niin nähnyt, mutta ilmeisen kelvollinen ainakain. Hienoin hässäkkä Ruulta tähän mennessä!

Yhteensä 262p ja EVL1, tällä ylsimme sijalle 2/5.

Tässä kokeessa sattui pari hassua asiaa, mutta kokonaisuus kantoi ja fiilis oli hyvä. Hyvin jaksettiin, vaikka meidän normaali nukkumaanmenoaika on aina kympiltä illalla. Kotimatkalle päästiin lähtemään klo 23.45. Kotona koiran pieni jaloittelu, venyttelyt ja huolto, oma suihku ja iltapesut. Peiton alla 01.30. Aikaa nukkua 5h, jonka aikana sain herätä viidesti. Klo 06.10 en enää jaksanut edes yrittää unta, enkä tiedä jäikö yöunet tuntien vai minuuttien varaan.

No mutta siitä sitten reippaasti heräämään ja puoli kahdeksalta auton nokka kohti Pieksämäkeä, koska tottakai lauantain koe alkaa erikoisvoittajaluokalla klo 9.00. Tietenkin. Vähän Ruu oli sen näköinen, että "et oo tosissas", mutta mielellään se kuitenkin mukaan lähti.

Kokeessa mukana kolme koirakkoa, tuomarina Tommi Varis. Sivuhuomautuksena sellainen, että kaikki osallistujat noutajia, kolme eri noutajarotua. :)

Me suoritimme numerolla kaksi ja aloitettiin ryhmäliikkeillä.

Paikalla istuminen: 10 - Piilo oli nyt suorassa linjassa riviin ja ilmeisesti oli istunut kuin tatti. Siltä se asento kyllä näyttikin.
Makuu + luoksetulo: 8 - Hyvä paikalla istuminen kostautui ja tatti-asennosta ei meinannut mennä maahan. Yksikään viiksikarva ei edes värähtänyt ekalla käskyllä, mutta toisella putosi onneksi hyvin ja reippaasti. Luoksekin tuli reippaasti ja sillä kompensoi kaksoiskäskyn virhettä.

Sitten ekaan yksilökehään.

Luoksetulo: 8½ - Edellisen kokeen uusinta. Ihan kelvollinen suoritus.
Zeta: 6½ - Järjestys I - M - S.  Istumisen Ruu seisoi, TAAS. Muut jäävät ok, mutta ennakoi seuraamisiin lähtöjä.
Seuraaminen: 9 - Tosi hyvä menoa oli tämäkin. Voisin kuvitella, että meidän perusasennot olisi menneet eteenpäin? Kaksi koetta ja ysit molemmista...
Ruutu: 8 - Ja taas eteni hyvin suoraan eteenmenossa, mutta usko ei riitä loppuun asti. Tällä kertaa yhdellä korjauksella juuri ja juuri ympyrän sisälle. Loppu ok. Maahanmenot on olleet minusta parempia tällä uudella käskyllä.
Ohjattu: 9½ - Ihan super hyvä oli. Vähän napakampi stoppi olisi voinut merkillä olla. Tuomari vähensi ilmeisesti pitkästä käsimerkistä.

Toka setti meni näin

Tunnari: 8½ - "Töni" vääriä kapuloita. Muita virheitä en muista...
Kaukot: 9 - Nyt pelitti normaalisti ja kympin tekniikka. Tuomari sakotti käsimerkkien pituuksista...? Täytyypä ottaa nämä nyt kaikissa liikkeissä tarkkailun alle. Hyvää palautetta, vaikkei niistä jokainen ehkä sakota pisteitä. Mutta on niissä varaa napakkuuteen, jos sitä halutaan.
Hässäkkä: 9 - Todella hyvä!

Yhteensä 274½p EVL1 ja tämä riitti tällä kertaa sijalle 1/3.


En tiedä oltaisiinko ensimmäisellä suorituksella päästy finaaliin, mutta joka tapauksessa toinen koe heti perään toimi super hyvin ja super hyvällä fiiliksellä! Ruu oli skarppi ja hyvällä mielellä. Hyvin pelitti meidän ruoka- ja muut huoltotoimenpiteet. Siitä kun startattiin auto kohti Mikkeliä ja päätettiin koe Pieksämäellä ehti kulua vain 16h aikaa. Aika tehokasta, vaikka ei ehkä tarkoituksenmukaista... :D

Nyt jatketaan treeniä ja ilmot äsämmeihin on tehty. Siellä sitten kokeessa seuraavan kerran. Hyvällä mielellä, vailla paineita mistään. Tehdään hommia yhdessä. Tuntuu niin super hyvältä olla ja harrastaan Ruun kanssa tällä hetkellä. <3



sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Potilaat toipuvat ja täydellistä just nyt

Spooky kävi 1,5 vkoa sitten sterkattavana. Kaikki sujui hyvin ja eläinlääkäri oli sitä mieltä, että mouru-ajasta ilmeni pieniä viitteitä, joten ajoitus osui erittäin hyvään hetkeen. Kisu oli oikein rauhallinen ja leppoisa saman illan ajan, mutta jo seuraavana aamuna se oli valmis tosi toimiin omasta mielestään. Viikon sitä "kidutin", kun en laskenut vapaalle jalalle, jotta haava saisi parantua kunnolla. Spooky ei oikein tästä tykännyt ja koko ajan se muuttui ilkeämmäksi ja kiukkuisemmaksi. Nyt, kun se on saanut taas kulkea, on rauha laskeutunut taloon.




Ruukin on toipunut ontumasta hyvin. Jalka on kestänyt jo kovaakin rasitusta ja liikeradat on täysin puhtaat ja aristamattomat. Treenit on jatkuneet ja koeilmot lähteneet. Huhtikuun lopussa on seuraava toko-koe. Treenit, silloin kun hallille on päästy, on sujuneet tosi tosi kivasti. Eteenmenoon olen tehnyt vähän uusia kokeiluja, ruudun maahanmenoon on työstetty uutta käskyä ja seuraamisen perusasentoja naksuteltu nopeammiksi. Sitten pitäisi työstää vielä ohjatun merkille + eteenmenon pysähdystä. Noutojen luovutuksia olen vähän alkanut ottamaan taas ilman takaa kiertämistä, mutta tiedä häntä sitten, että kumpi sujuisi sukkelammin. Ruudun luoksetuloa Ruu on tehnyt aikaisempaan verrattuna noin niinkuin kaksataa lasissa ja sujahtaa hirmuisen lujaa tiiviisti vierelle. Käytännössä ilman, että olen juuri tehnyt asialle mitään. Ihme juttu, mutta kyllä kelpaa. 


Olisiko meidän uudella lelulla vaikutusta treenivauhtiin? Ei ehkä, kun monesta asiasta tulee karkkia palkaksi. Mutta tää nännikumi on ihana! Eikä ole kaupunkikoirien versio, vaan ihan aito, kaikilla aromeilla varustettuna. Ehkä sen suosio piileekin juuri siinä?


"Peikkometsä" on meidän varhaisimpien treenien maastoa ja toimi toipilasajan lenkkeilypaikkana, kun täällä on helppo kulkea ja tassut pitää. En ehkä kestäisi, jos tämä metsä joskus hakattaisiin maan tasalle. Saisi vaan olla vähän isompi metsä.

Jokunen viikko sitten meille (minulle) tarjoutui mahdollisuus koiranpennun ottamiseen. Ensin se oli vähän niin kuin vitsi ja totesinkin, että "sehän söisi Ruun". Mutta sitten tuli hyvällä tavalla tiukkaakin suostuttelua/painostusta sekä sen sellaista asian käsittelyä. Huomasin, että jopa harkitsin asiaa. Ja samalla huomasin, ettei pennun ja sen ottamisen ajatteleminen satu enää sydämeen. Ajatukset on aikaisemmin olleet niin kielteisiä ja ehdottomia, ei todellakaan vielä. Mutta nyt se voisi ehkä olla mahdollista.

Mutta sitten tulin kuitenkin siihen tulokseen, ettei ajankohta ole vielä sopiva. Arki tahtoo olla aika kiireistä tällä hetkellä, ja treeniajan löytäminen yhdellekin koiralle on välillä suorastaan työlästä. En kyllä tiedä, että muodostuuko arjesta seuraavan kolmen - viiden - kymmenen vuoden aikana yhtään sen rauhallisempaa? Joten ei se ehkä ole se päälimmäisin syy. Oikeasti ajattelen, että meillä on Ruun kanssa kaikki nyt niin hyvin kuin vain voi olla, etten halua muuttaa sitä millään. Ruu kyllä varmasti pitäisi koiraseurasta, mutta toisaalta se on niin minun koira, että mielestäni ansaitsee toistaiseksi kaiken huomioni. Varsinkin, kun tuntuu, että se on joutunut elämään niin isojen varjojen alla niin pitkään.

Olen miettinyt, että saanko enää koskaan näin kilttiä, helppoa ja varmaa koiraa itselleni kuin Ruu on? Tiedättekö, että on ihan sama, ollaanko sorsa parven keskellä, kymmenen karkuun lähtevän jäniksen edessä tai Tokion metroasemalla, sillä Ruu vain on. Siinä minun vierelläni, minun kanssani. Minun ei tarvitse kuin pyytää, eikä usein edes sitäkään. Niin vahvasti Ruu haluaa olla minun koirani. Ja tällä hetkellä se saa sitä ollakin.



perjantai 17. maaliskuuta 2017

Kyläkoirakko Tampereella, tuloksena ykkönen ja ontuminen

Viime viikonloppuna lähdettiin Ruun kanssa jo perjantaina iltapäivällä ajamaan kohti Tamperetta ja parkkeerattiin yöksi Nokialle Marikan luokse. Lauantai aamuna sitten leppoisaan tahtiin kohti TAMSK:in hallia, jossa pidettiin tämän vuoden kolmas tokon mm-karsinta koe. Koirakoita kisassa 25 ja meille tällä kertaa nro 14. Tuomareina Riittä Räsänen ja Ralf Björklund.

Jälleen kerran koe alkoi klo 10 nollakoirakon suorituksella. Yksilöliikkeet oli  jälleen jaettu kahteen kehään, joiden välissä kyllä poistuttiin hetkeksi kehästä pois, mutta koira ei saanut kehien välissä palkita kuin kehuilla. Paikallaolot tehtiin viimeiseksi.

Ennen tätä koetta edelsi 3,5vkoa aikaa, että pääsimme treenaamaan hallilla kerran viikossa. Hiukan alkoi pipo kiristämään ja stressi nousemaan. Treenitkään ei niin hyviä olleet ja kaiken lisäksi vielä viimeinen niistä oli totaali katastrofi. Niin ja ehdittiin rikkoa totaalisesti tunnari ja vaihtaa ohjatun merkin käskyä. Fiilis niin maassa. Sitten 1,5vkoa ennen koetta ehdittiin treenata kolmesti ja Ruu oli ihana. Ihan yllättäen, teki aivan super mahtavasti töitä.

Koepäivänä Ruu oli oma rauhallinen itsensä. Meidän suoritusvuoro olisi tauon jälkeen heti toisena. Oletin, että tauko olisi edellisten kokeiden tapaan se puoli tuntia, mutta tuomari totesi sitten, että 10 min ja homma jatkuisi. Tuli ihan pikkuisen kiire lähteä lämmittämään koira ja tekemään valmistelevat treenit, ohjatun merkki ja eteenmeno. Merkki onnistui, eteenmeno ei. Ei auttanut, äkkiä sisälle ja päästiin käytännössä heti kehään. Melkin myöhässä. Mutta vain melkein.

Ekassa kehässä tuomarina toimi Ralf ja liikkeet meni näin:

Tunnari: 7 - Hyvä meno kapuloille, ylitti oman kerran, kun ei aloittanut siitä kunnolla haistelua. Hieman hidas luovutus.

  • ylittää oman kerran
  • tönäisee vääriä kapuloita
  • loppu pa hidas
Kaukot: 8½ - Järjestys S - I - S - M - I - M. Kaunis tekniikka, ei edennyt. Mutta ei jotenkin keskittynyt. Vilkuili paljon yleisöön. Itselläni oli vaikeuksia valotaulun kanssa.
  • asennot voisi ottaa nopeammin
Seuraaminen: 8½ - Oli ihan jäätävän pitkä seuraaminen! Tuntui super hyvältä <3 Paljon perusasentoja, joka meille on huono. Saatiin ulkopuolista kehua seuraamisesta suorituksemme jälkeen :)
  • Hyvä peruutus!
  • Perusasennoissa saisi istua hieman nopeammin
  • Pari vinoa perusasentoa
Ruutu: 8 - Aivan mahtava eteenmeno! Voi ihana! Kivasti ruutuun, se maahanmeno oli perus eli etenee inasen. Seuraamiseen tuli ihme mutkan kautta. Taas. Mutta eteenmeno, ihanaihanaihana <3
  • Säteessä ja ruudussa liikkuu vähän käskyn jälkeen

Tässä video tunnarista ja kaukojen aloituksesta. Sitten tuli puhelimeen viestiä ja videointi katkesi.



Olin niin fiiliksissä kehän jälkeen, kun ruutu onnistui niin hienosti. Ja hyvällä sykkeellä seuraavaan kehään pienen odottelun jälkeen. Riitta Räsäsen siis tuomaroi.


Hässäkkä: 8½ - Meni merkille hieman kaartaen, hyvä kierto ja ok stop. Meinasi sössiä kapulan poimimisen, hieman hidas luovutus.
  • Vauhdikas merkki, hitautta alasmenoon, nätti nosto ja hyppy, hidas siirtyminen sivulle.
Luoksetulo: 8 - Oikein siisti kokonaisuus, ok stopit. Vauhti oli vähän hidas ja sitä kautta ennakoi kyllä stoppeja. Mutta onnistuipahan maahanmeno!
  • Siisti alasmeno, haukottelussa ääntä, riittävä vauhti, pysäytykset ok, vaisu pa.
Zeta: 8 - Järjestys I - M - S. Kaikki stopit onnistui, hyvä fiilis! Asennot oli suorat. Maahanmeno oli hassu, tosi hassusti meni alas, varmaan taas käsky ja jalat ei kohdanneet. Varasti inasen seisomisesta seuraamiseen. Tein typerän pysähdyksen lopussa ja siinä Ruu joutui paikkaamaan aika lailla.
  • Siisti seuraaminen, hyvä istuminen, mukavasti lähti mukaan, hyvä kulma, hidas alas mutta suora, suora seisominen, hidas perusasento. 
Ohjattu: 9 - Ihana merkki, vielä ihanampi kapulalle lähtö! Loppu ok. Ruu <3
  • Riittävä vauhti merkille, iloinen nouto, hyvä vauhti, palautuksessa rauhallinen sivulletulo.




Paikallaolot meni myös super hienosti. Istuminen oikeasti 10, ei ollut teputellut yhtään! Ja ensimmäistä kertaa ikinä maahanmeno onnistui ilman ylimääräisiä tassuliikkeitä! Oli jäykkä, mutta hyvä! Ja sivullekin uskalsi laukalla ja loppu ok. Siitä 9½!

Yhteensä siis EVL1 268,5p ja sij. 7/25.

Reilun kuukauden treenivaikeuksien jälkeen olen niin onnellinen ja iloinen lopputuloksesta ja ennen kaikkea siitä, että se fiilis oli taas kohdillaan. Tehtiin hommia iloisesti ja yhdessä. Nyt vielä kaikki onnistui tasavarmasti ja lopputuloksena hieno ykköstulos. Hyvä, ehjä kokonaisuus. Fiilis niin <3<3

Palkkailin Ruuta paljon suorituksen jälkeen, leikittiin ja fiilisteltiin. Pyysin antamaan tassua ja pari kertaa heitettiin ns ylävitoset, mutta sitten Ruu lakkasi yrittämästä eikä antanut tassua enää yhtään. Ei yhtään. Sanoin puolivitsillä, että tekeekö kipeää. Mitään poikkeavaa ei liikkeessä näkynyt, normaalit lämmittelyt ja jäähdyttelyt. Illalla venyttelyt ja huolto. Oikea hauis on tuntunut hieman kireältä, mutta venynyt hyvällä liikeradalla ilman arkuuksia. Ei mitään suurta, mistä pitäisi olla huolissaan.

Jäätiin vielä Marikan luokse yöksi ja sunnuntaina ennen kotiin lähtöä käytiin treenailemassa vähän nome juttuja. Hyvät lämmittelyt ja jäähdyttelyt. Ajettiin kotiin ja illalla huomasin, että Ruu ontuu. Ontui tosi voimakkaasti oikeaa etujalkaa. Oikeassa haukkarissa vähän kireyttä ja arkuutta venytyksessä, jännealueelta ei arkuutta. Ontuma oli liikerataan nähden yllättävän voimakas, kun vertaan siihen aikaisempaan ontumaan vuosia sitten. Silloin liikerata oli lähes nolla.

Nyt on huilailtu, jo ihan senkin takia, että töiden puolesta on riittänyt haipakkaa ja toisaalta tuo pääkallokeli ulkona ei houkuta lähtemään mihinkään. Ontuma on lähes poissa, en tahdo erottaa mitään poikkeavaa, joten voin myös kuvitella pienen epäpuhtauden. Mutta oikean hauiksen liikerata ei ole puhdas ja täysin vapaa.

Kirvelee niin vietävästi, mutta pakko jättää viikon päästä olevat Ojangon karsinnat välistä. Ehkä ehdittäisiin parantua, mutta emme ehtisi treenata. Ja kun tulisi paljon autossa olemista, kaksi koetta, voisi ongelma uusiutua. Edellistä ontumaa paransin monta kuukautta, joten en todellakaan halua siihen joutua uudestaan. Ja hieman vielä mietin, onko taustalla jotain muuta kuin hauis? Hyvänä opetuksena itselleni ja muille, kun epäilette jotain tai tulee se pieni ajatus, ettei kaikki ole kunnossa, luottakaa intuitioonne. Ketutus maksimus.

Mutta ei auta. Ei koiran kustannuksella, vaikka kuin tekisi mieli. Siispä kiitämme ja kumarramme, karsinnat oli meidän osalta tässä. Upeita koirakoita, hienoja suorituksia, oli hienoa olla mukana pyörimässä.


keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Mitä kuuluu Spooky Ihme Kisulle?




Tämä vihreäsilmäinen, tupsukorvainen ja puuhkahäntäinen otus on asustellut meillä sen 5kk. Eli otuksella itsellään on ikää about 10-11kk. Ja edelleenkään emme tiedä, onko se lintu vai kala?
Hyvin, hyvin erikoinen tapaus.




Niin, voimme tässä vaiheessa todeta, että otuksen nimi on nyt sitten Spooky Ihme Kisu. Näistä yleisimmin ovat käytössä Spooky ja Kisu. Nimeä mietittiin ja mietittiin. Sitten ajateltiin, että se olisi Tupsu, mutta Jäbä Duudsoni sanoi napakasti, että "Ei! Sen nimi on Puuki!". Duudsonin ikähän on tällä hetkellä sellainen, että on ihan turha lähteä väittämään vastaan, joten niin Spooky-nimestä tuli virallinen.
Ja koska jokaisella jengimme jäsenellä on omat erikoiset nimensä, sai Spooky nopeasti omansa.
Se on Katala Katti.
Ja tuota nimeä ei ollut vaikea keksiä...




Kovin montaa kissaa en ole elämäni aikana omistanut, mutta sitäkin enemmän olen kyllä tavannut ja ollut tekemisissä niiden kanssa. Mutta yksikään ei ole ollut lähelläkään tätä tapausta. 




Spooky vaikuttaa olevan kissa, joka sopisi erittäin hyvin amerikkalaiseen höpö höpö sarjaan, jossa kissakuiskaaja käy neuvomassa typeriä omistajia kissan pitämisessä ja "kouluttamisessa", kun katti on ottanut koko talon valtaansa. Tiedättekö, se sama ohjelma koirakuiskaajista, mutta vain kissaversiona. Naurettavaa, ettei joku nyt osaa kissaa pitää. Tällä hetkellä naurattaa hiukkasen vähemmän, sillä Spooky meinaa/meinasi olla kyseisen ohjelman gangsteri-kissa. 

Jos komennat kissaa tekemästä pahuutta ja tuhmuutta, joudut itse hyökkäyksen kohteeksi. Spooky tappelee vastaan. Se tuntuu olevan herkästi nyrkit pystyssä ja olemus on; "Anna tulla, anna tulla! Tapellaan!". Ja purrakin se osaa. Sängyssä saisi nukkua, mutta toisinaan on suljettava huoneesta pois, sillä kun 30 kertaa olet nakannut kissan lattialle, että lakkaisi puremasta varpaita, ei taistelulle näy loppua. Tiukka ja sitkeä se on.




Vauhtipojan Harmis (pehmeä harmaa kissa, tärkein uni- ja lohtukaveri), on Spookyn pahin vihollinen. Monta kertaa tuon pehmolelun joutuu pelastamaan raateluilta, kun Katala Katti tuhoaa vihollistaan. Jos päivän ajaksi unohdan sulkea Harmiksen turvaan, löytyy se aina eteisestä raadeltuna ja tapettuna.




Toinen suosikkileikki on hiirten hukuttaminen. Tämäkin on jotenkin niin hupaisan karmiva näky, monena kertana työpäivän jälkeen. 


Valkoinen hiiri on hukkuneena kupin vieressä. Musta hiiri on jätetty veteen.

Ja Ruuta Spooky tykkää kiusata. Pihalla on saattanut leikkiä ihan omaa uhkailu leikkiä Ruuta kohti, spurttailee kohti ja karkuun. Ruu yrittää katsoa muualle eikä halua millään tavalla provosoida ja sekös vasta tuntuu kissaa naurattavan ja yllyttävän. Kun joskus saisin näitä pätkiä videolle...
Aamurallit on muuten vähentyneet, ulkoilu tekee selvästi ihan hyvää...

Niinä öinä, kun Spooky ei ole päässyt makuuhuoneeseen, se löytyy aamuisin aulasta närkästyneenä. Alakertaan on mentävä ripeästi, sillä ensin minua yritetään raadella kaiteiden välistä ja seuraavaksi se syöksyy portaisiin perään. Siis oikeasti syöksyy.
Ja kun ei voi tietää, hyvässä vai pahassa mielessä. 




Ulkoiluun Spooky on tykästynyt kovasti. Kun alun jännityksestä päästiin, ei tämä kissa missään muualla haluaisi olla kuin pihalla. Ei tunnu haittaavan lumisateet eikä pakkaset. Silloin reilu -20 pakkasilla Spooky ei viipynyt kovin kauaa pihalla, vaikka siellä tiheään halusi rampata. 

Eli alkuunhan me ulkoiltiin ihan fleksissä. Sitten pidempi köyden pätkä perässä valvotusti. Sitten puolivalvotusti. Sitten lyhyt narun pätkä perässä valvotusti. Sitten otin senkin narun pois, kun pelkäsin, että se jumiutuu sen kanssa jonnekin kiven koloon. Ja tällä hetkellä Spooky ulkoilee vapaana. Ei ihan niin paljon kuin haluaisi, mutta aika paljon. Hyvin se on ottanut pihan ja talon omakseen ja pysyy about lähistöllä. Ja osaa ainakin tulla takaisin. Jos me muut ulkoillaan pihassa, ulkoilee Spookykin hyvin usein meidän kanssa. 


 


En olisi näin pian näin vapaalle jalalle Spookya halunnut laskea. Ajattelin, että sitten vasta keväällä/kesällä. Mutta Spooky tuntui päättävän toisin, joten melkein oli pakko päästää. Ja on meillä tappelut tämän ansiosta kyllä vähentyneet kotosalla...

Kuitenkin yöksi haluan Kisun aina sisään ja vain yhden yön se on viettänyt ulkona, kun minä en ollut kotona. Oli ollut heti aamulla oven takana vastassa. 

Jännitän ja pelkään, että näenkö kesällä koko kissaa ollenkaan, jos se vaan vaeltaa ja vaeltaa...




Tällä hetkellä Spookylla menee ihan hyvin ja me tullaan toimeen keskenämme. Se vaikuttaa hyvin uhmakkaalta teini-ikäiseltä nuorelta kissalta. Lasten kanssa tulevat myös toimeen, mutta on vähän valvottava, kun Spooky on arvaamaton. Se antaa välillä silitellä, halailla ja paijailla, mutta kun se ei varoita iskusta yhtään, vaan se iskee heti. Ja lujaa. Sylikissa se ei ole, vielä ainakaan, mutta tulee sohvalla viereen ja usein nukkuu siis meidän sängyssä ihan ongelmittakin.




Mutta on se Ihme Kisu. 
Se ei välitä lumesta ja kylmästä, se ulkoilee. Se haluaa tehdä tarpeensa pihalle, oli pakkasta miten paljon tahansa. Sisävessa on, mutta vähällä käytöllä. Onneksi se kelpaa, jos pitää sisällä ollessa tarpeita tehdä. Ensin se kyllä huutaa aikansa ulos päästäkseen. 

Seuraavaksi on edessä sterkkaus, toivottavasti ehditään ennen ensimmäisiä mouru-aikoja. Aikaisemmin jo asiaa kyselin, mutta silloin Spooky painoi alle 2kg ja toivoivat sen kasvavan vielä vähän. Nyt se viimeksi painoi 2,7kg, joten jospa nyt onnistuisi. En tiedä miten mouruista selvittäisiin, kun ei voisi vapauteen laskea. 

Mutta, tämmöinen ihmeellinen, persoonallinen, tiukka, luonteikas ja vähän kyllä outo kissa meillä asuu. Hauska ja jännä otus, hyvin erikoinen. Mutta on siitä jo jengin jäsen tullut ja se omaksi otettu. Pitäisiköhän laittaa varoituskyltti talon seinään purevasta kissasta?