Viime sunnuntaina kokoonnuttiin treenaamaan toistamiseen Tiinan, Birgitan ja Hannan kanssa. Olen niin ylpeä itsestäni kun raahauduin paikalle väsymyksestä, huonosta kelistä (ajoittain satoi) ja ennen kaikkea siitä, että ei vaan ollut fiilistä. Masentaa suurin piirtein mennä kentälle treenaamaan, kun eteenpäin ei päästä.
Nyt kuitenkin päätin aloittaa sillä ruudun bongaamisella. Mulla oli nakkia palkkana ja se lietsoi noutajaa vähän turhan paljon ja kun se kerran oli bongannut ruudun ja saanut siitä palkan, alkoi se bongaamisen sijaan tarjota mulle muuta aktiviteettia palkan toivossa. Tai vaihtoehtoisesti karkasi sitten ruutuun. Noh, harjoiteltiin ja kyllä se bongaus alkoi toimia. Pari kertaa bongattuaan annoin sen juostakin ruutuun ja meni tosi innokkaasti. Tässä kohtaa oli vielä kosketusalusta.
Seuraavaksi päätin ottaa alustan pois ja laittaa Ruun pohtimaan ruudun paikkaa omatoimisesti. Joskus tuli tehtyä tätä, miksihän sen lopetin? Eka oli ehkä hieman huono, mutta sen jälkeen petrasi ihan kympillä ja teki tosi hienosti töitä. Laittelin koiraa eri sivuille, joista sen piti osata hakeutua keskelle. Etureunalta oli vaikeinta, peruutteli vinoon, mutta työskenteli silti tosi hyvin! Homma näytti sille niin kuin Ruu olisi oikeastikin tehnyt jotain ajatuksella ja kenties jopa ymmärtänytkin jotain. Siellä korvien välissä siis kuitenkin on älyllistä elämää!
Luulen, että mun on oikeasti nyt tehtävä vain tätä, olemattomalta matkalta ja laitettava Ruu ajattelemaan itse. Se ei tunnu nyt mahtuvan Pikkumustan korvien väliin, että se kosketusalusta ei ole se juttu. Katsotaan mitä saadaan aikaan.
Lisäksi tein jääviä liikkuroituna ja avustaja naksutti merkiksi oikeasta asennosta ja laittoi takapalkkaa paikoilleen. Suurin vaikeus omassa kävelyssä ja sen tempossa. Tuli aikamoista noottia oudosta kävelystä ja myönnän, että eka setti varsinkin oli oikeastikin outo. ;) Olen tätä liikettä rakentanut rauhallisemman kävelyn ympärille, pohdin osaako noutaja istua nopeammasta vauhdista? Jäävät se erotteli hyvin, olisiko yksi seisominen mennyt istumiseksi. Työstetään sitä kävelyvauhtia.
Kaukoja kisamatkasta, tämä ei vaadi kuin treeniä. Keskittyessään Ruu osaa ja vaihdot on upeat.
Kivat treenit ja niin kiva, kun tuli lähdettyä ja treenattua. Porukassa treenaaminen on niin paljon kivempaa kuin yksistään!
-----
Eilen kävin aamupäivällä nomeilemassa tuolla tutulla pellolla.
Ensin markkeeraus, ennen kuin lähetin käveltiin kauemmas ja hieman sivuun. Löytyi hyvin. Sitten kakkonen pidemmästä matkasta. Mustavalko-damit käytössä. Eka toinen heitto, kävelin kauemmas ja toka heitto tuli näin ollen myös kauemmas pikkuojan toiselle puolelle. Molemmat löytyivät varmasti.
Tämän jälkeen linjatreeni, jossa teemana pillin kuuntelu. Targetti näkyi hyvin keskellä peltoa, siellä ei ollut yhtään damia. Olin matkalle jättänyt eri kohtiin kaksi pientä damia ja tarkoitus oli siis saada Ruu kuuntelemaan lähipilliä. Eka dami oli helppo, koska matkaa kertyi 10m. Toinen dami oli vaikea, se oli lähempänä tagettia ja Ruu paineli surutta kepille asti. Annoin sen siellä etsiä hetken aikaa, kunnes se alkoi ihmetellä asiaa. Sama toistui ainakin kahdesti vielä, kunnes Ruu alkoi oikeasti kuuntelemaan. Eikä sillä ollut mitään ongelmia pysähtyä ja jäädä etsimään silloin kun käskin. Vähän heikosti se tosin etsi, seilasi paljon, joten ohjailin sitä pari kertaa oikealle alueelle. Kuunteli koko ajan tosi hyvin. Näitä lisää!
Lopuksi hakuruutu, jonka olin tehnyt valmiiksi. Kohtuullisen iso alue, jossa 11 damia. Ennen ruutua markkeeraus, joka jäi muistiin. Kolme sain hyvin, sitten alkoi koirassa näkyä väsymystä. Neljäskin palautui kuitenkin tosi hyvin ja ihan hyvässä ajassa. Lähetin vielä kerran, koska halusin Ruun palauttavan damin myös ruudun toiselta alueelta, eikä vain samalta suunnalta. Sainkin käteeni takarajalla olleen damin, joten siihen oli hyvä päättää tämä. Muistidamikin palautui, vaikka paikkaa Ruu etsi hetken ja näki, että tarkan sijainnin se oli jo unohtanut.
Kun haettiin treenin päätyttyä loput damit hakuruudusta huomasin, että ne oli vaikeasti paikannettavissa. Vaikka tuuli, ei se tuonut hajuja helposti nenään, yhden damin päälle Ruun piti astua ennen kuin se sen huomasi. Ja yksi dami oli vahingossa pudonnut kiven koloon, sitä Ruu ei olisi saanut ylös itse. Eli hyvä, etten lähettänyt koiraa enää hakuun. Sillä olisi ollut vaikeuksia löytää loppuja dameja ja se olisi varmasti väsynyt ennen löytöä.
Viimeisenä tein sielä saman linjan, mutta nyt Ruu sai juosta targetille asti, olin sinne salaa yhden damin vienyt.
tiistai 6. toukokuuta 2014
sunnuntai 4. toukokuuta 2014
Evl katsaus
Perjantain kisavuorolla päätin ottaa evällän liikkeet kokeenomaisesti liikkuroituna ilman välipalkkaa kahdessa setissä, liikkeet perusjärjestyksessä. Palkaksi jätin Ruun kanssa yhdessä autolle kissanruokaa kuppiin, ei olla näin aiemmin tehty, mutta tuntui Pikkumusta ymmärtävän hyvän päälle ja ainakin innoissaan se oli.
Seuraaminen: perushyvä setti, ehkä hieman jossain kohti tuntui väljältä vierellä, mutta muuten meni hyvin. Perusasennot ajoittain hitaita. Juoksuosuudessa ei irronnut ainakaan tällä kertaa juuri yhtään, eli siinä ollaan menty eteenpäin.
Zeta: ikinä ei olla otettu kokeenomaisena saatika edes treeneissä kokonaisena liikkeenä liikkurin kanssa. Järjestys oli istu-seiso-maahan ja kaikki stopit oikein! Vau! Jäävät oli jopa kelvollisen nopeitakin Ruun tekemäksi, joten ei voi olla kuin tyytyväinen.
Luoksari: ei mitään tietoa miten sujuu, liian vähän on stoppeja treenattu. Ruu yllätti ja teki meidän tasoisesti tosi hyvät stopit. Seisominen inasen ehkä hidas, maahanmeno sai kehuja kavereiltakin. Maahanmeno ajoittui niin, että kaukalon laidalla seisoi kavereita ihan vain katsomassa, ei edes mitenkään häiriköimässä. Stopista Ruu selvisi, mutta viimeisellä pätkällä pälyili ihmisiä ja kiersi heitä hieman, jolloin viimeisen pätkän vauhti vähän kärsi. Eli ihmishäiriötä tarvitaan jatkossakin.
Ruutu: pienellä koiralla ei edelleenkään ole minkäänlaista käryä tästä liikkeestä tosi paikan tullen. Merkille hyvin, tottelemattomuutta stopin kanssa, eli sitäkin on vielä viilattava. Merkillä näki ettei tiedä mitä on tekemässä. Vaikka liikettä helpotti kaukalon seinä (ei siis voi lähteä taaksepäin väärään suuntaan) ja vähäiset häiriömerkit kentällä, ei Ruu osannut siltikään paikantaa ruutua. Se ei siis tiedä, mitä siltä odotetaan. Juoksi kohti hyppyä, joka oli ruudun vieressä vähän matkan päässä. Kurvaili vähän ja palasi merkille. Menin ihan koiran eteen helpottamaan liikettä, vihjailin sille ruudusta, mutta säädettiin hetken aikaa, ennen kuin sinne lopulta löysi. Sivulletulo ruudusta on parantunut paljon! Siihen olin tyytyväinen.
Ruu paineli kuin ohjus kaukalosta ulos ja parkkipaikan läpi autolle, kissanruuan voima yllätti... ;)
Toisen setin vuoro:
Ohjattu: ei olla tehty super pitkään aikaan, kun en ole uskaltanut sekoittaa tällä Pöljän ajatuksia, kun ruutu on sille niin kovin vaikea. Siinä mielessä oli ehkä epäreilua tehdä, mutta päätin rennolla mielellä kuitenkin kokeilla. Oikea kapula haettavana. Merkille ihan hyvin, kääntyi oikealle, pysähtyi ja ihmetteli vähän sen näköisenä, että joko siellä ei näkynytkään ruutua tai sitten se odotti saavansa kapulan suoraan sivulta. (olen siis tehnyt liikettä niin, että kapulat on alkuun olleet sivulla) Hetken ihmeteltyään käänsi katsetta vasempaan, huomasi kapulan ja meni hakemaan sen. Eli tsäkällä oikein. =) Vaatii vielä treeniä, ja paljon. Haluan, että koira kuitenkin tietää mitä se on tekemässä.
Metallihyppy: muuten hyvä, kalisutteli vähän kapulaa suussaan. Luovutus huono.
Tunnari: ruma kuin mikä, mutta oma nousi. Maisteli vääriä paljon, nollille olisi varmasti mennyt kokeessa. Pääasia että se oma sieltä nousi, paineita oli selvästi liikkurista ja palkattomuudesta ja kaikesta mahdollisesta.
Kaukot: ok suoritus, pieni eteneminen seiso-istu ja seiso-maahan. Koska tiedän Ruun osaavan nämä virheettömästi, niin en voi olla täysin tyytyväinen suoritukseen. Mutta treeniä treeniä.
Ja taas ohjuksena palkalle. Ihan kiva kokonaisuus ja hyvä katsaus siihen, mitä vielä pitää treenata. Tuo ruutu on kyllä vaikea ja nyt on tehtävä joku radikaali sotasuunnitelma sen osalta, nykyinen systeemi ei kertakaikkiaan toimi. Ei tälle koiralle. Hanna ehdotti jos opeteltaisiin nyt vain bongaamaan ruutua aktiivisemmin ja palkkailisin sitä siitä. Voisi toimia, jos Ruu alkaisi sitten hoksaamaan homman nimen. Ajattelin myös, että treenataan tarjoamisen kautta ruudun paikkaa, annan koiran funtsia itse asiaa, koska se on toiminut tähän asti muissa liikkeissä. Palkan laatua voisi nostaa tässä liikkeessä, niin saisi koirankin vähän isompiin sfääreihin ja yrittämään enemmän.
Onneksi ei treenattavat asiat lopu kesken.
Seuraaminen: perushyvä setti, ehkä hieman jossain kohti tuntui väljältä vierellä, mutta muuten meni hyvin. Perusasennot ajoittain hitaita. Juoksuosuudessa ei irronnut ainakaan tällä kertaa juuri yhtään, eli siinä ollaan menty eteenpäin.
Zeta: ikinä ei olla otettu kokeenomaisena saatika edes treeneissä kokonaisena liikkeenä liikkurin kanssa. Järjestys oli istu-seiso-maahan ja kaikki stopit oikein! Vau! Jäävät oli jopa kelvollisen nopeitakin Ruun tekemäksi, joten ei voi olla kuin tyytyväinen.
Luoksari: ei mitään tietoa miten sujuu, liian vähän on stoppeja treenattu. Ruu yllätti ja teki meidän tasoisesti tosi hyvät stopit. Seisominen inasen ehkä hidas, maahanmeno sai kehuja kavereiltakin. Maahanmeno ajoittui niin, että kaukalon laidalla seisoi kavereita ihan vain katsomassa, ei edes mitenkään häiriköimässä. Stopista Ruu selvisi, mutta viimeisellä pätkällä pälyili ihmisiä ja kiersi heitä hieman, jolloin viimeisen pätkän vauhti vähän kärsi. Eli ihmishäiriötä tarvitaan jatkossakin.
Ruutu: pienellä koiralla ei edelleenkään ole minkäänlaista käryä tästä liikkeestä tosi paikan tullen. Merkille hyvin, tottelemattomuutta stopin kanssa, eli sitäkin on vielä viilattava. Merkillä näki ettei tiedä mitä on tekemässä. Vaikka liikettä helpotti kaukalon seinä (ei siis voi lähteä taaksepäin väärään suuntaan) ja vähäiset häiriömerkit kentällä, ei Ruu osannut siltikään paikantaa ruutua. Se ei siis tiedä, mitä siltä odotetaan. Juoksi kohti hyppyä, joka oli ruudun vieressä vähän matkan päässä. Kurvaili vähän ja palasi merkille. Menin ihan koiran eteen helpottamaan liikettä, vihjailin sille ruudusta, mutta säädettiin hetken aikaa, ennen kuin sinne lopulta löysi. Sivulletulo ruudusta on parantunut paljon! Siihen olin tyytyväinen.
Ruu paineli kuin ohjus kaukalosta ulos ja parkkipaikan läpi autolle, kissanruuan voima yllätti... ;)
Toisen setin vuoro:
Ohjattu: ei olla tehty super pitkään aikaan, kun en ole uskaltanut sekoittaa tällä Pöljän ajatuksia, kun ruutu on sille niin kovin vaikea. Siinä mielessä oli ehkä epäreilua tehdä, mutta päätin rennolla mielellä kuitenkin kokeilla. Oikea kapula haettavana. Merkille ihan hyvin, kääntyi oikealle, pysähtyi ja ihmetteli vähän sen näköisenä, että joko siellä ei näkynytkään ruutua tai sitten se odotti saavansa kapulan suoraan sivulta. (olen siis tehnyt liikettä niin, että kapulat on alkuun olleet sivulla) Hetken ihmeteltyään käänsi katsetta vasempaan, huomasi kapulan ja meni hakemaan sen. Eli tsäkällä oikein. =) Vaatii vielä treeniä, ja paljon. Haluan, että koira kuitenkin tietää mitä se on tekemässä.
Metallihyppy: muuten hyvä, kalisutteli vähän kapulaa suussaan. Luovutus huono.
Tunnari: ruma kuin mikä, mutta oma nousi. Maisteli vääriä paljon, nollille olisi varmasti mennyt kokeessa. Pääasia että se oma sieltä nousi, paineita oli selvästi liikkurista ja palkattomuudesta ja kaikesta mahdollisesta.
Kaukot: ok suoritus, pieni eteneminen seiso-istu ja seiso-maahan. Koska tiedän Ruun osaavan nämä virheettömästi, niin en voi olla täysin tyytyväinen suoritukseen. Mutta treeniä treeniä.
Ja taas ohjuksena palkalle. Ihan kiva kokonaisuus ja hyvä katsaus siihen, mitä vielä pitää treenata. Tuo ruutu on kyllä vaikea ja nyt on tehtävä joku radikaali sotasuunnitelma sen osalta, nykyinen systeemi ei kertakaikkiaan toimi. Ei tälle koiralle. Hanna ehdotti jos opeteltaisiin nyt vain bongaamaan ruutua aktiivisemmin ja palkkailisin sitä siitä. Voisi toimia, jos Ruu alkaisi sitten hoksaamaan homman nimen. Ajattelin myös, että treenataan tarjoamisen kautta ruudun paikkaa, annan koiran funtsia itse asiaa, koska se on toiminut tähän asti muissa liikkeissä. Palkan laatua voisi nostaa tässä liikkeessä, niin saisi koirankin vähän isompiin sfääreihin ja yrittämään enemmän.
Onneksi ei treenattavat asiat lopu kesken.
perjantai 2. toukokuuta 2014
Blogi ajantasalle
Yritetään nyt samantien päivittää blogi ajantasalle myös muiden juttujen osalta. On niin absurdi ja outo tilanne, että Jäbä Duudsoni on mummolassa hoidossa ja itse olen kotona koneen äärellä. Hyvin hyvin outoa.
Ensi viikko vielä armon aikaa, sitten pyörähtää itsellä taas työt käyntiin. Kysynpä vaan, että mihin tämä aika on hujahtanut? Pääsiäinenkin oli ja meni, Vappu oli ja meni. Viime viikolla käytiin pitkästä aikaa Puttaalla olemassa, tällä kertaa selvittiin ilman mahatauteja. Iitukin kesti autoilun yllättävän hyvin, odotin voimakkaampaa reagointia, mutta tuntui olevan päinvastainen vaikutus.
Toko:
Samat ongelmat jatkuu ja jatkuu. Jos olen viikon treenaamatta, ei Pikkumusta osaa enää juosta ruutuun. Se kai se meidän suurin ongelma onkin. Tuntuu, ettei päästä eteenpäin ja se syö nyt vähän treenimotivaatiotakin. Eli aika vähän on treenattu. Täytyy tehdä varmaan koemainen katsaus, niin pääsisi vähän paremmin kartalle tilanteesta. Kokeisiin kuitenkin tekisi mieli.
Kiviahon koulutuspäivitys puuttuu yhä, se jää odottamaan vielä päivitystään.
Nome:
Jaa´a, rämmitään varmaan tämänkin lajin kohdalla edelleen siinä samaisessa suossa missä ennenkin. Yritys on kova, mutta kun ei niin ei. Vaikka tasaisella Ruu tuntuu markkeeraavan vihreät damit ihan ok (matkan ollessa sopiva), niin jatkossa on varmaan helpotettava ja otettavat valkoiset ja paremmin näkyvät damit käyttöön. Pyritään oikeasti siihen, että saisi koiralle paljon onnistumisia.
Tein pari päivää sitten lenkin takapellolle ja ajatuksena ottaa pitkästä aikaa hakuruutu pöheikköön, johon olen tehnyt lähihakua. Heitin ekan damin vasempaan kulmaan, pikkudamin keskelle ja lähdin painelemaan kohti oikeaa kulmaa, kun matkan keskeyttikin iso kyykäärme, vähintään sen 80cm! YÖK! Tuijottelin sitä siinä metrin päässä ja ajattelin, että luojan kiitos sen bongasin enkä tallonut päälle. Vähän aikaa se ihmetteli, sihisi ja luikerteli heinien ja oksien sekaan piiloon. Minä käännyin kannoillani ympäri ja kirosin, etten painanut tarkemmin mieleen mihin sen pienimmän minimini-damin heitin. Olipas fantsua etsiä sitä sieltä. Nimittäin päätin olla sittenkin tekemättä hakuruutua tähän kohtaan. Kyy olisi ihan varmasti osunut Ruun reitille, ihan satavarmasti. Ja mulla ei ollut edes puhelinta matkassa, kun unohdin sen kotiin. Olisipas ollut hauskaa kantaa koiraa ja työntää vankkureita kotiin yhtä aikaa.
Toisena lenkkipäivänä oltiin Ruun kanssa kaksistaan liikkeellä ja valkoinen metsäjänis pyyhälsi pellon poikki vauhdilla. Sinne paineli noutaja perään, annoin sen mennä aika pitkälle ennen kuin puhalsin pilliin. Niin löi jarrut heti pohjaan ja pysähtyi, kun halusin testata pysähtyykö vai ei. Namitkaan ei kelvanneet palkkioksi, niin tohkeissaan Ruu pupujussista oli.
Tänään treenattiin Marikan kanssa Ankeriasjärvellä, saatiin Team Jämsän toinen osapuoli heittäjäksi. Ampuakin oli tarkoitus, mutta kun jäi vielä epäselväksi saako siellä ampua vai ei, niin jätettiin tällä kertaa ampumatta.
Tehtiin parityönä ja se oikeastaan riitti nostamaan kierrokset yhtä korkealle, jos joku olisi ampunut. Ensin markkeeraus Viuhtille, heittäjä siirtyi ja kun Viuhti oli palauttamassa, tuli Ruulle markkeeraus valkoisella damilla. Olisiko matkaa ollut 70m? Vinkui ennen lähtöä, vinkaisi lähtiessään ja näki selvästi, että odotti mun kieltävän menemästä. Kun kieltoa ei tullut, nosti vauhdin maksimiin ja haki damin talteen. Uusittiin niin, että Ruulle tuli eka heitto (mustavalkoinen dami) ja heittäjän siirtymisen odottaminen. Ruu odotti tosi rauhallisena, keskittyi hyvin heiton suuntaan ja lähti hiljaa. Hieno markkeeraus.
Sitten ohjaustehtävä. Ison ojan suuntaisesti, sinänsä helppo linja. Ensin markkeeraus tosi lyhyelle matkalle, tämä jäi muistiin. Linjalla Ruu eteni helposti, mutta koska linjan päädystä pääsee rantaan, paineli koira sinne hajujen perässä eikä kuunnellut pilliä. Tuli kutsuttaessa takaisin ja sai hajun ennen kuin ehdin pillittää. Ok suoritus. Muistidami löytyi helposti. Viuhtin linjan jälkeen laitoin Ruun vielä uudestaan, mutta pysäytin vähän ennen targettia. Hyvin stoppasi. Ohjasin oikealle, eteni hyvin ja stop. Ja siitä muutama metri taakse ohjaus, meni upeasti ja dami ylös! Wau! Tämän perään vielä yksi suora linja, hieno.
Lopuksi tehtiin kakkosmarkkeeraus niin, että eka heitto sen ison ojan toiselle puolelle ja toinen heitto ojan samalle puolelle, josta lähetettiin. Viuhti teki ensin ja koska tehtävä olikin vaikea, muutettiin Ruulle suunnitelmaa. Eka tehtiin ykkösmarkkeeraus ojan toiselle puolelle, se meni hienosti. Sitten heitettiinkin eka heitto (maastodami) samalle puolelle ja toinen heitto (valkoinen dami) ojan toiselle puolelle. Sen Ruu haki hienosti ensin ja kakkosdami löytyi myös tosi tosi hienosti. Etäisyydet oli alokasluokan koirakoille, mutta ainakin saimme tehtävän onnistumaan varmasti.
Kiva ja onnistunut treeni, ei yhtään epäonnistumista. Ihanaa! Kiitos Team Jämsä!
Terveys:
Piips on voinut hyvin, kipukohtauksia ei ole ollut. Maallikon silmään meininki näyttää yhtä hyvältä kuin aiemminkin, omaan silmään hieman huonommalta ja käteenhän tuo koira tuntuu tosi huonolta. Vaivoja on. Kipulääkkeet menee jatkuvana ja yksi lihasrelaksantti-kuuri on syöty. Allergiat vaivaa, johtunee varmasti keväästä, mutta voi myös olla, että on stressiäkin kivuista. Kun ei voi tietää. Kesä jo kolkuttelee ovella, saa nähdä miten Piips jaksaa pihakoiran virkaa toimittaa. Iloinen se on ja ruoka maistuu. Eli Iitun mielestä kaikki on kunnossa.
Kissat:
Ulkoilma maistuu ja joka päivä on metsästys ollut onnekasta ja saaliita kannetaan kotia näytille. Mahtavaa.... Paniikki reissaa edelleen, joka päivä se on mielessä ja ajatuksissa, vaikkei olekaan kotona. Toivon, että Pulla-Poika tulisi vielä kotiin.
Kuviakin on tullut otettua kaikista otuksista. Jospa niitä saisin tänne näytille asti.
Ensi viikko vielä armon aikaa, sitten pyörähtää itsellä taas työt käyntiin. Kysynpä vaan, että mihin tämä aika on hujahtanut? Pääsiäinenkin oli ja meni, Vappu oli ja meni. Viime viikolla käytiin pitkästä aikaa Puttaalla olemassa, tällä kertaa selvittiin ilman mahatauteja. Iitukin kesti autoilun yllättävän hyvin, odotin voimakkaampaa reagointia, mutta tuntui olevan päinvastainen vaikutus.
Toko:
Samat ongelmat jatkuu ja jatkuu. Jos olen viikon treenaamatta, ei Pikkumusta osaa enää juosta ruutuun. Se kai se meidän suurin ongelma onkin. Tuntuu, ettei päästä eteenpäin ja se syö nyt vähän treenimotivaatiotakin. Eli aika vähän on treenattu. Täytyy tehdä varmaan koemainen katsaus, niin pääsisi vähän paremmin kartalle tilanteesta. Kokeisiin kuitenkin tekisi mieli.
Kiviahon koulutuspäivitys puuttuu yhä, se jää odottamaan vielä päivitystään.
Nome:
Jaa´a, rämmitään varmaan tämänkin lajin kohdalla edelleen siinä samaisessa suossa missä ennenkin. Yritys on kova, mutta kun ei niin ei. Vaikka tasaisella Ruu tuntuu markkeeraavan vihreät damit ihan ok (matkan ollessa sopiva), niin jatkossa on varmaan helpotettava ja otettavat valkoiset ja paremmin näkyvät damit käyttöön. Pyritään oikeasti siihen, että saisi koiralle paljon onnistumisia.
Tein pari päivää sitten lenkin takapellolle ja ajatuksena ottaa pitkästä aikaa hakuruutu pöheikköön, johon olen tehnyt lähihakua. Heitin ekan damin vasempaan kulmaan, pikkudamin keskelle ja lähdin painelemaan kohti oikeaa kulmaa, kun matkan keskeyttikin iso kyykäärme, vähintään sen 80cm! YÖK! Tuijottelin sitä siinä metrin päässä ja ajattelin, että luojan kiitos sen bongasin enkä tallonut päälle. Vähän aikaa se ihmetteli, sihisi ja luikerteli heinien ja oksien sekaan piiloon. Minä käännyin kannoillani ympäri ja kirosin, etten painanut tarkemmin mieleen mihin sen pienimmän minimini-damin heitin. Olipas fantsua etsiä sitä sieltä. Nimittäin päätin olla sittenkin tekemättä hakuruutua tähän kohtaan. Kyy olisi ihan varmasti osunut Ruun reitille, ihan satavarmasti. Ja mulla ei ollut edes puhelinta matkassa, kun unohdin sen kotiin. Olisipas ollut hauskaa kantaa koiraa ja työntää vankkureita kotiin yhtä aikaa.
Toisena lenkkipäivänä oltiin Ruun kanssa kaksistaan liikkeellä ja valkoinen metsäjänis pyyhälsi pellon poikki vauhdilla. Sinne paineli noutaja perään, annoin sen mennä aika pitkälle ennen kuin puhalsin pilliin. Niin löi jarrut heti pohjaan ja pysähtyi, kun halusin testata pysähtyykö vai ei. Namitkaan ei kelvanneet palkkioksi, niin tohkeissaan Ruu pupujussista oli.
Tänään treenattiin Marikan kanssa Ankeriasjärvellä, saatiin Team Jämsän toinen osapuoli heittäjäksi. Ampuakin oli tarkoitus, mutta kun jäi vielä epäselväksi saako siellä ampua vai ei, niin jätettiin tällä kertaa ampumatta.
Tehtiin parityönä ja se oikeastaan riitti nostamaan kierrokset yhtä korkealle, jos joku olisi ampunut. Ensin markkeeraus Viuhtille, heittäjä siirtyi ja kun Viuhti oli palauttamassa, tuli Ruulle markkeeraus valkoisella damilla. Olisiko matkaa ollut 70m? Vinkui ennen lähtöä, vinkaisi lähtiessään ja näki selvästi, että odotti mun kieltävän menemästä. Kun kieltoa ei tullut, nosti vauhdin maksimiin ja haki damin talteen. Uusittiin niin, että Ruulle tuli eka heitto (mustavalkoinen dami) ja heittäjän siirtymisen odottaminen. Ruu odotti tosi rauhallisena, keskittyi hyvin heiton suuntaan ja lähti hiljaa. Hieno markkeeraus.
Sitten ohjaustehtävä. Ison ojan suuntaisesti, sinänsä helppo linja. Ensin markkeeraus tosi lyhyelle matkalle, tämä jäi muistiin. Linjalla Ruu eteni helposti, mutta koska linjan päädystä pääsee rantaan, paineli koira sinne hajujen perässä eikä kuunnellut pilliä. Tuli kutsuttaessa takaisin ja sai hajun ennen kuin ehdin pillittää. Ok suoritus. Muistidami löytyi helposti. Viuhtin linjan jälkeen laitoin Ruun vielä uudestaan, mutta pysäytin vähän ennen targettia. Hyvin stoppasi. Ohjasin oikealle, eteni hyvin ja stop. Ja siitä muutama metri taakse ohjaus, meni upeasti ja dami ylös! Wau! Tämän perään vielä yksi suora linja, hieno.
Lopuksi tehtiin kakkosmarkkeeraus niin, että eka heitto sen ison ojan toiselle puolelle ja toinen heitto ojan samalle puolelle, josta lähetettiin. Viuhti teki ensin ja koska tehtävä olikin vaikea, muutettiin Ruulle suunnitelmaa. Eka tehtiin ykkösmarkkeeraus ojan toiselle puolelle, se meni hienosti. Sitten heitettiinkin eka heitto (maastodami) samalle puolelle ja toinen heitto (valkoinen dami) ojan toiselle puolelle. Sen Ruu haki hienosti ensin ja kakkosdami löytyi myös tosi tosi hienosti. Etäisyydet oli alokasluokan koirakoille, mutta ainakin saimme tehtävän onnistumaan varmasti.
Kiva ja onnistunut treeni, ei yhtään epäonnistumista. Ihanaa! Kiitos Team Jämsä!
Terveys:
Piips on voinut hyvin, kipukohtauksia ei ole ollut. Maallikon silmään meininki näyttää yhtä hyvältä kuin aiemminkin, omaan silmään hieman huonommalta ja käteenhän tuo koira tuntuu tosi huonolta. Vaivoja on. Kipulääkkeet menee jatkuvana ja yksi lihasrelaksantti-kuuri on syöty. Allergiat vaivaa, johtunee varmasti keväästä, mutta voi myös olla, että on stressiäkin kivuista. Kun ei voi tietää. Kesä jo kolkuttelee ovella, saa nähdä miten Piips jaksaa pihakoiran virkaa toimittaa. Iloinen se on ja ruoka maistuu. Eli Iitun mielestä kaikki on kunnossa.
Kissat:
Ulkoilma maistuu ja joka päivä on metsästys ollut onnekasta ja saaliita kannetaan kotia näytille. Mahtavaa.... Paniikki reissaa edelleen, joka päivä se on mielessä ja ajatuksissa, vaikkei olekaan kotona. Toivon, että Pulla-Poika tulisi vielä kotiin.
Kuviakin on tullut otettua kaikista otuksista. Jospa niitä saisin tänne näytille asti.
WT-koe Kouvolassa
Päivitykset on pahasti jäljessä, mutta yritetään paikkailla tilannetta! Aloitetaan tästä surkuhupaisasta wt-kokeesta, jossa kävimme kolme viikkoa sitten Kouvolassa. Vaikka olinkin sitä mieltä, että kokeisiin ei tänä(kään) vuonna mennä, niin tulipahan nyt sitten käytyä. Koe oli epävirallinen joukkuekisa, joka olikin se syy, miksi suostuimme mukaan. Oli hyvä käydä kurkkaamassa, mitä meidän avoimeen luokkaan tähtäävien tulisi vielä osata. Tuloksena se, että paljon ja vähän päälle.
Sää ei ollut ihanteellisin, tuuli, satoi, oli kylmää ja märkää. Päivä oli piiiiitkä ja odottelua paljon. Kokeessa oli neljä rastia ja niissä suoritettiin tehtävät osittain yhtä aikaa.
Ekalla rastilla Ruulle tuli markkeeraus kauas suuren ojan yli, ojassa paljon kasvustoa. Damit oli tietenkin maastonvärisiä, joten näkyivät huonosti meille kokemattomille. Ennen meidän tehtävää oli alokasluokan koirakko ottanut lähihakualueelta ojan reunalta ylös damin. Markkeerauslinja kulki siitä ihan vierestä, ei varsinaisesti läpi. Heitto näkyi, jos sitä osasi katsoa, mutta Ruu ei osannut. Se jäi tuijottamaan siirtyviä heittäjiä, jotka vaihtoivat paikkaa heiton jälkeen. (tätäkään ei olla vielä koskaan harjoiteltu) Koska Ruu ei nähnyt heittoa, yritin lähettää sen ohjauksella damille, mutta tällä kertaa kaikki mahdolliset häiriötekijät olivat Pikkumustalle liikaa, ja se ei kuunnellut yhtään. Luulen, että olisin saanut sen "normaalioloissa" ohjattua damille, ainakin paljon lähemmäs, mutta nyt ei vaan pystynyt. Siis nollapistettä.
Toisella rastilla oli ohjaustehtävä samaisen ojan yli, mutta selvästi metsäkasvuston puolella. Matka oli kohtuullinen, vasemmalle jäi häiriöksi voittajaluokan koiralle heitetty dami. Tällä rastilla Pikkumustalla oli korvat. Se kuuliaisesti kuunteli pilliä ja teki kuten pyysin. Linja siis laskeutui ojan pohjalle ja nousi vastapuolen rinnettä ylös. Maaston vuoksi hukkasin koiran aina välillä vasemmalle, mutta sain sen monta kertaa ohjattua ihan damin viereen, mutta hankala tuuli ei ollut puolellamme ja dami jäi loppujen lopuksi nostamatta. Harmitti, Ruu olisi ansainnut löytää sen, niin hienosti se teki mulle hommia. Osa koirista oli kuulemma saanut yrittää damia ylös kauemmin kuin Ruu, mutta aina ei voi voittaa. Siis nollapistettä ja kohti kolmos rastia.
Seuraavaksi tehtiin töitä tasaisella pellolla ja tehtävänä olisi ollut simppeli markkeeraus. Mutta, alokasluokkalainen haki damin vasemmalta puskista, sen heiton Ruukin näki hyvin. Kun alo-koira oli palauttamassa tuli Ruulle ammunta ja oma heitto pellolle. Yritin näyttää Ruulle suuntaa jonne katsoa, mutta taisin enemmänkin häiritä koiraa ja se varmaan hukkasi damin minun ansiosta. Heittäjät taas siirtyivät ennen kuin sain lähettää koiran heitolle. Tänä odotusaikana katsoin koiraa, joka hetken silmiä pyöriteltyään naulasi katseensa alokasluokan heiton suuntaan. Jos olisin ollut fiksu, olisin lähettänyt Ruun damille ohjauksella, ja vielä niin, että linja olisi ohittanut damin oikealta ja ohjannut sitten oikeassa kohtaa vasemmalle. Mutta koska olen vähemmän fiksu, oletin Ruun nähneen damin ja lähetin sen normaalisti markkeeraukselle. Ja kohti alokaskoiran heittoa Ruu lähti. Yritin ohjata, mutta tällä rastilla ne korvat oli taas hukassa ja aika nopeasti tuomari pyysi kutsumaan koiran takaisin. Luulen, että kaksi rastia ilman damia söi jo vähän Ruun uskoa siitä, että minä tietäisin missä dami on. Voi olla, että kuunteli senkin vuoksi huonosti. Ja komea nolla lisää pisterivistöön.
Viimeisellä rastilla oli ensin seuruutus, jonka aikana takanamme ammuttiin. Käännyimme katsomaan siihen suuntaan, jonka jälkeen käännyttiin kuitenkin alkuperäiseen suuntaan. Alokasluokan koirakko haki markkeerausdamin ja tulikohan siinä vielä muutakin ammuntaa voittajaluokan koirakolle. Tämän jälkeen sain lähettää Ruun sinne vastakkaiseen suuntaan, jonne oli se yksi ammunta tullut. Ohjaustehtävä oli helppo ja Ruun olisi pitänyt suorittaa se oikeastaan helposti, mutta olen varma, että koiralla loppui jo usko kesken ja oli varmasti myös väsynyt. Vauhti oli rauhallisempi ja jouduin muutaman kerran ohjaamaan, että sain koiran damille. Ilmassa oli kuuntelemattomuutta ja sellaista omaa nuuskuttelua. Mutta dami nousi! Ja se oli valtavan hyvä päätös päivälle, kehuin koiraa jo palautusvaiheessa. Ruu oli damin ansainnut, vaikka ohjaus ei niin helposti sujunut, kuin mitä taitomme olisi edellyttänyt. Tältä rastilta saimme peräti 17p, itse olisin antanut vähemmän.
Pisteistä viis, pääasia että se viimeinen dami edes nousi. Se oli Ruulle varmasti tärkeä. Kokonaisuutena koe oli rankka, mutta opettavainen. Meillä on vielä pitkä matka sinne avoimeen, tehtävät vaan on jo niin vaikeita. Itse olen niin kokematon, että tuntuu välillä ylivoimaisen vaikealta viedä koiraa eteenpäin. Me ollaan jämähdetty jonnekin alokkaan ja avoimenluokan väliin eikä osata siltä pois. Ja toisinaan on kyllä fiilis, että antaa osaavampien harrastaa ja siirrytään itse muihin hommiin. Mutta sitten taas mietin, että ei tämä ole meille kuitenkaan kuoleman vakavaa, joten kai me voidaan jatkaa harrastamista, vaikkei koskaan päästäisikään yhtään mihinkään.
Kiitos joukkuetovereille, olitte ihanaa seuraa sateisessa säässä ja kanssanne oli mukava kisata. Kiitos Katille joukkueen kapteenina olemisesta, hoidit pestisi älyttömän hyvin! Kiitos Marikalle matkaseurasta, jälleen kerran! Kuka muu sitä lähtisi meidän kanssa aamulla puoli 5 ajamaan jonnekinpäin Suomea? =)
Sää ei ollut ihanteellisin, tuuli, satoi, oli kylmää ja märkää. Päivä oli piiiiitkä ja odottelua paljon. Kokeessa oli neljä rastia ja niissä suoritettiin tehtävät osittain yhtä aikaa.
Ekalla rastilla Ruulle tuli markkeeraus kauas suuren ojan yli, ojassa paljon kasvustoa. Damit oli tietenkin maastonvärisiä, joten näkyivät huonosti meille kokemattomille. Ennen meidän tehtävää oli alokasluokan koirakko ottanut lähihakualueelta ojan reunalta ylös damin. Markkeerauslinja kulki siitä ihan vierestä, ei varsinaisesti läpi. Heitto näkyi, jos sitä osasi katsoa, mutta Ruu ei osannut. Se jäi tuijottamaan siirtyviä heittäjiä, jotka vaihtoivat paikkaa heiton jälkeen. (tätäkään ei olla vielä koskaan harjoiteltu) Koska Ruu ei nähnyt heittoa, yritin lähettää sen ohjauksella damille, mutta tällä kertaa kaikki mahdolliset häiriötekijät olivat Pikkumustalle liikaa, ja se ei kuunnellut yhtään. Luulen, että olisin saanut sen "normaalioloissa" ohjattua damille, ainakin paljon lähemmäs, mutta nyt ei vaan pystynyt. Siis nollapistettä.
Toisella rastilla oli ohjaustehtävä samaisen ojan yli, mutta selvästi metsäkasvuston puolella. Matka oli kohtuullinen, vasemmalle jäi häiriöksi voittajaluokan koiralle heitetty dami. Tällä rastilla Pikkumustalla oli korvat. Se kuuliaisesti kuunteli pilliä ja teki kuten pyysin. Linja siis laskeutui ojan pohjalle ja nousi vastapuolen rinnettä ylös. Maaston vuoksi hukkasin koiran aina välillä vasemmalle, mutta sain sen monta kertaa ohjattua ihan damin viereen, mutta hankala tuuli ei ollut puolellamme ja dami jäi loppujen lopuksi nostamatta. Harmitti, Ruu olisi ansainnut löytää sen, niin hienosti se teki mulle hommia. Osa koirista oli kuulemma saanut yrittää damia ylös kauemmin kuin Ruu, mutta aina ei voi voittaa. Siis nollapistettä ja kohti kolmos rastia.
Seuraavaksi tehtiin töitä tasaisella pellolla ja tehtävänä olisi ollut simppeli markkeeraus. Mutta, alokasluokkalainen haki damin vasemmalta puskista, sen heiton Ruukin näki hyvin. Kun alo-koira oli palauttamassa tuli Ruulle ammunta ja oma heitto pellolle. Yritin näyttää Ruulle suuntaa jonne katsoa, mutta taisin enemmänkin häiritä koiraa ja se varmaan hukkasi damin minun ansiosta. Heittäjät taas siirtyivät ennen kuin sain lähettää koiran heitolle. Tänä odotusaikana katsoin koiraa, joka hetken silmiä pyöriteltyään naulasi katseensa alokasluokan heiton suuntaan. Jos olisin ollut fiksu, olisin lähettänyt Ruun damille ohjauksella, ja vielä niin, että linja olisi ohittanut damin oikealta ja ohjannut sitten oikeassa kohtaa vasemmalle. Mutta koska olen vähemmän fiksu, oletin Ruun nähneen damin ja lähetin sen normaalisti markkeeraukselle. Ja kohti alokaskoiran heittoa Ruu lähti. Yritin ohjata, mutta tällä rastilla ne korvat oli taas hukassa ja aika nopeasti tuomari pyysi kutsumaan koiran takaisin. Luulen, että kaksi rastia ilman damia söi jo vähän Ruun uskoa siitä, että minä tietäisin missä dami on. Voi olla, että kuunteli senkin vuoksi huonosti. Ja komea nolla lisää pisterivistöön.
Viimeisellä rastilla oli ensin seuruutus, jonka aikana takanamme ammuttiin. Käännyimme katsomaan siihen suuntaan, jonka jälkeen käännyttiin kuitenkin alkuperäiseen suuntaan. Alokasluokan koirakko haki markkeerausdamin ja tulikohan siinä vielä muutakin ammuntaa voittajaluokan koirakolle. Tämän jälkeen sain lähettää Ruun sinne vastakkaiseen suuntaan, jonne oli se yksi ammunta tullut. Ohjaustehtävä oli helppo ja Ruun olisi pitänyt suorittaa se oikeastaan helposti, mutta olen varma, että koiralla loppui jo usko kesken ja oli varmasti myös väsynyt. Vauhti oli rauhallisempi ja jouduin muutaman kerran ohjaamaan, että sain koiran damille. Ilmassa oli kuuntelemattomuutta ja sellaista omaa nuuskuttelua. Mutta dami nousi! Ja se oli valtavan hyvä päätös päivälle, kehuin koiraa jo palautusvaiheessa. Ruu oli damin ansainnut, vaikka ohjaus ei niin helposti sujunut, kuin mitä taitomme olisi edellyttänyt. Tältä rastilta saimme peräti 17p, itse olisin antanut vähemmän.
Pisteistä viis, pääasia että se viimeinen dami edes nousi. Se oli Ruulle varmasti tärkeä. Kokonaisuutena koe oli rankka, mutta opettavainen. Meillä on vielä pitkä matka sinne avoimeen, tehtävät vaan on jo niin vaikeita. Itse olen niin kokematon, että tuntuu välillä ylivoimaisen vaikealta viedä koiraa eteenpäin. Me ollaan jämähdetty jonnekin alokkaan ja avoimenluokan väliin eikä osata siltä pois. Ja toisinaan on kyllä fiilis, että antaa osaavampien harrastaa ja siirrytään itse muihin hommiin. Mutta sitten taas mietin, että ei tämä ole meille kuitenkaan kuoleman vakavaa, joten kai me voidaan jatkaa harrastamista, vaikkei koskaan päästäisikään yhtään mihinkään.
Kiitos joukkuetovereille, olitte ihanaa seuraa sateisessa säässä ja kanssanne oli mukava kisata. Kiitos Katille joukkueen kapteenina olemisesta, hoidit pestisi älyttömän hyvin! Kiitos Marikalle matkaseurasta, jälleen kerran! Kuka muu sitä lähtisi meidän kanssa aamulla puoli 5 ajamaan jonnekinpäin Suomea? =)
torstai 3. huhtikuuta 2014
Ampumista, markkeerauksia, linjasulkeisia
WT-kisat lähestyy ja jännitys sen kuin kasvaa. On me treenattu, mutta miten sitä on taas tilanteessa, että on vain reilu kuukausi aikaa treenata ihan ajatuksen kanssa kokeisiin? Tokossa tämä toimi, joten jospa se olis meidän "spesiaali osaamista" sitten...;)
Ollaan vähintään kerran viikkoon saatu heittäjä ja päästy tekemään kunnon markkeerauksia. Kiitos Anskulle! Aika helppoja heittoja, mutta tarkoituksena onkin ollut saada itsevarmuutta ja onnistumisia, eikä onneksi yhtään damia ole jäänyt löytymättä.
Viime viikolla käytiin Marikan ja Tapsan luona Jämsässä ja saimme pienet treenit aikaiseksi, joissa ykkösasiana oli ampuminen. Paikkana soramonttu. Voi herrantähden miten se nostatti Pikkumustaa, hyvä kun pysyi lapasessa. Tehtiin hyvin yksinkertainen treeni, parityöskentelyä, ykkösmarkkeeraus 60m matkalla. Maastossa harvaa vaihtelevan korkuista mäntykasvustoa, jonne heittäjä pääsi hyvin piiloon eikä damitkaan jäänee ihan avaralle maalle. Oikealle jäi iso "hiekkakasa". Viuhti ensin ja Ruu nykäisi oikei urakalla, kun vieruskaveri lähti liikkeelle. Ja vielä vinkaisikin, mokoma. Omalla vuorolla Ruu vinkaisi pienesti lähtöön, mutta dami nousi hyvin. Seuraavilla kerroilla malttoi ja antoi Viuhtin lähteä hommiin, itse annoin Tineken neuvojen mukaisesti itseltäni damin Ruulle. Se selvästi rauhoitti. Siinä katseltiin siis useampi Viuhtin nouto, sillä Ruu sortui ampumisen jälkeen tuijottamaan ampujaa, eikä nähnyt heittoja. Lopulta otettiin ääniapu, niin sitten onnistui.
Tämän jälkeen kierrettiin hiekkakasan toiselle puolelle ja tehtiin linja niin, että se ristesi edelliset markkeerausjäljet. Vasemmalle jäi siis hiekkakasa ja oikealle mäntykasvusto, jonne damit tippui. Käytössä oli targetti, joka näkyi hyvin, kun vain katsoi. Matkaa hieman enemmän kuin markkeerauksissa. Ampumisen jälkeen siirryttiin lähtöpaikalle ja Ruu oli aivan liekeissä. Ei pysynyt peppu maassa lähetyksessä ja kävi muutenkin selvästi kierroksilla. Juoksi lujaa ja suoraan, ylitti markkeerausjäljet helposti ja dami talteen. Hieno oli!
Hetken päästä tehtiin vielä niin, että linjapaikan oikealle puolelle tuli markkeeraus, joka jäi muistiin. Viuhti teki linjan alkupäähän markkeerauksen, jonka jälkeen Ruun teki alkuperäisen linjan uudestaan. Lähetys hyvä, mutta laski nenän heti alas ja meinasi selvästi jäädä miettimään sitä Viuhtin markkeerausta. Uudella eteen-käskyllä nosti pään ylös ja lisäsi lennosta kaasua, dami hienosti talteen! Muistiin jäänyt markkeeraus sen sijaan unohtui, lähetin koiraa muutenkin huonosti väärään suuntaan. Tuuli vaikeasti takaapäin. Kutsuin pois ja lähetin uudestaan, etsinnän jälkeen löytyi. Positiivista se, että Ruu jatkoi työskentelyä, eikä tullut tyhjänä pois. Otettiin ilman ampumista vielä uudestaan niin, että käännyin selin hetkeksi ja sitten vasta lähetys. Se meni paremmin.
Mutta kylläpä oli tärkeä ja tarpeellinen ampumistreeni! Kiitos Team Jämsä!
Ampumistreenin jälkeen Ruu on ollut entistäkin enemmän kierroksilla myös tavallisissa kotitreeneissä. Nyt viimeksi tiistaina otettiin muutama markkeeraus, mutta selvästi pidemmällä matkalla. Halusin katsoa, riittääkö Ruulla pituus. No riitti, meni 20m yli, mutta palasi järkevästi takaisin ja kiersi niin, että sai olemattomasta tuulesta hajun. 2 x pitkä ykkönen, hyvin meni. 1 x kakkonen vähän lyhyemmillä matkoilla, mutta tavallista pidemmillä, se meni hieman haparoiden. Eka dami talteen hyvin, mutta toisen mielestäni unohti. Lähti kohti ekan damin paikkaa, muutti kurssia kuitenkin oikeaan suuntaan, mutta haisteli jo matkalla missähän se dami voisi olla, eteni kuitenkin pusikkoon asti ja sai damin ylös. Eli kakkosia rohkeasti lisää, että niihinkin tulee varmuutta.
Markkeerauksissa tehtiin Anskun kanssa muutama viikko sitten harjoitus, jossa käveltiin walkup-tyylisesti ja Ansku heitteli dameja. Etäisyydet toooosi lyhyet. Ajatuksena seuraamisen harjoittelu ja maltti siinä. Kävikin niin, että Ruu ekan heiton jälkeen tuskin edes vilkaisi muita heittoja, varmana siitä, että tää on joku häiriöharjoitus ja niitä ei haeta. Enpä tykännyt tästä ajatuksesta, joten lähetinkin Ruun yllättäen kolmannelle heitolle. Ja Pikkumusta oli ihan eksyneen oloinen. Oli ihan kuutamolla ja empi mihin suuntaan olisi mennyt, houkutuksena hyvin maassa näkyviä mustavalkoisia dameja, mutta löysi ihme ja kumma sen kolmantena heitetyn pienen maastodamin. Kyllä kuulkaa ilme tarkentui tämän jälkeen. ;) Tehtiin sama harjoitus myös viime sunnuntaina, mutta vähän pidemmillä matkoilla. Lähetin Ruun aina toiselle heitolle, jonka jälkeen haetutin myös sen ekana heitetyn. Yhteensä neljä heittoa, kaikki tarkasti talteen. Hyvä!
Sitten on tehty myös linjasulkeisia. Sunnuntaina oli tehtävänä linja, joka kulki pitkän mallisen saarekkeen viertä, alkumatkasta piti ohittaa myös kapea aukko saarekkeen ja metsän välillä, aukon kohdalla kulkee "polku", jota pitkin aina kuljetaan ja se kaartaa vasemmalle linjalta pois. Linjalla pituutta ainakin 80m, ja häiriönä vielä vasemmalle jäänyt häiriötargetti. Oli kuulkaa työläs, ekalla kurvasi yllättäen vasemmalla olleeseen metsään. Tokalla eteni hienosti puoleen väliin ja siitä sai silmiinsä häiriötargetin, jonne kurvasi tiukasti. Sen jälkeen useampi lähetys, jossa "polku" vai aina mennessään häiriötargetille. Muutama haksahdus tarvittiin, sitten Ruu alkoi varmasti miettimään, että nyt kantsii keskittyä ja kuunnella ja menikin sitten tosi helpon näköisesti suoraan ja oikeaan paikkaan. Otin vielä toisen lähetyksen, joka ensimmäisen onnistuneen uusinta.
Linja sulkeiset jatkui viime tiistaina, kolme targettia kolmion muodossa niin, että aina kaksi jäi häiriötargeteiksi sivuille. Ansku vei damin oikealle tikulle salaa ja sen jälkeen näytettiin, että toisella häiriökepillä olisi dami, joka otettiin koiralta salaa pois. Tätä on tehty edellisenä vuotena, mutta paljon lyhyemmillä matkoilla. Harjoitus oli yllättävän haastava, Ruu haksahteli näihin houkutuksiin useamman kerran, ennen kuin alkoi taas keskittyä. Näitä lisää. Ja kaikkea muutakin tietty.
Ollaan vähintään kerran viikkoon saatu heittäjä ja päästy tekemään kunnon markkeerauksia. Kiitos Anskulle! Aika helppoja heittoja, mutta tarkoituksena onkin ollut saada itsevarmuutta ja onnistumisia, eikä onneksi yhtään damia ole jäänyt löytymättä.
Viime viikolla käytiin Marikan ja Tapsan luona Jämsässä ja saimme pienet treenit aikaiseksi, joissa ykkösasiana oli ampuminen. Paikkana soramonttu. Voi herrantähden miten se nostatti Pikkumustaa, hyvä kun pysyi lapasessa. Tehtiin hyvin yksinkertainen treeni, parityöskentelyä, ykkösmarkkeeraus 60m matkalla. Maastossa harvaa vaihtelevan korkuista mäntykasvustoa, jonne heittäjä pääsi hyvin piiloon eikä damitkaan jäänee ihan avaralle maalle. Oikealle jäi iso "hiekkakasa". Viuhti ensin ja Ruu nykäisi oikei urakalla, kun vieruskaveri lähti liikkeelle. Ja vielä vinkaisikin, mokoma. Omalla vuorolla Ruu vinkaisi pienesti lähtöön, mutta dami nousi hyvin. Seuraavilla kerroilla malttoi ja antoi Viuhtin lähteä hommiin, itse annoin Tineken neuvojen mukaisesti itseltäni damin Ruulle. Se selvästi rauhoitti. Siinä katseltiin siis useampi Viuhtin nouto, sillä Ruu sortui ampumisen jälkeen tuijottamaan ampujaa, eikä nähnyt heittoja. Lopulta otettiin ääniapu, niin sitten onnistui.
Tämän jälkeen kierrettiin hiekkakasan toiselle puolelle ja tehtiin linja niin, että se ristesi edelliset markkeerausjäljet. Vasemmalle jäi siis hiekkakasa ja oikealle mäntykasvusto, jonne damit tippui. Käytössä oli targetti, joka näkyi hyvin, kun vain katsoi. Matkaa hieman enemmän kuin markkeerauksissa. Ampumisen jälkeen siirryttiin lähtöpaikalle ja Ruu oli aivan liekeissä. Ei pysynyt peppu maassa lähetyksessä ja kävi muutenkin selvästi kierroksilla. Juoksi lujaa ja suoraan, ylitti markkeerausjäljet helposti ja dami talteen. Hieno oli!
Hetken päästä tehtiin vielä niin, että linjapaikan oikealle puolelle tuli markkeeraus, joka jäi muistiin. Viuhti teki linjan alkupäähän markkeerauksen, jonka jälkeen Ruun teki alkuperäisen linjan uudestaan. Lähetys hyvä, mutta laski nenän heti alas ja meinasi selvästi jäädä miettimään sitä Viuhtin markkeerausta. Uudella eteen-käskyllä nosti pään ylös ja lisäsi lennosta kaasua, dami hienosti talteen! Muistiin jäänyt markkeeraus sen sijaan unohtui, lähetin koiraa muutenkin huonosti väärään suuntaan. Tuuli vaikeasti takaapäin. Kutsuin pois ja lähetin uudestaan, etsinnän jälkeen löytyi. Positiivista se, että Ruu jatkoi työskentelyä, eikä tullut tyhjänä pois. Otettiin ilman ampumista vielä uudestaan niin, että käännyin selin hetkeksi ja sitten vasta lähetys. Se meni paremmin.
Mutta kylläpä oli tärkeä ja tarpeellinen ampumistreeni! Kiitos Team Jämsä!
Ampumistreenin jälkeen Ruu on ollut entistäkin enemmän kierroksilla myös tavallisissa kotitreeneissä. Nyt viimeksi tiistaina otettiin muutama markkeeraus, mutta selvästi pidemmällä matkalla. Halusin katsoa, riittääkö Ruulla pituus. No riitti, meni 20m yli, mutta palasi järkevästi takaisin ja kiersi niin, että sai olemattomasta tuulesta hajun. 2 x pitkä ykkönen, hyvin meni. 1 x kakkonen vähän lyhyemmillä matkoilla, mutta tavallista pidemmillä, se meni hieman haparoiden. Eka dami talteen hyvin, mutta toisen mielestäni unohti. Lähti kohti ekan damin paikkaa, muutti kurssia kuitenkin oikeaan suuntaan, mutta haisteli jo matkalla missähän se dami voisi olla, eteni kuitenkin pusikkoon asti ja sai damin ylös. Eli kakkosia rohkeasti lisää, että niihinkin tulee varmuutta.
Markkeerauksissa tehtiin Anskun kanssa muutama viikko sitten harjoitus, jossa käveltiin walkup-tyylisesti ja Ansku heitteli dameja. Etäisyydet toooosi lyhyet. Ajatuksena seuraamisen harjoittelu ja maltti siinä. Kävikin niin, että Ruu ekan heiton jälkeen tuskin edes vilkaisi muita heittoja, varmana siitä, että tää on joku häiriöharjoitus ja niitä ei haeta. Enpä tykännyt tästä ajatuksesta, joten lähetinkin Ruun yllättäen kolmannelle heitolle. Ja Pikkumusta oli ihan eksyneen oloinen. Oli ihan kuutamolla ja empi mihin suuntaan olisi mennyt, houkutuksena hyvin maassa näkyviä mustavalkoisia dameja, mutta löysi ihme ja kumma sen kolmantena heitetyn pienen maastodamin. Kyllä kuulkaa ilme tarkentui tämän jälkeen. ;) Tehtiin sama harjoitus myös viime sunnuntaina, mutta vähän pidemmillä matkoilla. Lähetin Ruun aina toiselle heitolle, jonka jälkeen haetutin myös sen ekana heitetyn. Yhteensä neljä heittoa, kaikki tarkasti talteen. Hyvä!
Sitten on tehty myös linjasulkeisia. Sunnuntaina oli tehtävänä linja, joka kulki pitkän mallisen saarekkeen viertä, alkumatkasta piti ohittaa myös kapea aukko saarekkeen ja metsän välillä, aukon kohdalla kulkee "polku", jota pitkin aina kuljetaan ja se kaartaa vasemmalle linjalta pois. Linjalla pituutta ainakin 80m, ja häiriönä vielä vasemmalle jäänyt häiriötargetti. Oli kuulkaa työläs, ekalla kurvasi yllättäen vasemmalla olleeseen metsään. Tokalla eteni hienosti puoleen väliin ja siitä sai silmiinsä häiriötargetin, jonne kurvasi tiukasti. Sen jälkeen useampi lähetys, jossa "polku" vai aina mennessään häiriötargetille. Muutama haksahdus tarvittiin, sitten Ruu alkoi varmasti miettimään, että nyt kantsii keskittyä ja kuunnella ja menikin sitten tosi helpon näköisesti suoraan ja oikeaan paikkaan. Otin vielä toisen lähetyksen, joka ensimmäisen onnistuneen uusinta.
Linja sulkeiset jatkui viime tiistaina, kolme targettia kolmion muodossa niin, että aina kaksi jäi häiriötargeteiksi sivuille. Ansku vei damin oikealle tikulle salaa ja sen jälkeen näytettiin, että toisella häiriökepillä olisi dami, joka otettiin koiralta salaa pois. Tätä on tehty edellisenä vuotena, mutta paljon lyhyemmillä matkoilla. Harjoitus oli yllättävän haastava, Ruu haksahteli näihin houkutuksiin useamman kerran, ennen kuin alkoi taas keskittyä. Näitä lisää. Ja kaikkea muutakin tietty.
sunnuntai 23. maaliskuuta 2014
Ja viimeinkin ne treenipäivitykset...
Eipä onnistunutkaan samalla kertaa kuulumisten ja treenien päivitys, mikä "yllätys". Jospa nyt onnistuisi. Vielä puuttuu Kiviahon Katjan tuoreimman koulutuksen päivitys, mutta kaikki aikanaan.
Me on edelleen nomeiltu enemmän ja tokoiltu vähemmän. En sen ihmeemmin ole innostunut nomesta, sitä vain on nyt ollut helppo tehdä kun ei ole lunta, ja on paljon helpompaa työntää vankkurit tuohon lähipellolle kuin pakata kaikki autoon ja ajella jonnekin tokoilemaan. Ja nyt on käynyt niin, että minä hölmö annoin itseni suostua mukaan WT-kokeisiin, joten pakko kai sitä on tätä ahkeraa nomeilua jatkettava halusinpa sitä tai en. Onneksi koe on kuitenkin epävirallinen ja voin tunnustaa, että muuten ei oltaisi mukaan lähdetykään. Emme todellakaan ole vielä koekunnossa, mutta näihin kinkereihin on hyvä mennä kurkkaamaan, mitä kaikkea meidän pitäisi vielä muiden miljoonien asioiden ohella treenata.
Ohjausten ja hakuruudun lisäksi olen ottanut ohjelmaan nyt ne perhanan markkeeraukset. Ja koska mulla ei edelleenkään ole sitä heittäjää niin heitän sitten itse. Se voi olla tosi tyhmää ja aivan väärä tapa, mutta tällä hetkellä ei vaikuta siltä, että siitä olisi meille jotain haittaa ollut. Päinvastoin.
Aikaa ennen Pikku Herra Hankalaa meillähän tuntui markkeeraukset sujuvan tosi hyvin. Niihin oli tullut varmuutta ja mulla oli fiilis, että Ruu selvittää ne heitot oli ne melkein millaisia vain. Sitten tuli taukoa treeneihin ja kas, pieni pöljä koiruuteni unohti kaiken oppimansa. Niinpä alotettiin nytkin taas idioottihelpoilla heitoilla, helppoon sivutuuleen ja hyvin hyvin lyhyellä matkalla. Tästä huolimatta alku näille harjoituksille oli toooodella tahmea. Huhhuh...monen monta kertaa piti puhaltaa, kun ei toimi niin ei toimi. MUTTA, jotain on VIIMEIN tapahtunut tässäkin! Jo useammassa treenissä Ruu on selvittänyt mun helpot heitot varmasti, tuulta hienosti apuna käyttäen. Koska en jaksa heittää todellakaan kauas, olen haastanut Ruuppaa muistilla ja hakenut sitä kautta sille parempaa keskittymistä tehtävään. Eli ennen suunniteltua treeniä, hakua, ohjauksia tms. olen heittänyt jonnekin yhden markkeerauksen. Se jää muistiin ja haetaan kun kaikki muu on suoritettu. Aikaa saattaa mennä 10-30min ja olen myös vaihtanut hieman paikkaa siitä mistä Ruu on heiton saanut nähdä. Ja se on löytänyt jokaisen tähän mennessä. Kaikki ei ole menneet ihan viiva tarkasti, mutta reilusti hyväksyttävällä tavalla kuitenkin.
Ohjauksia olen vaikeuttanut hajujäljillä, jotka sen pitää ylittää. Huomasin yksissä treeneissä, että edettyään hienosti alkuun Ruu kurvasi välittömästi edelliselle hajujäljelle, joka ristesi tämän linjan kanssa. Olen vienyt ohjausdamit aina niin, ettei jälkiäni tule linjalle, mutta nyt tajusin, että pitäähän linjalle tulla kuitenkin häiriöhajuja. Näin kauan meni tajuta sekin asia. Ja mitä pidempi matka, sen vaikeami on häiriöhajut ylittää. Suski vinkkasi myös, että muista opettaa Ruu etsimään dameja ojasta ja sen jälkeen ylittämään oja. Eka treeni tästä meni liian helposti. Niinpä hajustin ojan oikein kunnolla ja niinhän se lankesi siihen ansaan, useamman kerran. Annoin sen etsiä muutaman kerran, ja sen jälkeen se päättikin uskoa ja ylittää ojan. Eli häiriöhajuja lisää ja paljon! Tarvitsen myös paljon kapeamman ojan, jonne on haastavampi pudottautua etsimään. Jahka löytäisi sellaisen jostain. Mutta kokonaisuutena Ruu on ohjautunut hirmuisen nätisti ja on mielestäni todella kuuliainen pillille. Muutaman harvan kerran olen joutunut huomauttamaan, mutta yleensä Pikkumusta kyllä tottelee. Huom, yleensä...
Viimeisimmän treenin tein perjantaina aamupäivällä. Ruu ei saanut nähdä lähihakualueen damien vientiä tai ohjausdamien vientiä. Tehtävä alkoi markkeerauksella, joka jäi muistiin. Se sijoittui muiden tehtävien "alapuolelle", eli selän taakse, mutta melko lähelle lähihakualuetta. Hakualue oli n. 10m x 6m, siellä 5 damia. Haetutin kaikki, viimeistä Ruu etsi pitkään ja se meinasi lähteä laajentamaan väärään suuntaan, joten ohjasin sitä pillillä. Ja se kuunteli kuuliaisesti. Oikein hyvä. Hakualue jäi vasemmalle, lähetin oikealle viistosti linjalle kiviröykkiölle, mikä oli periaatteessa Ruulle eräänlainen "muistipaikka". Eka dami nousi hienosti, mutta yllättäen toinen dami oli sitten vaikea. Dami oli kiviröykkiön keskivaiheilla, kivellä jolle Ruu pääsee helposti ja jolla se on pyörinyt monta kertaa aiemminkin. Mutta ei tietenkään nyt. Repukka kuunteli pilliä kiltisti, mutta kun näin, että homma on vaikea, menin ohjaamaan sitä ihan vierestä. Ja silti oli vaikeaa ja Ruu tuntui jo vähän huolestuvan. Se sitkeästi kuunteli ja yritti, eli säilytti toimintakykynsä. Saatiin se dami viimein ylös, mutta oli vaikea. Isot isot kehut.
Palattiin alkuperäiselle lähtöpaikalle. Seuraavaksi linja hakualueen ja ekan ohjauspaikan välistä. Hakualue jäi vasemmalle, n. 5m päähän ja kulki sen 10m matkan linjan kanssa. Linja kulki pienen ojan viertä ja nousi pieneen ja loivaan ylämäkeen, samassa paikassa on tehty kyllä varmaan ennenkin. Ekalla kerralla Ruu pysähtyi kesken istumaan, se varmaan luuli kolmatta "eteen" kehotustani käskyksi pysähtyä. Tokalla ja kolmannella kerralla eteni hyvin, mutta karkasi viistosti oikealle. Ei kuitenkaan ekaan ohjauspaikkaan, se ei houkutellut yhtään. Neljännellä uskoi voimiin ja eteni nyt suoraan, sieltä dami palkkana ja toinen samanlainen perään. Viimeiseksi lähetin sille muistiin jääneelle damille. Aikaahan oli nyt hurahtanut, mutta itsevarmasti Ruu tuntui heitolle lähtevän. Se meni heitosta selvästi vasemmalle, mutta olisiko pelannut varman päälle ja ottanut tuulen avuksi? Dami kuitenkin nousi ja tähän oli taas hyvä päättää.
---
Sitten toko-liikkeiden tilanne:
Paikkaistuminen: Treenattu kerran viime perjantaina, istui nätisti. Paikkamakuu: Treenattu kerran viime perjantaina, makasi hienosti, kuikuilin paljon piilosta. Ei reagoinut toisten käskyihin, kuunteli hyvin.
Seuraaminen: Tilanne sama, häiriötreeniä on otettu. Takaosan käyttöä lisää!
Zeta: Treenattu jäävien erottelua sisällä, sujuu. Nyt otettiin viime perjantaina liikkurin kanssa ja koirakko häiriössä. Ruu työsti todella hyvin! Ei yhtään hutia ja yllättävän "nopeat" asennotkin liikkurista huolimatta. Wau!
Ruutu: Vaikeudet jatkukoot. Sentään sivulle tulo on edistynyt vähän, annoin Ruun tarjota mulle hyvää paikkaa vierelle ja lisäksi pienensin oman käden heilumista, joka tuntui myös auttavan. Mutta on tämä vaikea liike pienelle mustalle.
Luoksari: Uusi palkkausmetodi ei ole tuntunut tuottavan tulosta, joten jatketaan treeniä kiertojen kautta. Mietin, pitäisikö kuitenkin kokeilla vielä itse sitä takapalkkaa?
Hyppynouto: Tehty pihassa kerran metallisella, sujui hyvin. Meinasi kalisuttaa kapulaa, mutta korjaa heti kun pienesti tuhahtaa asiasta. Ohjattu: Ei olla treenattu. Tunnari: Nyt viimeksi sujui luojankiitos todella hyvin. Pari viikkoa sitten kimppatreeneissä kävi niin, että ekalla ja tokalla kerralla Ruu joko liikaa innokkuuttaan tai pitkän tauon jälkeen maisteli vääriä. Keskeytin liikkeen höpöhöpöttämällä ja kolmannella kerralla sanoin lähtövalmisteluissa vähän painokkaammin että "nätisti". Tiedättekö, Pikkumustan kielellä se tarkoitti sitä, että "Älä missään nimessä haistele kapuloita ollenkaan, ne on vaarallisia ja pahoja pahoja kapuloita!" jep jep... Onneksi sain homman kotona taas toimimaan ja nyt se toimi myös treeneissäkin. Herkkää...niin herkkää.
Kaukot: Treenata tarvii koko ajan, häiriötä myös ympärille.
Me on edelleen nomeiltu enemmän ja tokoiltu vähemmän. En sen ihmeemmin ole innostunut nomesta, sitä vain on nyt ollut helppo tehdä kun ei ole lunta, ja on paljon helpompaa työntää vankkurit tuohon lähipellolle kuin pakata kaikki autoon ja ajella jonnekin tokoilemaan. Ja nyt on käynyt niin, että minä hölmö annoin itseni suostua mukaan WT-kokeisiin, joten pakko kai sitä on tätä ahkeraa nomeilua jatkettava halusinpa sitä tai en. Onneksi koe on kuitenkin epävirallinen ja voin tunnustaa, että muuten ei oltaisi mukaan lähdetykään. Emme todellakaan ole vielä koekunnossa, mutta näihin kinkereihin on hyvä mennä kurkkaamaan, mitä kaikkea meidän pitäisi vielä muiden miljoonien asioiden ohella treenata.
Ohjausten ja hakuruudun lisäksi olen ottanut ohjelmaan nyt ne perhanan markkeeraukset. Ja koska mulla ei edelleenkään ole sitä heittäjää niin heitän sitten itse. Se voi olla tosi tyhmää ja aivan väärä tapa, mutta tällä hetkellä ei vaikuta siltä, että siitä olisi meille jotain haittaa ollut. Päinvastoin.
Aikaa ennen Pikku Herra Hankalaa meillähän tuntui markkeeraukset sujuvan tosi hyvin. Niihin oli tullut varmuutta ja mulla oli fiilis, että Ruu selvittää ne heitot oli ne melkein millaisia vain. Sitten tuli taukoa treeneihin ja kas, pieni pöljä koiruuteni unohti kaiken oppimansa. Niinpä alotettiin nytkin taas idioottihelpoilla heitoilla, helppoon sivutuuleen ja hyvin hyvin lyhyellä matkalla. Tästä huolimatta alku näille harjoituksille oli toooodella tahmea. Huhhuh...monen monta kertaa piti puhaltaa, kun ei toimi niin ei toimi. MUTTA, jotain on VIIMEIN tapahtunut tässäkin! Jo useammassa treenissä Ruu on selvittänyt mun helpot heitot varmasti, tuulta hienosti apuna käyttäen. Koska en jaksa heittää todellakaan kauas, olen haastanut Ruuppaa muistilla ja hakenut sitä kautta sille parempaa keskittymistä tehtävään. Eli ennen suunniteltua treeniä, hakua, ohjauksia tms. olen heittänyt jonnekin yhden markkeerauksen. Se jää muistiin ja haetaan kun kaikki muu on suoritettu. Aikaa saattaa mennä 10-30min ja olen myös vaihtanut hieman paikkaa siitä mistä Ruu on heiton saanut nähdä. Ja se on löytänyt jokaisen tähän mennessä. Kaikki ei ole menneet ihan viiva tarkasti, mutta reilusti hyväksyttävällä tavalla kuitenkin.
Ohjauksia olen vaikeuttanut hajujäljillä, jotka sen pitää ylittää. Huomasin yksissä treeneissä, että edettyään hienosti alkuun Ruu kurvasi välittömästi edelliselle hajujäljelle, joka ristesi tämän linjan kanssa. Olen vienyt ohjausdamit aina niin, ettei jälkiäni tule linjalle, mutta nyt tajusin, että pitäähän linjalle tulla kuitenkin häiriöhajuja. Näin kauan meni tajuta sekin asia. Ja mitä pidempi matka, sen vaikeami on häiriöhajut ylittää. Suski vinkkasi myös, että muista opettaa Ruu etsimään dameja ojasta ja sen jälkeen ylittämään oja. Eka treeni tästä meni liian helposti. Niinpä hajustin ojan oikein kunnolla ja niinhän se lankesi siihen ansaan, useamman kerran. Annoin sen etsiä muutaman kerran, ja sen jälkeen se päättikin uskoa ja ylittää ojan. Eli häiriöhajuja lisää ja paljon! Tarvitsen myös paljon kapeamman ojan, jonne on haastavampi pudottautua etsimään. Jahka löytäisi sellaisen jostain. Mutta kokonaisuutena Ruu on ohjautunut hirmuisen nätisti ja on mielestäni todella kuuliainen pillille. Muutaman harvan kerran olen joutunut huomauttamaan, mutta yleensä Pikkumusta kyllä tottelee. Huom, yleensä...
Viimeisimmän treenin tein perjantaina aamupäivällä. Ruu ei saanut nähdä lähihakualueen damien vientiä tai ohjausdamien vientiä. Tehtävä alkoi markkeerauksella, joka jäi muistiin. Se sijoittui muiden tehtävien "alapuolelle", eli selän taakse, mutta melko lähelle lähihakualuetta. Hakualue oli n. 10m x 6m, siellä 5 damia. Haetutin kaikki, viimeistä Ruu etsi pitkään ja se meinasi lähteä laajentamaan väärään suuntaan, joten ohjasin sitä pillillä. Ja se kuunteli kuuliaisesti. Oikein hyvä. Hakualue jäi vasemmalle, lähetin oikealle viistosti linjalle kiviröykkiölle, mikä oli periaatteessa Ruulle eräänlainen "muistipaikka". Eka dami nousi hienosti, mutta yllättäen toinen dami oli sitten vaikea. Dami oli kiviröykkiön keskivaiheilla, kivellä jolle Ruu pääsee helposti ja jolla se on pyörinyt monta kertaa aiemminkin. Mutta ei tietenkään nyt. Repukka kuunteli pilliä kiltisti, mutta kun näin, että homma on vaikea, menin ohjaamaan sitä ihan vierestä. Ja silti oli vaikeaa ja Ruu tuntui jo vähän huolestuvan. Se sitkeästi kuunteli ja yritti, eli säilytti toimintakykynsä. Saatiin se dami viimein ylös, mutta oli vaikea. Isot isot kehut.
Palattiin alkuperäiselle lähtöpaikalle. Seuraavaksi linja hakualueen ja ekan ohjauspaikan välistä. Hakualue jäi vasemmalle, n. 5m päähän ja kulki sen 10m matkan linjan kanssa. Linja kulki pienen ojan viertä ja nousi pieneen ja loivaan ylämäkeen, samassa paikassa on tehty kyllä varmaan ennenkin. Ekalla kerralla Ruu pysähtyi kesken istumaan, se varmaan luuli kolmatta "eteen" kehotustani käskyksi pysähtyä. Tokalla ja kolmannella kerralla eteni hyvin, mutta karkasi viistosti oikealle. Ei kuitenkaan ekaan ohjauspaikkaan, se ei houkutellut yhtään. Neljännellä uskoi voimiin ja eteni nyt suoraan, sieltä dami palkkana ja toinen samanlainen perään. Viimeiseksi lähetin sille muistiin jääneelle damille. Aikaahan oli nyt hurahtanut, mutta itsevarmasti Ruu tuntui heitolle lähtevän. Se meni heitosta selvästi vasemmalle, mutta olisiko pelannut varman päälle ja ottanut tuulen avuksi? Dami kuitenkin nousi ja tähän oli taas hyvä päättää.
---
Sitten toko-liikkeiden tilanne:
Paikkaistuminen: Treenattu kerran viime perjantaina, istui nätisti. Paikkamakuu: Treenattu kerran viime perjantaina, makasi hienosti, kuikuilin paljon piilosta. Ei reagoinut toisten käskyihin, kuunteli hyvin.
Seuraaminen: Tilanne sama, häiriötreeniä on otettu. Takaosan käyttöä lisää!
Zeta: Treenattu jäävien erottelua sisällä, sujuu. Nyt otettiin viime perjantaina liikkurin kanssa ja koirakko häiriössä. Ruu työsti todella hyvin! Ei yhtään hutia ja yllättävän "nopeat" asennotkin liikkurista huolimatta. Wau!
Ruutu: Vaikeudet jatkukoot. Sentään sivulle tulo on edistynyt vähän, annoin Ruun tarjota mulle hyvää paikkaa vierelle ja lisäksi pienensin oman käden heilumista, joka tuntui myös auttavan. Mutta on tämä vaikea liike pienelle mustalle.
Luoksari: Uusi palkkausmetodi ei ole tuntunut tuottavan tulosta, joten jatketaan treeniä kiertojen kautta. Mietin, pitäisikö kuitenkin kokeilla vielä itse sitä takapalkkaa?
Hyppynouto: Tehty pihassa kerran metallisella, sujui hyvin. Meinasi kalisuttaa kapulaa, mutta korjaa heti kun pienesti tuhahtaa asiasta. Ohjattu: Ei olla treenattu. Tunnari: Nyt viimeksi sujui luojankiitos todella hyvin. Pari viikkoa sitten kimppatreeneissä kävi niin, että ekalla ja tokalla kerralla Ruu joko liikaa innokkuuttaan tai pitkän tauon jälkeen maisteli vääriä. Keskeytin liikkeen höpöhöpöttämällä ja kolmannella kerralla sanoin lähtövalmisteluissa vähän painokkaammin että "nätisti". Tiedättekö, Pikkumustan kielellä se tarkoitti sitä, että "Älä missään nimessä haistele kapuloita ollenkaan, ne on vaarallisia ja pahoja pahoja kapuloita!" jep jep... Onneksi sain homman kotona taas toimimaan ja nyt se toimi myös treeneissäkin. Herkkää...niin herkkää.
Kaukot: Treenata tarvii koko ajan, häiriötä myös ympärille.
tiistai 18. maaliskuuta 2014
Jos päivittäisi blogiakin välillä...
Miten se arki on mennyt taas niin kiireiseksi? Ehkä ei vaan huvita istua koneelle, kun eräs nimeltä mainitsematon on heti kiskomassa johtoja, nykimässä nettitikkua irti tai hankkiutumassa muuten vain itselleen vaarallisiin tilanteisiin. Ja syliinkään ottamalla ei asiaa ratkaista, kun kukaan ei saisi tästä tekstistä silloin mitään selvää. Nyt on harvinainen hiljainen hetki, yritän päivittää sen minkä ehdin. Monenlaista on tapahtunut ja treenattukin on, mutta aloitan ihan näistä tavallisista kuulumisista.
Iitulle kuuluu ihan hyvää, kai. Kipulääkkeitä syödään koko ajan ja seuraavaksi vaihdetaan varmasti johonkin pitkävaikutteisempaan lääkkeeseen, kun tavalliset pillerit alkaa olla loppu. Meillä meni jonkun aikaa sitten niin "hyvin" ja kun tämä outo talvi on mitä on, lunta ei enää maassa ja liukkaatkin helpotti, niin ajattelin, että kyllä me varmasti kesään päästään. Ihan leikiten. Ja kun tähän toiveikkaaseen ajatukseen ehti tuudittautua, tuli jälleen uusi kipukohtaus. Siitä on nyt pari viikkoa jo aikaa, Aki oli lähdössä työreissulle ja oli aikaisin aamulla käyttämässä koiria ulkona, mutta tuli ennen kuutta sanomaan, että Piips ei suostu pissalle. Se oli lähtenyt ulos, mutta kuistin portaiden jälkeen vinkaissut ja käynyt istumaan. Noussut kehoituksesta, mutta käynyt maahan taas makaamaan. Sisälle se oli tullut vapaaehtoisesti, mutta lysähtänyt heti ulko-oven eteen. Voi Piips, ei taas!
Nousin itse ja valvoin toisen vierellä. Silittelin sitä ja itkin, tässäkö tämä tarina nyt sitten oli? Tiedättekö, niin ahdistavaa, niin surullista. Herkkä aihe, en meinaa pystyä siitä puhumaan tai kirjoittamaan itkemättä. Mun äiti oli meillä silloin kyläilemässä ja kun mummi nousi aamulla seiskan jälkeen ylös, nousi Piips häntä vastaan, mutta kävi pian takaisin makuulle. Ajattelin kuitenkin, että tilanne ei ehkä kuitenkaan ole niin paha kuin aiemmin. Piips ei kuitenkaan vielä silloin suostunut lähtemään ulos, mutta muutaman tunnin jälkeen sain sen lähtemään pissalle ja silloin iso koira vaikutti olevan melko normaali oma itsensä.
Pääsimme tuosta kipukohtauksesta todella vähällä ja olin helpottunut, mutta samaan aikaan todella surullinen. Ajatus kesästä lakastiin taas maton alle, emme ehkä selviäkkään sinne.
Pitäisi pysyä positiivisena, mutta se on itselleni kovin vaikeaa. Vahdin Iitun liikkeitä, olemusta, jokaista huokaisua, kontrolloin sen liikkumista todella paljon ja koko ajan isoa koiraa katsoessani ajattelen, tuleeko huomista. Mietin jatkuvasti lenkillä, onko tämä sille liikaa ja onko se aamulla taas tosi kipeä? Piips on viime aikoina ollut mielestäni selvästi enemmän hellyyttä ja silityksiä vailla, hakeutuu lähelle, ihan kiinni makaamaan tai istumaan. Lenkeillä se on iloinen, mutta ei ehkä niin iloinen...en tiedä.
Raskasta ja raastavaa, koko ajan sellainen musta varjo tuossa jossain vieressä. Mutta vielä Piips tuntuu jaksavan hyvin ja pääsääntöisesti se on iloinen, joten minäkin yritän olla iloinen.
Mitäs muuta. Lumet lähti ja sitten tuli perinteinen takatalvi ja maa on taas valkoinen. En tykkää. Kissa Neiditkään eivät arvosta. Katit on voineet hyvin, Paniikki on edelleen omilla teillään. Pöljän Pikkumustan "viisaista" edesottamuksista lisää treenipostauksessa. Meissä kaksijalkaisissa käväisi mahatauti, joka oli hiihtoloman tietoinen riski, kun halusin kuitenkin Puttaalla käydä. Se reissu sitten pitkittyi, kun itse sairastuin lähtöä edeltävänä yönä eikä tauti meinannut hellittää ollenkaan. Aki tuli lopulta hakemaan meitä kotiin ja tarttui se sitten meidän perheen muihinkin osapuoliin. Pikku Hankalaniemi oli onneksi reipas sairastaja.
Eipä sen ihmeempiä.
Iitulle kuuluu ihan hyvää, kai. Kipulääkkeitä syödään koko ajan ja seuraavaksi vaihdetaan varmasti johonkin pitkävaikutteisempaan lääkkeeseen, kun tavalliset pillerit alkaa olla loppu. Meillä meni jonkun aikaa sitten niin "hyvin" ja kun tämä outo talvi on mitä on, lunta ei enää maassa ja liukkaatkin helpotti, niin ajattelin, että kyllä me varmasti kesään päästään. Ihan leikiten. Ja kun tähän toiveikkaaseen ajatukseen ehti tuudittautua, tuli jälleen uusi kipukohtaus. Siitä on nyt pari viikkoa jo aikaa, Aki oli lähdössä työreissulle ja oli aikaisin aamulla käyttämässä koiria ulkona, mutta tuli ennen kuutta sanomaan, että Piips ei suostu pissalle. Se oli lähtenyt ulos, mutta kuistin portaiden jälkeen vinkaissut ja käynyt istumaan. Noussut kehoituksesta, mutta käynyt maahan taas makaamaan. Sisälle se oli tullut vapaaehtoisesti, mutta lysähtänyt heti ulko-oven eteen. Voi Piips, ei taas!
Nousin itse ja valvoin toisen vierellä. Silittelin sitä ja itkin, tässäkö tämä tarina nyt sitten oli? Tiedättekö, niin ahdistavaa, niin surullista. Herkkä aihe, en meinaa pystyä siitä puhumaan tai kirjoittamaan itkemättä. Mun äiti oli meillä silloin kyläilemässä ja kun mummi nousi aamulla seiskan jälkeen ylös, nousi Piips häntä vastaan, mutta kävi pian takaisin makuulle. Ajattelin kuitenkin, että tilanne ei ehkä kuitenkaan ole niin paha kuin aiemmin. Piips ei kuitenkaan vielä silloin suostunut lähtemään ulos, mutta muutaman tunnin jälkeen sain sen lähtemään pissalle ja silloin iso koira vaikutti olevan melko normaali oma itsensä.
Pääsimme tuosta kipukohtauksesta todella vähällä ja olin helpottunut, mutta samaan aikaan todella surullinen. Ajatus kesästä lakastiin taas maton alle, emme ehkä selviäkkään sinne.
Pitäisi pysyä positiivisena, mutta se on itselleni kovin vaikeaa. Vahdin Iitun liikkeitä, olemusta, jokaista huokaisua, kontrolloin sen liikkumista todella paljon ja koko ajan isoa koiraa katsoessani ajattelen, tuleeko huomista. Mietin jatkuvasti lenkillä, onko tämä sille liikaa ja onko se aamulla taas tosi kipeä? Piips on viime aikoina ollut mielestäni selvästi enemmän hellyyttä ja silityksiä vailla, hakeutuu lähelle, ihan kiinni makaamaan tai istumaan. Lenkeillä se on iloinen, mutta ei ehkä niin iloinen...en tiedä.
Raskasta ja raastavaa, koko ajan sellainen musta varjo tuossa jossain vieressä. Mutta vielä Piips tuntuu jaksavan hyvin ja pääsääntöisesti se on iloinen, joten minäkin yritän olla iloinen.
Mitäs muuta. Lumet lähti ja sitten tuli perinteinen takatalvi ja maa on taas valkoinen. En tykkää. Kissa Neiditkään eivät arvosta. Katit on voineet hyvin, Paniikki on edelleen omilla teillään. Pöljän Pikkumustan "viisaista" edesottamuksista lisää treenipostauksessa. Meissä kaksijalkaisissa käväisi mahatauti, joka oli hiihtoloman tietoinen riski, kun halusin kuitenkin Puttaalla käydä. Se reissu sitten pitkittyi, kun itse sairastuin lähtöä edeltävänä yönä eikä tauti meinannut hellittää ollenkaan. Aki tuli lopulta hakemaan meitä kotiin ja tarttui se sitten meidän perheen muihinkin osapuoliin. Pikku Hankalaniemi oli onneksi reipas sairastaja.
Eipä sen ihmeempiä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)