Kuulumisia

Aloitetaan Neiti Näpsästä. Pomo-Potilas on viety Akin mummon luokse hoitoon, ns. pakkolepoon. Miuku voi siis hyvin, vähän turhankin hyvin, sillä vauhti meinasi kotona yltyä liian suureksi, joten päätimme viedä potilaan rauhallisempaan ympäristöön. Tässä vaiheessa haluan vielä, että jalka saisi rauhallista menoa, eikä holtitonta rallijuoksua. Neiti Näpsällä meinaa olla vähän patoutunutta energiaa ja potilas hyökkäili ihan sumeilematta Kaksosten niskaan. Ilmeisesti näyttääkseen kaapin paikan. Eli villiä menoa, johon vihellettiin aikalisä.

Muita ihmeitä ei ole tapahtunut. Kevät tulee kovaa vauhtia ja kohta on pihamaa ihanalla mullospellolla, sillä nurmikkoa emme ehtineet viime vuonna vielä istuttaa. Se projekti onkin heti miten edessä, jahka tuo paksu lumivaippa tuosta pihasta lähtee.

Tikrut voivat hyvin, Rotta on entisellään, Pullis paisuu kuin pullataikina.  Kaksoset ovat kuin paita ja peppu, saas nähdä jaksavatko aina liimautua toisiinsa näin tiiviisti vai uskaltavatko lähteä omille reissuilleen.

Ruupsakin vain kasvaa. Kohta tulee 9kk mittariin. Mihin se aika kuluu? Saas nähdä, milloin ensimmäiset juoksut alkavat. Ruu on ollut vähän omituinen, hirmu hellyydenkipeä. Mahakin on ollut tosi löysällä ja nyt on laitettava totaalipaastolle, että saadaan tilanne haltuun. Muuten voidaan hyvin. Treenit ovat taas vähän tauolla, ohjaajan on pakollisista syistä hiljennettävä vähän tahtia. Eipä meillä ole kiirus mihinkään. Perusasiat on jo niin hyvällä mallilla.

Ja Piips. Piipusta leivotiin ns. tottelevaisuusvalio. On se vain hieno koira! Nyt kun kelit ovat lämmenneet ei lonkka ole oireillut läheskään niin paljon. Alkaa olla Iitulle turhan lämpimät kelit tosi treenaamiseen, joten jäädään sopivasti osa-aikaeläkkeelle. Terveyden sallimissa rajoissa jatketaan tokoa ja tavoitellaan vaikka 300 pisteen rajaa. Siinä riittääkin tavoitetta varmaan loppuiäksi.

"TVA" Piips

Piips teki eilen Pieksämäen toko-kisoissa elämänsä suorituksen, joka palkittiin EVL1 tuloksella, 286,5 pisteellä, kunniapalkinnolla, luokkavoitolla sekä TK4 koulutustunnuksella. Fiilis on vieläkin vähän ihmeellinen. Ollaan saavuttu päämäärään, joka joskus on tuntunut melko kaukaiselta. 

Tuomarina toimi Kaisa Poutanen, joka tuntui tiukalta, mutta reilulta tuomarilta. Pisteet väheni aiheesta, mutta myös ansaittuja kymppejä jaettiin. Kisojen alkuun tuli ylimääräistä jännitystä ja hässäkkää, sillä jostain syystä liikkuri ja tuomari eivät hoksanneet poistaa ylimääräisiä merkkejä liikkeiden tieltä. Tuntui melko kohtuuttomalta, että koiran pitäisi tietää, kummalle merkille sen on mentävä, kun valittavana on kaksi hyvin vierekkäin olevaa merkkiä. Muitakin pahoja ansoja oli ja ensimmäisille koirakoille ehtikin sattua ikäviä virheitä ennen kuin häiriömerkit poistettiin. Me olimme toiseksi viimeisenä suoritusvuorossa. Tässä suoritusrivi ja selitykset: 

1.   Paikkaistuminen: 9 – Oli tepsutellut etutassuilla.

2.   Paikkamakuu: 10 – Röhnötti minusta todella rumasti niin etu- kuin takapäälläkin, ei ollut kuitenkaan touhunnut muuta.

3.   Seuraaminen: 8½ - Paras seuraaminen kisoissa ikinä! Tuntui niin pirun hyvälle, ei puskenut, ei edistänytkään (ainakaan pahasti), oli kontaktissa ja hyvin mukana. Aivan ihana! Oli varmaan joitakin vinoja perusasentoja.

4.   Idari: 6 – Istuminen jäi seisomiseksi. Pistän tämän omaan piikkiin, sillä annoin käskyn huolimattomasti. Piips ei ole tehnyt hutia pitkään pitkään aikaan, ja siksi annoinkin löyhän käskyn, kun oletin sen istuvan ilman muuta. Ei pitäisi olettaa asioita…

5.   Luoksetulo: 8 – Minusta seisominen oli laiska, maihin meni ihan hyvin. Tätä ei ollakaan treenattu, paitsi kerran eilen.

6.   Ruutu: 10 – Muuten todella hieno ja vauhdikas, mutta vähän turhan vauhdikas vierelle tulo.

7.   Ohjattu nouto: 10 – Ansaittu!

8.   Metallinouto: 9 – Mietti pari sekuntia miten ottaisi kapulan suuhun, aivan pieni kalina alussa.

9.   Tunnari: 9 – Haisteli pitkään, näin kyllä, että merkkasi alussa oikean, mutta mietti ja varmisti tarkkaan vielä muut kapulat. Piips piti vähän jännitystä yllä…hitsiläinen.  Tuli se oikea sieltä sitten.

10. Kaukot: 10 – Niin ansaittu!  Tässä on kärsinyt tekniikka toisen lonkan takia ja olen joutunut antamaan siinä treeneissäkin Iitulle anteeksi. En odottanut puhdasta suoritusta, mutta tyttö teki hienosti töitä, kun kuiskaamalla pyysin vielä viimeistä rutistusta.

Yhteensä siis 286,5 pistettä, EVL1- tulos, kunniapalkinto, luokkavoitto ja TK4 koulutustunnus!

En voi kuin hämmästellä ja ihailla Iitua, joka aina vain jaksaa olla iki-iloinen ja onnellinen koira. Piips piti kehässä hauskaa ja teki oikeasti elämänsä suorituksen. Suorituksen arvoa nostaa vielä se, että treenit meillä on oikeasti jääneet hyvin vähälle. En voi kuin ihmetellä, miten Piips pystyy suorittamaan liikkeet noin varmasti ja tarkasti, vaikken treenien perusteella voisi todellakaan tuollaista suorittamista odottaa tai vaatia. Piips olet paras! 

Katsoin kilpailukirjasta, että ensimmäiset toko-kisat olemme käyneet maaliskuussa 2008. Aika tarkalleen kolmessa vuodessa saavuimme päämäärään, josta tuolloin en uskaltanut edes haaveilla. Muistan hyvin, kun aloitimme tokon, jota en rehellisesti sanoen tiennyt olemassa olevankaan. Perustottelevaisuuskurssilla ohjaaja puhui jostain kisoista, että näitä harjoituksia voisi tehdä myös kisamielessä. En ymmärtänyt, mutta päätin sitten kaiken varalta harjoitella liikkeitä kisoja silmällä pitäen. Olemme Iitun kanssa opetelleen yhdessä koko lajin, yhtä matkaa, liike kerrallaan. 

Kiitän koko sydämestäni meitä kouluttaneita ihmisiä, erityisesti Marjoa ihan ensimmäiseltä kurssilta sekä Birgittaa läpi koko meidän ”uran”. Kiitos kaikille treenikavereille, myös teillä on isomerkitys onnistumisellemme. Niin ja kiitos Piips, olet mahtava harrastuskaveri, olet jotain aivan ainutlaatuista.

Takapakkia

Viime viikko oli suoraan sanottuna sellainen, että olisi voinut olla olematta kokonaan. Meillä mentiin takapakkia monessakin asiassa.

Miukun rautatuki lähti irti tiistai-iltana irti. Ylempi pinna, joka meni siis reisiluuhun kiinni, oli lähtenyt kokonaan irti. Syy tuntematon. Olen melko varma, että pinna on saattanut irrota jo aivan alussa, kun Miuku oli todella hankala potilas. Mietinkin silloin, että kestääkö kehikko moista raivoamista. Hoitotoimenpiteiden aikana olen ollut katsovinani, että pinna olisi tullut ulospäin, mutta ajatellut sitten, että kuvittelen vain. No en kuvitellut.

Miuku oli onneksi rauhallinen, vaikka varoi ja ontui jalkaa enemmän. Tilannetta hankaloitti vielä se, että jouduin itse olemaan paljon poissa kotoa. Alkuun päätimme mennä seuranta linjalla, mutta kun pääsin käymään kotona ja näkemään tilanteen, halusin viedä Miukun kontrolliin. Alempi pinna tuntui vaivaavan yksinään paikoillaan ja Miukun kävely oli paljon huonompaa. Murtumakohta vaikutti ihan hyvälle, mutta polven kohdalla ei kaikki mielestäni ollut hyvin. Soitin eläinlääkärille ja hän sai meille ajan seuraavalle päivälle eli torstaille. Onneksi Aki pääsi käymään Tampereella. Miuku laitettiin Ruun isoon häkkiin, jonka pehmustimme/suojasimme kattoa lukuun ottamatta. Siellä kissa makaili ihan tyytyväisen oloisena. Kunhan muu palvelu pelasi.

Eläinlääkäri totesi Miukun murtuman pysyneen ehjänä ja uudisluutakin oli ehtinyt muodostua hyvin. Tilanne oli jopa niin hyvä, että jalkaan ei asennettu enää minkäänlaisia ylimääräisiä tukia. Kunhan emme päästäisi Miukua ponnistamaan tai hyppäämään, sitä murtuma ei välttämättä vielä kestäisi. Murtumaa huolestuttavampaa on Miukun polvet. Olen tiennyt, että ne ovat hyvin löysät ja se näkyy nyt. Murtuneen jalan lihaksisto on heikentynyt, jonka vuoksi polvi pääsee luksoitumaan pois paikoiltaan hankaloittaen kävelyä. Aika näyttää mitä tälle tilanteelle tapahtuu. Toivotaan, että lihakset vahvistuisivat ja polven käyttö normalisoituisi. Toivotaan todella. Kiitän jälleen tutuksi tullutta Tampereen eläinklinikkaa akuutissa tilanteessa. Kiitos!

Tällä hetkellä tilanne on ihan hyvä. Kävelyssä näkee, ettei polvi ole kunnossa, mutta muuten tilanne on ns. hallinnassa. Tänään tulee kolme viikkoa täyteen leikkauksesta. Murtuma paranee varmasti, polven tilanne on vielä arvoitus. Miuku on oma ihana itsensä, kertoilee mitä kuuluu ja kuka käskee. Pihalle neiti eniten haluaisi.

Tikrut ja koirat voi hyvin. Viime viikko oli tosiaan sen verran raskas, ettei olla treenattu tai tehty mitään. Ei olisi ollut mahdollistakaan. Ruukin täytti jossain kohtaa 8kk, mutta nyt jäi strategiset mitat saamatta. Piips on oireillut lonkkaansa, jonka vuoksi ollaan totaalisesti rauhoitettu ja rajoitettu menoa. Tuntuisi auttaneen. Jospa se elo tästä asettuisi ja asiat järjestyisi. Toivotaan näin!

Operaatio ja kiukkuinen potilas

Maanantain ja tiistain välinen yö oli edellistä hiukan parempi. Nukuttiin jokunen tunti putkeenkin aina välillä, ruhtinaallista. Tampereelle lähdettiin kymmeneltä aamulla, Akin äiti lähti seuraksi ja avustajaksi mukaan. Perillä olimme n. puoli yhden aikaan. Matka sujui hyvin, potilas oli rauhallinen. Eläinlääkäri otti heti röntgen kuvat katsottavaksi ja pian Miuku pääsikin jo tutkimuspöydälle. Keuhkojen tilanne oli edelleen hiukan huolestuttava, toinen keuhko oli kasaan painunut ja molemmin puolin keuhkokudosta näkyi tiivistymiä verenvuodosta johtuen. Onneksi tilanne oli sen verran vakaa, että Miuku pääsi leikkauspöydälle.

Ennen leikkausta otettiin jalasta uudet kuvat. Murtuma oli mennyt paljon huonommaksi, virheasentoa oli enemmän ja reisiluun murtuneet päät olivat vaurioittaneet lihaksia. Leikkaus tulisi olemaan hankala ja kestämään useamman tunnin. Operaatio kesti lopulta vielä odotettua kauemmin, sillä murtuma oli ollut niin sirpaleinen, että sen ”putsaamiseen” oli mennyt aikaa. Jalkaan laitettiin ydinnaula ja irti murtuneet sirpaleet kiinnitettiin paikalleen ydinnaulan ympärille teräslangalla. Pienimmät sirpaleet otettiin kokonaan pois. Lopuksi luun ylä- ja alaosaan asennettiin tukipinnat, jotka vastaanottavat painorasitusta ja estävät kiertoliikettä murtumalinjassa. Leikkaus onnistui lopulta hyvin, murtuneet päät saatiin hyvin linjaan ja ennuste jalan toipumiselle on hyvä.

 

Miukua seurattiin heräämössä vielä hyvän aikaa keuhkojen takia. Mitään komplikaatioita ei kuitenkaan onneksi ilmennyt, hengitysäänet kuulostivat ihan hyviltä ja pääsimme viimein puoli kahdeksalta lähtemään kotiin.

Kotimatka sujui rauhallisesti siihen asti, kunnes olimme Miukun kanssa kaksin. Kisu alkoi nostella päätään enemmän ja enemmän ja jouduin pitelemään sitä aloillansa. Kotona olimme varttia vaille kymmenen illalla. Koirat ja Tikrut olivat joutuneet odottamaan koko pitkän päivän sisällä. Onni on omistaa fiksut koirat, jotka hätätapauksessa ja pakkotilanteessa jaksavat odottaa.

Todella rankka reissu, mutta seuraava yö vasta rankka olikin. Miuku oli varmasti leikkauksesta kipeä ja tokkurainen, mutta ennen kaikkea oli aivan raivona kaulurista. Murina ja parkuminen oli hirveää ja kissaa oli pakko pidellä aloillaan. Meistä kumpikaan ei varmasti nukkunut silmäystäkään. Jopa minun on myönnettävä, että kyllä väsytti ja väsyttää. Tänään oli jo pakko mennä töihin, joten vein Miukun päivähoitoon Akin mummon luokse. Potilas oli todella kiukkuinen ja vähän hirvitti, mitä päivästä tulee. Mutta ihme kyllä, Miuku oli hyvin nopeasti rauhoittunut ja on nyt lähinnä makaillut rauhassa. Aika ajoin yrittää kauluria pois ja murisee. Miuku kuitenkin kävelee kaikilla neljällä jalalla, vaikka horjuu aika lailla ja törmäilee seiniin. Hahmottaa selvästi missä on ja pyrkii oville. Kerkesi mokoma sängyllekin jo hypätä.

Eiköhän se toipuminen lähde tästä edistymään. Miuku on syönyt mielellään ja ottaa lääkkeetkin kohtuu suosiolla. Liikkumista rajoitetaan nyt neljäksi viikoksi niin, ettei kisu pääse hyppimään ja ettei ulkoinen tukikehikko pääse takertumaan tai kolhiintumaan mihinkään. Jos kaikki menee hyvin, ulkoiset tuet voidaan poistaa neljän viikon kuluttua, jolloin menemme kontrolliin. Sanomattakin on selvää, että tänä aikana ei uloskaan ole mitään asiaa.

En voi vieläkään uskoa, että pieni kissamme selvisi yhden luun murtumalla autokolarista. En voi uskoa sitäkään, että se on ylipäätään hengissä saatikka sitten, että kävelevä. Lähetän suuret kiitokset ortopedi Juha Kalliolle sekä koko Eläintäväsi lääkäri-aseman henkilökunnalle. Kiitos, että pääsimme pikaisesti hoitoon!

Mitä kuuluu potilaalle?

Ensimmäiset päivät olivat suoraan sanottuna h*lv*tin moista tahtojen taistelua. Miuku oli tottakai kipeä, tokkurainen ja niin vihainen kaulurista, että vastusti kaikin keinoin hoitotoimenpiteitä. Itselläni on kädet verinaarmuilla ja ei miesvoimatkaan saaneet pientä kissaa pysymään aloillaan. Epätoivo meinasi jo ottaa ylivallan, sillä pelkäsin, että ulkoinen tuki repeää hoitaessa irti tai vaurioittaa muuten murtunutta jalkaa. Ei Miukua olisi pystynyt jatkuvasti noin hoitamaan. Enemmän siitä olisi ollut haittaa kuin hyötyä, niin kovasti se taisteli vastaan. Mutta, tokkurasta selvittyään Miuku rauhoittui. Se tajusi alkaa vain lepäämään ja parantamaan itseään. Nyt hoitotoimenpiteet onnistuu helposti, Aki silittelee kissaa ja minä räpellän haavojen luona. Ja Miuku kehrää.  Välillä ihan inasen saattaa protestoida,  mutta todella kiltisti antaa hoitaa. Ruoka maistuu enemmän kuin hyvin ja antibiootit uppoaa parempiin suihin. Kipulääke menee ruiskulla yhdessä hujauksessa.

Ollaan tehty Miukulle toipilashuone yläkerran toisesta makkarista. Kaikki ylimääräiset tavarat on viety pois ja lattialle on levitetty peittoa ja pyyhettä. Ainoastaan työpöytä on huoneessa, sitä ei taida saada edes pois kannettua sieltä. Toistaiseksi Miuku ei ole yrittänytkään hypätä pöydälle. Se nukkuu mielellään peittojen päällä lattialla. Viime perjantaina Miuku pääsi ensimmäistä kertaa alakertaan muun lauman sekaan. Neiti meni ensimmäisenä ulko-oven eteen ja ilmoitti lähtevänsä pihalle. Juu ei lähtenyt. Toiset ottivat potilaan uteliaina vastaan, mutta me komennamme urkkijat kauemmas. Ei viitsi kiusata potilasta, kun se selvästi osoittaa, ettei ole kiinnostunut toisten seurasta.

Tänään on viikko leikkauksesta. Enää kolme viikkoa jäljellä ja sitten toivottavasti saamme ulkoisen raudan pois. Kontrolliaika on jo varattu. Toipuminen näyttäisi hyvältä. Itseasiassa ongelmana alkaa olla liian virkeä potilas, sillä se herättelee meitä öisin pyrkimällä huoneestansa pois. Kyllä tämä tästä. 

Tässä vielä pari kuvaa potilaasta ja lähempi kuva kintusta. Tämmöisen raudan kanssa täällä nyt elellään. Neiti Näpsä kiittää kaikkia tukijoita jatsemppareita!

Kalkkisten koulutus ja B-pentutreffit

Viikko oli raskas Miuku-episodin takia, eikä suoraan sanottuna huvittanut kovin paljoa nousta lauantaiaamuna viideltä ylös ja lähteä kuudelta ajamaan kohti Asikkalan seutua. Mitäpä tosi koiraharrastaja jättäisi väsymyksen vuoksi tekemättä?

Lähdettiin siis Ruun kanssa Kalkkisiin, jossa minä osallistuin lauantaina NOME:n lämpimän riistan koulutukseen. Kouluttajana oli ruotsalainen Anders Carlsson. Hän oli kovin miellyttävä kouluttaja ja sai käytöksellään ja koulutustyylillään luottua hyvin rennon ja mukavan ilmapiirin. Koulutuskielenä oli englanti, mutta (ihme kyllä) ymmärsin todella hyvin kouluttajan puheen ja mukaan kertyikin vinkkejä Ruun koulutusta ajatellen. Kylmä ilma oli ainoa miinus koko viikonlopussa, mutta auringon paiste oli komea.

Vinkkeinä mieleen jäivät:

-     Pillitä mahdollisimman vähän. Anna koiran työskennellä, luota koiraan. Pilli helposti sotkee koiran työskentelyä.

-     Älä koskaan lähetä koiraa tai tee koiran kanssa sitä, mitä se odottaa sinun käskevän. Koira oppii valppaaksi ja tarkkaavaiseksi ja oikeasti kuuntelee sinun ohjaustasi. Tästä saadaan hauska ”peli” ohjaajan ja koiran välille, kun koira lähetetään yllättäviin suuntiin. Hallittavuus paranee, kun koira malttaa ja seuraa sinua ja ohjeitasi.

-     Seuraamisessa koiran tulee seurata ohjaajaa missä hän kulkee, eikä päinvastoin. Opetetaan siis koira seuraamaan ja pitämään ohjaajaa silmällä. Kuljetaan, tehdään käännöksiä, pysähdellään ja koira seuraa. Tässä voi helposti yhdistää senkin, että kun tulee esim. markkeeraus ja koira olettaa pääsevänsä noutamaan, niin lähdetkin liikkeelle ja koiran on seurattava. Näin koira oppii, että ohjaaja on ”mestari”, jota hänen tulee seurata.

-     Linjalähetyksessä koiran on mentävä sinne, minne sinä haluat sen menevän. Jos koira lähtee vika suuntaan, niin kutsut koiran pois, otat askeleen haluttuun suuntaan ja lähetät uudelleen. Tämä toistetaan niin kauan, kunnes koira menee sinne minne haluat sen menevän. Vaikka se edellyttäisi sitä, että olette yhdessä aivan määrättyn paikan lähellä. Koira kuitenkin etenee sinne suoraan ja oppii taas, että ohjaajaa kannattaa totella. Linjaa ei kannata alkaa korjaamaan pillillä, se sotkee, jos ei tottelevaisuus ole kunnossa.

-     Kouluttajan mielipide nuoren koiran kohdalla oli se, ettei alle 1½ vuotiasta kannata ottaa mukaan toimintaan, missä se kiihtyisi paljon ja alkaisi piipata. Nuoren koiran kanssa ei ole kiire.

 

Varmasti oli muitakin ohjeita, mutta kaikkea ei vaan saa muistiin. Noviisille ohjaajalle, kuten minä, näistä ohjeista on kuitenkin paljon hyötyä!

Sunnuntaina oli sitten meidän varsinainen pentuetapaaminen, eli kaikki Waterfowler B-pennut pääsivät paikalle. Todella hienoa! Oli todella mukava nähdä sisaruksia ja tutustua paremmin omistajiinkin. Ruu oli kovin saman näköinen Mindi-siskon kanssa ja lapset menivätkin meillä useamman kerran sekaisin. Ruu taisi olla ehkä kaikkein ”pienin”, mutta suurta kokoeroa ei ollut. Riemu-sisko oli kaikkein ”karvaisin” ja Asla-velipoika selvästi joukon suurin. Luonnollisesti.  Ihanan iloisia ja reippaita kaikki!

Meitäkin vähän koulutettiin kasvattajan sekä Mervi Salon toimesta. Puhuttiin paljon koiran ja omistajan suhteesta sekä luottamuksesta. Harjoiteltiin hallintaa ja sitä seuraamista. Meillä Ruun kanssa tokotausta ei ole mennyt hukkaan, tämä sujui meiltä oikein mallikkaasti. Ruu on ihana, kun se malttaa keskittyä eikä juurikaan välitä häiriöstä.

Riistaankin pääsi lapset tutustumaan. Ensin tosin otettiin pari dami-noutoa, mutta ne sujuivat ilman ongelmia ja vauhdilla. Riistana oli lokki, sorsa, kani, varis ja korppi. Lokki oli ensimmäinen ja se nousikin tosi nopeasti kantoon. Muita riistoja tyttö jäi hetkeksi haistelemaan, mutta kaikki nousivat omatoimisesti kantoon ja Ruu kantoikin todella hienosti, rauhassa ja hyvällä otteella. Palautuskin onnistui minulle, mahtavaa! Olen niin super ylpeä pienestä noutajastani! Erityisesti mieltä lämmittää se, että korppikin nousi omatoimisesti kantoon. Se on kuulemma pahalle haiseva ja maistuva lintu. Hieno suoritus siis! Tällä kertaa ei tullut mälläystäkään, kantoharjoitukset eivät ole siis menneet hukkaan. Mutta vielä on vahvistettava sitä minulle tuontia, Ruu kun tahtoi esitellä aarteitaan myös muille. Tottahan nyt noin hienoja aarteita kelpaa esitelläkin. Tuliaisiksi saatiin kaksi varista, mutta ne menivät kiltisti pakasteeseen. Hyvällä mallilla ollaan matkalla noutajaksi.

Kasvattajakin kehui Ruuta hienoksi ja tasapainoiseksi pennuksi, joka ei pidä turhaa melua itsestään, mutta suorittaa annetut tehtävät tehokkaasti ja määrätietoisesti. Tämä on kyllä niin totta! Jopa allekirjoittanut sai kehuja, jotain sen sorttista, että olisi taitava kouluttaja. Mene ja tiedä.

---

 

Miukun järjestämän episodin takia on jäänyt päivittämättä tänne, että käytiin Ruun kanssa yhtenä perjantai-iltana Jyväskylän keskustassa ja matkakeskuksessa, kun menimme sinne Ansku-Banskua vastaan. Ruu tepsutteli nätisti hihnassa, välillä pysähdyttiin hajuja haistelemaan. Liikenne ei hetkauttanut, ihmiset ei hetkauttanut, mikään ei tuntunut hetkauttavan. Keskellä kaupunkia pysähdyttiin ja Ruu tapitti minua, katseli sivuilleen ja taas minuun. ”Mitä me mamma täällä niinku tehdään?” Minä vastasin, että ei kai sitten mitään ja lähettiin matkakeskukseen. Ei siellä paljoa ihmeteltävää ollut, rennosti odotettiin Anskun bussia. Sopivasti päästiin katselemaan ihan vierestä, kun juna lähti seuraavaan paikkaan. Ruu katseli, mutta tuumasi sitten, että tuokin on nyt nähty. Niinpä niin. On se helppo ja rento penska.  

Miuku onnettomuudessa

Ollaan treenattu parina päivänä ihan ajatuksella, mutta nyt täytyy sanoa, etten muista mistään treeneistä enää yhtään mitään tänne kirjoitettavaksi, sillä eilen sunnuntaina Neiti Näpsä jäi auton alle.

Kello oli melkein seitsemän illalla, kun ovikello soi. Ohi ajaneen auton naiskuljettaja tuli kysymään, onko meillä kissoja. Kun tuolla tienposkessa makaa vaalean värinen kissa, joka on ilmeisesti jäänyt auton alle. Pahat ajatukset iski aika ilkeästi rintaan, sillä tiesimme, että Miuku on ulkona. Nopeasti katsomaan, ja voi miten heikon näköisen kissan löysimme tienposkesta. Miukulta tuli verta nenästä, suusta ja toisesta silmästä. Se oli tajuissaan ja makasi vain paikallaan. Muita ulkoisia ruhjeita ei näkynyt. Varovasti kissa syliin ja soittamaan päivystävälle eläinlääkärille, joka ikävä kyllä oli tällä kertaa Karstulassa asti. Matka eläinlääkäriin tuntui kovin kovin pitkältä.

Eläinlääkärissä olimme paikalla hieman kahdeksan jälkeen. Miuku rauhoitettiin, laitettiin tippaan ja sai kipulääkkeen suoraan suoneen. Tutkimuksissa jo paljastui, että vasen reisi on pahasti poikki ja asia varmistui röntgenissä. Keuhkokuvista todettiin paha ilmarinta, joka uhkasi jo pienen kissan henkeä. Lääkäri imi neulalla molemmin puolin ilmaa pois, jonka ansiosta hengitys helpottui alkoi tasaantua. Vaikka jo kotona ja matkalla lääkäriin yritin pitää Miukun mahdollisimman lämpimässä, oli pienen kissan ruumiinlämpö ehtinyt laskea jo vaarallisen alas 34,2 asteeseen. Ahkeralla lämmittämisellä, se saatiin kuitenkin nousemaan. Murtunut jalka lastoitettiin, paketti on vähän kömpelö, mutta toivottavasti riittävä siihen asti, kunnes pääsemme jatkohoitoon. Vielä ennen lähtöä kotiin otettiin yksi keuhkokuva. Tilanne oli jo parempi, muttei normaalikaan. Kuvassa näkyi kuitenkin vielä yksi kolarivaurio, eli rintalastan miekkalisäke (processus xiphoideum) on kääntynyt ylös ja sisäänpäin.

Kotimatka sujui rauhallisesti ja kotona olimme puoli yhden aikaan yöllä. Yö meni kohtalaisesti, Miuku yritti useaan otteeseen lähteä liikkeelle, mutta rauhoittui aina hyvin paikoilleen, kun lempeästi niin määräsin. Itse sain nukuttua hyvällä arviolla n. kaksi tuntia.

Tänä aamuna soittelin sitten jatkohoidosta. Sain Miukulle huomiselle tiistaille vastaanottoajan eläinlääkäri Juha Kalliolle Eläinystäväsi lääkäri-klinikalle Tampereelle. Tänään ei ilmarinnan takia ole vielä turvallista nukuttaa Miukua, joten huomenna katsotaan, mitä jalalle voidaan tehdä. Kallio soitti minulle puhelinreseptillä kipulääkkeen apteekkiin, jotta pärjätään vielä tämä päivä. Suurkiitokset siitä, että pääsemme hoitoon näin pian!

Miuku on ollut koko päivän todella rauhallinen. Lepäilee rauhassa ja on hyvin levollinen. Sain "pakkosyötettyä" potilasta ja annettua sille kipulääkkeenkin, joten tilanne on nyt olosuhteisiin nähden ihan hyvä. Yöstä pitäisi vielä selvitä. Toivottavasti jalka saataisiin hyvin korjattua. Pelkään eniten sitä, että huomenna paljastuu jotain vakavampaa, mitä ei eilen lääkärissä huomattu. Voidaanko tästä selvitä "vain" reisiluun murtumalla?