Kesäloma oli ja meni

Pitkä päivitysväli on ollut ainakin osittain tietoinen valinta. Jossain vaiheessa kesälomalla totesin, että kerran on ohjelmaa ja kiirettä niin päivitetään kuulumiset sitten kaikki kerralla loman päätteeksi. Siinähän sitä on samalla kiva muistella kesäloman ohjelmaa. Nyt on oltu eka viikko töissä ja pieni poika hoidossa. Ja koska hoitopaikassa on mennyt tosi hienosti niin silloin meillä vanhemmillakin (tai siis allekirjoittaneella) on mennyt töissä hyvin. =)

Kissojen kesälomahan alkoi tietenkin jo keväällä, kun oli niitä ensimmäisiä kunnollisia lämpimiä päiviä. Tuli silloin napsittua villiintyneistä, koko pitkän talven sisällä tylsistyneistä kateista joitakin kuvatuksia, joten laitetaan niitä tähän kärkeen esille.

Kuvapäivityksiähän ei ole ollut pitkään aikaan sen takia, että kotonamme Assistant Accidentti veti ulkoisen kovalevyn lattialle ja sinne hävisi ihan tolkuton määrä kuvia ja videoita. Suru on puserossa asian kanssa, minulle itselleni kuvat on varsinkin tosi tärkeitä, vaikkei ne aina niin laatuotoksia olisikaan. Suurella todennäköisyydellä niitä ei saada koskaan takaisin, laite on käymässä Tampereella ihan ammattilaisilla, mutta hekään eivät ole onnistuneet kuvien palauttamisessa. Nyyh... Mutta nyt viimeinkin on saatu hankittua uusi ulkoinen kovalevy, jonka kautta pystyn näitä kuvia tänne tuomaan. Nyt siis keväisiä kuvatuksia...

 Piinalla oli vauhti päällä

 

Pomppukuviin oli mahdotonta saada koko kissaa kuviin saatika naamaa kameraan päin

 

 

 

Neiti Näpsä teeskenteli ottavansa iisimmin ja leluihin se ei sortunut, mutta kähesti Piinan kanssa sitäkin enemmän

 

 

Ruulla on omintakeinen tyyli leikkiä leluilla...

Lopputulos näyttää tältä. Ja kun koira on varustettu poikkeuksellinen runsaalla, tiheällä ja karhealla karvalla, ei ruohonkorsia meinannut saada siitä irti millään.

Muistatteko sen keväisen päivän kun tuuli tosi tosi paljon? Tuuli sai kissat riehumaan ja leikkimään, mutta sai ne myös ison koiran korvatkin nousemaan. Kyllä näillä korvilla kelpaisi kylillä käydä. Miksihän se kuulo ei ole aina niin tarkka kuin isojen korvien edellyttäisi olevan?

Varsinaisesti ja virallisesti meidän loma alkoi juhannukselta, siis oikein ihanaa myöhäistä juhannusta kaikille. Kylmä ja kolea sää ei houkutellut mökkeilemään, joten vietettiin sitten kaupungissa ja kotona aikaa. Rauhallisella menolla niin kuin ennenkin.

Pikku-Ruu täytti kesäkuun lopussa 30.päivä 4 vuotta!!! Onnea pieni Huu Haa, maailman kiltein koira!

 

Heinäkuun alkuun osui myös Pikkumustan juoksut, jotka ensimmäistä kertaa vaikuttivat ihan selkeästi Ruun olemukseen. Ei paljon treenit ja tekeminen napannut, niin ei sitten väkisinkään yritetty mitään. Kuka nyt helteessä jaksaisi tehdä ylipäätään yhtään mitään?

Miukun kyynpureman ja muiden terveyskysymysten selvittely jatkui myös kesän aikana. Kontrolliverikokeissa kyynpurema ei ollut aiheuttanut mitään harmia eikä muissakaan arvoissa ollut mitään sanomista. Lisäksi Miukulta otettiin (täysin hereillä ja tietoisessa tilassa ollessa) neulalla pissanäyte ja ultrattiin rakko, kaikki kunnossa. Syytä kintereiden kaljuuntumiselle ei siis ole vielä löytynyt. Nappulat olen vaihtanut viimeisen päälle premiun tavaraan ja se tuntui jopa auttavan asiaa, ja tilanne näytti selvästi paremmalta. Mutta nyt en ole kuitenkaan ihan varma, joten seurataan vielä lisää. Mutta että kissa antaa ottaa neulalla pissanäytteen ilman rauhoitusta? Kokeilkaapa... (pitää Miukua taas vähän kehua käytöksestä, hieno katti)

Niin ja lisäksi tuo onnistui repimään takatassun toisen keskimmäisen varpaan kynttä johonkin sillä seurauksella, että sai 10 päivän antibioottikuurin ja kaulurin päähänsä. Viereisessäkin varpaassa oli jonkin sortin vauriota. Vapaana kulkeminen vaihtui hihna liikuntaan ja sekös vasta mielekästä oli. NOT! Onneksi tämä episodi osui muiden tutkimusten kanssa samaan aikaan, joten elukkalääkärissä ei tarvinnut erikseen hönnätä. Ja onneksi tämäkin ongelma selvisi näillä pienillä toimenpiteillä, pahimmat vauriot taisi tulla sinne henkiselle puolelle. ;) Hihnassa hengailu ei ollut sitä mielekkäintä puuhaa, siksi piti mököttää raparperien alla piilossa. Jossain vaiheessa Miuku alkoi olla jo niin äkäinen, että kun käytiin tarpeilla ja vähän lenkillä metsässä ja ohjasin hieman vastahakoista kissaa oikeaan suuntaan jalalla, niin Miuku kävi jalkaan kiinni tappaakseen. Kumikengät on POP!

Mitäs muuta kesälomaan. Perinteistä mattojen pesua, mustikoiden poimimista ja maalauspuuhia. Niitähän se kesäloma oli täynnä. Ja silti vieläkin olisi mattoja pestävänä, ikkunat on pesemättä ja maalattavaakin olisi. Ehkä se tarkoittaa sitä, että lomalla on ehditty myös lomailla, kun kaikkia hommia ei olla saatu valmiiksi. Käytiin toistamiseen Tallinassa (kiitos hirmuisesti eläinten hoitopaikkoihin!!!), on käyty Ähtärissä, IKEA:ssa, on hengailtu, nautittu auringosta ja syöty hyvin. Niin ja juhlittiin Jäbä Duudsonin 1 vuotis synttäreitäkin, joten onhan sitä ohjelmaa ollut.

Iitun mielestä terassin maalaaminen on tosi tylsää puuhaa...

Etsi kuvasta koira. Iitun tyylinäyte mustikan poiminnasta...sielläkin oli Iitun mielestä ajoittain tosi tylsää...

Sellainenkin ihme piti todistaa kuvilla, että minun kuolevien kukkien penkeissä havaittiin elämän merkkejä! Uskokaa tai älkää, kolmen vuoden jälkeen meillä viimeinkin näkyi kukkia!

Ensin piti tietenkin kitkeä hurrrrrjan paljon rikkaruohoja pois ja vieläkin olisi kitkemistä. Piina tarkistaa, saavin sisällön laillisuuden... ps. tuo vati taitaa edelleen olla täsmälleen samassa paikassa ja odottamassa tyhjentämistä...ja niiden loppujen kitkemistä...

Ai niin, Viuhti oli myös loman aikana meillä hetken hoidossa. Oli todella mukavaa, kun Ruulla oli kunnon leikkikaveri käymässä! En viitsi edes nimetä kuviin kumpi on kumpi, näkeehän sen sokeakin. Takkuturkki on siis meidän Huu Haa, siloisempi versio on Viuhti. =) Tytöillä on aina niin kivaa keskenään. Kuuman kelin vuoksi kielsin isommat rallit kokonaan, vaikka Viuhtin mokoma provosoikin koko ajan hippaan. Onneksi lämmin sää oli puolellani ja enimmäkseen mustat painivat ja hammastelivat.

Tämä on hauska hippa-kuva, yhteismatkan jälkeen molemmat sinkosivat erisuuntiin hännät tötteröllä =D

Piips piti nuorisoa aika ajoin kurissa ja nuhteessa, minun pieni apulaispoliisi!

Iitukin vielä porskuttaa eteenpäin. Allergia-kuuri päättyi juuri ja pidetään lääkeaineesta hetken taukoa. Näennäisesti menee hyvin, mutta... Niin, miten sen sanoisi. Ei kuitenkaan hyvin. Yritän pitää Iitua mukana aktiviteeteissa ja tuolla lenkeilläkin, mutta se on alkanut näkymään ontumisena. En ole täysin perillä siitä, ontuuko etujalkaa vai takajalkaa, tekee sitä enimmäkseen levon jälkeen eikä aina. Mutta selvästi silloin, kun liikettä on ollut enemmän. Ja olen antanut sen viettää ehkä enemmän sellaista roisimpaa elämää, kaikkea juoksua en ole kieltänyt. Mutta sydäntä kylmää, jos sekin vähä on liikaa ja jos tämä oikeasti on meidän viimeinen kesä... Voi Piips.

Jäbä Duudsoni on kasvanut vuodessa aika lailla ja on hassua, miten sille alkaa tulla sitä ns. älykkyyttä. Me höpsöt vanhemmat ihailemme päivittäin niitä uusia taitoja ja oivalluksia, jotka ovat ihan naurettavan mitättömiä, mutta pienelle ihmiselle suuria elämyksiä. Onhan siinä kesässä ollut toimintaa, kun tämän vauhdikkaan vaahtosammuttimen perässä on pitänyt pysyä. Toimelias poika auttoi myös kissatalon maalaamisessa niin pätevästi, että tuli sitten yksivuotispäivän kynnyksellä soitettua ensimmäistä kertaa myrkytystietokeskukseen ja varmisteltua sieltä tietoja. Jäbä Duudsonin mielestä maalin sekoitustikku on sitä varten, että sillä maistellaan onko maali riittävän hyvän makuista maalattavaksi. Harmi, että sitä ei siinä tilanteessa mieti kameran hakemista ja kuvan ottamista, kun pienen pojan naama ja suu on ihan sinisenä. Mutta kissatalo sai uuden kuosin ja hienon sellaisen.

Loman loppupuolella havaittiin myös uusien leikkien opettelua koirien kanssa ja se menee jokseenkin näin:

Ensin tavoitellaan tai kaivetaan sitä lelua koiran suusta...

Sitten kun se on saatu, sen kanssa käydään hetken aikaa karkuteillä ja sitten kiikuketaan takaisin koiran otettavaksi...

Parasjuttu on juuri tämä, kun koira ottaa lelun takaisin. Se on niin hauskaa ja jännää! Iitun kanssa tämä on vielä inasen hauskempaa, mutta Piips nyt on E:n suosikki muutenkin.

Sellainen perinteinen kesäloma. Ihan mahtavat kelit ja auringon paiste. Niin kuuma, ettei sitä jaksanut oikein muuta kuin:

Nukkua sisällä, kun ei vaan jaksa...

Etsiytyä varjoon ja laiskotella...

Leikkiä ja läträtä mökkirannassa....

 Tämän loman säät edellyttivät vesiläträyksiä ja se on kyllä koiruuksien mieleen...

Lopuksi vielä kuvasarja Miukusta, joka söpöilee kesän alussa sinivuokkojen kanssa...

Todellisuudessa Miuku mitään söpöile...

Ja jos ihan rehellisiä ollaan niin näin se oikeasti meni...se söpöily kukkien kanssa siis...=D

Epätoivoa

Ei puhettakaan, että osallistuisimme SNJ:n tokomestaruus kokeeseen heinäkuun alussa. Sen olin miettinyt tavoitteeksi, mutta ei vaan pysty. Niin ja olinhan suunnitellut, että mentäisiin ihan tokon SM-kisoihinkin. Mutta ei ole löytynyt vielä tarpeeksi viisautta Pikkumustan korvien väliin. Taistelemme edelleen ruutu-liikkeen kanssa. Olen sitä paikkaa treenannut sen tarjoamisen kautta ja innostuin jo, että se olisi toiminut, mutta täytyy todeta, ettei se mikään oikotie onneen ole ollut. Ehkä kuitenkin edistystä on tullut, mutta että heinäkuun alkuun kisavalmiiksi, ehei.

Ja onhan meillä vaikka mitä treenattavaa vielä. Vähän laiskasti olen jaksanut lähteä muualle kuin tuohon kotipihaan. Ehkä sen takia, että jos ruutu ei toimi kotipihassa, se ei toimi muuallakaan. Iltaruoka on aika kova juttu ja sen saamiseksi Ruu kyllä haluaa yrittää tehdä hommat nopeasti ja tehokkaasti. Jopa niin nopeasti, että tunnarissakin se oma ei vaan ehtinyt jäädä hampaiden väliin, kun se lähti jo mukamas palauttamaan sitä. Tuli melkein luokse ennen kuin hoksasi, että jotain jäi. Kävi sen sitten hakemassa oma-alotteisesti, sentään. Luoksarin stopitkin oli kuin nopeimpien bortsujen tekemät, ilmeisesti ruoka on vakava asia ja otettava tosissaan. =D

Tokoa vielä treenaa ja se on jopa kivaakin, mutta se nome. Oikeesti, mua ei vaan ole luotu sitä treenaamaan. Nyt jos koskaan tuntuu siltä, että heitän hanskat tiskiin. Kun en osaa niin en osaa. Linjat vielä menee, tosin jouduin parissa edellisissä treeneissä huomauttamaan ihan tosissani siitä, että sitä pilliä kuunnellaan. Wt-kokeen aiheuttama epävarmuus ja uskon puute on selvästi näkynyt pillikuuliaisuudessa. Mutta tuntuu kuitenkin siltä, että tilanne ei ole ollenkaan toivoton. Pienellä muistuttelulla alkoi kyllä tosi kivasti kuuntelemaan.

Mutta ne markkeeraukset. Voi elämä sentään. En jaksa niistä edes volista, oon niin epätoivoinen niiden kanssa. Valkoiset damit tuo markkeeraa aika hyvin. Viime sunnuntaina tein todella pitkällä matkalla ja ei jäänyt vajaaksi markkeeraukset ollenkaan. Eka oli varmaan jotain huolimattomuutta, mutta parit seuraavat löytyi hyvin ja tarkasti. Mutta vihreiden damien kanssa ei edetä mihinkään. Niiden kanssa on uskomattoman isoa kaasujalkaa ja laajaa hakua ja ajaudutaan suurin piirtein toiselle puolelle peltoa etsimään niitä. 

Ja tuntuu, että yleinen linjaus Ruun kanssa on muutenkin sellainen, että yhtään taukoa ei saisi tulla. Olet viikon tekemättä jotain asiaa niin pitäisi aloittaa täysin nollasta, ihan alusta. Eihän se voi mennä niin? Eikö asioiden pitäisi jollain tavalla jäädä muistiin ja kehityksen edetä edes millimetrin eteenpäin? Väsyttää, kun tuntuu siltä, että aina pitäisi aloittaa maailman helpoimmasta harjoituksesta, jotta saisimme jotain aikaiseksi. Jos sitä pitää joka päivä suurella työllä treenata viisi tuntia pellolla ja mettässä, että pääsisi joskus johonkin kokeisiin, niin antaa todellakin muiden kisata. Omassa elämäntilassa ei ole mitään mahdollisuuksia moiseen treenimäärään, ei mitenkään. Kannattaako sitä sitten ylipäänsä tähdätä yhtään mihinkään, kun ei edetä niin ei edetä. Ja ainahan se on ohjaajassa vika. Oikeesti, niin masentavaa.

Kyynpuremia, reissaamista ja kiirettä

Näistä asioista on pari edellistä viikkoa koostunut ja pitänyt meidän jengin liikkeellä ja poissa tietokoneelta. Allekirjoittanut on aloittanut työt ja hyvin on mennyt, niin minulla kuin hoidossakin. =) Teen vähän lyhyempää päivää niin sekin auttaa nyt alkuun. Lisäksi meillä mummot katsovat nämä ekat viikot ja sitten kesäkuussa Aki jää lopuille isyysvapaille ja sitten ollaan lomilla, niin varsinainen hoito alkaa vasta elokuusta.

Voinette arvata kenet sain kiikuttaa päivystykseen pari viikkoa sitten ja totta kai vieläpä sunnuntaina, Hänen Ylhäisyytensä Neiti Näpsän. Itse olin noutajan kanssa pellolla treenaamassa nomea, olin juuri ehtinyt ripotella targetit ja damit pitkin peltoa kun Aki soittaa, että Miuku tuli juuri pihaan vasen etutassu kaksinkertaisen kokoisena. Käskin teljetä kissan sisälle ja lähdin tulemaan samantien takaisin. Totesin, että damien poimiminen talteen veisi jonkin verran aikaa, joten päätin jättää kamat peltoon ja hakea ne sieltä myöhemmin. Treeniliivinkin heitin matkalta metsään odottamaan, sillä oli kohtuullisen raskasta juosta hölskyvien damien kanssa lämpimässä säässä. Hiki virtasi, mutta olin melko nopeasti kotona.

Vasen etutassu oli siis kaksinkertainen ja Miuku oli selvästi kipeä. Ei antanut tassua oikein tutkia ja valitti kivusta. Nopeasti katsottuna en löytänyt puremajälkiä, mutta epäily kyyn puremalle oli vahva, sillä tassu oli niin turvoksissa. Kissa boxiin ja autonnokka kohti päivystystä. Onneksi se tällä kertaa on kuitenkin Jyväskylässä, viimeksi saimme ajella Karstulaan asti päivystys asioissa.

Klinikalla jouduttiin odottamaan vähän aikaa ennen kuin meidät otettiin vastaan. Eläinlääkäriä odotellessani tarkastelin tassua tarkemmin ja löysin toisesta keskimmäisen varpaan kärjestä verisen pistokohdan. Eli kyy se on ollut. Miukulle laitettiin tippa, mutta neste falskasi ihon alle suonen sijasta, joten ell päätyi sitten pistämään kaikki nesteet niskaan ihon alle. Päälle kipulääkettä ja päästiin kotiin. Illan Näpsä murjotti kissaboxissa vapaaehtoisesti ja aamulla se oli sitä mieltä, että hän lähtee baanalle. No ei lähtenyt, pääsi kyllä minun, vaunujen ja koirien kanssa lenkille aamulla. Tuli nähtyä sekin päivä, kun koirat juoksee vapaana ja kissa on mukana fleksissä. =D Kyllä Miukua otti päähän ja suurimman osan lenkkiä se harasi väärään suuntaan. Iltaan mennessä turvotus oli jo asettunut eikä kissa vaikuttanut enää yhtään kipeältä ja suorastaan yritti murtautua ulos, joten päästettiin se sitten ulkoilemaan. Eikä sen jälkeen ole ollut ongelmia.

Eläinlääkärin mukaan kissoilta harvemmin löytyy kahta pistoskohtaa, jolloin myrkyn vaikutus jää huomattavasti alhaisemmaksi koirien vastaanvanlaisiin puremiin verrattuna. Onni onnettomuudessa, taas. Montakohan elämää tähän meni? Miuku on kyllä ihana kissa tuolla eläinlääkärissä ja tietty kotonakin, sen kanssa nämä hoito toimet onnistuu niin nätisti. Mainitaan nyt vielä, että Miukun kohdalla on terveyttä vähän selviteltävä enemmänkin, koska sen kintereet ovat alkaneet kaljuuntua. Mutta siitä lisää kunhan tiedän varmaksi jotain. Asia on työnalla.

Kerran terveydestä puhutaan niin voisin nopeasti päivittää Iitun kuulumiset. Se on pärjäillyt ihan hyvin, mutta kyllä se on alaspäin mennyt, hiipuu hiljalleen. Muutama päivä sitten oli vähän reippaammalla tuulella ja kyllä sen näkee jälkeenpäin, vaikkei vauhti nyt mitään suurta ollutkaan. Ei hyvä. Mutta toistaiseksi tilanne on vakaa.

Viime viikolla me ihmiset oltiin reissussa Tallinnassa ja oli ihanaa! Mukana oli Jyväskylän isovanhemmat, jotka toimivat välillä lapsenvahtina, niin jäi meille vanhemmille vähän kahdenkeskeistäkin aikaa. Eläimiä tuli kaitsemaan ns. Pihtiputaan mummi  =D ja yllärinä vakiohoitajamme Ansku-Bansku, jonka ei alun perin pitänyt päästä paikalle. Kaikki oli mennyt hyvin ja pihaankin oli ilmestynyt uusia kukkia kuolemaan mun Kuolevien kukkien kukkapenkkeihin =D.

Älyllistä elämää havaittu!

Viime sunnuntaina kokoonnuttiin treenaamaan toistamiseen Tiinan, Birgitan ja Hannan kanssa. Olen niin ylpeä itsestäni kun raahauduin paikalle väsymyksestä, huonosta kelistä (ajoittain satoi) ja ennen kaikkea siitä, että ei vaan ollut fiilistä. Masentaa suurin piirtein mennä kentälle treenaamaan, kun eteenpäin ei päästä.

Nyt kuitenkin päätin aloittaa sillä ruudun bongaamisella. Mulla oli nakkia palkkana ja se lietsoi noutajaa vähän turhan paljon ja kun se kerran oli bongannut ruudun ja saanut siitä palkan, alkoi se bongaamisen sijaan tarjota mulle muuta aktiviteettia palkan toivossa. Tai vaihtoehtoisesti karkasi sitten ruutuun. Noh, harjoiteltiin ja kyllä se bongaus alkoi toimia. Pari kertaa bongattuaan annoin sen juostakin ruutuun ja meni tosi innokkaasti. Tässä kohtaa oli vielä kosketusalusta.

Seuraavaksi päätin ottaa alustan pois ja laittaa Ruun pohtimaan ruudun paikkaa omatoimisesti. Joskus tuli tehtyä tätä, miksihän sen lopetin? Eka oli ehkä hieman huono, mutta sen jälkeen petrasi ihan kympillä ja teki tosi hienosti töitä. Laittelin koiraa eri sivuille, joista sen piti osata hakeutua keskelle. Etureunalta oli vaikeinta, peruutteli vinoon, mutta työskenteli silti tosi hyvin! Homma näytti sille niin kuin Ruu olisi oikeastikin tehnyt jotain ajatuksella ja kenties jopa ymmärtänytkin jotain. Siellä korvien välissä siis kuitenkin on älyllistä elämää!

Luulen, että mun on oikeasti nyt tehtävä vain tätä, olemattomalta matkalta ja laitettava Ruu ajattelemaan itse. Se ei tunnu nyt mahtuvan Pikkumustan korvien väliin, että se kosketusalusta ei ole se juttu. Katsotaan mitä saadaan aikaan.

Lisäksi tein jääviä liikkuroituna ja avustaja naksutti merkiksi oikeasta asennosta ja laittoi takapalkkaa paikoilleen. Suurin vaikeus omassa kävelyssä ja sen tempossa. Tuli aikamoista noottia oudosta kävelystä ja myönnän, että eka setti varsinkin oli oikeastikin outo. ;) Olen tätä liikettä rakentanut rauhallisemman kävelyn ympärille, pohdin osaako noutaja istua nopeammasta vauhdista? Jäävät se erotteli hyvin, olisiko yksi seisominen mennyt istumiseksi. Työstetään sitä kävelyvauhtia.

Kaukoja kisamatkasta, tämä ei vaadi kuin treeniä. Keskittyessään Ruu osaa ja vaihdot on upeat.

Kivat treenit ja niin kiva, kun tuli lähdettyä ja treenattua. Porukassa treenaaminen on niin paljon kivempaa kuin yksistään!

-----

Eilen kävin aamupäivällä nomeilemassa tuolla tutulla pellolla.

Ensin markkeeraus, ennen kuin lähetin käveltiin kauemmas ja hieman sivuun. Löytyi hyvin. Sitten  kakkonen pidemmästä matkasta. Mustavalko-damit käytössä. Eka toinen heitto, kävelin kauemmas ja toka heitto tuli näin ollen myös kauemmas pikkuojan toiselle puolelle. Molemmat löytyivät varmasti.

Tämän jälkeen linjatreeni, jossa teemana pillin kuuntelu. Targetti näkyi hyvin keskellä peltoa, siellä ei ollut yhtään damia. Olin matkalle jättänyt eri kohtiin kaksi pientä damia ja tarkoitus oli siis saada Ruu kuuntelemaan lähipilliä. Eka dami oli helppo, koska matkaa kertyi 10m. Toinen dami oli vaikea, se oli lähempänä tagettia ja Ruu paineli surutta kepille asti. Annoin sen siellä etsiä hetken aikaa, kunnes se alkoi ihmetellä asiaa. Sama toistui ainakin kahdesti vielä, kunnes Ruu alkoi oikeasti kuuntelemaan. Eikä sillä ollut mitään ongelmia pysähtyä ja jäädä etsimään silloin kun käskin. Vähän heikosti se tosin etsi, seilasi paljon, joten ohjailin sitä pari kertaa oikealle alueelle. Kuunteli koko ajan tosi hyvin. Näitä lisää!

Lopuksi hakuruutu, jonka olin tehnyt valmiiksi. Kohtuullisen iso alue, jossa 11 damia. Ennen ruutua markkeeraus, joka jäi muistiin. Kolme sain hyvin, sitten alkoi koirassa näkyä väsymystä. Neljäskin palautui kuitenkin tosi hyvin ja ihan hyvässä ajassa. Lähetin vielä kerran, koska halusin Ruun palauttavan damin myös ruudun toiselta alueelta, eikä vain samalta suunnalta. Sainkin käteeni takarajalla olleen damin, joten siihen oli hyvä päättää tämä. Muistidamikin palautui, vaikka paikkaa Ruu etsi hetken ja näki, että tarkan sijainnin se oli jo unohtanut.

Kun haettiin treenin päätyttyä loput damit hakuruudusta huomasin, että ne oli vaikeasti paikannettavissa. Vaikka tuuli, ei se tuonut hajuja helposti nenään, yhden damin päälle Ruun piti astua ennen kuin se sen huomasi. Ja yksi dami oli vahingossa pudonnut kiven koloon, sitä Ruu ei olisi saanut ylös itse. Eli hyvä, etten lähettänyt koiraa enää hakuun. Sillä olisi ollut vaikeuksia löytää loppuja dameja ja se olisi varmasti väsynyt ennen löytöä.

Viimeisenä tein sielä saman linjan, mutta nyt Ruu sai juosta targetille asti, olin sinne salaa yhden damin vienyt.

Evl katsaus

Perjantain kisavuorolla päätin ottaa evällän liikkeet kokeenomaisesti liikkuroituna ilman välipalkkaa kahdessa setissä, liikkeet perusjärjestyksessä. Palkaksi jätin Ruun kanssa yhdessä autolle kissanruokaa kuppiin, ei olla näin aiemmin tehty, mutta tuntui Pikkumusta ymmärtävän hyvän päälle ja ainakin innoissaan se oli.

Seuraaminen: perushyvä setti, ehkä hieman jossain kohti tuntui väljältä vierellä, mutta muuten meni hyvin. Perusasennot ajoittain hitaita. Juoksuosuudessa ei irronnut ainakaan tällä kertaa juuri yhtään, eli siinä ollaan menty eteenpäin.

Zeta: ikinä ei olla otettu kokeenomaisena saatika edes treeneissä kokonaisena liikkeenä liikkurin kanssa. Järjestys oli istu-seiso-maahan ja kaikki stopit oikein! Vau! Jäävät oli jopa kelvollisen nopeitakin Ruun tekemäksi, joten ei voi olla kuin tyytyväinen.

Luoksari: ei mitään tietoa miten sujuu, liian vähän on stoppeja treenattu. Ruu yllätti ja teki meidän tasoisesti tosi hyvät stopit. Seisominen inasen ehkä hidas, maahanmeno sai kehuja kavereiltakin. Maahanmeno ajoittui niin, että kaukalon laidalla seisoi kavereita ihan vain katsomassa, ei edes mitenkään häiriköimässä. Stopista Ruu selvisi, mutta viimeisellä pätkällä pälyili ihmisiä ja kiersi heitä hieman, jolloin viimeisen pätkän vauhti vähän kärsi. Eli ihmishäiriötä tarvitaan jatkossakin.

Ruutu: pienellä koiralla ei edelleenkään ole minkäänlaista käryä tästä liikkeestä tosi paikan tullen. Merkille hyvin, tottelemattomuutta stopin kanssa, eli sitäkin on vielä viilattava. Merkillä näki ettei tiedä mitä on tekemässä. Vaikka liikettä helpotti kaukalon seinä (ei siis voi lähteä taaksepäin väärään suuntaan) ja vähäiset häiriömerkit kentällä, ei Ruu osannut siltikään paikantaa ruutua. Se ei siis tiedä, mitä siltä odotetaan. Juoksi kohti hyppyä, joka oli ruudun vieressä vähän matkan päässä. Kurvaili vähän ja palasi merkille. Menin ihan koiran eteen helpottamaan liikettä, vihjailin sille ruudusta, mutta säädettiin hetken aikaa, ennen kuin sinne lopulta löysi. Sivulletulo ruudusta on parantunut paljon! Siihen olin tyytyväinen.

Ruu paineli kuin ohjus kaukalosta ulos ja parkkipaikan läpi autolle, kissanruuan voima yllätti... ;)

Toisen setin vuoro:

Ohjattu: ei olla tehty super pitkään aikaan, kun en ole uskaltanut sekoittaa tällä Pöljän ajatuksia, kun ruutu on sille niin kovin vaikea. Siinä mielessä oli ehkä epäreilua tehdä, mutta päätin rennolla mielellä kuitenkin kokeilla. Oikea kapula haettavana. Merkille ihan hyvin, kääntyi oikealle, pysähtyi ja ihmetteli vähän sen näköisenä, että joko siellä ei näkynytkään ruutua tai sitten se odotti saavansa kapulan suoraan sivulta. (olen siis tehnyt liikettä niin, että kapulat on alkuun olleet sivulla) Hetken ihmeteltyään käänsi katsetta vasempaan, huomasi kapulan ja meni hakemaan sen. Eli tsäkällä oikein. =) Vaatii vielä treeniä, ja paljon. Haluan, että koira kuitenkin tietää mitä se on tekemässä.

Metallihyppy: muuten hyvä, kalisutteli vähän kapulaa suussaan. Luovutus huono.

Tunnari: ruma kuin mikä, mutta oma nousi. Maisteli vääriä paljon, nollille olisi varmasti mennyt kokeessa. Pääasia että se oma sieltä nousi, paineita oli selvästi liikkurista ja palkattomuudesta ja kaikesta mahdollisesta.

Kaukot: ok suoritus, pieni eteneminen seiso-istu ja seiso-maahan. Koska tiedän Ruun osaavan nämä virheettömästi, niin en voi olla täysin tyytyväinen suoritukseen. Mutta treeniä treeniä.

Ja taas ohjuksena palkalle. Ihan kiva kokonaisuus ja hyvä katsaus siihen, mitä vielä pitää treenata. Tuo ruutu on kyllä vaikea ja nyt on tehtävä joku radikaali sotasuunnitelma sen osalta, nykyinen systeemi ei kertakaikkiaan toimi. Ei tälle koiralle. Hanna ehdotti jos opeteltaisiin nyt vain bongaamaan ruutua aktiivisemmin ja palkkailisin sitä siitä. Voisi toimia, jos Ruu alkaisi sitten hoksaamaan homman nimen. Ajattelin myös, että treenataan tarjoamisen kautta ruudun paikkaa, annan koiran funtsia itse asiaa, koska se on toiminut tähän asti muissa liikkeissä. Palkan laatua voisi nostaa tässä liikkeessä, niin saisi koirankin vähän isompiin sfääreihin ja yrittämään enemmän.

Onneksi ei treenattavat asiat lopu kesken.

Blogi ajantasalle

Yritetään nyt samantien päivittää blogi ajantasalle myös muiden juttujen osalta. On niin absurdi ja outo tilanne, että Jäbä Duudsoni on mummolassa hoidossa ja itse olen kotona koneen äärellä. Hyvin hyvin outoa.

Ensi viikko vielä armon aikaa, sitten pyörähtää itsellä taas työt käyntiin. Kysynpä vaan, että mihin tämä aika on hujahtanut? Pääsiäinenkin oli ja meni, Vappu oli ja meni. Viime viikolla käytiin pitkästä aikaa Puttaalla olemassa, tällä kertaa selvittiin ilman mahatauteja. Iitukin kesti autoilun yllättävän hyvin, odotin voimakkaampaa reagointia, mutta tuntui olevan päinvastainen vaikutus.

Toko:

Samat ongelmat jatkuu ja jatkuu. Jos olen viikon treenaamatta, ei Pikkumusta osaa enää juosta ruutuun. Se kai se meidän suurin ongelma onkin. Tuntuu, ettei päästä eteenpäin ja se syö nyt vähän treenimotivaatiotakin. Eli aika vähän on treenattu. Täytyy tehdä varmaan koemainen katsaus, niin pääsisi vähän paremmin kartalle tilanteesta. Kokeisiin kuitenkin tekisi mieli.

Kiviahon koulutuspäivitys puuttuu yhä, se jää odottamaan vielä päivitystään.

Nome:

Jaa´a, rämmitään varmaan tämänkin lajin kohdalla edelleen siinä samaisessa suossa missä ennenkin. Yritys on kova, mutta kun ei niin ei. Vaikka tasaisella Ruu tuntuu markkeeraavan vihreät damit ihan ok (matkan ollessa sopiva), niin jatkossa on varmaan helpotettava ja otettavat valkoiset ja paremmin näkyvät damit käyttöön. Pyritään oikeasti siihen, että saisi koiralle paljon onnistumisia.

Tein pari päivää sitten lenkin takapellolle ja ajatuksena ottaa pitkästä aikaa hakuruutu pöheikköön, johon olen tehnyt lähihakua. Heitin ekan damin vasempaan kulmaan, pikkudamin keskelle ja lähdin painelemaan kohti oikeaa kulmaa, kun matkan keskeyttikin iso kyykäärme, vähintään sen 80cm! YÖK! Tuijottelin sitä siinä metrin päässä ja ajattelin, että luojan kiitos sen bongasin enkä tallonut päälle. Vähän aikaa se ihmetteli, sihisi ja luikerteli heinien ja oksien sekaan piiloon. Minä käännyin kannoillani ympäri ja kirosin, etten painanut tarkemmin mieleen mihin sen pienimmän minimini-damin heitin. Olipas fantsua etsiä sitä sieltä. Nimittäin päätin olla sittenkin tekemättä hakuruutua tähän kohtaan. Kyy olisi ihan varmasti osunut Ruun reitille, ihan satavarmasti. Ja mulla ei ollut edes puhelinta matkassa, kun unohdin sen kotiin. Olisipas ollut hauskaa kantaa koiraa ja työntää vankkureita kotiin yhtä aikaa.

Toisena lenkkipäivänä oltiin Ruun kanssa kaksistaan liikkeellä ja valkoinen metsäjänis pyyhälsi pellon poikki vauhdilla. Sinne paineli noutaja perään, annoin sen mennä aika pitkälle ennen kuin puhalsin pilliin. Niin löi jarrut heti pohjaan ja pysähtyi, kun halusin testata pysähtyykö vai ei. Namitkaan ei kelvanneet palkkioksi, niin tohkeissaan Ruu pupujussista oli.

Tänään treenattiin Marikan kanssa Ankeriasjärvellä, saatiin Team Jämsän toinen osapuoli heittäjäksi. Ampuakin oli tarkoitus, mutta kun jäi vielä epäselväksi saako siellä ampua vai ei, niin jätettiin tällä kertaa ampumatta.

Tehtiin parityönä ja se oikeastaan riitti nostamaan kierrokset yhtä korkealle, jos joku olisi ampunut. Ensin markkeeraus Viuhtille, heittäjä siirtyi ja kun Viuhti oli palauttamassa, tuli Ruulle markkeeraus valkoisella damilla. Olisiko matkaa ollut 70m? Vinkui ennen lähtöä, vinkaisi lähtiessään ja näki selvästi, että odotti mun kieltävän menemästä. Kun kieltoa ei tullut, nosti vauhdin maksimiin ja haki damin talteen. Uusittiin niin, että Ruulle tuli eka heitto (mustavalkoinen dami) ja heittäjän siirtymisen odottaminen. Ruu odotti tosi rauhallisena, keskittyi hyvin heiton suuntaan ja lähti hiljaa. Hieno markkeeraus.

Sitten ohjaustehtävä. Ison ojan suuntaisesti, sinänsä helppo linja. Ensin markkeeraus tosi lyhyelle matkalle, tämä jäi muistiin. Linjalla Ruu eteni helposti, mutta koska linjan päädystä pääsee rantaan, paineli koira sinne hajujen perässä eikä kuunnellut pilliä. Tuli kutsuttaessa takaisin ja sai hajun ennen kuin ehdin pillittää. Ok suoritus. Muistidami löytyi helposti. Viuhtin linjan jälkeen laitoin Ruun vielä uudestaan, mutta pysäytin vähän ennen targettia. Hyvin stoppasi. Ohjasin oikealle, eteni hyvin ja stop. Ja siitä muutama metri taakse ohjaus, meni upeasti ja dami ylös! Wau! Tämän perään vielä yksi suora linja, hieno.

Lopuksi tehtiin kakkosmarkkeeraus niin, että eka heitto sen ison ojan toiselle puolelle ja toinen heitto ojan samalle puolelle, josta lähetettiin. Viuhti teki ensin ja koska tehtävä olikin vaikea, muutettiin Ruulle suunnitelmaa. Eka tehtiin ykkösmarkkeeraus ojan toiselle puolelle, se meni hienosti. Sitten heitettiinkin eka heitto (maastodami) samalle puolelle ja toinen heitto (valkoinen dami) ojan toiselle puolelle. Sen Ruu haki hienosti ensin ja kakkosdami löytyi myös tosi tosi hienosti. Etäisyydet oli alokasluokan koirakoille, mutta ainakin saimme tehtävän onnistumaan varmasti.

Kiva ja onnistunut treeni, ei yhtään epäonnistumista. Ihanaa! Kiitos Team Jämsä!

Terveys:

Piips on voinut hyvin, kipukohtauksia ei ole ollut. Maallikon silmään meininki näyttää yhtä hyvältä kuin aiemminkin, omaan silmään hieman huonommalta ja käteenhän tuo koira tuntuu tosi huonolta. Vaivoja on. Kipulääkkeet menee jatkuvana ja yksi lihasrelaksantti-kuuri on syöty. Allergiat vaivaa, johtunee varmasti keväästä, mutta voi myös olla, että on stressiäkin kivuista. Kun ei voi tietää. Kesä jo kolkuttelee ovella, saa nähdä miten Piips jaksaa pihakoiran virkaa toimittaa. Iloinen se on ja ruoka maistuu. Eli Iitun mielestä kaikki on kunnossa.

Kissat:

Ulkoilma maistuu ja joka päivä on metsästys ollut onnekasta ja saaliita kannetaan kotia näytille. Mahtavaa.... Paniikki reissaa edelleen, joka päivä se on mielessä ja ajatuksissa, vaikkei olekaan kotona. Toivon, että Pulla-Poika tulisi vielä kotiin.

Kuviakin on tullut otettua kaikista otuksista. Jospa niitä saisin tänne näytille asti.

WT-koe Kouvolassa

Päivitykset on pahasti jäljessä, mutta yritetään paikkailla tilannetta! Aloitetaan tästä surkuhupaisasta wt-kokeesta, jossa kävimme kolme viikkoa sitten Kouvolassa. Vaikka olinkin sitä mieltä, että kokeisiin ei tänä(kään) vuonna mennä, niin tulipahan nyt sitten käytyä. Koe oli epävirallinen joukkuekisa, joka olikin se syy, miksi suostuimme mukaan. Oli hyvä käydä kurkkaamassa, mitä meidän avoimeen luokkaan tähtäävien tulisi vielä osata. Tuloksena se, että paljon ja vähän päälle.

Sää ei ollut ihanteellisin, tuuli, satoi, oli kylmää ja märkää. Päivä oli piiiiitkä ja odottelua paljon. Kokeessa oli neljä rastia ja niissä suoritettiin tehtävät osittain yhtä aikaa.

Ekalla rastilla Ruulle tuli markkeeraus kauas suuren ojan yli, ojassa paljon kasvustoa. Damit oli tietenkin maastonvärisiä, joten näkyivät huonosti meille kokemattomille. Ennen meidän tehtävää oli alokasluokan koirakko ottanut lähihakualueelta ojan reunalta ylös damin. Markkeerauslinja kulki siitä ihan vierestä, ei varsinaisesti läpi. Heitto näkyi, jos sitä osasi katsoa, mutta Ruu ei osannut. Se jäi tuijottamaan siirtyviä heittäjiä, jotka vaihtoivat paikkaa heiton jälkeen. (tätäkään ei olla vielä koskaan harjoiteltu) Koska Ruu ei nähnyt heittoa, yritin lähettää sen ohjauksella damille, mutta tällä kertaa kaikki mahdolliset häiriötekijät olivat Pikkumustalle liikaa, ja se ei kuunnellut yhtään. Luulen, että olisin saanut sen "normaalioloissa" ohjattua damille, ainakin paljon lähemmäs, mutta nyt ei vaan pystynyt. Siis nollapistettä.

Toisella rastilla oli ohjaustehtävä samaisen ojan yli, mutta selvästi metsäkasvuston puolella. Matka oli kohtuullinen, vasemmalle jäi häiriöksi voittajaluokan koiralle heitetty dami. Tällä rastilla Pikkumustalla oli korvat. Se kuuliaisesti kuunteli pilliä ja teki kuten pyysin. Linja siis laskeutui ojan pohjalle ja nousi vastapuolen rinnettä ylös. Maaston vuoksi hukkasin koiran aina välillä vasemmalle, mutta sain sen monta kertaa ohjattua ihan damin viereen, mutta hankala tuuli ei ollut puolellamme ja dami jäi loppujen lopuksi nostamatta. Harmitti, Ruu olisi ansainnut löytää sen, niin hienosti se teki mulle hommia. Osa koirista oli kuulemma saanut yrittää damia ylös kauemmin kuin Ruu, mutta aina ei voi voittaa. Siis nollapistettä ja kohti kolmos rastia.

Seuraavaksi tehtiin töitä tasaisella pellolla ja tehtävänä olisi ollut simppeli markkeeraus. Mutta, alokasluokkalainen haki damin vasemmalta puskista, sen heiton Ruukin näki hyvin. Kun alo-koira oli palauttamassa tuli Ruulle ammunta ja oma heitto pellolle. Yritin näyttää Ruulle suuntaa jonne katsoa, mutta taisin enemmänkin häiritä koiraa ja se varmaan hukkasi damin minun ansiosta. Heittäjät taas siirtyivät ennen kuin sain lähettää koiran heitolle. Tänä odotusaikana katsoin koiraa, joka hetken silmiä pyöriteltyään naulasi katseensa alokasluokan heiton suuntaan. Jos olisin ollut fiksu, olisin lähettänyt Ruun damille ohjauksella, ja vielä niin, että linja olisi ohittanut damin oikealta ja ohjannut sitten oikeassa kohtaa vasemmalle. Mutta koska olen vähemmän fiksu, oletin Ruun nähneen damin ja lähetin sen normaalisti markkeeraukselle. Ja kohti alokaskoiran heittoa Ruu lähti. Yritin ohjata, mutta tällä rastilla ne korvat oli taas hukassa ja aika nopeasti tuomari pyysi kutsumaan koiran takaisin. Luulen, että kaksi rastia ilman damia söi jo vähän Ruun uskoa siitä, että minä tietäisin missä dami on. Voi olla, että kuunteli senkin vuoksi huonosti. Ja komea nolla lisää pisterivistöön.

Viimeisellä rastilla oli ensin seuruutus, jonka aikana takanamme ammuttiin. Käännyimme katsomaan siihen suuntaan, jonka jälkeen käännyttiin kuitenkin alkuperäiseen suuntaan. Alokasluokan koirakko haki markkeerausdamin ja tulikohan siinä vielä muutakin ammuntaa voittajaluokan koirakolle. Tämän jälkeen sain lähettää Ruun sinne vastakkaiseen suuntaan, jonne oli se yksi ammunta tullut. Ohjaustehtävä oli helppo ja Ruun olisi pitänyt suorittaa se oikeastaan helposti, mutta olen varma, että koiralla loppui jo usko kesken ja oli varmasti myös väsynyt. Vauhti oli rauhallisempi ja jouduin muutaman kerran ohjaamaan, että sain koiran damille. Ilmassa oli kuuntelemattomuutta ja sellaista omaa nuuskuttelua. Mutta dami nousi! Ja se oli valtavan hyvä päätös päivälle, kehuin koiraa jo palautusvaiheessa. Ruu oli damin ansainnut, vaikka ohjaus ei niin helposti sujunut, kuin mitä taitomme olisi edellyttänyt. Tältä rastilta saimme peräti 17p, itse olisin antanut vähemmän.

Pisteistä viis, pääasia että se viimeinen dami edes nousi. Se oli Ruulle varmasti tärkeä. Kokonaisuutena koe oli rankka, mutta opettavainen. Meillä on vielä pitkä matka sinne avoimeen, tehtävät vaan on jo niin vaikeita. Itse olen niin kokematon, että tuntuu välillä ylivoimaisen vaikealta viedä koiraa eteenpäin. Me ollaan jämähdetty jonnekin alokkaan ja avoimenluokan väliin eikä osata siltä pois. Ja toisinaan on kyllä fiilis, että antaa osaavampien harrastaa ja siirrytään itse muihin hommiin. Mutta sitten taas mietin, että ei tämä ole meille kuitenkaan kuoleman vakavaa, joten kai me voidaan jatkaa harrastamista, vaikkei koskaan päästäisikään yhtään mihinkään.

Kiitos joukkuetovereille, olitte ihanaa seuraa sateisessa säässä ja kanssanne oli mukava kisata. Kiitos Katille joukkueen kapteenina olemisesta, hoidit pestisi älyttömän hyvin! Kiitos Marikalle matkaseurasta, jälleen kerran! Kuka muu sitä lähtisi meidän kanssa aamulla puoli 5 ajamaan jonnekinpäin Suomea? =)