Maissin maailman valloitus jatkuu; osa 3 - Rankka juhannus

Nyt oli kuulkaapas niin rankka juhannus, että mä en taida jaksaa kertoa siitä mitään. Kolme päivää täyttä pohotusta, huh huh. Ai te haluatte tietää siitä... Noh, kai mun sit täytyy...

No me tultiin ensinnäkin taas tänne "tätilään", missä asuu siis toi Tätsy ja sen ihmismutsi, mun kummitätsy siis. Vietettiin juhannusta porukalla, mun ekaa juhannusta huom huom! Ja oli kyl kiva, että mamma teki siitä niin superhienon ja siistin! Oispa aina juhannus!

Sillo ekana päivänä me ajeltiin jonneki pöpelikköön, Tätsy osallistu johki kokeeseen, niin mä kuulin niiden puhuvan. Siellä oli kuulkaapas tosi paljon meikäläisiä ja musta oli ainakin super siistiä nähä noita ympyröitä. Jouduttiin systerin kans oottaan autossa aina välillä, mut olipa huisin hauskaa päästä välillä rantaan ja uimaan. Oli niin kuumakin! 

Jotain ne puhu, et mä olisin joku vesipeto. Mut mähä oon vaan mä, ja musta tää vesi on aivan mahtava juttu. Uintiki on niin helppoo, kattokaa ny vaikka! Mamma mumisi, että eipähän tarvinnu uimaan opettaa... Ja koko ajan ne huuteli, että ei niin pitkälle sais uida. En kyl vaan tajuu et miksei?

Jännittävintä oli ehkä kuulla ampumista ja niitä pillin ääniä. Tiiättekö, tuli sellanen jänskä fiilis, että kyllä minäkin vielä! Ja sitten jatkoinkin taas heinän syöntiä... Pitkä ja väsyttävä päivä, mut niin kiva!

Seuraava aamuna lenkkeiltiin sitten semmoselle lähikentälle. Me harjoteltiin hihnassa kulkemista ja nyt meille tuli mamman kanssa erimielisyyttä siitä, mitä vauhtia meidän olis pitäny edetä. Musta mamma oli käsittämättömän hidas, se oikein mateli eteenpäin! Ja se taas väitti, että mä mukamas kiirehdin liikaa. No en todellakaan kiirehtiny!

Anyways me leikittiin siellä kentällä ja siitä me molemmat oltiin samaa mieltä, että se oli tosi tosi hauskaa!

Iltapäivällä lähettiin sit niihin oikeisiin töihin! Näillä dameilla me ollaan jo vähän harjoteltu aikasemminkin ja mulla on kuulkaapas tosi tarkka nenä! Ja tää touhu on niin superkivaakin! Mamma opetti mua olemaan tosi tarkkaavainen, kun meidän avustaja pudotti damin maahan. Kattokaa ny, eikös mulla ole ainakin yhtä tarkka katse kuin mammallakin? 

Kiirekiirekiire...missämissämissä...

Täällä se on! Mä löysin, mä löysin!

Nyt kiireesti takasi mamman luokse. Jos ette siis vielä tienny, niinku siis löytää tämmösen damin ni se pitää pikimmiten palauttaa takasi mammalle. Aina.  

Mut sit arvatkaapa mitä! Mä haistoin jo kaukaa semmosen tosi jännän ja mielenkiintoisen hajun, jota mä seurasin ja sit mä löysin tämmösen vaakun!!! Aika tosi tosi tosi jännää. Mua kiinnosti ihan kauheesti, mut kyl mua sit nii jänskätti, etten sitä heti tohtinut suuhun ottaa. 

Sit mamma vähän herätteli, rohkaisi ja kannusti ja sit kuulkaa, sit mun sisällä syttyi semmonen tunne, et tää on SE juttu. Siis NIIN siistii!

 Mä menin näyttää tätä vaakkua mammalle ja kylläpä sainkin paljon kehuja ja olin kuulemma niin tosi taitava.

Hommat tehty ja taisi meille kaikille tulla hiki tässä touhussa.

Eipä se hiki haitannu, sillä päästiin seuraavaksi taas uimaan! Mä kävin Tätsyn kimppuun heti ja eipä se sitten muuta tarvinnukaan, ku sillä lähti taas ralli päälle.

¨

Ja sit me pärskyteltiin oikein urakalla!

Siinä vähän ehkä vauhti kasvoi kaikilla ja me sinkoiltiin innoissamme vähän sinne sun tänne. Meidän joukossahan oli muuten yks semmonen mustavalkoinen koira ja sit tämmönen pieni karvainen, saman värinen ku mäkin! Tää pikkunen oli aika hauska tapaus ja mä ihan huomaamatta painelin sen perässä tolle laiturille, vaikka oli tuulta ja aaltoja ja toi laituri keikkui aika lailla. Mut ei mua kyllä pelottanu yhtään, ku en mä edes oikeestaan huomannu koko asiaa.

Ja sit ku oli vähän sitä vauhtia eikä niin paljon ajatuksia, ni sit mä vaan yks kaks tipuin tolta laiturilta ja menin ihan umpi sukelluksiin! Eikä kukaan yrittänytkään pelastaa, kaikkia vaan nauratti kauheesti. Taas! Mut onneks mä oon hyvä uimaan ja handlasin homman... 

Mietin muuten sitä, että yleensä aina kun vauhti kasvaa liikaa ni me joudutaan kaikki nököttämään paikoillaan. Tää toistuu vähän joka kerta. Mistähän se johtuu?

Mä ja mun sisko <3

Toi pieni karvainenkin kaveri tuntui ihan itsestään tietävän mihi kohtaan asettua. Se ihan yks kaks vaan ilmesty mun viekkuun ja otti osaa tähän arestiin kiven päällä.

Pihaleikkejä me ei ehitty juuri puuhailla, ku oltiin koko ajan johonki sinkoilemassa. Yks kaks huomattiin et on taas ilta. Ja sit se vähä mitä oltiin pihassa ni eipä siinä noista "vanhuksista" ollu leikkikaveriksi, ku eihän ne sit enää päivän töiden jälkeen jaksaneet muuta ku möllöttää paikoillaan. 

Mut ehkä näitten piharallien vähyyteen vaikuttaa seki, et meil on Mamman kans kaksistaan niin sairaan kivaa, et mä tykkäänki hakea sitä enemmän leikkimään. Mun mamma on aika ihku...

Siskon kans muute tykkään huilata vähä silleen ja tälleen ja vinkkinä vaan muillekin, et siskon päällä on erityisen hyvä ja näppärä syödä ja kaluta luita! Pehmeä, lämmin ja hiukan kohotettu alusta sekä samalla saa niinku ruokaseuraa. Älyttömän kätsää!

Mut kyl mä siis edelleen tykkäsin niistä pienistä Poikasista ja erityisesti niitten leluista. Niin makeita autoja, et oli ihan väkisin saatava aina jokun niistä suuhun...koeajolle kattokaas.

Vikana päivänä me sit vielä käytiin niissä oikeissa töissä ennen kotia lähtöä ja mäki sain taas vaakun kans tehä hommia. Ja en tarvinnu enää mamman apuja, nostin vaakun heti kantoon ja vein mammalle tietenkin! Sit me ihasteltiin sitä yhdessä! Vai ihasteltiinko me mun hienoa työskentelyä? No ei sen niin väliä...

Me tehtiin siis niinku markkeerausta, ohjausta ja sit vielä sain ihan itse etsiä ton vaakun metsästä, ku se meidän appari oli sen sinne ensin hukannut. Ajatelkaa! Aika huolimatonta mun mielestä. Onneks mulla on niin hyvä nenä, et löysin sen heti! 

Niin että eikö ollutkin aika rankka kolmen päivän setti? Mut mä tykkäsin ja toivottavasti tulisi pian uusi juhannus taas, kun näin siistiä oli nytkin!

Ai niin, söpöstelykuva meinasi ihan unohtua! Oon ehkä kasvanu taas, mut oon silti yhtä söpö kuin ennenkin. Eiks niin?

Erilainen juhannus

"Lähetäänkö tonne?" kysyi eräs koiravouhottaja ystäväni jakaessaan linkkiä Kannonkosken juhannuksesta, jossa tarjolla oli wt-koetta ja koulutusta. Eihän sitä nyt juhannuksena tämmösiä touhuta, ajattelin minä. Ja yhtäkkiä olinkin jo laittanut ilmon wt-kokeeseen sisään ja avoimeen luokkaan. Just.

Siispä juhannusaattona "rankkuriauto" (niin kuin meidän isäntä autoani nimittää) strattasi kohti Kannonkoskea, kyydissä kaksi koiravouhottajaa ja kolme koiraa, evästä ja hyttysmyrkkyä. Avoimessa luokassa oli 10 koirakkoa, joista yksi oli joutunut jättäytymään pois, eli 9 koirakkoa. Me starttasimme luokassamme toisina ja onnennumerolla 13. Ikinä koskaan missään kisassa tai kokeessa en ole jännittänyt näin vähän kuin nyt. Ihan tosi rento fiilis.

Viisi rastia, joiden selitykset ja pisteet kuvineen laitan siinä järjestyksessä, kuin rastit suoritettiin. 

Ekalla rastilla oli kaksi ohjausta, 1 ja 2. Homma alkoi ajolla ja ampumisilla punaisen viivan mukaisesti. Tämän jälkeen sain tuomarin luvalla lähettää koiran ekalle damille.

Ajo ja ammunnat menossa, dami on ruksin kohdalla. Ruu lähti ja eteni hienosti, mutta pillitin liian aikaisin ja koira valui alaspäin liikaa, joten stoppasin ja ohjasin eteen, jolloin sai damin ylös. Kuva: Marika Ruottinen

Kuva: Marika Ruottinen

Omaan tahtiin sain lähettää toiselle damille. Tämä oli ihan kymppi lähetys ja etenemä, dami nousi heti. Hei! Meillä kaksi damia ylhäällä, wuhuu! Pisteitä tältä rastilta 19/20.

Odotellaan toiselle rastille pääsyä, ensin meidät kutsuttiin ja sitten pitikin yhtäkkiä odottaa. Kuva kertonee fiilikset, meillä on rentoa ja mukavaa. Ehkä vähän liian rentoa ja leppoisaa...

Tokalla rastilla oli paritehtävä alo-koirakon kanssa. Ensin ammuttiin ja tuli ykkösmarkkeeraus meille korkeassa heinässä kanavan reunaan. Seuraavaksi ammuttiin ja heitettiin ykkösmarkkeeraus oikealle heinikkoon alo-koirakolle, joka sai hakea ensin. Jonkin verran alo-koiralla oli säätöä ja käskytystä, kunnes lopulta löysi oman daminsa. Tämän jälkeen sain lähettää Ruun noutoon, joka juoksi suoraan damille ja poimi sen mukaan. Tuomari kehui kovasti Ruun työtä, pisteitä tuli 20/20. Itsestä tuntui vähän hassulta, kun kanavan reunaan meni voi-koirakoiden jättämät selvät polut ja dami sattui tippumaan juuri sen polun päähän. Tehtävä tuntui siksi tosi helpolta, vaikka kuulemma ensimmäinen koira oli painellut suorillaan kanavaan uimaan.

Tässä näkyy rastin kokonaiskuvaa. Ykkönen on meidän dami ja kakkonen on alo-koirakon dami. Kuva: Marika Ruottinen

Ruu palauttaa damia

Seuraavaksi kolmosrastille. Kaksoismarkkeeraus korkeassa heinässä.

Kuva: Marika Ruottinen

Me odotimme näkösuojan takana, kun edellinen koirakko suoritti tehtävää. Ruu näki siis vain ekan ampujan ja toisen koiran ohjausta. Tehtävässä ensin tuli ampuja 1 laukaus, josta heittäjä heitti ekan damin. Heti perään ampuja 2:sen laukaus ja heitto heti perään. 

Ja arvatkaa mitä. Ruu karkasi toisesta paukusta. Oli niin menossa suorittamaan, ettei malttanut ja tuli jonkinlainen aivopieru. Olin ihan hämmentynyt ja tuomarikin oli kovin pahoillaan, kun vasta oli ekalla rastilla nähnyt, miten hyvin Ruu olisi ollut ohjattavissa. Ihan varma en ole lähtikö pelkästä laukauksesta vai osittain myös heilahtavasta heittokädestä, mutta joka tapauksessa hihna kaulaan ja pois. Pisteitä 0/20. Oltiin kuitenkin onnekkaita ja saatiin jatkaa vielä kahdelle viimeiselle rastille.

Siellä lentää eka dami ja hetken päästä Ruu karkasi. Oli muuten vielä niin, että Ruu katsoi tosi tarkkaan ekaa ampujaa ja meinasi jopa missata ekan damin heiton, kun ei älynnyt sinne heti katsoa. Ehkä tämäkin sai sen unohtamaan luvan odottamisen. Sääli, olisin niin mielelläni nähnyt miten se olisi markkeerannut nämä damit. Kuva: Marika Ruottinen

Sitten olikin aika pienen puhuttelun ja palautteen annon. Että miten meni noin niin kuin omasta mielestä hä?

Jonkun aikaa saatiin odottaa nelosrastin alkua. Ensin tuli laukaus ja heitto, periaatteessa siis markkeeraus veteen. Koira näki heittokaaren (jos osasi katsoa), mutta ei nähnyt pudotusta, ainoastaan kuuli molskahduksen (joka oli muuten todella hento). Tämän jälkeen ampuja kävi ampumassa maahan puupinon viereen, jossa oli eka ohjausdami, joka noudettiin siis ensin. Tämän jälkeen piti saada koira vielä veteen.

Sinipaitainen on heittäjä, oikealla näkyy puupino, jonka vieressä oli siis eka ohjausdami. Kun oli saatu eka dami talteen ja olin lähettänyt koiran vesidamille, sain siirtyä n. 5m eteenpäin. Se ei tosin juuri auttanut, kun ei sinne rantaan nähnyt siltikään.

Eka dami saatiin ylös jonkun mutkan kautta, yllättävää, mutta vähän oli liikaa vauhtia. Lähipilliä on treenattava lisää. Tehtävän suurin vaikeus oli se, etten nähnyt koiraa rannassa, vaan sen piti itse edetä veteen. Ja koska Ruu ei ole vesipeto, se mieluummin ensin etsii kuivalta alueelta, kun meillä ei ole näköyhteyttä toisiimme. Olen varma, että olisi ollut helppo keskeyttää sen toiminta ja lähettää veteen, jos olisin sen nähnyt. Nyt jouduin kutsumaan 2-3 kertaa takaisin ja lähettämään uudestaan. Loppu viimein se onneksi eteni veteen ja sai hajun ja saatiin dami talteen. Pisteitä 10/20.

Ollaan juuri pääsemässä viimeiselle rastille. On karmea hiki! Tämä kuva kertoo valmistelut nelos ja vitos rasteille, asenne on huomattavan napakampaa... Karkaaminen oli NIIN tuhmaa...

Vitosrastin arvosteli molemmat tuomarit ja tämä suoritettiin myös paritehtävänä toisen avo-koiran kanssa. Ensin tuli lyhyt walk up ylämäkeen, kunnes tuli laukaus ja markkeeraus (M). Heti tämän jälkeen meidän selän takaa kuului laukaus, ohjaustehtävä (O). Markkeeraus tuli eka meille ja se jäi muistiin, toinen koirakko teki ensin ohjauksen. Kun saatiin viimein taas kääntyä markkeeraukselle, lähetin Ruun markkeerauskäskyllä ja se muisti upeasti tiputuksen. Jonkin verran joutui työstämään olemattomassa tuulessa, mutta pysyi tiukasti alueella. Huippu markkeeraus!

Ruu palauttaa markkeerausta.

Kuva: Marika Ruottinen

Sitten vaihdettiin tehtäviä, kaikki sama toistui, mutta me teimme nyt ensin sen ohjauksen. Se missä markkeeraus ja ohjaus suoritettiin oli sellainen "ura", jossa oli selvästi vähemmän heinää kuin reunoilla. En usko Ruun "tajunneen" selän takaa kuuluvaa laukausta, jonka piti ns vihjata sille, että siellä on tiputus. Ei lähtenyt ihan niin "lujaa" että vauhti olisi riittänyt yhdellä käskyllä damille. Meinasi karata vasemmalle heinikkoon, stop ja ohjasin jatkamaan. Hetken paikansi tätäkin damia, mutta ihan pienen pienen hetken. Mietin myös, että vaikuttiko ampuja alhaalla, väistikö Ruu sitä jarruttamalla ja ajautumalla vasemmalle heinikkoon? Täytyypä jatkossa joka tapauksessa harjoitella ohjauksia lähelle ihmisiä. Pisteitä 17/20.

Yhteensä siis 7/9 damia tallessa, pisteitä 66 ja yhden nollan siivittämänä AVO0 tulos. Ennen kaikkea on fiilis kyllä tosi hyvä, kun saatiin niin paljon onnistumisia kokeesta. Ja avoimesta luokasta! Olen nähnyt vaikeampiakin avo-tehtäviä, mutta nyt oli näin ja saatiin taas tosi hyvää kisakokemusta. Onhan se selvä, että alo-luokka on meille "liian helppo" ja nyt oli aika mennä eteenpäin. Kiitos vouhottaja ystäväni, kun patistit ja rohkaisit meidät tässä eteenpäin.

Kyllä kelpasi hikisen ja hyttysrunsaan päivän jälkeen mennä saunaan ja viettää juhannusilta loppuun leppoisin askarein. Muistankohan oikein, että suunniteltiin tästä tulevan jonkinlainen perinne eli ensi vuona uudestaan?

Mutta ei juhannusviikonlopun vouhotukset tähän loppuneet. Raadot oli sulamassa ja la + su treenattiinkin sitten riistan kanssa.

Heittäjät (H) oli pusikon takana ja about ruksin hollille eri kohtiin lensi linnut (pulut). Vesirämpimistä oli koko matka perille, todella todella vaikea maasto ja hidaskulkuinen. Koiraa ei näkynyt yhtään ennen kuin se oli metrin päässä tulossa takaisin. Tuuli tuli järveltä, eli helpotti tehtävää hurjasti. Tehtiin siis kaksoismarkkeeraus. Ekan Ruu haki aika kivasti. Toista noutaessaan ajautui vasemmalle rantaan heittäjien viereen, mutta sieltä omatoimisesti eteni veteen etsimään. Ei apuja, sillä tuuli oli nyt niin vahva, että halusin Ruun itse ratkaisevan tämän. Ja kyllä se sen sieltä kaivoikin. Hienosti!

Sitten tämän vesikanavan varrella taas kaksoismarkkeeraus. Heittäjä (H), eka heitto raato (1), toka heitto raato (2). Eli kakkosta Ruu haki ensin.

Yläkuvassa sama tehtävä, mutta isommalla zoomilla kuvattuna. Tämäkin vesi oli yllättävän raskas edetä. Heitot tuli enimmäkseen heinikkoon, joskus saattoi hiukan vesi läiskähtää. Kakkosheiton Ruu haki aina varmasti, mutta ekan heiton kanssa oli säätöä. Sitä uusittiin ihan yksittäisenäkin ja silti siinä oli säätöä. Ei ollut ihan nenä mukana, sillä kohdan Ruu tuntui markkeeraavan, mutta kun ei työstänyt hajua saadakseen niin ajautui juoksemaan jonnekin heittäjän taakse. Jonkin verran tässä siis työstettiin, mutta hyvä fiilis jäi, olihan tämä tehtävänä meille taas tosi haasteellinen.

Alakuvassa vielä kuva koiran perspektiivistä, eli paljon huonompi näkyvyys.

Palautus tulossa

Sunnuntaina sitten mahdottoman korkeassa heinikossa/apilassa. Yritettiin kaksoismarkkeerausta. Punainen viiva merkkaa isohkoa ojaa. Tässä tehtävässä lopulta kaikki meni niin persielleen kuin vain oli mahdollista.

Eka yritys oli selvästi paras. Ruu jopa päätyi oikealle alueelle, mutta jostain syystä se karkasi pahasti oikealle, jonnekin. Minä en nähnyt koiraa sinnepäinkään, mutta ei myöskään heittäjät. Ajoittain koiraa ja sen liikkeitä ei edes kuullut. Saatiin jollain konstilla Ruu autettua riistalle, jonka jälkeen se ajautui uskomattoman hienosti ykkösheiton alueelle, mutta karkasi taas ties minne. Hirveä duuni, että jostain "kilometrin" päästä saatiin koira riistalle.  

Ja sitten kun yritettiin uusia, niin lähdettiin siihen vielä jyrkempään alamäkeen. Ruu lähti aina ojan ylitettyään juoksemaan ojan reunaa ja ajautui tuonne oikealle, jonnekin. Kauas. Pari kertaa yritettiin uusia, mutta lopulta hermo kiristyi ja koirakin meinasi kuolla kuumuuteen, joten puhallettiin peli poikki, hain koiran hihnaan, vettä naamaan ja huilaamaan, ohjaaja puhaltamaan. Tauon jälkeen tehtiin parit ykkösmarkkeeraukset, ekalla piti avittaa, mutta toisella eteni sitten hienosti alueelle ja työsti upeasti alueella saaden raadon talteen. Tähän oli niin hyvä lopettaa. 

Mutta on se jännä tuo Ruun kuivan maan työskentely välillä. Edellisen päivän vaikeiden vesimarkkeerausten jälkeen ei voinut kuin ihmetellä, miksei se ajatus pysynyt nyt kasassa? Miksi se välillä työskentelee ei sinnepäinkään? Ei mitään ajatuksia mukana. Höhhöh. Lopputulemana kai taas todettava, että treenit jatkukoot.

Ai niin. Saatettiin tartuttaa nome/noutaja-kärpästä viattomaan sivulliseen. Saas nähdä mitä tulevaisuus sitten joskus tuo tullessaan. ;) Kiitos Tuulis avusta!

Pikku-Ruu 6v

Paljon paljon onnea Pikkumustalle, joka tänään täyttää kokonaiset 6v!

Yleensä sitä päivitellään, miten aika rientää nopeasti, mutta nyt jostain syystä itsestä tuntuu siltä, että onko se vasta kuusi vuotta?

En tiedä miksi tuntuu tältä, mutta olen hyvilläni siitä, että meillä on toivottavasti vielä useampi vuosi aktiivista harrastusaikaa yhdessä. Varsinkin nyt, kun näyttäisi siltä, että mitä enemmän tulee Ruulle ikää, sitä enemmän se saa viisautta korvien väliin. Vai onko taustalla jotain syvempää yhteistyön parannusta, kun minäkin viimein nautin aidosti yhteisestä tekemisestä ja arvostan tuota sellaisena kuin tuo on? En tiedä. Mutta rakas hapsuturkki se on. <3

Paljon onnea muillekin B-pennuille, Mindille, Juralle, Riemulle ja pikkuveli Aslalle.

Treeni koostetta

Hissuksiin on treenailtukin, nomea ja tokoa. Tässä koostetta vähän siitä, mitä on tehty. Treenit on melko laajalta ajalta, järjestyksestä ei niin väliä.

Vesiohjaus

Ruksin luona sammalpatjaa, kaislikkoa ja heinää, siellä kaksi damia. Toinen ihan rantaviivalla maalla,  toinen vedessä. Aika lailla Ruu halusi edetä rannan tuntumassa, että ei voi sanoa kovin kauniiksi ja suoraviivaiseksi linjaksi ainakaan ekaa toistoa. Helposti kuitenkin ohjattavissa perille asti. Dami ei vaan meinannut löytyä, mutta toi lopulta sen vedessä olleen. Olisi pitänyt olla fiksu ja olla lähettämättä toista kertaa, sillä sitä maalla ollutta damia ei ole vielä tänäkään päivänä löytynyt. Linja oli selvästi parempi ja suorempi, mutta tosi ikävää, kun ei pieni koira saanut damia ylös. Lopulta menin itse paikalle toteamaan, että dami on tallottu jonnekin sammaleiden sekaan. Pudotin paikalle kaksi uutta damia, palasin lähetyspaikalle ja sain Ruun etsimään ekan damin. Oli pakko uusia vielä tehtävä ja sai hyvin damin ylös. Jatkossa, ei dameja pehmeään sammaleeseen liian rantaan. 

Jokunen viikko sitten olin australianpaimenkoirien leirillä opettamassa tokoa Surkeenjärvellä ja hyödynsin heti wt-kokeesta tutut rastit ja kokeilin miten Ruu taipuisi avoimen tehtäviin. Sain viellä heittoapuakin, kiitos siitä heittäjille!

Kaksoismarkkeeraus ja välissä pieni lammikko, lähetyspaikalta selkeä alamäki lammikolle. Heittäjä 1 (H1) heittää ekan damin ykkösen kohdalle ja kävelee pois takana näkyvälle tielle, jonka jälkeen heittäjä 2 heittää toisen damin kakkosen kohdalle. Tarkoitus ottaa ensin dami nro 1 ylös. Ekalla yrittämällä eka heitto lipsahtaa hiukan pitkäksi selvästi pusikkoon. Ruulla oli ajatus, mutta ei malttanut ja jouduin ohjaamaan ekalle damille. En muista, että menikö itse sitten veteen, taisi mennä, mutta joka tapauksessa vaati tosi paljon ohjaamista, että sain sen lammen toiselle puolelle. Eli toisesta damista ajatus hukkui jonnekin. Mutta dami lopulta palautui. Uusinnalla menikin sitten jo paljon paremmin ja saatiin oikein hieno suoritus aikaiseksi. Ekalle damille muistaakseni taas ohjasin varmuudeksi, toisen haki omatoimisesti.

Ohjaus Surkeenjärvellä

Tämän taisi tehdä voittajaluokan koirat wt-kokeessa, mutta matka aika lyhyehkö voi-koirille. Ruksin luona siis targetti, kaksi damia joista toinen ojan reunapuskassa ja toinen ojassa. Nämä viistot linjat ovat yllättävän vaikeita, sillä pellon linjat lähtivät aika pian imemään Ruuta liian vasemmalle. Hetki väännettiin että sain koiran etenemään suoraan. Toiselle damille teki upean suoran linjan, mutta eipä sitten löytänyt sitä damia ojasta. Ei sitten millään. Kävi kyllä ojan molemmat puolet, oli näkymättömissä ojassa, kävi toisella puolella pellollakin juoksemassa. Toooooodella kauan ohjasin ja Ruu kuunteli, mutta sitten se alkoi selvästi ignooraamaan ohjeet ja oli sitä mieltä, että ei sitä damia löydy. Kävin sitten melkein hännästä pitäen ohjaamassa, että sinne ojaan kiitos. Ja meni, ja KAS kun se dami löytyikin HETI. Siis wtf?! Jonkin verran annoin palautetta, otettiin uusiksi ja helposti se dami sieltä ojasta nyt löytyi. Ilahduttavaa oli se, että ennen tätä kaikkea säätöä olin heittänyt toiseen suuntaan lyhyelle matkalle damin, joka jätettiin muistiin. Olin ihan varma, että koiralla ei ole mitään käryä enää koko damista, mutta meni tarkasti ja varmasti ja noukki suorillaan damin ylös. Itse muistin paikan huonommin...

On muuten ihanaa kun ei tartte näissä nome-treeneissä koskaan olla yksin. Aina on seuraa. Kuva ei kerro koko totuutta, ystäviä oli paljon paljon enemmän.

 Sitten markkeerauksia, kun huithapeli sisareni ilmestyi kylään ja jaksoi taas kerran raahautua itikoinen ja mäkäräisten sekaan meille dameja viskomaan. Ankku <3

Ensin ihan perus yksöismarkkeeraus vihreällä damilla ihan rantaveteen. Meni tosi kivasti, vaikka uintimatkaa nyt aika pitkästi tulikin. Varmasti avoimen tasoisesti.¨

Sitten vaihdoin inasen paikkaa, että sain rantaviivan lähemmäs. Halusin katsoa, meneekö uimalla vai lähteekö rannan kautta arpomaan.

Ensin samaan paikkaan, mutta maalle vihreä dami (nro 1), jonka jälkeen musta-valkoinen liehuperäinen dami nro 2 kohdalle veteen. Matkalle jäi n. 15m ennen nro 2 damia laiturin rämä, jossa usein käydään juomassa. Ruu lähti uimaan tosi hienosti kakkosdamille, mutta puolessa välissä muuttikin kurssia kohti ykköstä. Pienellä ohjauksella ohjasin kakkoselle. Ykkösen muisti vielä hienosti ja maalle rantautuminen ei ollut ongelma. Halusin uusia vielä pelkästään nro 2 damin haun, joten tehtiin se yksöismarkkeerauksena. Taas lähti samassa kohtaa etenemään nro 1 damin paikkaa, mutta onneksi minä maltoin katsoa aikeita vähän pidempään ja Ruu muuttikin kurssin takaisin nro 2 suuntaan ja dami hienosti talteen. Ruun uinti on mielestäni parantunut reilusti, on varmempaa ja paremman näköistä tekniikaltaan.

Lisäksi on tehty muutaman kerran markkeerauksia pellolla, jossa on ollut tosi korkeaa heinää ja muuta kasvustoa. Tuottaa ihan suurta tuskaa meille kyseiset tehtävät. Vaikeita, ihan super vaikeita.

Tokoiltukin ollaan. Olen pyrkinyt tekemään treeneissä vähän vaikeampia juttuja sm-kisoja silmällä pitäen. Ruu osaa liikkeet yksittäisinä hyvin, mutta sm-miljöö tuo omat vaikeutensa. Viime viikonloppuna järkättiin mölli-toko, johon kyhättiin neljä eri kehää. Ei onnistunut merkitön merkki, vastapäisen kehän pieni matala kartio lähti vetämään noutajaa puoleensa. Korjaus onneksi onnistui ja ruutuun meni hyvin. Zeta oli välissä ja sen jälkeen olisi pitänyt ohjatussa hakea oikea kapula, joka oli sijoitettu ihan merkittömän ympyrän viereen. Meni Pikkumusta sekaisin mitä olikaan tekemässä ja noutoon tarvitsi kaksoiskäskyn. Eli näitä samoja treenejä vaan lisää. Vaikeutta ja varmuutta. 

Tuleviin sm-kisoihin osallistuu vain 57 evl-koirakkoa. Eli yksi tavoite jo saavutettu, kun parannettiin parilla kymmenellä meidän sijoitusta viime vuoteen verrattuna. :D 

Tunteet pinnassa

Otettiin osaa oman seuran toko-kokeeseen, joka pidettiin viime lauantaina. Ajatuksena, jos vielä ykkösiä puuttuisi, niin niitä yritettäisiin saada kasaan. Tätä painetta ei kuitenkaan enää ollut, joten tosi rennoin fiiliksin mentiin. Enemmän olin työstänyt, murehtinut ja etukäteisjännittänyt muiden luokkien kehäsuunnitelmia ja liikkurointeja. Treenattukin ollaan tosi maltillisesti. Omassa luokassa osallistujia oli yhteensä viisi, me numerolla kaksi ja  tuomarina Marko Puranen. Liikkeet tehtiin neljässä setissä.

Paikalla istuminen: 9 - Oli teputellut etutassuilla ja huomasin sen itsekin tassujen asennosta.
Paikalla makaaminen: 10 - Teki taas maahanmenossa sen minimaalisen ylimääräisen liikkeen, mutta luoksetulo hyvä.

---

Seuraaminen: 9 - Todella toimiva kokonaisuus, perusasennotkin toimi edelleen meille hyvällä tasolla. Fiilis mitä parhain.
Luoksetulo: 9 - Tämä on toivottavasti mennyt pysyvästi vähän eteenpäin, ihanaa <3
Zeta: 9 - S - I - M - Edelleen istuminen onnistui meidän tasoon nähden tosi hyvin. Vielä inasen kun saisi nopeutta istumiseen ja maahanmenoon. Mutta kelpaa näinkin <3
Ohjattu: 9½ - Omaan makuun olisi saanut mennä merkille hiukan reippaammin, luovutus samoin saisi olla reippaampi. Takaakierto alkaa kokeissa toimia, lisää varmuutta vain.

---

Ruutu: 9 - Kaikki pelitti hyvin.
Tunnari: 10 - Osui omalle tosi nopsaan, poimi sen heti kyytiin ja palautuskin onnistui laukalla ja luovutuskin kivan reipas. Pätevää!
Kaukot: 10 - Saatiin erityiskehaisu tuomarilta tekniikasta.

---

Härdelli: 8 - Luovutus oli hidas, muuten kaikki toimi super hyvin. Liikkeen jälkeen tuomari tuli kysymään kuulinko hypyltä äänen. En kuullut, mutta tuomarin mielestä kolautti umpiesteeseen. Videolta katsottuna ei osu tassun tassua hyppyyn, joku ääni kuuluu, mutta vasta kun koira on selvästi jo tullut hypystä ohi. Nyt lähti turhia pisteitä meiltä pois.

Yhteensä EVL1 294½p, KP ja luokkavoitto.


Havahduin kokeen jälkeen siihen, että ensimmäistä kertaa Iitun poismenon jälkeen voin aidosti sanoa, että nautin Pikkumustan kanssa tekemisestä ja meillä oikeasti on kivaa yhdessä. Vaikka en itkemättä pysty Iitua muistelemaan ja ikävä raastaa joka päivä, ei Ruun läsnäolo ahdista enää. Päinvastoin, se tuntuu hyvältä. Eikä tämä ole sitä, että treenit tai kisat onnistuu ja kaikki sujuu hienosti jne. Ei se ole sitä. Niillä ei loppujen lopuksi ole mitään merkitystä. Tajuan nyt, että tän tunteen takana on se, että meidän arki on tuntunut jo jonkun aikaa hyvältä. En pimahtele tai äkkäile enää siitä, että Ruu ei ole Iitu. Hassua ehkä, mutta minkäs sitä surullensa mahtaa. Ehkä tää on nyt sitä, kun oma mieli alkaa hyväksymään sen, että iso koira on poissa.

Kaveri kysyi, että mikä olisi se seuraava tavoite? SM-kisa? Maajoukkuekarsinta? Vastaaminen oli helppoa. Näin on hyvä. Tämä tunne, kun vierekkäin on hyvä olla.

Sä voit olla se mulle, mä voin olla se sulle. Ollaan sitä toisillemme. Yhdessä, pikkuhiljaa, luottaen tulevaan. Ehkä tästä selvitään ja toistemme sydämiin vielä löydetään.

Märkääkin märempi EVL1

Kisattiin viime sunnuntaina Keuruulla Juha Kurtin tuomaroimassa kokeessa kolmatta kertaa uusilla säännöillä. Mukana 10 evl:n koirakkoa, meillä nro 4. Taivas oli täynnä sadepilviä ja kyllä, sitä vettä riitti koko kokeen ajan. Välillä enemmän ja välillä vähemmän. Eipähän tullut hiki. Alla liikkeet suoritusjärjestyksessä.

Zeta: 10 - Järjestys S - I - M. Istuminen tähän mennessä paras kokeessa Ruulta! <3 Seuraaminen ja yleisfiilis liikkeessä tuntui hyvältä, vaikka oma mieli meinasi harhailla.
Luoksetulo: 9 - Oli tosi kärppänä tekemässä, tosi innokkaalla menolla. Läsähti tosi hyvin maihin, mutta oli niin tulossa luokse, että irrotti hivenen kyynärpäitä maasta. Aijai. Annoin tolkuttoman myöhään seisomis-käskyn, stopit ihan jees.
Ruutu: 10 - Täydellinen merkitön merkki. Hiukan Ruun ajatus harhautui ennen ruutuun lähetystä, mutta onneksi lähti, eikä tarvinnut toista käskyä. Sivulle voisi tulla tiiviimmin, mutta tuli hyvällä vauhdilla.
Ohjattu: 10 - Oikein pätevä.
Seuruu: 10 - Tosi hyvältä tuntui, innokas koira mukana ja kuulolla. Perusasennotkin toimi nyt tosi kivasti!

Tauon jälkeen

Tunnari: 10 - Poimi oman heti, mutta palautti ravilla. Itse luulin kapulan olleen toisessa kohdassa ja ehdin jo luulla, että toi väärän.
Kaukot: 10 - Peruspertti-järjestys I - S - M - S - I - M. Eikä moitittavaa.
Härdelli: 10 - Seisominen pysähdys-liikkeenä, olisi saanut olla napakampi. Umpi-esteen kautta takaisin, jostain syystä ei luovuttanutkaan takaa, vaan pyörähti edestä vanhan tavan mukaisesti.

Ja tauon jälkeen paikallaolot

Istuminen: 10 - Ei teputteluja.
Makuu: 10 - Meni inasen hitaasti, mutta ilman ylimääräisiä liikkeitä alas. Painautui makuun aikana "kasaan", kun vettä alkoi satamaan kiihtyvällä tahdilla, korrekti asento kuitenkin koko ajan. Mutta vähän nukahduksiin Ruu selvästi vaipui. Sitten vähän säpsähti hereille viereisen koiran luoksetulosta ja näki, miten nyki kerran tai kaksi, että joko joko hänkin saa tulla. Onneksi odotti omaa lupaa... Reipas tulo sivulle. <3

Yhteensä siis 316p, EVL1, KP ja sij. 2/10. Hyviä suorituksia ja onnistumisia tuli paljon muillekin.

Mutta kuten selityksistä/videolta näette, pisteistä jaettiin ehkä hiukan liikaa (ainakin meille), mutta erittäin ihana koe oli joka tapauksessa. Ruu oli niin hyvällä fiiliksellä, vauhdilla ja asenteella kehässä. <3 Meillä oli kivaa! Ei haitannut vesisateet yhtään. Super super kiitos Tuulalle, kun viitsit ihan vaan huvikseen lähteä mukaan. Olihan muuten märkää...ihan todella märkää...

WT ALO1

Päätettiin olla (ohjaaja päätti olla) rohkea ja reipas ja ilmoitti meidät noutajamaailman kokeeseen. Sielläkin on tehty sääntöuudistuksia, joiden avulla meille tarjoutui mahdollisuus osallistua alokasluokkaan wt kokeessa. B-kokeesta meillä on Ruun kanssa yksi ALO1 tulos, jonka vuoksi aiemmin olisi pitänyt ottaa osaa avoimeen luokkaan sekä wt:ssä että B-kokeessa. Ja avoimen luokan vaativuusaste on niin paljon suurempi, niin emme sitten ole kisailleet. Käytiin me kokeilemassa epävirallisissa joukkuekisassa, olisiko siitä kohta jo pari vuotta aikaa? Sieltä ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa ja kyllä se silloin söi sekä koiraa että ohjaajaa, kun ei dameja saatu ylös. ALO ja AVO luokan tasoero vastaa käytännössä tokossa alokasluokasta suoraan EVL:llään. Iso iso harppaus.

Koska Ruu on voinniltaan ollut täysin normaali, mitään oireiluja ei ole ollut huolimatta rasituksesta/levosta, ilmoitin meidät Keski-Suomen Noutajakoirayhdistyksen helatorstain wt-kokeeseen ja alokasluokkaan. Tarkoitus oli saada kokeenomaista harjoittelua ja paljon onnistuneita suorituksia, eli niitä dameja ylös. Samalla katsella ja opiskella avoimenluokan tehtäviä ja vähän voittajaluokankin. Nähtiimpä myös sukulaisiakin. Suoritusjärjestys arvottiin ilmoittautumisen yhteydessä ja meitä niin "onnisti" saada nro 1.

Kokeessa oli siis yhteensä viisi eri rastia, joissa saattoi olla yksi tai kaksi eri tehtävää. En muista, että milloin olisi jännittänyt niin paljon, kuin ennen ensimmäistä rastia. Hetken olin varma, että on kesken tuomarin selityksen nostettava saappaat kohti taivasta, jotta silmissä ei alkaisi vilkkua tähtiä.

Ekalta suorituspaikalta ei ole kuvaa, mutta siinä suoritettiin sekä rasti 1 että rasti  5 heti peräkkäin. Rasti 1 tehtävänä oli ykkösmarkkeeraus kumpuilevalla pellolla, ei siis ihan tasaista. Matkahan on tosi lyhyt, mutta R veti sitten pitkäksi ja meinasi isolla kaasulla vähän harhautua, mutta malttoi sittenkin ajatella ja kiersi tuulta niin, että sai omatoimisesti ja melko piankin damin ylös. Tämän jälkeen tuli laukas ja tehtävänä oli lähettää koira linjalle markkeeraus paikan yli. Ruu lähti hyvin, mutta ajautui vasemmalle, stop ja ohjaus oikealle ja dami ylös. Tyytyväinen olin siihen, että malttoi laukaukset eikä päästänyt ääntä lähtiessään ekaan noutoon. Laukaukset jännitti siksi, että syksyllä metsällä Ruu karkasi paukusta enkä ehtinyt tehdä asialle yhtään mitään. Onneksi metsästys kuitenkin päättyi viimeisenä aamuna siihen, että vaikka tuli laukauksia niin passista ei lähdetä mihinkään. Ykkösrastilta saimme 13/20p.

Sitten tehtiin rasti 5, jossa oli ns ajojahti eli drive. Suunnilleen 15-20m peltoa, jonka jälkeen tuli metsänreunana sellainen "kieleke", taustalla näkyi siis vielä isoa peltoa, mutta pusikkoa siis välissä. Siellä kaksi henkilöä käveli lyhyen matkan, tuli 4 laukausta ja toinen pudotteli sinne neljä damia. Niistä kaksi piti hakea. Lähetin Ruun eteen ja kun saapui pusikkoon, pyysin pillillä etsimään läheltä. Molemmat lähetykset meni ihan nappiin. Pisteitä 18/20.

Seuraavaksi odoteltiin jonkun aikaa, kunnes päästiin rastille nro 2. Tehtävänä oli walk up, jonka aikana tuli ensin heitto lampeen, joka jäi muistiin. Jatkettiin matkaa ja vasemmalla rinteessä toinen heittäjä heitti toisen damin tuon pusikon taakse, dami vieri rinnettä alas ihan reilun pätkän ja tippui jonnekin pusikon ja ladon väliin. Tätä en usko Ruun nähneen, sillä me molemmat seurattiin ensimmäisen damin heittänyttä heittäjää ja luultiin hänen heittävän meille toisenkin damin. Lisäksi kun tuomari kulki meidän vasemmalla puolella, jäimme ehkä hitusen hänestä jälkeen, jolloin näkyvyys vasemmalle hiukan häiriintyi. Mutta ensin haettiin lampeen heitetty dami. Vesihommia ei olla tänä vuona vielä tehty ja vähän jännitin, meneekö Ruu veteen. Menihän se, mutta ei reikäpäisesti hypäten, mikä vieraissa vesissä on ihan fiksuakin. Ranta oli myös vähän pusikkoinen tai jotenkin "piikikäs", joten Ruu ihan aavistuksen valkkasi mistä menee veteen. Tiesi kyllä mihin oli menossa ja nouti damin varmasti. Palautuikin käteen ennen ravisteluja. Kakkosdamille lähetin sitten ohjauksella. Luulin, että joutuisin ohjaamaan enemmänkin, mutta Pikkumusta paineli suoraan pusikon ja vajan väliin ihan kuin olisi tiennyt minne dami tippui. Näkikö se sen sittenkin?!? Löytyi ja palautui nopeasti. Myös walk up sujui todella kuuliaisesti, kiltisti vierellä, ei hosunut. Pisteitä tältä rasilta 18/20.

Sitten odoteltiin taas. Näissä noutajahommissa ei juuri hötkyillä...

Kolmosrastilla oli tehtävänä simppelit ykkösmarkkeeraukset, maasto toi hiukan haastetta. Eka dami tippui sellaiseen hunttaan pellon ja metsän väliin, koiraa ei siis nähnyt damin luona. Tämän Ruu löysi itsenäisesti ja nopeastikin, mutta ihan inasen joutui paikantamaan alueella. Toinen heitto tippui tuonne risukon taakse jonnekin. Pidin tätä vaikeampana, yllätyin kun Ruu paineli noiden risukasojen yli tuosta noin vain ja löysi daminkin samantien. Pisteitä tältä rastilta 18/20.

Ja odottelua....

Viimeisenä tehtiin nelosrasti pellolla. Kakkosmarkkeeraus, jossa haluttiin tarkoituksella, että ensimmäiseksi heitetty dami haetaan ensin. Tiedoksi ei nome-ihmisille, koirat usein hakevat sen viimeiseksi heitetyn luonnostaan ensin. Eka dami siis heitetty rinteeseen pieneen pusikkoon. Tämän Ruu löysi hyvin. Toisellekin damille lähetin markkeerauskäskyllä, kun koiralla oli ihan selvä käsitys siitä, että siellä on dami lentänyt. Meni kuitenkin pari metriä oikealta ohi, joten pysäytin, pyysin tulemaan luokse ja siitä heti lähipilli ja samantien dami tallessa. Pisteitä tältäkin rastilta 18/20.

Me hommissa nelosrastilla. Tuomariharjoittelija kertoo tehtävän kulun meille. Kuva: Marika Ruottinen

Nelosrastilla, Ruu menossa hakemaan damia nro 2. Kuva: Marika Ruottinen.

Päivä pulkassa, 10/10 damia tallessa. Pelkästään onnistuneita suorituksia takana, teki meille todella, todella hyvää. Kirsikkana kakun päälle tuli vielä alokasluokan voitto ja paras yhteistyö palkinto.

Kuva: Marika Ruottinen

Samaisen kokeen voittajaluokan voitti Ruun velipuoli WF Copper ja Mervi Salo. Paljon paljon onnea! Oli oikein mukava nähdä pitkästä aikaa tuttuja ja sukulaisia.

WF Feather "Fay", WF Dulcie "Dumle", WF Copper "Copper" ja WF Bliss "Ruu"

Tämän kokeen avoimen ja osa voittajaluokankin tehtävistä ei näyttäneet mahdottomilta, joskaan en ehkä usko, että ykköstuloksella olisi juhlittu. Mutta alo luokka on meille ehkä hitusen liian helppo, joten seuraavaksi on uskaltauduttava kokeilemaan sitä avointa luokkaa.