sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Pitkästä aikaa hommissa Piips!

Eilen lauantaina oli Laukaan Sararanta puskii tapahtuma, jossa seurammekin edustaa ja jossa itse suoritin yhtä kisatyövelvoitetta. Ja vaikka Ruulla on jo viikon ajan ollut juoksut, tajusin vasta kyseisenä aamuna, että niin tosiaan...sillä on ne juoksut! Mahtaakohan ne haitata muita koirakkoja? Niinpä päädyin vaihtamaan koiraa lennosta ja töihin kanssani lähti Piips.

Piips on aikaisemminkin, kun vielä aktiivisesti harrastettiin, ollut samassa tapahtumassa mukana. Oli itseasiassa oikein hauskaa olla Isonkoiran kanssa liikkeellä. Ja miten tyylikkäästi "eläkeläinen" työnsä hoitikin! Kaikki toko-liikkeet onnistui melkeimpä kuin kokeissa, ylemmistä luokista tehtiin tunnaria, ruutua ja kaukoja ja Piips tuumaili vain, että "lasten leikkiä". Uskomaton otus...en voi kuin hämmästellä ja ihastella. Sen kanssa voisin osallistua varmasti tälläkin hetkellä kokeisiin ja voisin lyödä vetoa, että se vetäisisi evl:stä ykköstuloksen. Iitun mielestä parasta oli varmasti kuitenkin rapsuteltavana oleminen, sai pussailla ja suukottaa niin monia lapsia. Parhautta!

Ainoastaan agilitya juoksevat koirat aiheuttivat pientä itkua, kun olisi tietysti pitänyt päästä itsekin sitä juoksemaan. Se olisikin ollut varmasti Iitun mielestä kaikista kivointa...Piips rakastaa juoksemista ja vauhtia. Vaikka se ei ole ainakaan neljään vuoteen edes nähnyt agilityesteitä, tuntui se muistavan äärimmäisen hyvin lajin. =)

Kokonaisuudessaan tuli kyllä ikävä niitä aktiivisia harrastusvuosia Iitun kanssa. Se on edelleen SE koira...iloinen, vauhdikas ja...siinä jalan vieressä vain ihan mahtava. <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti