Viime viikonloppuna oltiin tyttöjen kanssa Puttaalla käymässä. Aloitettiin vierailu reippaasti mattojen pesulla. Onneksi pesupaikalle saapui pian apujoukkoja, kolme Muurasjärven Eemeliä ja heidän mummi-paimenensa. =D Isommat Eemelit auttoivat niin reippaasti mattojen mankeloinnissa ja jopa harjaamisessa/huuhtelussa, että hommat tuli nopeasti valmiiksi. ;) Loppupäiväksi liityin sitten paimentamaan näitä Eemeleitä, ei puhettakaan että ehtisi saatika jaksaisi treenata päivän päätteeksi. =)
Mutta tuli siellä Puttaalla treenattuakin. Alunperin meinasin olla päivittämättä koko treenejä, sen verran huonosti onnistuin ne viemään läpi. Mutta ehkä kirjoittamalla ne ylös tulisi sitten oikeasti otettua niistä opikseen. Toivottavasti.
Tiistaina tein aamupäivän lenkin yhteydessä hakuruudun luvattoman helppoon kangasmetsämaastoon. Tuuli oli kova, tuli oikealta etuviistosta ja ajattelin sen auttavan hurjasti työskentelyä, joten tein ruudusta tosi ison ja damit kaikki enimmäkseen taakse. Hakuruutu päättyi hiekkamontun reunalle ja viimeisimmät damit ylitti vielä leveän lenkkipolun. Ruudun puolivälissä kulki loiva kumpare, joka kuitenkin esti minua näkemästä peremmälle ruutuun. Kumpareen päälle/toiselle puolelle lähimmät damit.
Pikkumusta oli aika täpinöissä ja tuntuikin alkuun juoksentelevan ihan siitä juoksemisen ilosta. Seilasi edestakaisin kumpareen etupuolella ja kesti hetken, ennen kuin irtosi sen päälle. Hieman ihmettelin, ettei irtoa, sillä siinä nyt ei viimeisimmissä treeneissä ole ollut ongelmaa. Sain siis lähimmät damit ja muutaman niiden takana olleenkin damin käteen ihan hyvällä suorituksella, mutta sitten alkoi vaikeudet. Ruu ei kertakaikkiaan irronnut enää kumpareen taakse. Olin kuulevinani sieltä kimeän haukahduksen, olisiko joku lenkkeillyt sitä polkua pitkin? Ruu jäi siis sahaamaan edestakaisin etualalla ja sitten pyöri totaalisesti vasemmalla kumpareen väärällä puolella. Pohdin vain sitä, että tunkiko tuuli hajut sinne? Lopulta jouduin etenemään ruutuun auttaakseni koiraa ja tosi nihkeää oli Ruun irtoaminen ja työskentely. Alkoi jo selvästi olla tosi väsynyt. Pikkuhiljaa damit löytyi, mutta mitä lähemmäs takapolkua tulimme sen useammin näin Ruun ilmeestä, että tonne nyt en ainakaan mene. Eli kenties siellä oli lenkkeillyt joku? Noh, sitkeästi päätin jatkaa ja oltiin jo ihan lähellä montun reunaa ja polkua, kun Ruu sai vasemmalta kauimmaisesta damista hajun. Näki selvästi, että tuuli kiusasi ja heitti hajun jotenkin vaikeasti metsänpuolelle. Mielenkiinnolla seurasin Pikkumustan otteita ja niin se vain sitten lopulta selvitti hajun omatoimisesti ja löysi damin. Sitten lähetin sen oikealle sille viimeiselle polun toisella puolella olleelle damille. Kesti hetken, ennen kuin Ruu osui tuuleen niin, että sai damista hajun, mutta saatuaan hajun osasi nopeammin työstää sen loppuun.
Eli mitä opimme taas tästä? Iso hiekkamonttu ja reuna vaikuttaa varmasti tuulen käyttäytymiseen. Samoin sellainen pieni mutta ilmeisen oleellinen kumpare. Ja kova tuuli ei välttämättä olekaan niin hyvä kuin selkeä, mutta levollisempi tuuli. Tuntui pyörittelevän aika lailla hajuja. Toivottavasti kuitenkin me molemmat taas opimme jotain. Toivottavasti.
Markkeerauksia tehtiin pariin otteeseen vielä tiistaina iltalenkin yhteydessä ja sitten keskiviikkona mummolareissun aikana. Tiistaina hommat meni tosi hyvin, kunnes tehtiin kaksoismarkkeeraus. Kiitos kovasti mummi-heittäjälle, mutta hyvistä heitoista huolimatta haaste tuli siitä, että damit jäi tosi kapealle toisistaan. Tuuli tuli takaa ja lähetin koiran aukealta, sen piti ponnata pienen hiekkareunan päälle ja leveän kulkuväylän yli metsään, joka kuitenkin helppoa kangasmetsää. Ruu lähti hakemaan oikeaa, ei ihan saanut hajua ja kurvasi vasemmalle löytäen nopeasti sieltä damin. Noh, sitten kävikin niin, ettei se enää oikeaa damia muistanutkaan. Ei siis tajunnut itse sitä, että hakikin oikean sijasta vasemman. Lähetyksessä lähti hakemaan vasenta damia. Eli uusiksi meni homma. Ja tästä päästäänkin sitten siihen, että keskittyminen herpaantui ja moisesta vaihtotouhusta meinasi jäädä tapa, johon sitten puutuin. Ja josta sitten ehkä tuli pienelle noutajalle huolia. Helpotin ja menin lähemmäksi ja saatiin onnistumaan, mutta vähän jäi huonomaku. Tein välissä myös linjan aukealla sivutuuleen ja pieneen sähkötolpan yhteydessä olleeseen puskaan. Ekalla lähetyksellä matkalle osui kirkas valkoinen paperi tms, joka piti tarkistaa. Kutsuin sitten pois ja uusiksi ja nyt eteni perille saakka. Toinen linja samaan, mutta ensin markkeeraus, sitten linja ja sitten markkeerausdami. Hyvin sujui.
Keskiviikkona treenattiin mummolan pelloilla, joilla ei tänä vuona ilmeisesti viljellä mitään. Alusta siis kuivaakin kuivempaa multaa, hyvin harvassa kasvavia ruohonkorsia. Ojat kuitenkin pidemmässä ruohonkorressa/puskassa, eli haastetta niistä. Äiti heitti dameja pellon reunassa ja matkalla sinne siis 2-3 miniojaa ja yksi kunnollinen oja. Etäisyyttäkin reippaasti, joten tietoisesti vaikeaa. Ja Ruu oli niin pätevä. Suoritti ykkösmarkkeeraukset vaivattomasti, olin ihan liekeissä miten hienosti se ylitti ojat.
Lupaavan alun jälkeen ryssin homman ja tein siitä liian vaikean. Tehtiin kaksoismarkkeeraus, ensin oikea, sitten vasen. (tuuli tuli muuten oikealta). Ruu haki ensin vasemman, se oikein hyvä. Sitten käännyin ja otinkin linjan suoraan toiseen suuntaan ja siinäkin matkalla pieni, mutta selkeä oja. Ojaa vaikeammat oli korkeat heinät, jotka kasvoivat ojan reunalla. Sain kuitenkin Ruun helposti niiden yli, hieman se haparoi ja epäröi ojan jälkeen, eteni kuitenkin eteenpäin ja sai pian targetin näkyviin seuraavan ojan reunalta. Sieltä dami, hieno linja! Tämän jälkeen taas käännyin ja lähetin sille toiselle markkeeraukselle. Ruu lähti hyvin, mutta ei muistanutkaan enää damia ja eteni vasemmalle, josta jo oli yhden löytänyt. Jos olisin ollut viisaampi, olisin antanut sen vaikka etsimällä etsiä sen toisen damin tuulen avulla, mutta sen sijaan aloin tavoitella täydellisyyttä ja aloin säätämään. Otatin siis damin ylös ennen koiraa ja tämän jälkeen ei homma meinannut enää onnistuakaan. Ruulla oli selvästi eilisestä muistissa huolia ja ne nousivat nyt pintaan. Kaksoismarkkeeraus niin, että heitto ensin oikealle ja sitten vasemmalle ei onnistunut mitenkään. Ruu ei edes yrittänytkään mennä oikealle, se oli sitä mieltä että siitä ei seuraa kuin lisää huolia. Edes heittäjän avustukset eivät onnistuneet, Ruu piti äitiäni suorastaan mörkönä?! JOS olisin ollut VIISAS, olisin HELPOTTANUT hommaa HETI!!! Mutta kun tyhmästä päästä kärsii kaikki....huoh.
Säätöä ehti tulla, ennen kuin tajusin helpottaa matkaa. Tehtiin heitot ensin vasemmalle ja sitten oikealle, toimi sika hyvin! Sama, mutta heitot toisin päin, Ruu hakee ensin vasemman, mutta ei lähde hakemaan oikeaa?!? Jännä, vaikka juuri äsken sieltä damin hakenut. Tehdään ykkönen oikealle, se ongelmitta. Sitten kakkonen taas niin, että eka heitto oikealle ja toinen vasemmalle. Tämä onnistuu nyt, kun etäisyyttäkin on paljon vähemmän. Ajattelen, että tähän jätetään tämä ja siirryin mielessäni jo seuraavaan tehtävään, jossa otetaan ykkönen pitkältä matkalta, mutta laitankin ensin linjalle. En sitten tullut tätä ajatusta maininneeksi äitille ja hän heittääkin meille kakkosen. JOS olisin ollut viisas, olisin jättänyt molemmat hakematta ja tehnyt vain linjan. Mutta se sijaan sen pidemmälle harkitsematta, lähetän koiran noutoon. Eka nousee vasemmalta niin kuin pitääkin. Toiselle heitolle koira ei lähde. Eli ryssin taas koko homman. Menen taas nöyränä uusimaan kakkosen lähempää, että saan sen onnistumaan.
Viimeisenä teen linjan pellon pitkää sarkaa pitkin, mutta en ojan vieressä. Matkaa n. 100m. Ekalla Ruu meinaa lähteä ihan vikasuuntaan ja otan sen takaisin. Toisella lähetyksellä etenee tosi hyvin, hieman epäröintiä viimeisillä metreillä, mutta etenee kuitenkin suht suoraan. Toinen lähetys viivasuora.
Masentavaa, että niin loistavan alun jälkeen onnistun tekemään harjoituksesta suorastaan ihan karmean. Kauhea morkkis!!! Melkein tekee mieli vaipua suohon ja kuopata sinne koko laji ja sen harrastaminen. Kun on vaan huono ohjaaja niin sitä on huono ohjaaja. Enkö jo viimeksi kirjoittanut yhtenä tarinan opetuksena sen, että helpota harjoitusta tarvittaessa?! Niinpä niin...morkkis sen kuin syvenee....
Palattiin Puttaalta kotiin ja jokunen päivä meni ihan vain huiliessa ja koiraa huoltaessa. Nyt vietettiin viikonloppua sitten mökillä, ensimmäistä kertaa tänä kesänä ja tottakai piti tehdä vesinoutoja. Olin siis päässyt pahimmasta morkkiksestani yli.
Melkein alkoi heti alkuun naurattaa, kun vuoden ekoille vesinoudoille yritin heti hirmuisen pitkää matkaa. No eihän se toiminut, mutta osasin SENTÄÄN helpottaa tehtävää heti ja tehtiin ihan lyhyellä matkalla. Ja kas kun onnistui heti. Eli tehtiin nyt vain ykkösiä, matkaa vähän kasvattaen. Lisäksi tein vielä yhden ohjauksen, se meni hurjan hyvin! Lopuksi uitin Ruuppaa veneenperässä, kuntoilun merkeissä. Aki souti, Piips toimi perämiehenä ja minä uimarin tsempparina. =)
Tänään sitten uudestaan vesitöitä. Eka pieniä lelun noutoja vedestä, jonka jälkeen kävin soutelemassa yksin koirien kanssa järvellä. Piips taas kyydissä ja Ruun houkuttelin uimaan mukaan. Lenkistä tulikin nyt paljon pidempi, hyvin se siellä perässä uiskenteli ja heitin sitten käännöspaikassa vesilelun noudettavaksi ja palattiin takaisin rantaan. Hetki leikittiin ja ihan minitokoiltiin pihassa, kun uinti tuntui nostavan vähän kierroksia, että jotenkin piti saada niitä purkaa. =)
Eli huilin jälkeen tehtiin vielä markkeerausharjoitukset, Aki heitteli meille taas veneestä dameja. Yksi varman päälle lyhyeltä matkalta, jonka jälkeen pidennettiin aika lailla. Ykköset molemmin puolin venettä, jonka jälkeen kakkonen. Tätä jännitin, mutta onnistui! Tuuli kuitenkin ehti kuljettaa oikeanpuoleista damia jonkin verran kauemmas sivuun, jonka vuoksi Ruu hieman epäröi. Jatkoi kuitenkin uintia ja bongasi onneksi damin ja sai sen palkaksi. Tämän jälkeen vielä pari ykköstä vielä vähän pidemmältä matkalta. Viimeinen heitto oli jo aika törkeän pitkä, dami näkyi todella huonosti ja olin varma, että nyt viimeistään onnistuin taas pilaamaan kaiken. Ruu kuitenkin ui sinnikkäästi, siinä tietyssä kipurajassa alkoi vähän nostamaan päätä ja selvästi miettimään ja epäröimään. Jatkoi kuitenkin uintia eteenpäin ja sai sieltä damin ylös! Hieno oli ja siihen oli hyvä lopettaa.
Kamalan vaikeaa tämä nomeilu ja vähän mietityttää, onko itsestä tähän? Miksi se on niin vaikeaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti