tiistai 26. helmikuuta 2013

Viikonloppu ja viikon aloitus

Viikonloppuna käytiin Ruun kanssa Puttaalla kaksistaan, Piips jäi Akin kanssa kotimieheksi. Hiukan oli outoa olla reissussa ilman Iitua, se on kuitenkin kulkenut niin tiivisti ja aina mukana siellä missä minäkin. Ja kyllä sen huomasi, että se varjo perästä puuttui. =) Iituhan pitää itsestään "äänetöntä" meteliä olemalla aina siellä missä mekin ja on vain niinkuin läsnä. Ruu on paljon huomaamattomampi eikä pidä sitä vähääkään "meteliä" läheskään niin paljon. Neiti Näpsän olisin ottanut reissuun myös, mutta katti kuuli aikeeni ja sitä ei lähtöhetkellä näkynyt puussa eikä maassa. =)

Viikonloppu oli oikein rauhallinen, niinkuin oli ollut tarkoituskin. Vierailut mummon luona ja Muurasjärvellä, siinä pakolliset ohjelmat. Loppuajan ehti lenkkeillä ja vain olla. Muurasjärvellä tuli huomattua, miten surkea olen pelaamaan Afrikantähteä. ;)

Treenattu on aika vähän. Putaalla tein pihassa jotain pientä, mutta koska venyttelyissä ilmeni vähän kireyksiä, niin jätettiin treenivouhotukset kokonaan pois. Kun ei kuitenkaan ole mikään pakko. Hangessa meno rasittaa selvästi, vaikkei siellä tarvitse käydä kuin pakollisilla tarpeilla. Muuten lenkit tehdään aina tiellä/polulla. Sulaisi jo pois kaikki lumet!

Tänään treenailtiin Liepeellä ja seuraksi saatiin Hansu ja Pirre täältä Saviolta. Ruu teki alkuun ruutua, jossa intoa ja vauhtia aikas lailla. Kerran tarjosi istumista seisomisen sijasta, muuten tosi hyvä meno! Haki myös aika vinosta kulmasta ruutuun, etäisyyttä tässä hyvin vähän.

Liikkeestä istumista namin kanssa, kävelyvauhdin pidin aika hitaana ja annoin pientä käsiapua. Täytyy vähän tuumailla ja kokeilla, miten tämä lähtisi parhaiten sujumaan. Tuntuu niin kovin vaikealta, vaikka nyt tulikin aika hyviä istumisia. Peruuttaen en halua tätä tehdä, sillä luoksetulossa on aika herkässä sen istumisen tarjoaminen. Sitä paitsi, erotteluleikissä Ruu tekee vaihdot nopeasti ja helposti, eli se vaikeus tuleekin siinä kun kävelee eteenpäin koira vierellä. Treeniä treeniä.

Hansu liikkuroi meille tunnarin. Koiran vire ja mielentila oli aika korkea, tästä huolimatta ihan kivat suoritukset. Eka oli hätäisempi, vaikka malttoikin haistella ja poimi nätisti oman. Perusasentoon tullessaan korjasi kapulasta otetta, en puuttunut siihen. Namipalkkaus. Ekalla kerralla Ruu otti myös liikkuroinnista häiriötä, tuijotteli pitkään Hansua. Kiva, että malttoi myös keskittyä. Toinen suoritus oli parempi, siitä vauhtipalkkaus.

Lopuksi vielä luoksarinstoppeja kiertojen avulla. Maahanmenossa olen aika lähellä ja ihan kivasti Ruu jarruttaa ja menee maihin. Peppu laskeutuu vähän hitaammin, mutta jospa sekin alkaisi nopeutua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti