lauantai 4. toukokuuta 2013

Ei vielä

Karsea päivitysväli, ei vaan ehdi. Päivitellään asiat nyt tulemaan koosteena.

Toisella "tehotreeniviikolla" treenattiin ahkerasti ja kahteen otteeseen oli liikkuriapua saatavilla. Näin keväällä saa kivasti treenata vaihtelevassa säässä, milloin sataa, tuulee tai paistaa aurinko...kaikkea on koettu ja tekemiseen ei sää vaikuta. Paitsi oikein lämmin aurinko. Joka tapauksessa Vappuna päädyin ratkaisuun paikallisen noutajayhdistyksen toko-kokeen osalta. Oma fiilis oli jo luovuttanut, mutta tehtiin vielä Vappuna uudella kentällä ja vieraan liikkurinkin kanssa kokeenomaisen treeni, joka pelkästään vahvisti ajatuksen siitä, että ei vielä kisoihin. Periaatteessa voisimme jo osallistua, virheet ovat melko pieniä ja ennen kisoja ehtisi treenata kaksi viikkoa. Mutta siitä seuraa todennäköisesti vain pakonomaista tarvetta treenata, mikä kiristää hermoja, josta seuraa paineita ja paineistumista ja siitä taas huonoa mieltä molemmille. Ei kiitos. Oma periaate on kuitenkin se, että kisoihin osallistutaan, kun tiedän, että koira oikeasti ja varmasti osaa ja tietää mitä se tekee.

Koostetaan kokeenomainen vapputreenit tähän kuiteskin.

Seuraaminen oli Ruun yksi parhaista. Täyskäännöksistä saimme noottia, vaikka ne tuntuivat kuitenkin hyviltä. Askelsiirtymiä on tehty aika vähän ja vasemmalle mentäessä Ruu tuli eteeni, josta hakeutui kuitenkin nopeasti takaisin sivulle. Paikka ja kontakti ja yleisilme tosi hyvät!

Liikkeestä istuminen oli perinteisesti hiiiiiiidas. Mutta sentään istui. Törkeä vartaloapu tosin itseltäni mukana, hitto miten vaikea liike! =)

Luoksetulo muuten ok, mutta seisomisessa Ruu oli ihan porsas. Tarvitsi kaksoiskäskyn ennen kuin pysähtyi seisomaan. Seisomisesta on tullut vaikeampi, kun etäisyyttä on tullut enemmän.

Ruutu meni nollille. Ruu hakeutui vasempaan reunaan, en muista stoppasinko...taisin tehdä niin ja annoin vielä uuden käskyn, jolla lähti tulemaan luokse. Stoppasin ja käskytin maahan, vaikka sillä seurauksella sain koiran menemään maahan ulkona ruudusta. Sivulletulossa tuli reippaasti, mutta kurvasi eteen ja jäi väärälle puolelle kävelemään!?! Just. Tämä on vielä tosi epävarma liike vieraassa paikassa ja vierailla merkeillä.

Hyppyä ei ollut, mutta puinen nouto hyvä vieraalla kapulalla. Metallinoutoa ei olla tehty vielä ollenkaan ja se oli SUPER! Luovutukset molemmissa kohtalaisen nopeat. Tunnari muuten hyvä, mutta palautti ravilla.

Kaukot tosi hyvät, mutta seiso-maahan vaihdossa liikautti inasen vasenta takajalkaa sivusuunnassa.

Kokonaisuudessa Ruu jaksoi työstää hyvin ja oli hyvin mukana. Pienen tauon jälkeen tehtiin korjaussetti kaukoihin, luovutuksiin, ruutuun ja istumiseen. Ruutuun tuo osaa mennä aina sillä toisella yrittämällä täydellisesti. Siispä tehtiinkin niin, että siirrettiin koiralta salaa ruudun paikkaa hieman vasemmalle niin, että lähetin sen kuitenkin samasta paikasta. Ja voihan vaikeus! Nyt alkoi ympäristön häiriömerkit vilistä pienen noutajan silmissä ja kesti hetken ennen kuin se paikansi ruudun. Pari näitä, jonka jälkeen lähetin sen ns. lennosta ja hassupieni Ruu juoksee vanhan ruudun paikalle etsimään sitä. Eli jatkossa rakennellaankin useampia ruutuja kentälle ja opetellaan menemään niihin.

Istuminen oli vaikea ja ehkä koira alkoi olla jo väsynytkin, joten ei mahdottomia jankattu. Mutta voihan istumisen vaikeus! Oi miksi en opettanut koiraani tähän jo pentuna?!?

----

Torstaina treenattiin kaukalolla keskenämme. Oikein hyvää työstämistä. Ruutua tehtiin kahdella eri ruudulla ja lopuksi lähetin niiden välissä olleelle merkille. Ja viimeiseksi testasin myös molempiin suuntiin merkiltä ruutuun. Hyvin meni! =) Paikkamakuun aikana kaveri ajaoi parkkipaikalle ja näin piilosta miten Ruuppaa alkoi huolestuttamaan. Sen korvat olivat takana eikä se voinut edes vilkuilla pelottavaan tyyppiin, joka tuli takaviistoon. Piips katseli ihan reippaasti Tiian suuntaan ja heilutteli välillä häntää. On ne niin erilaisia. =)

-----

Eilen perjantaina oli kisaryhmän treenit kaukalolla. Ehdin ennen yhteistreenejä tehdä luoksarin stoppeja kierron kautta ja niissä tiukka linja. Ruu teki tosi hyvin töitä, hämmästelen edelleen se nukahdusta niissä kokeenomaisissa treeneissä.

Yhteistreenit aloitettiin 15min kimppahäriötreeneillä, jossa jokainen teki omia juttujansa. Testasin hyppynoutoa, jossa se ainoa miinus on luovutuksessa. Lisäksi kaukoja, joissa jumia seiso-istu vaihdossa, jossa Ruu tarjosi hirmuisen hyvää maahanmenoa. Tätä on ilmennyt vähän aikaisemminkin treenatessamme, olisiko jotain huolia Pikkumustan päässä? Ottiko paineita häiriöstä vai mikä? Tämän jälkeen Ruu huilaili hetken aikaa.

Rakennettiin kaksi ruutua, lähetyspaikka samasta kohtaa, toinen kaukalon suuntainen suoraan edessä, toinen vasemmalla viistossa. Lisäksi taustalla häiriömerkkejä. Aloitettiin kuitenkin istumisella, jossa avustaja sekä liikkuroi että naksutteli, kun Ruu istui nopeasti. Tehtiin nyt niin, että pysähdyin aina ja annoin samalla käskyn. Välillä tuli hitaita, joista ei naksua eikä palkkaa. Vaihdoin käskyä taas pelkkään "i"-käskyyn ja toimi sillä paremmin. Liikkurikäskytys oli hyvä olla mukana, sillä se aiheuttaa mulle itselleni paineita ja sitä kautta koiralle. Tätä on melkein mahdotonta treenata yksin, sillä itse en yksinkertaisesti näe milloin se peppu on oikeasti siellä maassa. Ja olen satavarmasti varmaan jopa palkannut vajaista istumisista, kun olen luullut sen istuvan kunnolla.

Sitten ruutua liikkuroidusti. Ensin kaukalon laidassa olevalle ruudulle. Hieman se ensimmäinen meno on "hitaan" näköinen, mutta meni perille saakka ja stopin jälkeen palkkaus. Sitten vasemmalle vinoon olevaan ruutuun ja haki sen heti hienosti katseellaan. Jokunen toisto maahanmenon kanssa, osa ilman. Ruun seisomaan pysähdys on kyllä ärsyttävän hidas, koira vaikuttaa siltä, että ei viitsi noteerata käskyä mitenkään. Muuten oikein hyvä, erotteli ruudut helposti toisistaan. Katsottiin pari sivulletuloa. Eka oli hitaampi, mutta tuli laukalla perille saakka ja suoristautui ihanan nopeasti. Tokalla tuli reippaammin sivulle, mutta suoristautui hitaammin. En oikein tiedä mitä tälle pitäisi nyt tehdä? Millä saisin se tulevaan reippaasti ja rohkeasti sivulle? Kun kaartaa niin sieltä vasemmalta ja liiallisella innolla jopa eteen ja pahimmassa tapauksessa ajautuu väärälle puolelle. Tai sitten tulee hiipien ja varovaisesti ja pikkuhiljaa asettautuu seuramaan. Onko Pikkumusta vain edelleen epävarma, kun kävelen poispäin siitä ja homma on liian jännittävää, vai mikä?

Tunnari kertaalleen liikkuroituna. Muut olivat häiriönä aika vieressä ja mennessään Ruu heitä vähän pälyilikin. Etsi nopeasti ja poimi oman varmasti ja palautti laukalla! Vauhtipalkkaus tästä.

Paikallaolot loppuun. Molemmat oikein hyvät, ei moitteita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti