Terveyshuolia jälleen

Vaikka kevät oli Iitulle vaikea, siitä selvittiin ja homma näytti hetken jo tosi hyvälle. Mutta heti kesän alussa alkoi ilmenemään ongelmia ja lopulta tilanne eteni sellaiseksi, ettei Piips sietänyt oikein mitään rasitusta. Jumpasta ja kipulääkkeistä ei tuntunut olevan apua ja aloin olla jo todella epätoivoinen. Rehellisesti sanottuna ajatuksissa kävi useamman kerran se pahin mahdollinen lopputulos. Heti kun tultiin sieltä Tallinan reissulta, vietiin Iitu seuraavana maanantaina (2.7.) jälleen Tampereelle (Eläinystäväsi lääkäri- klinikalle) eläinlääkäriin.

Ell Kallio tutki Iitun ja kaikeksi onneksi kyse oli pahentuneesta oikean polven nivelrikosta sekä todennäköisesti myös oikean lonkan nivelrikosta. Polvi kuvattiin ja kaikki näytti muuten hyvälle, paitsi nivelrikon osalta. Se on edennyt. Päädyttiin laittamaan kortisonipiikki polviniveleen ja seuraamaan vaikutukset, kun ei täysin voida tietää kumpaa niveltä Iitu aristaisi enemmän, kun kyse on kuitenkin samasta jalasta. Mukaan lisäksi kipulääkekuuri sekä vähän ylimääräisiä kipulääkkeitä jatkoa ajatellen. No, sinä iltana potilas oli vähän kipeä ja ns. aineissa. Ja saipa vielä kaiken kukkuraksi tosi voimakkaan ripulin, ilmeisesti reagoi ensimmäistä kertaa ikinä rauhoitukseen? Piips pyysi ulos varmaan neljästi illan aikana ja yöllä heräsin kahdesti käyttämään sen ulkona, kahdelta yöllä viimeksi. Sitten pelkäsin jo, etten herää enää toisen hätään ja laitoin toisen varmuuden vuoksi kaakelille kodinhoitohuoneeseen. Aamulla vastassa oli maailman noloin koiruus, voi reppanaa. Yksi kasa oli vielä tullut. Jouduin rauhoittamaan vatsan kokonaan, joten kipulääkekuurin aloitimme pari päivää myöhemmin.

Ripulia lukuunottamatta Piips oli heti seuraavana päivänä selvästi parempi. Parin päivän kuluessa ontuma hävisi käytännössä kokonaan ja ehdittiin jo unohtaa murheet. Ohjeiden mukaan oltiin reilu viikko kortisonipiikistä ”levossa” ja kun tämän ajan jälkeen olisi saanut aloittaa varovaisesti pidemmät lenkkeilyt ja fysioterapiat, tilanne ns. romahti ja ontuminen palasi. Se tuli tällä kertaa nopealla aikataululla ja kenties voimakkaampana kuin koskaan aiemmin. Oltiin Puttaalla juuri silloin käymässä, siellä jo vähän katsoin liikkeistä, että ei mene puhtaasti. Automatkan jälkeen kotiin Piips ontuikin sitten jo voimakkaasti. Päivässä tai kahdessa Iitu ei pystynyt edes yhtä raviaskelta ottamaan. Uutena ”oireena” ilmeni myös ”lonksuminen”, kun Iitu liikkui. Puttaalla se kuului ajoittain ravatessa, tänä päivänä se kuuluu jo kävellessä ja melkein aina. Olen paikantanut sen tulevan joko oikeasta polvesta tai lonkasta, tai molemmista. Ontuman laatu oli kuitenkin selkeästi erilainen kuin aiemmin.

Kipulääke on siis jatkunut säännöllisenä, huoli ja ahdistus on ollut itselläni tosi voimakasta. Mistä tämä yhtäkkinen romahdus? Lonkka? Polvi? Selkä? Iitun kroppa on joutunut hirmuiselle rasitukselle ja se todellakin tuntuu kyllä omiin käsiin, kun jumppaan ja käsittelen koiraa. Etupää on kovasti kuormittunut, erityisesti vasen etunen, mutta se on siirtynyt jo oikeallekin puolelle. Syvät vatsalihakset ovat kivi kovat, samoin koko selkälihaksisto aristaa. Vasen takajalka kuormittuu aivan valtavasti, sen verran voimakasta on painon kevennys oikealta takajalalta. Itku sentään!

Pohdin, voisiko tämä ”romahdus” osittain selittyä sillä, että ennen kuin pääsimme lääkärille Iitun liikunta jäi vähälle, koska se ei kertakaikkiaan kestänyt mitään. Ontuma paheni kaikesta. Sitten lääkärikäynnin jälkeen jouduimme vielä reiluksi viikoksi lepoon kortisonin vuoksi. Olisiko mahdollista, että viimeisetkin lihasten rippeet oikean lonkan ympäriltä olisivat heikentyneet lopullisesti ja liikkuminen olisi tullut sen takia niin vaikeaksi? Koska ontuminen oli kuitenkin erilaista ja havainnoiden se näytti tulevan ylempää kuin polvesta? Ehkä. Toispuoleinen kuormitus rasittaa kyllä selkääkin paljon. Puhumattakaan kropan muista ongelmista.

Joka tapauksessa olen kokeillut nyt vain sitkeästi ja ”agressiivisesti” kuntouttaa Iitua. Tilanne ei ainakaan ole huonompaan suuntaan mennyt, päin vastoin. Piips ottaa jo raviaskelia, ontuminen on selvästi lievempää ja ainakin syviin lihaksiin ollaan saatu lisää voimaa. Ontumista kyllä on. Eli tällä hetkellä mennään seuranta linjalla, tarvittaessa mennään sitten heti lääkäriin mikäli alkaa yhtään siltä näyttämään. Seuraavaksi kokeilen vähentää kipulääkettä, kestääkö yhtään. Fysioterapiaa jatketaan samalla intensiteetillä.

Tästä tuli nyt aika pitkä kirjoitus, mutta ehkä se osaltaan helpotti omaa oloa. Pahimpina hetkinä asiasta ei kärsinyt puhua eikä kirjoittaa...tai edea ajatella. Olen aina sanonut, että Piips on jotain spesiaalia ja kyllä se huoli tulevaisuudesta ahdistaa ja kuormittaa, kun tuntuu, että koko ajan eletään vähän kuin veitsen terällä. Tavoitteena on, että Piips pystyy elämään normaalia kotikoiran elämää ja jos se ei pysty edes siihen, ei se ole enää koiran elämää. Ja se ajatus kyllä ahdistaa ja saa kyyneleet heti silmiin. Mutta nyt tilanne on onneksi vakaa...toistaiseksi

Tähän loppuun Piips ja Pallo. Iitu sanoo: "Onni on oma vinkupallo."